ADD-lapsen vanhemmat, ovatko nämä tuttuja oireita?

Toivoisin diagnosoidun ADD-lapsen vanhemmilta kommentteja siitä, tuntuuko lapseni käytös tutulta, eli voisiko hänellä olla ADD. Tutkimuksissa on todettu mm. muistiongelmia ja mahdollista aivotoiminnan häiriötä, mutta on sanottu, että nykyään ei haluta diagnosoida, koska kaikkihan olemme yhtä arvokkaita. Minä haluaisin lapselle diagnoosin, koska esim. koulussa ja harrastuksissa monet pitävät häntä laiskana ja käytöstä raivostuttavana, myös isäpuoli ajattelee näin. Jos hänellä olisi diagnoosi, aikuisilla olisi ainakin teoriassa velvollisuus kohdella häntä hieman ymmärtäväisemmin.

Lapseni on jo vauvasta alkaen ollut vähän "hankala", mutta kaikki vauvathan ovat omalla tavallaan hankalia. Päiväkodissa hän sai reissuvihkoon usein "surunaaman". Hän ei pystynyt esim. laittamaan kurahousuja kurahousunaulakkoon, vaikka se oli heti eteisessä, vaan hänen vaatteitaan löytyi kuulemma ympäriinsä, joskus jopa sullottuna penkin taakse tai heitettynä kaapin päälle. Iltapäiväkerhossa hän oli ainoa, joka ei koskaan saanut vaatteita naulakkoon, vaan jätti ne aina lattialle. Nyt hän on murrosiässä, eivätkä edelleenkään vaatteet osu naulakkoon tai pyykkikoriin. Jos hän joskus, pari kertaa viikossa, on saanut takin naulakkoon, hän on siitä todella ylpeä ja muistuttaa jatkuvasti, kuinka hän onnistui tässä. Jotenkin säälittää, kun murrosikäinen on ylpeä asiasta, joka on monelle päiväkoti-ikäisellekin rutiininomaista.

Muutenkin hänelle eikä mikään muutu rutiiniksi, vaan kaikesta täytyy muistuttaa ja tapella joka päivä. Olo on minulla vanhempana kuin "Päiväni murmelina" -elokuvasta. Ihan joka päivä täytyy aloittaa samat taistelut siitä, että hampaat täytyy pestä, suihkussa täytyy käydä, aamupala täytyy syödä, ja ei, aamupalaksi ei riitä lasi maitoa. Läksyt täytyy tehdä ja kokeisiin lukea, ja ei, kokeisiin ei yläkoulussa riitä kahden minuutin valmistautuminen. Joudun murrosikäiselle pitämään jöötä tyyliin "Lasken kolmeen, ja jos et mene suihkuun, lähtee netti. Yksi, kaksi, kolme." Tämä toimii, mutta joka päivä on sama juttu. Mitään ei tapahdu, jollen laske. Joskus tuntuu, että minulla olisi kolmevuotias kotona.

Paljon muutakin oiretta on, mutta ehkä tästä nyt saa kuvan siitä, minkälaista meidän arki on. :)