Hukkumisen pelko

Johtuu siitä, kun koko ympäristöä ei voi uidessa hahmottaa ja siten kontrolloida. Pinnanalainen maailma, jota ei voi uidessa nähdä, alkaa askarruttaa ja ajatukset synnyttävät epämääräisiä tunteita, jopa pelon, joka sitten ajaa kohti rantaa eli tutumpaan ympäristöön.
Pelontunteesta pääsee eroon kun sen järkeistää. Tässä tapauksessa esim. opettelemalla sukeltamaan silmät auki. Silloin se mystinen maailma näyttäytyy sellaisena kuin se todellisuudessa on, eikä vilkas mielikuvitus pääse enää sepittämään juttujaan. :)
Ja enivei, aina kannattaa uida rannan suuntaan, etenkin vedessä jonka virtauksia ei tunne.

Ymmärrän jotenkin miltä sinusta tuntuu. Se äkkisyvä peloittaa. Hassuinta jos näin voi sanoa, harrastan uintia, aina harrastanut.
Tee seuraavalla kerralla järvessä se, että yksi jalka kerrallaan tunnustelet (jalka edessä) missä se järven pohja syvenee. Ja kun se syvenee (vaikka yht'äkkiä) onnittele itseäsi että olet jo siinä vaiheessa. Kukaan ei käske sinua menemään eteenpäin. Eikä tarvitsekaan, vaan mene takaisinpäin jaloilla tunnustellen. Sitten uudelleen…Muista kädet veden yläpuolella *antaudun*asennossa. Ja taas…tunnustelet vaikka oikealla jalalla mistä syvenee ja kuinka paljon. Kun olet varma mistä se syvenee jyrkästi niin pulahda veteen ja ui ja nopeasti takaisin kohtaan mistä lähdit. P.s. Siinä vaiheessa kun ns. järven/meren pohja ei tunnu niin tosiasiassa se ei ole ns. loputon pohja.

Milloin normaaleista asioista on tullut pelkoja, eli lääketieteellisesti sanotuna: fobia?
Onko tämä taas yksi keino pitää lampaat aisoissa?

Itselläkin tulee jo liian kylmästä vedestä suihkussa hukkumisen pelko.
En silti analysoi pohjia myöten tällaistakin asiaa.

On hyvä tuntea vaara ja uhka.

Ite en osaa uida niin veli kerran heitti mut laiturilta ja meinasin hukkua. Siitä asti oon pelänny vettä. Suihkussa käyminenkin on yhtä tuskaa. Onko vinkkejä miten tästä kammosta pääsee eroon?