ADD-lapsen vanhemmat, ovatko nämä tuttuja oireita?

ADDlapsiko

Toivoisin diagnosoidun ADD-lapsen vanhemmilta kommentteja siitä, tuntuuko lapseni käytös tutulta, eli voisiko hänellä olla ADD. Tutkimuksissa on todettu mm. muistiongelmia ja mahdollista aivotoiminnan häiriötä, mutta on sanottu, että nykyään ei haluta diagnosoida, koska kaikkihan olemme yhtä arvokkaita. Minä haluaisin lapselle diagnoosin, koska esim. koulussa ja harrastuksissa monet pitävät häntä laiskana ja käytöstä raivostuttavana, myös isäpuoli ajattelee näin. Jos hänellä olisi diagnoosi, aikuisilla olisi ainakin teoriassa velvollisuus kohdella häntä hieman ymmärtäväisemmin.

Lapseni on jo vauvasta alkaen ollut vähän "hankala", mutta kaikki vauvathan ovat omalla tavallaan hankalia. Päiväkodissa hän sai reissuvihkoon usein "surunaaman". Hän ei pystynyt esim. laittamaan kurahousuja kurahousunaulakkoon, vaikka se oli heti eteisessä, vaan hänen vaatteitaan löytyi kuulemma ympäriinsä, joskus jopa sullottuna penkin taakse tai heitettynä kaapin päälle. Iltapäiväkerhossa hän oli ainoa, joka ei koskaan saanut vaatteita naulakkoon, vaan jätti ne aina lattialle. Nyt hän on murrosiässä, eivätkä edelleenkään vaatteet osu naulakkoon tai pyykkikoriin. Jos hän joskus, pari kertaa viikossa, on saanut takin naulakkoon, hän on siitä todella ylpeä ja muistuttaa jatkuvasti, kuinka hän onnistui tässä. Jotenkin säälittää, kun murrosikäinen on ylpeä asiasta, joka on monelle päiväkoti-ikäisellekin rutiininomaista.

Muutenkin hänelle eikä mikään muutu rutiiniksi, vaan kaikesta täytyy muistuttaa ja tapella joka päivä. Olo on minulla vanhempana kuin "Päiväni murmelina" -elokuvasta. Ihan joka päivä täytyy aloittaa samat taistelut siitä, että hampaat täytyy pestä, suihkussa täytyy käydä, aamupala täytyy syödä, ja ei, aamupalaksi ei riitä lasi maitoa. Läksyt täytyy tehdä ja kokeisiin lukea, ja ei, kokeisiin ei yläkoulussa riitä kahden minuutin valmistautuminen. Joudun murrosikäiselle pitämään jöötä tyyliin "Lasken kolmeen, ja jos et mene suihkuun, lähtee netti. Yksi, kaksi, kolme." Tämä toimii, mutta joka päivä on sama juttu. Mitään ei tapahdu, jollen laske. Joskus tuntuu, että minulla olisi kolmevuotias kotona.

Paljon muutakin oiretta on, mutta ehkä tästä nyt saa kuvan siitä, minkälaista meidän arki on. :)

1

1354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppikirjaaddi

      terve oon ite ihan samanlainen ollu lapsena ja edelleen tää add vaivaa psykiatri sen totesi joskus hyvin myöhään siihen nähden että olisin voinut aiemmalla diagnoosilla pärjätä koulussa hyvinkin mutta juu todennäköisesti lapsesi on myös oppikirjan mukainen add. kyl siihen sit tottuu tosin stimuja saapi popsia hautaan saakka..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      150
      10909
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5210
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2423
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2113
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1681
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1524
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1221
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      882
    Aihe