Tarkastuksessa kritiikkiä ministeri Bernerin Finavia-toimista: ”puuttunut yhtiön hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla”
Valtiontalouden tarkastusviraston raportti lentokenttien toiminnasta vastaavan valtionyhtiö Finavian johdannaissotkusta julkistettiin tänään. Raportissa kritisoidaan omistajaohjauksesta vastaavan ministeriön toimintaa. Ministeriöstä syytökset kiistetään.
Anne Berner
Anne Berner Kuva: Petteri Paalasmaa / AOP
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ministeri Anne Bernerin (kesk.) johtaman liikenne- ja viestintäministeriön toiminta ei kaikilta osin vastaa valtionyhtiöiden hyvää hallintotapaa, vaan omistajaohjauksesta vastaava ministeriö on puuttunut Finavian hallituksen toimintaan ”epäasianmukaisella tavalla”.
VTV:n mukaan ministeriö heikensi yhtiön johdon harkintavaltaa kieltäessään Finavian hallitusta nostamasta Finavian johdannaistappioihin liittyviä kanteita syksyllä 2015. Ministeriö ei raportin mukaan myöskään toimittanut yhtiön hallitukselle niitä asiantuntijalausuntoja, joissa ei puollettu riita-asian sopimista.
VTV korostaa, että valtio-omistajalla on tulkinnanvaraisissa asioissa laaja harkintavalta, mutta ministeriön menettelytapa on kuitenkin johtanut yhtiön ja valtio-omistajan vastuusuhteiden hämärtymiseen.
Finavia ja yhtiön hallitus ovat raportin mukaan toimineet johdonmukaisesti johdannaistappioiden selvittämisessä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Bernerin ero on enää ajan kysymys? Suojatyöpaikan etsintä on käynnissä ja tekosyy tähän vaihtoon "ministerirotaation" muodossa on viilaamista vaille?
Mutta Bernerhän inttää vastaan kuin vähäjauhoinen,, ja sanoo tehnensä kaiken ihan oikein! Ovatko virkavastuulla toimivat tarkastusviraston raportoijat tehneet virkavirheen ja saatettava siitä vastuuseen? Veikkaan, ettei mitään tapahdu, vaan Bernerin töppäilyt unohdetaan nopeasti uusia odotellessa.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tulkitsi eilen julkaistussa laillisuustarkastuksessaan, että liikenne- ja viestintäministeriö sekaantui epäasiallisella tavalla Finavialle miljoonatappiot tuottaneiden johdannaiskauppojen jälkipuintiin. Raportin mukaan ministeriö olisi muun muassa vaikuttanut asiattomasti Finavian aiemman johdon vahingonkorvausvaateista luopumiseen ja riidan sopimiseen tilintarkastusyhtiön kanssa vuonna 2015.
VTV:n raportissa ei mainittu Berneriä nimeltä, mutta Tiuraniemen mukaan viesti tuli suoraan ministeriltä.
– Päätös tuli ministerin johtamana. En tiedä, kuka sen kupletin juonen oli tehnyt, mutta Berner oli se suu minuun päin, Tiuraniemi sanoo.
Tiuraniemen mukaan sivustaohjaus tapahtui joulukuussa.
– Joulukuun alussa oli vahvaa sivustaohjausta. Ministeri ja ministeriö halusivat heidän toivomansa päätöksen nimenomaan Finavian hallituksen tekemäksi. Ministerillä olisi ollut kaikki valta ottaa päätös yhtiökokouksen päätettäväksi, eikä sivusta ohjaamalla työntää sitä hallituksen päätettäväksi. Tapa oli vastoin hyvää hallintotapaa, Tiuraniemi sanoo STT:lle.
Finavian hallituksen puheenjohtajana toiminut Tiuraniemi erosi joulukuun alussa vastalauseeksi Bernerin toiminnalle yhtiön omistajaohjauksessa.
Berner ja Tiilikainen ulos.
Älkää unohtako kesäloma ja Brexit-kohussa Bernerin töppäilyjä.
Ne on tutkittava tiheän seulan kanssa. Miksi on niin välinpitämätön veronmaksajien
rahoista taas vaan lisää maksettavaa.
Kenkää vaan Bernerille, kyllä on tulossa rehellisiä ihmisiä tilalle vaikka kuinka paljon.
Samalla voisi Sipiläkin erota kun puolustaa Bernerin tekoja.
Ovat molemmat jo ryvettyneitä.
Berneri linnaan.
Pääsee itsenäisyyspäivänä, Sauli kutsuu.
Kello tikittää. Uutispommi pian poksahtaa. Pernerille kävi kalpaten.
Mutta.... tota noin - Bernerkö nyt oli syyllinen koko juttuun, joka tehtiin ennen kuin kukaan oli kuullut edes hänen nimeään? Jäävätkö ne oikeat johtoportaan kähmijäkonnat nyt sitten ilman korvausvelvollisuutta ja tuomioita?
Tai miksi joka hallituksessa siis yritysten hallituksessa istuu näitä, eli mulle sulle, mulle sulle, ja kas kusessa ollaan, eli miksi? Ja kepu siis missä kepu siellä iso.......
Seli seli kepuli.
Perneri on niin ryvettyny tekee ihan mitä käsketään.
"Muistio: Ministeriö kielsi Finaviaa nostamasta kanteita"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2297782