Niin sanottu Pirkkalan moniste 1970-luvulla

Talvisodan syy jää kertomatta

Heti alussa kirja käsittelee talvisotaa. Sodan syy kuitenkin unohtuu: Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto jakoivat Euroopan keskenään. Sopimuksessa Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joten sen sai miehittää. Tästä ei kirja hiiskahda.

Myös Baltian maat annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Miten Historia ja me selittää sen, että Neuvostoliitto miehitti ne 1940?

Ei mitenkään. Kirja kun ei mainitse koko miehitystä. Itsenäisen lähinaapurin voi näemmä valloittaa ilman että siitä tarvitsee kertoa historiankirjassa mitään.

Saksa miehitti Baltian maita jonkin aikaa, mutta 1944 Neuvostoliitto valtasi ne taas itselleen. Historia ja me kertoo, että tuolloin ”Viro, Latvia ja Liettua, jotka puna-armeija vapautti saksalaisten miehityksestä, liittyivät uusina neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon”.

Siis vapautti ja liittyivät.

Sosialismi toimii!

Entä miten kuvataan se, että toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto alisti Itä-Euroopan pakkovaltansa alle?

Senkin voi selittää parhain päin: ”Itä-Euroopan maat olivat ennen toista maailmasotaa taloudellisesti heikkoja maatalousmaita. Suurin osa maasta oli suurtilallisten hallussa. Nämä tukivat diktaattoreita, jotka olivat kaapanneet vallan käsiinsä.” Itä-Euroopassa meni siis huonosti ennen Stalinia. Sitten kirja kertoo, että Stalin pelkäsi toisen maailmansodan jälkeen Saksan yhdistymistä ja siksi ”pyrki luomaan Neuvostoliiton ympärille ystävällismielisten valtioiden vyöhykkeen”.

Jokainen ymmärtää, että maan tasalle lyöty Saksa ei ollut uhka kenellekään, mutta näin Neuvostoliiton imperialismi saa hyväksynnän. Saamme tietää, että ”Itä-Euroopan maat muuttuivat kansandemokratioiksi eli sosialistisen järjestelmän omaksuneiksi tasavalloiksi”.

Muuttuivat, omaksuivat.

Eikä sosialistisissa maissa huonosti mennyt. ”Tehokkaan suunnitelmatalouden ansiosta DDR:n kansantulo on ripeästi noussut ja oli 1970-luvun puolimaissa lähes sama kuin Suomen henkeä kohti laskettuna. DDR on kehittänyt teollisuuden ohella erityisesti koululaitostaan, korkeakoulujaan, terveydenhoitoa ja urheilua.” Piti oikein silmiä hieraista: tehokas suunnitelmatalous?

Sosialismi tosiaan toimii. Kun Historia ja me tarkastelee Neuvostoliittoa, kehuja ei säästellä. Neuvostoliiton taloudellinen kehitys on ollut nopeaa. Koululaitos on kehittynyt ripeästi. Eikä siinä kaikki:

”Opetus on maksutonta kaikilla tasoilla. Jokaisella on oikeus opiskella kykyjensä mukaan korkeakoulutasolle saakka. Kaikilla aloilla voi opintoja jatkaa eteenpäin. Valmistumisen jälkeen jokaiselle taataan koulutusta vastaava työ.”

Oppikirja siteeraa neuvostoliitolaista lehteä Maailma ja me, josta ”poimitut luvut kuvaavat talouskehitystä, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa”:

”Viisivuotiskauden 1971-75 kolmen ensimmäisen vuoden aikana väestön reaalitulot ovat lisääntyneet 13,5 %. Elintarvikkeiden vähittäishinnat ja ruokalamaksut eivät ole muuttuneet 1960 jälkeen. Teollisuustavaroissa on selvä alenemistendenssi. Vuokrat eivät ole nousseet vuodesta 1928. Liikennemaksut ovat hyvin vähäisiä. Perheen menoissa vuokran ja kunnallispalvelumaksujen osuus on vain 4-5 %.”

Neuvostoliitto on rauhan asialla

Entä Neuvostoliiton ulkopolitiikka? Historia ja me löytää siitä pelkästään hyvää sanottavaa:

”Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikkaa. Se on tukenut taloudellisesti ja aseita lähettämällä Aasian ja Afrikan vapautusliikkeitä ja eräitä arabimaita, mutta ei ole ottanut osaa mihinkään sotaan toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliitto on toiminut välittäjänä useissa maailmanrauhaa uhanneissa kriiseissä. YK:ssa se on tukenut kehitysmaita näiden pyrkiessä parantamaan taloudellista asemaansa.”

Tšekkoslovakian miehityksestä kirja ei sentään vaikene. Meille kerrotaan, että sosialistiset maat pelkäsivät Tšekkoslovakian eroa Varsovan liitosta, joten ne marssittivat joukkonsa Prahaan. Sitten Castrén ja Riikonen löytävät taas tyylinsä: ”Prahalaiset eivät ryhtyneet vastarintaan, vaan ympäröivät tankit ja juttelivat sotilaiden kanssa rauhallisesti.” Viestiä vahvistaa kuvateksti: Tšekkoslovakian kriisi ratkaistiin rauhallisesti. Neuvostoliittolaiset sotilaat ja tšekit keskustelevat kaduilla. Päätökset tehtiin hallitustasoilla. Kaduilla ei taisteltu.”

Ja katin kontit.

Vähintään erikoinen on myös väite, että Neuvostoliitto ei ole sotinut lainkaan toisen maailmansodan jälkeen. Entä Afganistanin sota?

Se käsitellään silkkihansikkain. Kirjan mukaan vuonna 1980 ”Neuvostoliitto oli vaikeuksissa Afganistanissa”. Siellä valtaan oli noussut marxilainen Babrak Kamal. Kirja kertoo, että kommunistien uudistukset, kuten maanjako ja koulujen perustaminen, herättivät vastustusta vanhoillisella maaseudulla. Muslimisissit uhkasivat kommunistien hallintoa, ja siksi Neuvostoliitto miehitti maan.

Siinä kaikki. Ja Neuvostoliitto oli taas hyvän puolella pahaa vastaan. Eikä kyseessä siis edes ollut sota ollenkaan, vaikka jo kirjan
15198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Arno Kotro
Helsinki
Filosofian opettaja, kolumnisti
OAJ:n eettisen neuvottelukunnan pj.

Uskomaton oppikirja
20.6.2016 08:14
Arno Kotro
Kotimaa
Manipulointi Suomettuminen

Niin sanottu Pirkkalan moniste viritti keväällä vilkkaan keskustelun. Kyseessähän oli kokeiluluontoinen oppimateriaali, joka 1970-luvulla tuputti joukolle koululaisia marxilaista historiankirjoitusta.

Mutta ei manipulointiin mitään Pirkkalan monisteita tarvittu. Propaganda hoitui ihan tavallisilla oppikirjoilla.

Kävin yläastetta 1980-luvulla, ja käytössämme oli Historia ja me -kirjasarja. Muistan jo tuolloin kummastelleeni opuksia, vaikken mikään lapsinero ollutkaan.

Olin kuitenkin käynyt perheen kanssa Leningradissa. Olin nähnyt kauppojen tyhjät hyllyt, elintarvikepulan, loputtomat jonot, rähjäiset talot, yleisen alakulon. Tiedossa oli, että itänaapurissa ei ollut demokratiaa eikä sananvapautta. Ihmettelin kun koulukirjat antoivat maasta aivan toisenlaisen kuvan.

Katsotaanpa, mitä Historia ja me -sarjan kahdeksannelle luokalle tarkoitettu – ja pienen kyselyn perusteella laajasti käytössä ollut – oppikirja kertoo sosialististen maiden oloista ja politiikasta.

Kirjan ovat tehneet Reino Riikonen ja Matti J. Castrén, kustantaja on Weilin Göös, painovuosi 1983. Samana vuonna

Kouluhallitus hyväksyi teoksen opetuskäyttöön.

(Oliko Erkki Aho vielä Opetushallituksen johtajana tuolloin?)

Äänestä

Oli Erkki Aho Kouluhallituksen pääjohtajana vv. 1973 - 1991.

SDP:n vasenta laitaa edustanut Aho oli edistysmielinen ja kouludemokratiahankkeissa pitkälti samoilla linjoilla kuin Teiniliiton radikaalit, joista monet lukeutuivat taistolaisiin kommunisteihin.

Äänestä

Talvisodan syyt kyllä tiedetään :)

Äänestä
  • Tietävätkö lapsetkin, jotka käyvät koulua ja siellä kuulevat näistä historian tapahtumista?

    Kotona eivät varmasti kuulekaan, suomalaisethan on peloteltu suomettuneiksi. Hiljaa itsekseen käsiviksi.

    Äänestä

Molemmat Suomeen hyökänneet naapurimme ovat vääristellen vaikuttaneet historiankirjoihimme.

Äänestä

Suomen lähi historiasta ei ole kirjoitettu mitään mikä olisi oikeaa. Kansallissota on kyllä oiken kirjat ja kuvat.

Suomi itse vääristelee omaa historiaa koko ajan jopa eilistä jne.

Äänestä

Syyt on tiedossa jos Hitleri ei noussu valtaan Stalinista puhumattakaan, turhaa jauhatte.

Äänestä
  • Lenin joka tappoin ja myi omaksi hyväkseen. Kekkonen tappajien suosikki.
    Suomen marsalkka ei puhunut tavallaan suomenkieltä. Kaikki totta!

    Äänestä

  • UPDATE_11442422 kirjoitti:

    Lenin joka tappoin ja myi omaksi hyväkseen. Kekkonen tappajien suosikki.

    Sinä kuulut varmasti Mensan sisäpiireihin?
    Mikä syvä viisaus ja kaiken huomioonottava kannanotto!
    Kommenttisi tuntuvat tulevan suoraan Viisauden Ytimestä, ne huokuvat ääretöntä älykkyyttä, maagista tietämystä ja kaiken kattavaa kosmista ymmärrystä.
    Mahtaako Ruotsi edes aavistaa, millainen aarre heillä on hallussaan?

    Äänestä

  • Hunksz, du vet... .

    Äänestä

  • UPDATE_11442422 kirjoitti:

    Lenin joka tappoin ja myi omaksi hyväkseen. Kekkonen tappajien suosikki.
    Suomen marsalkka ei puhunut tavallaan suomenkieltä. Kaikki totta!

    Suomi nuolia kaikessa ex nyt pakolaiset---Putin laittoi rajan kiinni kuka on kiittänyt Putiinia???

    Äänestä

Minkä tietäjän ja näkijän Saabin baana imaisi jakarin varteen.

Äänestä
  • Aluksi oli Saab sitten laivan rakennus, sitten paperi tehdas 3 viikkoa sitten kromitehdas siinä muita metalleja myös, sitten lentokoneet tai kaikki lentävät osat myös Suomeen ja kaikkialle maailmalle, tänään olen eläkeläinen, täystiilitalo suuri puutarha vesineen. Olen tyytyväinen elämään. Uusi suuri volvo on- haluan myös suuren hyvän purjeveneen--- nuoruudessa oli niitä.

    Äänestä

Kummisetä joutui Hennalan mottiin, kun sai luodin talvisodan viimmeisenä päivänä.
Jatkosodassa kun isä oli tulossa lomille kavereiden kanssa, kirja Kannaksen kostaja kertoo tästä ryhmästä. Niin he tapasi kummisedän joka kans oli tulossa lomille Kouvolassa jossain ravintolassa.
Kummisetä oli sitten kävellyt pienissä hiivoissa ravintolan eteisessä päin peiliä joka oli hajonnut. Sotapoliisit oli tullut paikkalle ja kummisetää oli lähdetty viemään putkaan.
Ryhmä rämä isäni johdolla oli lähtenyt seuraamaan tilannetta, ja olivat hyökäneet putkaan. Vartiat oli tyrmätty kummisetä oli vapautettu ja vartiat oli lukittu selliin.
Isä oli viellä paetessa katsonut taakse, niin putkan ovi oli retkottanut toisen saranan varassa,
Niin oli koko porukka päässyt jatkamaan onnellisesti lomille

Äänestä
  • Uskon tarinan se siitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Historian_vääristelyä kirjoitti:

Talvisodan syy jää kertomatta

Heti alussa kirja käsittelee talvisotaa. Sodan syy kuitenkin unohtuu: Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto jakoivat Euroopan keskenään. Sopimuksessa Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joten sen sai miehittää. Tästä ei kirja hiiskahda.

Myös Baltian maat annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Miten Historia ja me selittää sen, että Neuvostoliitto miehitti ne 1940?

Ei mitenkään. Kirja kun ei mainitse koko miehitystä. Itsenäisen lähinaapurin voi näemmä valloittaa ilman että siitä tarvitsee kertoa historiankirjassa mitään.

Saksa miehitti Baltian maita jonkin aikaa, mutta 1944 Neuvostoliitto valtasi ne taas itselleen. Historia ja me kertoo, että tuolloin ”Viro, Latvia ja Liettua, jotka puna-armeija vapautti saksalaisten miehityksestä, liittyivät uusina neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon”.

Siis vapautti ja liittyivät.

Sosialismi toimii!

Entä miten kuvataan se, että toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto alisti Itä-Euroopan pakkovaltansa alle?

Senkin voi selittää parhain päin: ”Itä-Euroopan maat olivat ennen toista maailmasotaa taloudellisesti heikkoja maatalousmaita. Suurin osa maasta oli suurtilallisten hallussa. Nämä tukivat diktaattoreita, jotka olivat kaapanneet vallan käsiinsä.” Itä-Euroopassa meni siis huonosti ennen Stalinia. Sitten kirja kertoo, että Stalin pelkäsi toisen maailmansodan jälkeen Saksan yhdistymistä ja siksi ”pyrki luomaan Neuvostoliiton ympärille ystävällismielisten valtioiden vyöhykkeen”.

Jokainen ymmärtää, että maan tasalle lyöty Saksa ei ollut uhka kenellekään, mutta näin Neuvostoliiton imperialismi saa hyväksynnän. Saamme tietää, että ”Itä-Euroopan maat muuttuivat kansandemokratioiksi eli sosialistisen järjestelmän omaksuneiksi tasavalloiksi”.

Muuttuivat, omaksuivat.

Eikä sosialistisissa maissa huonosti mennyt. ”Tehokkaan suunnitelmatalouden ansiosta DDR:n kansantulo on ripeästi noussut ja oli 1970-luvun puolimaissa lähes sama kuin Suomen henkeä kohti laskettuna. DDR on kehittänyt teollisuuden ohella erityisesti koululaitostaan, korkeakoulujaan, terveydenhoitoa ja urheilua.” Piti oikein silmiä hieraista: tehokas suunnitelmatalous?

Sosialismi tosiaan toimii. Kun Historia ja me tarkastelee Neuvostoliittoa, kehuja ei säästellä. Neuvostoliiton taloudellinen kehitys on ollut nopeaa. Koululaitos on kehittynyt ripeästi. Eikä siinä kaikki:

”Opetus on maksutonta kaikilla tasoilla. Jokaisella on oikeus opiskella kykyjensä mukaan korkeakoulutasolle saakka. Kaikilla aloilla voi opintoja jatkaa eteenpäin. Valmistumisen jälkeen jokaiselle taataan koulutusta vastaava työ.”

Oppikirja siteeraa neuvostoliitolaista lehteä Maailma ja me, josta ”poimitut luvut kuvaavat talouskehitystä, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa”:

”Viisivuotiskauden 1971-75 kolmen ensimmäisen vuoden aikana väestön reaalitulot ovat lisääntyneet 13,5 %. Elintarvikkeiden vähittäishinnat ja ruokalamaksut eivät ole muuttuneet 1960 jälkeen. Teollisuustavaroissa on selvä alenemistendenssi. Vuokrat eivät ole nousseet vuodesta 1928. Liikennemaksut ovat hyvin vähäisiä. Perheen menoissa vuokran ja kunnallispalvelumaksujen osuus on vain 4-5 %.”

Neuvostoliitto on rauhan asialla

Entä Neuvostoliiton ulkopolitiikka? Historia ja me löytää siitä pelkästään hyvää sanottavaa:

”Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikkaa. Se on tukenut taloudellisesti ja aseita lähettämällä Aasian ja Afrikan vapautusliikkeitä ja eräitä arabimaita, mutta ei ole ottanut osaa mihinkään sotaan toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliitto on toiminut välittäjänä useissa maailmanrauhaa uhanneissa kriiseissä. YK:ssa se on tukenut kehitysmaita näiden pyrkiessä parantamaan taloudellista asemaansa.”

Tšekkoslovakian miehityksestä kirja ei sentään vaikene. Meille kerrotaan, että sosialistiset maat pelkäsivät Tšekkoslovakian eroa Varsovan liitosta, joten ne marssittivat joukkonsa Prahaan. Sitten Castrén ja Riikonen löytävät taas tyylinsä: ”Prahalaiset eivät ryhtyneet vastarintaan, vaan ympäröivät tankit ja juttelivat sotilaiden kanssa rauhallisesti.” Viestiä vahvistaa kuvateksti: Tšekkoslovakian kriisi ratkaistiin rauhallisesti. Neuvostoliittolaiset sotilaat ja tšekit keskustelevat kaduilla. Päätökset tehtiin hallitustasoilla. Kaduilla ei taisteltu.”

Ja katin kontit.

Vähintään erikoinen on myös väite, että Neuvostoliitto ei ole sotinut lainkaan toisen maailmansodan jälkeen. Entä Afganistanin sota?

Se käsitellään silkkihansikkain. Kirjan mukaan vuonna 1980 ”Neuvostoliitto oli vaikeuksissa Afganistanissa”. Siellä valtaan oli noussut marxilainen Babrak Kamal. Kirja kertoo, että kommunistien uudistukset, kuten maanjako ja koulujen perustaminen, herättivät vastustusta vanhoillisella maaseudulla. Muslimisissit uhkasivat kommunistien hallintoa, ja siksi Neuvostoliitto miehitti maan.

Siinä kaikki. Ja Neuvostoliitto oli taas hyvän puolella pahaa vastaan. Eikä kyseessä siis edes ollut sota ollenkaan, vaikka jo kirjan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu