Lohdutukseksi niille, jotka nuorena jättlvät lapset tekemättä ja vanhemmiten tulevat jopa siihen tulokseen , että on ollut elämän tärkeimpiä päätöksiä.
Itselläni oli nuorena muutama abortti. Taloudellisista syistä. Sitten tuli 35v tienoilla tunne, että olen jotenkin huonompi ja itsekkäämpi ihminen, kun ei ole lapsia. Niitä puheita naisvaltaisella alalla pidetään joka päivä. Kuitenkin me lapsettomathan työelämässä joustamme loma-arpajaisista lähtien.
Nyt kun on tässä kaikesta huolimatta enempi tai vähempi tullut vapaansa hoidettua muiden lapsia useimmiten ilman mitään korvausta ja usein äidin sairastumisen takia, on sanottava että hyvä kun ei omia ole. Miksi ylipäätään pitäisi olla. Omat lapset ovat status-asia ja hyvin itsekäs sellainen. Halutaan löytää jotakin, joka välittäisi ja rakastaisi minua ja jota saisi määräillä mielimäärin, mutta saattaa mennä karille koko toive.
Teen töitä vanhainkodissa ja olen tehnyt lastenkodissakin (20v ura jo) ja voin sanoa;80%todennäköisyydellä, että lapsesi eivät käy katsomassa sinua kuin jouluna ja äitienpäivänä, jos silloinkaan, mutta vanha naapuri käy. Jos olet ollut hänelle ystävä.Ja vanhemmille, jos elämänne on tasaantunut yleensä keskinäisistä riidoista vapaammaksi ja murrosikäinen sijoitettu lapsi tarjotaakin teille takaisin, niin te ette haluakaan koko lasta.
Haluaisin kuulla kerrankin ihan rehellisen perustelun miksi halusit lapsia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.