Elikkä oon ajatellu hakee apuu mun ongelmiin (masennuksee, viiltelyy, anoreksiaa tai ednoksee, itsemurha suunnitelmii) mut ongelman on etten tiiä mite alottaisin keskustelun. Haluun siis välttämättä kasvotusten. Pelkään et muhu petytää tai mun ongelmii vähätellää ku näit on jatkunu vaa vuoden. Mä en vaa jaksa enää elää enkä pärjää kotona. 13 wee tyttö 162/45. Ja lopuks olisko mahdollisuuksii päästä nuorten psykiatrisel osastol.
Tartten apua!!
Haluunkuolla
376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Avun tarve riittää. Ei asikkaita laiteta mihinkään arvojärjestykseen. Se, että on paha olla, on riittävä syy hakea ja saada apua. Lähde vain liikkeelle. Mahdollisesta osastohoidosta voit keskutella, kun pääset avohoitosuhteessa alkuun.
Jos paikkakunnallasi on nuorisopsykiatrian polklinikkaa tai matalan kynnyksen mielenterveyspaikkaa, hakeudu sinne. Netistä löydät paikat ja yhteystiedot muutamalla hakusanalla. Useimmiten lähetettä ei tarvita. Tsemppiä!
Asiantuntijat on sitä mieltä, että jos masennus jatkuu yhtäjaksoisesti kaksi kolme viikkoa niin kannattaa jo hakea apua. Sinulla on sitä ollut jo noinkin pitkään ja ihan vakavia nuo oireet ovat.
Jos tuntuu, että auttajan edessä aivot jumittuu, jännittää, menee lukkoon, niin hyvä juttu on kotona rauhassa kirjalla oireitaan ylös, esim. Olen ollut jo vuoden mieli maassa, suunnittelen kuolemaa, on syömisongelmia, viiltely... Kyllä ne ammattilaiset osaavat kartoittaa mikä on sinulle paras apu. Alussa voi olla lievä lääkityskin eduksi, jotta jaksaa paneutua terapiakeskusteluun. On tärkeä, että asianomainen itse haluaa hoidattaa itseään.
Vaikuttaa että ole fiksu ja järkevä nuori.
Hei.
Hyvä, että haet apua. Hankkiudu lääkärin vastaanotolle, ihan siis terveyskeskukseen tai pyydä vanhempiasi varaamaan aika sinulle. Voit myös mennä päivystykseen ja kertoa sairaanhoitajalle joka ottaa vastaan ilmoittautumiset, jos tuntuu, että puhelimitse on vaikea varata aikaa. Lääkäri tekee sitten arvion ja suunnittelee, miten tilannetta lähdetään hoitamaan.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Merja, diakoni