Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Koolla on väliä!!!!

Totta kai koolla on väliä. Mutta koolla ei ole merkitystä nautinnon kannalta. Erikokoinen vain tuntuu erilaiselta. Nautinto mielessä ei ole väliä onko pieni vai iso. Se, että jos itse tekee siitä kynnyskysymyksen, toisin sanoen ottaa sen itsetunnolleen kolaukseksi, niin totta kai se heijastuu myös seksuaaliseen elämään ja vaikea siinä on pitää neito lämpimänä jos kaiken aikaa murehtii, kun on niin pieni.

Seurustelin pitkään, noin seitsemän vuotta miehen kanssa, jonka varustusta en liioin miettinyt millainen se on, sanotaanko noiden vuosien aikana ei tullut muita kokemuksia muista peniksistä, joten se jotenkin unohtui millaisia oli kokenut eikä sitä sen kummemmin ajatellut millainen puolisolla on koon puolesta. Ja ajattelin, että mieheni varustus on varmaan hyvä, kun se ei liioin minussa mitään huonoa herättänyt. Seksi oli ihan ok.

Tässä erosimme sitten muutama kuukausi sitten, ja tuon eron jälkeen muutama juttu on parin miehen kanssa ollut sänkypuuhiin asti viritteillä ja nyt voin kyllä sanoa, että koolla on väliä, samoin iällä.

Jokseenkin, no sanotaan suoraan, että ihan aluksi kaipasin exäni nuorekasta terhakkaa erittäin hyvänkokoista varustusta. Hieman vanhemman miehen pienempi varustus tuntui hyvinkin erilaiselta, JOKA oli aluksi pettymys, mutta osoittautui myöhemmin suorastaan kulta-aarteeksi!!! Nautinnollisempaa seksi ei ole koskaan ollut kuin mitä se on tämän miehen kanssa.

Koolla on siinä mielessä merkitystä, että se tuntuu erilaiselta, totta kai, mutta jos sänkykäyttäytyminen on muuten toimimatonta, niin ei mies mihinkään pötki isonsa kanssa. Paljon se on kiinni myös naisesta. Nainen joka väittää, että koolla on merkitystä nautinnon kannalta, niin on itse aika rajoittunut seksuaalisuuden alueella.

Toisin sanoen mitä vapauteempi kuka tahansa ihminen on seksuaalisuutensa suhteen, niin sitä vähemmän fyysiset ominaisuudet merkkaavat, sillä nautintohan itse asiassa tulee muusta kuin siitä, että millaiset varusteet on. Terve itsetunto, toisen ihmisen ja oman itsen avoin kunnioittaminen, arvostus ne näkyvät sängyssä, ja siinä ei enää nautinnon kannalta merkkaa minkäkokoinen miehellä on.
32585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Nainen joka väittää, että koolla on merkitystä nautinnon kannalta, niin on itse aika rajoittunut seksuaalisuuden alueella."

Minä kyllä väitän, että koolla on erittäin paljon väliä nautinnon kannalta, mutta en silti ymmärrä, miksi se tekee minusta rajoittuneen?

Luulin aina, että vain miehet rajoittavat tämän keskusteluaiheen siihen ajatukseen, että iso on hyvä. Mutta näköjään niin tekevät sitten naisetkin.

Minä siis sanoin, että koolla on väliä ja sanon niin edelleen, nimittäin pieni mahtuu, sopiva on sopiva, mutta liian iso on liian iso. Ja näin valitettavasti sattui minun kohdalleni, kun partnerin itselleni valkkasin. Mutta eipä hätiä, vajaan vuoden se on tuossa vieressä pyörinyt ja sanoo, että kyllä se vielä joskus mahtuu. Kärsimättömyydestä ei ainakaan voi syyttää.

Joten, koolla on väliä nautinnon kannalta, näin väitän edelleen. Tosin toiselta kantilta ei ole kokemusta, kun ei ole vielä liian pientä vastaan sattunut. Mutta ehkä se vika on minun tiukkuudessani, eikä kalujen koossa.

Äänestä
  • Nyt taidat puhua potaskaa, ei sellaista mulkkua olekaan joka ei pilluun mahdu! Täytyy olla melkosen paksu! Pituudella kun ei niin väljä ole (naisen anatomia) tosin osa asennoista ei taida lyhyellä onnistua.... Sussa täytyy olla vikaa jos ei kaveris kalu sisään mahdu, mee lääkäriin

    Äänestä

  • iso kirjoitti:

    Nyt taidat puhua potaskaa, ei sellaista mulkkua olekaan joka ei pilluun mahdu! Täytyy olla melkosen paksu! Pituudella kun ei niin väljä ole (naisen anatomia) tosin osa asennoista ei taida lyhyellä onnistua.... Sussa täytyy olla vikaa jos ei kaveris kalu sisään mahdu, mee lääkäriin

    Niin, kyseessä ei oo mikään aivanhirveenkamalan paksu, mutta paksumpi kuin ennen kokemani. Ja kiitos kehotuksesta, mutta lääkärissä on jo käyty eikä mitään vikaa löytynyt. Lääkäri sano vaan, että paikat on tiukat, mutta kyllä se siitä. Lisää harjoitusta :) Mutta siis ennen tätä kyseistä miestä minulla ei ole tuollaisia ongelmia ollut, joten on se sitten paksumpi kuin aikaisemmat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmu74 kirjoitti:

Totta kai koolla on väliä. Mutta koolla ei ole merkitystä nautinnon kannalta. Erikokoinen vain tuntuu erilaiselta. Nautinto mielessä ei ole väliä onko pieni vai iso. Se, että jos itse tekee siitä kynnyskysymyksen, toisin sanoen ottaa sen itsetunnolleen kolaukseksi, niin totta kai se heijastuu myös seksuaaliseen elämään ja vaikea siinä on pitää neito lämpimänä jos kaiken aikaa murehtii, kun on niin pieni.

Seurustelin pitkään, noin seitsemän vuotta miehen kanssa, jonka varustusta en liioin miettinyt millainen se on, sanotaanko noiden vuosien aikana ei tullut muita kokemuksia muista peniksistä, joten se jotenkin unohtui millaisia oli kokenut eikä sitä sen kummemmin ajatellut millainen puolisolla on koon puolesta. Ja ajattelin, että mieheni varustus on varmaan hyvä, kun se ei liioin minussa mitään huonoa herättänyt. Seksi oli ihan ok.

Tässä erosimme sitten muutama kuukausi sitten, ja tuon eron jälkeen muutama juttu on parin miehen kanssa ollut sänkypuuhiin asti viritteillä ja nyt voin kyllä sanoa, että koolla on väliä, samoin iällä.

Jokseenkin, no sanotaan suoraan, että ihan aluksi kaipasin exäni nuorekasta terhakkaa erittäin hyvänkokoista varustusta. Hieman vanhemman miehen pienempi varustus tuntui hyvinkin erilaiselta, JOKA oli aluksi pettymys, mutta osoittautui myöhemmin suorastaan kulta-aarteeksi!!! Nautinnollisempaa seksi ei ole koskaan ollut kuin mitä se on tämän miehen kanssa.

Koolla on siinä mielessä merkitystä, että se tuntuu erilaiselta, totta kai, mutta jos sänkykäyttäytyminen on muuten toimimatonta, niin ei mies mihinkään pötki isonsa kanssa. Paljon se on kiinni myös naisesta. Nainen joka väittää, että koolla on merkitystä nautinnon kannalta, niin on itse aika rajoittunut seksuaalisuuden alueella.

Toisin sanoen mitä vapauteempi kuka tahansa ihminen on seksuaalisuutensa suhteen, niin sitä vähemmän fyysiset ominaisuudet merkkaavat, sillä nautintohan itse asiassa tulee muusta kuin siitä, että millaiset varusteet on. Terve itsetunto, toisen ihmisen ja oman itsen avoin kunnioittaminen, arvostus ne näkyvät sängyssä, ja siinä ei enää nautinnon kannalta merkkaa minkäkokoinen miehellä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu