onkohan kellään mitää tietoo paljonko europolitiikassa tienataan? olisi kiva tietää eri palkkatasoja jne..
palkoista
kiinnostunut
5212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meppien palkat on samat kuin maansa kansanedustajilla, suomalaisilla 5 tuhatta ja risat kuukaudessa.
toinen iso tuloerä on erilaiset matka-, paiväraha- ja kulukorvaukset, joiden "taitavalla" käytöllä voi helposti tuplatakin palkansa.
Pieni tarkennus: kansanedustajan palkka sekä kotimaisessa että euro-parlamentissa on 4970 € kuukaudessa. Yli 12 vuotta kansanedustajana toimineella palkka nousee mainitsemaasi lukuun.
Tuplausmahdollisuus oli olemassa ennen nykyistä palkkatasoa, eli kun kansanedustajat saivat huomattavasti pienempää palkkaa. Silloin arvioitiin, että ”taitavalla korvaus- ja päivärahojen käytöllä” pääsi todellisuudessa yli viiden tuhannen euron palkkaa vastaaviin tuloihin.
Mutta tietenkin nytkin kitsaalla kulukäytännöllä jää annetuista korvauksista huomattava lisätulo joka kuukausi. Aina ei kuitenkaan pysty ihannelaskelmien mukaista säästöä saamaan aikaan – esim varhainen halpojen lentolippujen ostaminen kostautuu kun kokousaikataulut ja tilanteet muuttuvat. Silloin joutuu ostamaan (tarpeettoman) säästölipun lisäksi sen business-luokan lipun, eikä säästöä synny lainkaan.
Lisäksi on otettava huomioon, että tunnollisesti työtään tekevää meppiä rasittaa kotimaan matkojen kustannus: niitä ei kukaan korvaa toisin kuin Arkadianmäen edustajille, joilla on maksuton matkustusmahdollisuus koko maassa.
Alkuperäiseen kysymykseen kommenttina: paras tapa päästä hyviin ansioihin paljon pienemmällä vaivalla (ja etenkin ilman kalliita kampanjakuluja joka 4. tai 5. vuosi) on ryhtyä jonkin kaupungin johtajaksi. Esim. Rauman kokoisen kaupungin johtaja tienaa yli 7.000 € kuukaudessa ja saa nukkua oman puolisonsa vieressä joka yö (jos haluaa).
Vielä tehokkampaa on ryhtyä eurovirkamieheksi. Akateemisen alkupalkka lienee noin 4000 käteen. Keskitason "esittelevä virkamies" kuittaa lisineen helposti 6000. Ja taas kännyyn.
Parlamentin jäsenten nykyiset etuisuudet
Meppi saa samaa palkkaa kuin kansallisten parlamenttien jäsenet. Suomalaismeppi saa vähän yli 4 800 euroa kuukaudessa. Sitä verotetaan kansallisen lainsäädännön mukaan.
Eläkkeet määräytyvät kansallisesti eduskunnan eläkkeiden mukaan.
Sairauskulut europarlamentti korvaa kuittien mukaan.
Kotimaan matkoja ei eduskunta maksa suomalaisille mepeille, mutta niihin voidaan käyttää europarlamentin yleistä kulukorvausta, jonka suuruus on noin 3 500 euroa kuukaudessa. Se saadaan ilman kulukuitteja.
Matkat työpaikalle korvataan kiinteämääräisellä summalla, joka vastaa business-luokan kalleinta lipun hintaa täydennettynä erityisellä etäisyyskorvauksella. Sen mukaan helsinkiläinen meppi saa edestakaisesta Brysselin lennosta matkakorvausta noin 2 200 euroa (ja keminmaalainen vielä muutaman sata euroa enemmän). Kun lippu maksaa alle 500 euroa, suurin osa suomalaismeppien tuloista tulee näistä viikoittaisista verottomista matkakulukorvauksista.
Mepin päiväraha asumis- yms. kuluihin ulkomailla on vähän yli 257 euroa päivältä.
Europarlamentaarikon käytössä on vuosittain matkustusrahaa 3 500 euroa erillisiä kuitteja vastaan sellaisista matkoista, joita ei muuten korvata.
Avustajien palkkaamiseen ja sosiaalikuluihin kukin meppi saa kuukaudessa noin 12 000 euroa. Se ei ole mepin tuloa (vaikka jotkut ulkomaalaismepit ovatkin palkanneet avustajikseen omia perheenjäseniään).
Edellä olevan perusteella voidaan laskea, että suomalaisen mepin kuukausitulot ovat ehkä noin 12 000 euroa kuukaudessa puhtaana käteen.
Meppipalkka nousisi parlamentin jäsenten ohjesäännön hyväksymisen myötä lähes 80 prosenttia.
Jos matkakulut siinä yhteydessä alettaisiin korvata kuittien mukaan, uudistus alentaisi suomalaismeppien käteen jääviä tuloja 25-30 prosenttia.
Tulojen alenemista lievitettäisiin parlamentin puhemiehistön uudella ehdotuksella matkakulujen korvaamiseksi, jonka voimaantulo on kytketty edellä mainittuun parlamentin jäsenten ohjesääntöön. Jos ohjesääntö tulee voimaan, puhemiehistö eli byroo ehdottaa siinä tapauksessa matkakulujen korvaamista kuittien mukaan. Samalla europarlamentti kuitenkin rupeaisi maksamaan meppien työmatkat omissa kotimaissaan ja alkaisi maksaa myös erilaisia matkustuspäivärahoja hyvin anteliaiden perusteiden mukaan.
Tilanne on kaiken kaikkiaan sellainen, että jäsenten ohjesäännön hyväksyminen alentaisi selvästi suomalaismeppien käteen jääviä verottomia tuloja ja tekisi järjestelmän läpinäkyväksi. Sillä perusteella se olisi hyväksyttävissä. Systeemi on kuitenkin rakennettu niin, että uudistusta ei ilmeisesti hyväksytä.
Kiitoksia selvästä vastauksesta ja terveisiä serkullesi Juhanille jos satutte tapaamaan.