Vapauttako?

Lueskelin tässä kohudesantti Bäckmanin blockspot blogia jossa hän moitti länttä siitä, ettei se hyväksy krimiläisten demokraattisia oikeuksia itse päättää siitä mihin haluaa kuulua.

Kun sen perusteella miettii koko Venäjää jossa on lukuisia alistettuja kansoja joita varsinaiset venäläiset ovat alistaneet ja riistäneet sekä murhanneet vuosisatoja niin koskahan siellä aloitetaan vapauden vaalit? Nythän voitaisiin järjestää vaikkapa 2 vuoden aika jolloin järjestäytymisillä ei olisi mitään rajoituksia ja nuo alistetut kansat voisivat yhdessä jokainen miettiä sitä kansainvälistä asemaa johon he haluaisivat kuulua ja tuon 2v jälkeen pidettäisiin kansanäänestykset YK:n valvonnassa siitä miten Venäjä jaetaan noiden kansojen kesken.

Nythän on osoittautunut Venäjän rajoittavan esim. suomalaisugrilaisten kansojen kokouksen osallistujia ja siten sen sortavan noiden kansojen oikeuksia niin kulttuuriinsa kuin perinteisiin alueihinsa. Olisiko todella kuten Bäckman esittää kaikilla kansoilla oikeus irrottautua niitä alistavasta vallasta ja alkaa elämään juuri siinä yhteisössä jossa he itse haluaisivat olla?

Tämä aihe kuuluneet ainakin osin palstan aiheeseen kommunismi sillä ainakin osin nuo alistukset ovat kommunismin aikaansaamia.
40252
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kaikki maailman valtiot ovat monikansaisia ja monikulttuurisia. Suomi mukaanluettuna. Enemmistökansallisuuden kieli on yleinen ja se on luonnollista. Aikojen saatossa enemmistökansallisuus on lähes aina alistanut vähemmistökansallisuuksia alleen. Venäjä historiallisesti ei ole poikkeus kuten ei Suomikaan tai Ruotsi aikanaan, jossa suomalaisperäiset olivat alistettu kansanosa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi joku kansa jonka alueita Venäjä himoitsee olisi jossain eri asemassa kuin vaikkapa Suomen sukuiset karjalaiset, marit ja vaikkapa inkeriläiset? Jos Krimin venäläiset saavat vaihtaa valtiota niin miksi vaikkapa inkeriläiset eivät saa Pietaria ympäristöineen koska heidän alkuperäisiä maitaanhan ne ovat?

    Miksi se on Moskova joka tässä mielestäsi on oikeassa eikä yleinen mielipide joka lienee Euroopassa Ukrainan kannalla tässä Krim asiassa? Jos me haluaisimme inkeriläiset ja heidän vanhat alueensa Suomeen liitettäväksi niin eikö sama pätisi kuin miten Moskova teki Krimin kanssa? Jos ei niin miksi?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Miksi joku kansa jonka alueita Venäjä himoitsee olisi jossain eri asemassa kuin vaikkapa Suomen sukuiset karjalaiset, marit ja vaikkapa inkeriläiset? Jos Krimin venäläiset saavat vaihtaa valtiota niin miksi vaikkapa inkeriläiset eivät saa Pietaria ympäristöineen koska heidän alkuperäisiä maitaanhan ne ovat?

    Miksi se on Moskova joka tässä mielestäsi on oikeassa eikä yleinen mielipide joka lienee Euroopassa Ukrainan kannalla tässä Krim asiassa? Jos me haluaisimme inkeriläiset ja heidän vanhat alueensa Suomeen liitettäväksi niin eikö sama pätisi kuin miten Moskova teki Krimin kanssa? Jos ei niin miksi?

    Nyt ovat Talous- ja Yhteiskuntateoriat jopa Äärimmäisen Epärealistisia ja Epäloogisia, joten ne eivät voi ns. riittävällä selitysasteella kertoa meille Elinkeinoelämän ja Yhteiskunnan ongelmakohteista. Nyt ainakin minusta tutkimustulokset ovat sitä mitä ovat siitä syystä, koska esimerkiksi Luonto- ja Yhteiskuntateoriat ovat loogisesti ja reaalisesti arvioiden todella heikkoja. Niin ja nyt etenkin Talousteoriat ovat todella sellaisia, että niissä selitysaste parhaimmillaankin voi nousta 30-35 prosentin tasolle, vaikka selitysasteen pitäisi olla jossain 80-90 prosentin tasolla. Me voimme nyt vain ihmetellä sitä asiaa, että miksi todella tällä hetkellä VALTAVIRTA eli Uusklassinen Talousteoria hallitsee täysin kaikkea sellaista Tutkimus- ja Suunnittelutyötä, jonka tehtävänä on valmistella Julkishallinnon Budjetit ja Yksittäisten Suuryritysten harjoittama tutkimus- ja kehitystyö sekä kaikki muu taloustutkimus kuten esimerkiksi AJATUSPAJA LIBERA rs:n selvitystyöt. Nyt me voimme vain ihmetellä tätä asiaa, että MIKSI todella VASEMMISTO rs ei ota käyttöönsä sellaista Talous- ja yhteiskuntaoppia, joka on varmasti reaalinen ja looginen siis Materialistinen Historiakäsitys LD ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD. Niin ja nyt sitten LD tarkoittaa Luonnon Dialektiikka LD rs:ää ja nyt LD:n lausepuun peruslause on aina muotoa AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA sekä N-ulotteinen Laatuavaruus, Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria ja XYZ-avaruus eli VIIVA PINTA-ALA TILAVUUS.

    Äänestä

  • Aloittaja

    PUUTARHAMESTARIT kirjoitti:

    Nyt ovat Talous- ja Yhteiskuntateoriat jopa Äärimmäisen Epärealistisia ja Epäloogisia, joten ne eivät voi ns. riittävällä selitysasteella kertoa meille Elinkeinoelämän ja Yhteiskunnan ongelmakohteista. Nyt ainakin minusta tutkimustulokset ovat sitä mitä ovat siitä syystä, koska esimerkiksi Luonto- ja Yhteiskuntateoriat ovat loogisesti ja reaalisesti arvioiden todella heikkoja. Niin ja nyt etenkin Talousteoriat ovat todella sellaisia, että niissä selitysaste parhaimmillaankin voi nousta 30-35 prosentin tasolle, vaikka selitysasteen pitäisi olla jossain 80-90 prosentin tasolla. Me voimme nyt vain ihmetellä sitä asiaa, että miksi todella tällä hetkellä VALTAVIRTA eli Uusklassinen Talousteoria hallitsee täysin kaikkea sellaista Tutkimus- ja Suunnittelutyötä, jonka tehtävänä on valmistella Julkishallinnon Budjetit ja Yksittäisten Suuryritysten harjoittama tutkimus- ja kehitystyö sekä kaikki muu taloustutkimus kuten esimerkiksi AJATUSPAJA LIBERA rs:n selvitystyöt. Nyt me voimme vain ihmetellä tätä asiaa, että MIKSI todella VASEMMISTO rs ei ota käyttöönsä sellaista Talous- ja yhteiskuntaoppia, joka on varmasti reaalinen ja looginen siis Materialistinen Historiakäsitys LD ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD. Niin ja nyt sitten LD tarkoittaa Luonnon Dialektiikka LD rs:ää ja nyt LD:n lausepuun peruslause on aina muotoa AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA sekä N-ulotteinen Laatuavaruus, Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria ja XYZ-avaruus eli VIIVA PINTA-ALA TILAVUUS.

    Taidan tulla jo vanhaksi arvoisa MESTARI mutten silti pysty yhdistämään vastaustasi edelliseen kommenttiini johon vastasit. Selvitä nyt minulle tuo yhteys jos tuo aikaansaannoksesi ei ole pelkkä aivopieru!

    On turhaa sekoittaa elämäänsä noilla mainitsemillasi teorioilla, elämä on faktaa ja teoriat teorioita. Teorioitahan on kehitelty ehkä vuosituhansia ja aina tulee uusia eikä niillä vanhoilla voi edes pyyhkiä peräänsä. Se mitä kaipaamme teorioiden sijaan on järjen käyttö jolla aina pärjää paremmin kuin teorioilla.

    Teoriat ovat kuin lottoon luottaminen, joku voi saada isonkin potin mutta pääosa ei saa kuin kuluja. Lotossakin paras tapa voittaa on järjen käyttö, silloin tehdään viikoittain satasen lotto mutta ei viedä sitä vaan talletetaan se satanen omalle lottotilille ja kerran vuodessa saa noin viiden tonnin lottovoiton jonka voi käyttää kuten mielii.

    Siirry sinäkin MESTARI järjen käyttöön ja vedä nuo typeryytesi alas vessasta.

    Äänestä

Mitä todella tarkoittaa sanonta "Komulioppi on perseestä", niin MITÄ todella? Niin ja mitä todella Selkokielellä-tuo-kuvio voisi Arvoisat SINIMUSTANEROT todella pitää sisällään?

Onko Teille SINIMUSTAT nyt selvinnyt se asia, että on olemassa VALTIOSOSIALISMI ja tämän alaosastot Kansalliskommunismi eli NATSIKOMUT, Kansallissosialismi eli NATSISOSSUT ja Kansallisdemokratismi eli NATSIDEMARIT?

Niin ja teidättekö Te SINIMUSTAT sen asian olevan olemassa, että on vielä kuvioissa mukana VAPAA KOMMUNISMI siis Kotikunta, Kotimaa ja Kommunistinen Liitto eli LEGA COMMUNISTICA sekä vielä VAPAA SOSIALISMI siis SOSIAALIPOLITIIKKA eli Henkivakuutus, Työvakuutus, Kouluvakuutus ja Kauppavakuutus, LAKIKIRJAT, KOULUFILOSOFIA (PHILOSOPHIA SCHOLASTICA ja Sosialistinen Liitto eli LEGA SOZIALISTICA.

Nyt kysyn vielä näin lopuksi sen, että tiedättekö TE SINIMUSTAT sen asian olevan totta, että Kommunismi tarkoittaa selkokielellä samaa asiaa kuin KUNTALAISUUS ja että Sosialismi tarkoittaa todella samaa asiaa kuin KAVERUUS ja TOVERUUS. Niin ja vielä haluan korostaa sitä asiaa, että HE, jotka kannattavat todella sellaisia teoriaryppäitä kuin VAPAA KOMMUNISMI ja VAPAA SOSIALISMI, niin ovat sitä mieltä, että koska ME emme tiedä tarkkaan ottaen Sosialistinen ja Kommunistinen Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmä rs:stä mitään muuta kuin sen, että tällöin VALTIO omistaa kaiken tuotannollisen omaisuuden, niin on kai parasta antaa Taloudellisten ja Teknisten Liikelakien ja Liikevoimien määrätä ja säätää täysin ehdoittaa Yheiskunta- ja Talousjärjestelmämme. Omistajuus ja Huoltoturva-asiat me voimme hoitaa ja kehitellä kuntoon LAKIKIRJA- ja OIKEUSTIEDE-ympäristön avulla.



.
...

Äänestä

Mitä todella tarkoittaa sanonta "Komulioppi on perseestä", niin MITÄ todella? Niin ja mitä todella Selkokielellä-tuo-kuvio voisi Arvoisat SINIMUSTANEROT todella pitää sisällään?

Onko Teille SINIMUSTAT nyt selvinnyt se asia, että on olemassa VALTIOSOSIALISMI ja tämän alaosastot Kansalliskommunismi eli NATSIKOMUT, Kansallissosialismi eli NATSISOSSUT ja Kansallisdemokratismi eli NATSIDEMARIT?

Niin ja teidättekö Te SINIMUSTAT sen asian olevan olemassa, että on vielä kuvioissa mukana VAPAA KOMMUNISMI siis Kotikunta, Kotimaa ja Kommunistinen Liitto eli LEGA COMMUNISTICA sekä vielä VAPAA SOSIALISMI siis SOSIAALIPOLITIIKKA eli Henkivakuutus, Työvakuutus, Kouluvakuutus ja Kauppavakuutus, LAKIKIRJAT, KOULUFILOSOFIA (PHILOSOPHIA SCHOLASTICA ja Sosialistinen Liitto eli LEGA SOZIALISTICA.

Nyt kysyn vielä näin lopuksi sen, että tiedättekö TE SINIMUSTAT sen asian olevan totta, että Kommunismi tarkoittaa selkokielellä samaa asiaa kuin KUNTALAISUUS ja että Sosialismi tarkoittaa todella samaa asiaa kuin KAVERUUS ja TOVERUUS. Niin ja vielä haluan korostaa sitä asiaa, että HE, jotka kannattavat todella sellaisia teoriaryppäitä kuin VAPAA KOMMUNISMI ja VAPAA SOSIALISMI, niin ovat sitä mieltä, että koska ME emme tiedä tarkkaan ottaen Sosialistinen ja Kommunistinen Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmä rs:stä mitään muuta kuin sen, että tällöin VALTIO omistaa kaiken tuotannollisen omaisuuden, niin on kai parasta antaa Taloudellisten ja Teknisten Liikelakien ja Liikevoimien määrätä ja säätää täysin ehdoittaa Yheiskunta- ja Talousjärjestelmämme. Omistajuus ja Huoltoturva-asiat me voimme hoitaa ja kehitellä kuntoon LAKIKIRJA- ja OIKEUSTIEDE-ympäristön avulla.



.
...





Onko se nyt kovin pahasti harhaista, jos etsii Australian erään pääministerin toisen etunimen verkko-osoitteesta siis sen ainoan yhden? Mitä mieltä Seurakunta on nyt todella asiastamme? Niin ja miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät Arvoisat Porvarit ja Toverit, niin MITEN todella?

Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

Äänestä
  • Voiko ylläpitäjä poistaa toisen kirjoitukseni, kun en huomannut ennenkuin kirjoitin, että ihan samanlainen on jo olemassa osoitteessa Vapautta?

    Äänestä

Vanha AKS on herännyt henkiin. Suomeen ollaan liittämässä jo alueita Uralilta. Jos jotain tulee johonkin liittää asukkailta itseltään kysymättä niin eikö logiikka kulje niinpäin että suomessa asuvat suomalaiset tulee liittää Venäjän Mariin tai nenetseihin tai vieläkin alkuperäisempään suomalaisperäiseen kansanryhmään. Suomi kuuluu Marille ja marilaisten hallinnon alle. Mahdollisesti virolaiset ovat tulleet aikaisemmin Pohjolaan kuin suomalaiset Suomeen niin liitettäköön Suomi Viron maakunnaksi virolaisten johtamana. Nepalikin tulisi johonkin kuvitteelliseen Suomeen liittää, koska sielläkin asuu suomalaisia. Luulen että AKS-propaganda sokaisee vieläkin tiettyjen kansalaisten päänuppeja.
Nykyään kaikkia kansallisuuksia asuu kaikkialla. Mikä liitetään mihinkin. Norjan Ruijako Suomen alusmaaksi!

"Jos Krimin venäläiset saavat vaihtaa valtiota niin miksi vaikkapa inkeriläiset eivät saa Pietaria ympäristöineen koska heidän alkuperäisiä maitaanhan ne ovat?"
Oliko Krimin saaminen irti naton piiristä venäläisiltä oikea vai väärä teko, en ota kantaa. Krimiläiset kuitenkin saivat äänestää, missä haluavat olla.
Inkerin kohdalla kirjoittaja esittää potaskaa. Ruotsin valtio (pakko)siirrätti 1 700 luvulla suomalaista väestöä sotilastaktisista syistä Suomelahden eteläpuolelle ja heistä tuli inkeriläisiä ja alue sai nimen Inkerinmaa. Ruotsi menetti Inkerinmaan alueen sodissa Venäjälle.
Laittaisko aloitus Bäckmannin kirjoituksesta linkin näkösälle niin voisimme tarkkailla eroaako se persudosentti Luukkaisen höperyyksistä ja millä tavalla.

ps. Yhdysvaltain alkuperäiskansoilta intiaaneilta ei kysytty, haluavatko he luovuttaa maansa maahamuuttajille. Maat otettiin tarvittaessa aseiden avulla. Kristinuskoisilla maahanmuuttajilla oli raamatun lisäksi tuliaseet. Intiaaneilla oli toteemin ja Manitun tukena keihäs ja kivikirves. Historia kertoo kumpi voitti. Kuuluisiko USA:n alue alkuperäisasukkaille?
Entä mikä maa kuuluisi Yhdysvaltoihin Afrikasta rahdatuille 8 miljoonan tummaihoisten orjien jälkeläisille!

Äänestä
  • Aloittaja

    Taas tulee puppua ja pravdaa tuutin täydeltä! Kysehän oli kohudesantti Bäckmanin suosittelemasta kansojen itsevalinnasta eikä kenenkään levittäytymisestä.

    Onko tosiaan niin, ettei komuväestä kukaan ymmärrä lukemaansa vaan haluaa aina vääntää asiat itselleen sopivaan muotoon. Jos nuppini olisi noin sekaisin kuin sinulla "kenen_Suomi" on niin enpä lähtisi sitä muille esittelemään vaan harjoittaisin ensin ainakin kuukauden nenänvalkaisua.

    Äänestä

  • Näitteen "USKOON tulleiden" (esim. "kenen_Suomi") kanssa on ajan tuhlausta väitellä.

    JA jos tuon alun ilmaisisi, sillä kieleä, mitä venäjänmaalla ymmärretään ja tiedetään kokemuksesta, niin po. "Taas tulee paskaa ja valhetta" tuutin täydeltä.

    Näille komukkaväelle on saatu ilmaisella pilkkahintaisella Vodkalla, R Y S S I E N "kursseilla" ja "koulutuksella", nuppi niin sekaisin, ettei lopun ikää kestävällä neneänvalkaisullakaan saada avojen tuhoja kunnostetuksi!

    Äänestä

AKS:n perinnekerho on rakentamassa Suur-Maria tai Suurta Suomea eli liittämässä maailmalta suomalaisperäistä asutusta suomalaiseen valtioon. Mukana lienee Paraguaussa oleva suomalainen kyläkin. Eihän ole unohdettu?
Mitä jos autettaisiin Ruotsia ruotsalaistumaan tai rakentamaan Suur-Ruotsia. Rannikkoalueet ovat paljon kauemmin olleet ruotsalaisten asuttamia kuin Inkerinmaa suomalaisperäisten. Ruotsalaisperäinen asutus tulee liittää Ruotsiin tai karkoittaa epäpuhtaana väestönosana sinne. Mitä kerholaiset tuumaavat? Suur-Suomessa ei voine asua ruotsalaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Perussuomalaiset käyvät ainakin kovaa taistoa ruotsinkielisiä vastaan. Suomessa asuvien venäläissyntyisten alueet tulee liittää Venäjään. AKS-logiikka lienee tätä mieltä! Ruotsin kohdalla tulee puolen miljoonan epäpuhtaan suomalaisen väestön pakkosiirto Suomeen tai muualle vai liitetäänkö suomalaissiirtolaisten asunnot ja maa-alueet Suomeen. Mitä kerho tuumaa? Saamelaiset marisijoina ainakin karkoittanette.
Kertokaapa aks-jermut rotu- ja valtio-oppinne näissä monimutkaisissa kiemuroissa vai tyydytäänkö pelkästään vaatimaan Venäjän esisuomalaisperäisiä alueita ja siinä olisi rotupuhdas Suur-Suomi. Toki kerho ei hyväksyne Itä-Karjalan mukana venäläisperäistä väestöä Suur-Suomeen. Siinä autettaneen Venäjää karkottamalla ne sinne.

Äänestä
  • Aloittaja

    Et sitten lukenut aloitusta vai etkö ymmärtänyt. Se perustui kohudosenti Bäckmanin lausumaan ja tuo AKS on vain märkää untasi joskin taisi se enemmän olla Suomen kannattaja kuin silloinen petturikommunistien puolue, nehän olivat meitä uittamassa kommunismin helmaan.

    Nythän tiedämme jotta kommunismi vei kaikki sitä yrittäneet turmioon joten ole onnellinen ettei se päässyt niskan päälle ja haudannut meistä fiksuimpia nurmen tai sammaleen alle. Fiksuthan kommunismi ensin hävitti jotta vastarinta olisi helpompaa hallita. Demokratiaan kun se kommunismi ei koskaan ole sekaantunut vaan aina hallinnut diktatuurilla.

    Ei kai kansallisvaltioista olisi mitään pahaa sanottavaa kun kerran dosentti Bäckmankin niitä julistaa vai kuuluuko niiden perustaminen vain Venäjän etuoikeuksiin?

    Äänestä

Venäjä, Suomi, Espanja, USA, Englanti, Intia ja muutkin maailman valtiot ovat vuosisatoja alistaneet ja riistäneet alueellaan olevia vähemmistökansallisuuksia. Jos vaikka kuinka niitä pilkottaisiin, ne jäisivät silti monikansaisiksi. Ja aina jää ongelma Marissa kuten Suomessakin, minne siirrettäisiin vähemmistökansallisuuden alueella olevia muita kansallisuuksia. Mitä AKS:n perinnekerhossa tästä puolesta on mietitty? Tuleeko puhtaasta Suomesta (mitä se on!) karkottaa väärät kansallisuudet veks? EU on monikansallinen liittouma. EU menee kovaa vauhtia kohti liittovaltiota. Jäsenvaltioiden oikeudet vähenevät kaiken aikaa. Natoon kuulumattomia jäsenmaita painostetaan kaiken aikaa. Suomi hakee yhteyttä muihin kansallisuuksiin, siis pyrkii pois jumalallisesta Kristuksen erityisluvatun kansan asemasta.
AKS:n perinnekerho liputtaa puhdasluterilaista Suur-Suomea mutta samalla hakee liittoa islaminuskoisen natoturkin kanssa puhumattakaan katolisista ja muista harhaoppisista kristillisistä natomaista. Jotenkin tuntuu, että AKS ja IKL puhuivat höttöä aikamaankin kansallisuuskysymyksestä ja AKS:n jälkeläinen Kerho 22 jatkaa saman sonnan levittämistä. Kun soinilaisten persujen ja muiden kiihkoisänmaallisten kansallisuusajattelu levitetään niin matolle jäljelle jää vain märkä läiskä. Monikansaisuus on sääntö maailman valtioissa ja AKS:n yksikansaisuusihanne harvinaisuus ellei peräti olematon eikä enää koskaan tule toteutumaan missään.

Mitä russofoobikot tuumaavat Espanjasta. Tulisko maailmalta kaikki espanjalaisasutukset liittää Espanjaan vai johonkin muuhun. Entä espanjalaisten julman siirtomaasorron jälkeläiset. Heidätkö poistetaan vai espanjalaissyntyiset vaiko ei ketään ja katsotaan kussakin valtiossa ihmisiä siten, saavatko palkan työnsä mukaan vai toisten työn riistosta! Mitä Bäckman tähän sanoi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos joku muu tekee mielestämme väärin niin oikeuttaako se meidät myös tekemään?

    Lue nyt se aloitus sillä se on mukailtu sen mukaan miten Putinin sylikoira kohudosentti Bäckman on blogissaan kirjoittanut. Jos ajatellaan kuten hän siellä ilmaisi niin kaikilla kansoilla pitää olla oikeus uudelleen harkita sitä mihin maahan ja yhteisöön he haluavat kuulua riippumatta siitä mitä nykyinen valtio johtoineen siitä ajattelee.

    Vai pitääkö tulkita siten, että nuo oikeudet kuuluvat vain ja ainoastaan Putinille ja hänen luotetuilleen? Tähän ota kantaa, siinä ei mitään AKS ja muita vanhoja asioita tarvita koska Krim tapauskin oli vastaikään kuten tuo blogikin.

    Äänestä

Täytyy ymmärtää, että pääosan urastaan Mannerheim palveli keisaria. Vuonna 1918 Mannerheim oli jo yli 50-vuotias. Venäjän armeijan kenraalina hän palveli keisarillisia intessejä, keisarin henkivartijana, tarkemmin sanottuna, suojellen keisarin sydäntä hänen vasemmalla puolelaan Nikolai II:n kruunajaisissa, sekä keisarin henkilökohtaisena tiedustelijana kaukoidässä.

Mannerheim oli muiden valkokenraalaiden tavoin ennen kaikkea antibolshevikki muttei russofobi. Hän halusi palata Venäjälle, sen perinteisiin ja sen ihmisten pariin. Bolshevikkeja, kuten hän itsekin sanoi, hän ei ymmärtänyt. Tiedetään että elämänsä loppuun Mannerheim piti lähellään keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kuvaa. Se tarkoittaa, että ennen kaikea, Mannerheim oli uskollinen keisarille ja Venäjälle, joita ei silloin enää ollut.
http://kohudosentti.blogspot.fi/

Bäckman ei ole SKP:n jäsen.
Mikäli tarkoitetaan tätä Bäckmanin blogia, se on oikea kuvaus Mannerheimista. Mannerheimin yhteydessä Bäckman sivuaa itsenäisen Suomen kohtalonhetkiä kertoen asiat kutakuinkin oikeellisesti. Olisi voinut hieman selkeämmin sanoa mutta asiaseikat ilmenevät.

Äänestä

Bäckmannia:
Ei saa unohtaa, että Mannerheim itse vahvisti Neuvostoliiton ja Suomen suhteita aina syksystä 1944, kun Suomi irtaantui sodasta, kieltäytyi liittosuhteesta Hitleriin ja käytännössä tuli Neuvostoliiton liittolaiseksi natsi-Saksan vastaisessa sodassa. Niin sanottu Lapin sota 1945 oli nimenomaan Suomen ja Neuvostoliiton yhteinen sota natsi-Saksaa vastaan. Ja sitäkin sotaa Mannerheim johti. Mannerheim lähetti Hitlerille irtisanoutumiskirjeen syksyllä 1944 viitaten velvollisuuteensa pelastaa oma suomalainen kansakuntansa.

Stalin ymmärsi mainiosti, että Mannerheim on tärkein Suomen kansaa yhdistävä tekijä. Siksi Mannerheimia ei tuomittu sotarikollisena, vaan nostettiin ensimmäiseksi sodanjälkeiseksi presidentiksi. Voitonpäiväksi 1945 Mannerheim lähetti Stalinille sydämellisen onnittelusähkeen.
http://kohudosentti.blogspot.fi/

Jos jostain voi Bäckmania syyttää niin Mannerheimin hieman liian lempeästä kohtelusta.

Äänestä

http://kohudosentti.blogspot.fi/
"Puhumme jatkuvasti Venäjän “laittomasta” aluevaltauksesta Krimin niemimaalla ja Venäjän asevoimien läsnäolosta Itä-Ukrainassa. Tämä fraasi toistuu kaikkialla, vaikka se perustuu ainoastaan Yhdysvaltojen julistukseen ja heidän mielipiteeseen asiasta. Krimiläiset halusivat liittyä Venäjään jo silloin kun Neuvostoliitto romahti. Silloin Venäjä vain oli liian heikko tekemään asialle mitään, eikä itsenäistymispyrkimykset Ukrainasta saaneet riittävästi tukea ja apua. Kun Yhdysvallat suoritti Maidanilla 5. kolonnan avulla vallankaappauksen rahoittaen sitä viidellä miljardilla dollarilla, eivät venäjänkieliset enää katsoneet Ukrainan olevan se maa missä he elivät siihen asti. Natsijohtoinen Kiovan hallitus toimeenpani vainot venäjänkielistä kansanosaa vastaan. Luojan kiitos, Venäjä ei katsonut sivusta kun maanmiehiä vainottiin ja tapettiin ilman rangaistusta. Krimin itsenäistyminen fasistisesta Ukrainasta toi helpotuksen ja rauhan alueen väestölle. Mutta mitä kirjoittaakaan Suomen lehdistö tästäkin asiasta?"

Bäckmanin toinen blogi. Oliko se tämä? Siinä ikänsä Suomessa asunut ja kansalainen Gleb Simanov erotettiin korkeiden upseerien toimesta maakuntajoukoista (vapaaehtoiset) siteeratun facebook viestin takia. Gleb esittää toisen näkökulman Ukrainan tiettyihin tapahtumiin kuin mitä saamme lännen tiedotuksesta. Onko mielipidevapaus vaakalaudalla vai vain yksittäinen tapaus!

Äänestä
  • Aloittaja

    Paljoa en Bäckmanin jaskapuheisiin kiinnittäisi huomiota vaikka niihin tuossa edellä viittasinkin. Hän siinä blogissaan meni omaan ansaansa vaikka olikin joskus ollut ihan dosentti eli opettajan oikeuksin yliopistolla. Se titteli ei näytä ketään viisastavan tai vastuulliseksi muuttavan vaan tämä dosentti laukoo läpiä päähänsä koko ajan Putlerin mieliksi.

    Ei Suomella ollut muuta yhteistä sotaa Neuvostoliiton kanssa kuin pyrkimys torjua heidän tunkeutumisensa meitä riistämään ja tappamaan joka kohtalo yleensä varattiin alistetun maan paremmin pärjääville ja muutoinkin fiksuimmille. (vrt. Katyn)

    Sotarikolliset eivät olleet Suomessa, täällä olivat kansakunnan pelastajat, ne rikolliset olivat Moskovassa ja Berliinissä sillä heidän yhteistyössäänhän koko II maailmansota oli haaveissa kun kumpikin sosialismi hamusi maailman herruutta. Kumpikaan ei saanut sillä sosialismi jo sinänsä sisältää tappion siemenen ehkäistessään yksityisyritteliäisyyttä ja kansojen vapautta ainakin koetuissa muodoissaan.

    Bäckmania voi yleisesti syyttää Suomen kavaltamisesta kuten aikoinaan Ku(u)sistakin.

    Olisiko arvoisa s.p Venäjä tukemassa myös karjalaisten ja inkeriläisten itsenäistymispyrkimyksiä unohtamatta mareja sekä muita suomalaisugrilaisia kansoja Venäjällä? Jos ei niin miksi noilla krimiläisillä siirtolaisilla oli joku etuoikeus vaikka alkuperäiset tataarit vastustivat asiaa? Onko venäläinen politiikka johdonmukaista vai vain voittoa tavoittelevaa ja vielä väkivaltaa käyttäen?

    Luin tuin Simanovin lausuman eikä se ollut suomalainen lausuma joten hän oli viidettä kolonnaa puolustusvoimissa ja siten itse syyllinen asiaansa. Joka uskoo venäläiseen pravdaan eli muka noin politiikkaan ei voi olla missään asemassa niissä piireissä jotka Suomen turvallisuudesta huolehtivat.

    Kyllä se Ukrainan ”vallankumous” oli ukrainalaisten kyllästymistä silloiseen Venäjän kumarteluun eikä siihen mitään Yhdysvaltoja kaivattu. Tietysti Yhdysvallat on mahdollisuuksien mukaan tukemassa maita jotka pyrkivät demokratiaan ja noista maista jotka komudiktatuurista -90 luvulla vapautuivat, ehkä vain baltit ovat saaneet hieman demokratiaa aikaan Viro ehkä parhaiten.

    Ukrainalaiset halusivat lännen joukkoon muistaen venäläisen paratiisin rakentamisen holodomoreineen, vai mikä se nälkään tappo ohjelma oli?

    Sinun näkökantasi antaa olettaa sinun olevan trollikoulun oppilaita koska reaalinen maailma ei pääse nuppiisi valoa luomaan. Korjaa tuo ja siirry ihan ihmisten maailmaan komusyövereistäsi!

    Äänestä

Sonnifilosofeista aika on ajanut ohi. Kun lut.kirkon arkkipiispa hyväksyy seksuaalivähemmistöjen oikeudet hän tuskin on Putinin trolli. Kun IPU vaatii täyttä eroa EU:sta, se tuskin ajattelee Putinia. Kun Botswana ei lausu Putinista mitään, se tuskin trollaa Putinin puolesta vaikka Putin onkin lännen malliin rikas oligarkkikapitalisti. Sonnifilosofit ovat hänen rinnallaan hyttysiä. Sitäpaitsi Putin tukee suomalaisia sonnifilosofeja estämällä lailla seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Putinin oligarkkikamut itäisessä Euroopassa toimivat samoin.

"Bäckmania voi yleisesti syyttää Suomen kavaltamisesta kuten aikoinaan Ku(u)sistakin."
Tämä aihe on kaluttu loppuun. Suomalainen poliittinen porvaristo kapitalistiluokan kanssa on vastuussa liitosta saksalaisen fasismin kanssa isänmaamme etujen vastaisesti. Se on rikollinen valloitussotaan ja fasistisen kansanmurhan tukemiseen ja harjoittamiseen itsekin. Todisteet ovat kiistattomat. Ne on tälläkin palstalla esitelty.
Bäckman tuo pääasiassa oikein sotaan johtaneet syyt.
http://kohudosentti.blogspot.fi/
Bäckman puolustaa sitä mitä suomalainen porvaristo nykyisin yrittää rikkoa - se on rauhanomaisia suhteita kapitalistiseen Venäjään kapitalistisen Suomen kanssa. Bäcman yrittää estää sodan ja rauhoittelee natokiimaisia sotahurttiamme ottamaan järjen päähän.

Äänestä

Aloitus heitti varjon tiettyä suomalaista kohtaan perustelematta hänen kantojaan. On käynyt ilmi, että tutkittaessa ohi aloituksesta parjattua niin parjattu onkin kirjoitellut asiaa. Aloitus paljastui enemmänkin natokiimatrolliksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Luepa uudelleen ja mieti mitä siinä aloituksessa oikeasti sanotaan jos se nyt komumädillä aivoilla onnistuu!

    Onko todella ymmärtämättömyys ainoa vaatimus jolla komuksi pääsee?

    1Äänestä

Täytyy ymmärtää, että pääosan urastaan Mannerheim palveli keisaria. Vuonna 1918 Mannerheim oli jo yli 50-vuotias. Venäjän armeijan kenraalina hän palveli keisarillisia intessejä, keisarin henkivartijana, tarkemmin sanottuna, suojellen keisarin sydäntä hänen vasemmalla puolellaan Nikolai II:n kruunajaisissa, sekä keisarin henkilökohtaisena tiedustelijana kaukoidässä.

Mannerheim oli muiden valkokenraalaiden tavoin ennen kaikkea antibolshevikki muttei russofobi. Hän halusi palata Venäjälle, sen perinteisiin ja sen ihmisten pariin. Bolshevikkeja, kuten hän itsekin sanoi, hän ei ymmärtänyt. Tiedetään että elämänsä loppuun Mannerheim piti lähellään keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kuvaa. Se tarkoittaa, että ennen kaikea, Mannerheim oli uskollinen keisarille ja Venäjälle, joita ei silloin enää ollut.
http://kohudosentti.blogspot.fi/

Bäcmanin esitys on todellinen. Se kuvaa oikein Mannerheimin persoonaa. Tiedämme että keväällä 1 939 Mannerheim halusi ymmärtää venäläisen isänmaansa huolen tulevan saksalaisen invaasion suhteen ja että hänen kadottama tsaari olisi samalla tavalla ollut huolissaan Suomen alueelta tapahtuvasta hyökkäyksestä. Ruotsi oli tehnyt sitä useita kertoja aikaisemmin. Natsi-Saksan uhka oli tuolloin silmiinpistävä. Nyt venäläisille nato on uhkana konfliktissa käyttää Supomen aluetta hyökkäysalustana ja pelko on aiheellinen. Jos hyökkäys toteutuisi, Suomi olisi jälleen kärsijänä kävi kuinka kävi.
Bäckmanin blogi kertoo Mannerheimin ristiriitaisesta olemuksesta ja siihen tulisi jokaisen kansalaisen tutustua. Mannerheim traagisten kohtaloiden solmuissa kohtalon riepottelemana ja jota kukaan ei kaikissa suhteissa voi ottaa omakseen. Porvaristolle on varmaan aikanaan ollut shokki hänen lähettäessään Stalinille onnittelusähkeen Voiton Päivän jälkeen.
Aloitukselle: Suomea ei tule liittää Volgan mutkan Marin alueeseen. Suomalaisten ja marilaisten kesken on yhteistä jäljellä enää muutama sana joka viittaa sukulaiskansallisuuksiin. Tuskin itse sitä haluavatkaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kaverin kimppuun ei yleensä hyökätä ainakaan näissä lännen piireissä joten se kaveruus olisi se paras keino olla huoleton mutta se ei näytä exkomulle sopivan vaan hän himoitsee Hitlerin viittaa.

    Äänestä

Ei saa unohtaa, että Mannerheim itse vahvisti Neuvostoliiton ja Suomen suhteita aina syksystä 1944, kun Suomi irtaantui sodasta, kieltäytyi liittosuhteesta Hitleriin ja käytännössä tuli Neuvostoliiton liittolaiseksi natsi-Saksan vastaisessa sodassa. Niin sanottu Lapin sota 1945 oli nimenomaan Suomen ja Neuvostoliiton yhteinen sota natsi-Saksaa vastaan. Ja sitäkin sotaa Mannerheim johti. Mannerheim lähetti Hitlerille irtisanoutumiskirjeen syksyllä 1944 viitaten velvollisuuteensa pelastaa oma suomalainen kansakuntansa.
............
Tämä on Mannerheimin elämäkerran paradokseja. Antibolsevikki, vannoutunut tsaarinvallan tukija ja jolta putosi sotilasuran pohja työväenvallankumouksessa syksyllä 1 917. Mannerheim kävi salaa joulukuussa Pietarissa tutkailemassa, josko tsaarinvalta olisi vielä palautettavissa. Seuraavaksi hänestä tuli verisen suojeluskunta-armeijan johtaja. Suomen kansalaissodan jälkeen svinhufvudilainen porvaristo heitti verimarskin politiikasta ja armeijasta sivuun. "Korppi teki tehtävänsä ja sai mennä".
Syksyllä 1 944 suomalais-saksalainen salaliitto saada takaisin sota fasismin rinnalle ja kotimaiset natsit näkivät Mannerheimin isänmaan petturina. Työväenluokan kannalta Mannerheimin ura alkoi rauhanteosta ja Suomen luotsaamisesta irti Hitleristä. Mannerheim osaltaan korjasi sitä mihin kurimukseen Ryti maamme saattoi.
Historian kulussa persoona yhdessä kuvassa on verihurtta ja toisella sivulla kansansa pelastaja. Musta ja valkoinen voivat vaihdella paikkaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minkä ihmeen työväenluokan? Pieni se näköjään oli sotienkin aikana koska työmiehet olivat rintamalla pääosin. Missä se sinun luokkasi piileksi? Desantteinako? Kehtaatko tunnustaa olevasi roistojen ja isänmaan pettureiden puolella?

    Äänestä

Bäckmania:
Suomi osallistui Leningradin saartoon, mutta ei ollut sen alkuunpanija tai aloitteellinen toimija. Mannerheim tai Suomi eivät pelastaneet Leningradia piiritykseltä. Suomen liittosuhde Saksan kanssa on ennen muuta poliittisen johdon, kuten Suomen presidentin ja hallituksen jäsenten vastuulla. He muodostivat sotilasliiton Hitlerin kanssa, nimenomaan ne poliitikot, jotka myöhemmin tuomittiin Helsingin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Bäcmanin analyysi on täysin oikea. Noin se meni. Oikeimmin olisi tullut sanoa että kun sotaporvarimme eivät hyväksynet neuvotteluja 1939 niin Mannerheim meni kuitenkin sotaporvariston takuumieheksi. Oletettavasti hänen siirtymisensä rauhanoppositioon olisi ainakin vaikeuttanut liittoa fasismin kanssa. Syksystä 1944 Mannerheimin nimi oli takuuna natsiliiton purkamisesta ja siirtymisestä sotimaan liittoutuneiden rinnalle fasismin kukistamiseksi.
Marski -paradoksien suomenruotsalainen, joka osasi 1918 vain muutaman sanan suomea.

Äänestä
  • Aloittaja

    Noiden sotien suurin syyllinen oli Neuvostoliitto joka ollessaan Saksan kanssa sotilasliitossa hyökkäsi Suomeen.

    Me emme halunneet komuvaltaa ja olimme aika tiukoilla kun suurvalta halusi saada meidät alistettua ja riistetyksi. Ainoa maa joka auttoi isommin oli Saksa josta sille tuhannet kiitokset.

    Miten olisimme mielestäsi ilman Saksan apua pystyneet torjumaan Neuvostoliiton 150 miljoonaisen kansan omalla 3,5 miljoonallamme? Kerro sinä ottaen huomioon jotta silloinkin vain pieni murto-osa oli halukas kommunistien riistettäväksi ryhtymiseen.

    Jos emme olisi saaneet apua Saksalta tai huolineet sitä niin mikä olisi ollut toinen vaihtoehto säilyttää itsenäisyys ja vapaa yhteiskunta? Kerro sinä!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Bäckman on paskanpuhuja, hänen puheisiinsa ja kirjoitteluunsa ei kannata sormiaan sotkea. Hän ei ole suomalainen vaan Putinin sylikoira!

    Tässä taas pätee vanha viisaus, kenen leipää syöt sen lauluja laulat!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Noiden sotien suurin syyllinen oli Neuvostoliitto joka ollessaan Saksan kanssa sotilasliitossa hyökkäsi Suomeen.

    Me emme halunneet komuvaltaa ja olimme aika tiukoilla kun suurvalta halusi saada meidät alistettua ja riistetyksi. Ainoa maa joka auttoi isommin oli Saksa josta sille tuhannet kiitokset.

    Miten olisimme mielestäsi ilman Saksan apua pystyneet torjumaan Neuvostoliiton 150 miljoonaisen kansan omalla 3,5 miljoonallamme? Kerro sinä ottaen huomioon jotta silloinkin vain pieni murto-osa oli halukas kommunistien riistettäväksi ryhtymiseen.

    Jos emme olisi saaneet apua Saksalta tai huolineet sitä niin mikä olisi ollut toinen vaihtoehto säilyttää itsenäisyys ja vapaa yhteiskunta? Kerro sinä!

    HEI! Missä ovat Arvoisa Toveri Extyökkäri Talvisodan Sotataktiset Topografikartat? Onko Teillä Arvoisat SINIMUSTAT todella jotain salattavaa Talvisota-asiassa, kun Te ette todella halua tuoda Talvisodan Sotataktisia Topografikarttoja myös meidän Katunarrien ja Kulkurien nähtäväksi ja tutkittavaksi? Kun Te Arvoisat Oikeistoasiamiehet syytätte NL ja VENÄJÄ rs:ää joka paikassa, niin olisiko todella liikaa pyydetty se asia, että Te toisitte myös meidän Katunarrien ja Kulkurien nähtäväksi nämä Talvisodan Sotataktiset kartat. Niin ja kun nyt olen Marxilainen Revisionismi LD rs:n vannoitunut tukija ja kannattaja, niin haluaisin kysyä Teiltä Oikeiston Työnsankarit sitä asiaa, että MIKSI Te vastaatte vain ja ainoastaan MITÄ- ja MITEN-kysymyksiin, vaikka todella pitäisi vastata myös MIKSI-kysymykseen. Minä Katunarri ja Kulkuri pyydän nyt kainosti sitä asiaa, että TE edes yrittäisitte etsiä vastauksia kysymyksiini.

    Äänestä

  • Aloittaja

    KILTAMESTARIT kirjoitti:

    HEI! Missä ovat Arvoisa Toveri Extyökkäri Talvisodan Sotataktiset Topografikartat? Onko Teillä Arvoisat SINIMUSTAT todella jotain salattavaa Talvisota-asiassa, kun Te ette todella halua tuoda Talvisodan Sotataktisia Topografikarttoja myös meidän Katunarrien ja Kulkurien nähtäväksi ja tutkittavaksi? Kun Te Arvoisat Oikeistoasiamiehet syytätte NL ja VENÄJÄ rs:ää joka paikassa, niin olisiko todella liikaa pyydetty se asia, että Te toisitte myös meidän Katunarrien ja Kulkurien nähtäväksi nämä Talvisodan Sotataktiset kartat. Niin ja kun nyt olen Marxilainen Revisionismi LD rs:n vannoitunut tukija ja kannattaja, niin haluaisin kysyä Teiltä Oikeiston Työnsankarit sitä asiaa, että MIKSI Te vastaatte vain ja ainoastaan MITÄ- ja MITEN-kysymyksiin, vaikka todella pitäisi vastata myös MIKSI-kysymykseen. Minä Katunarri ja Kulkuri pyydän nyt kainosti sitä asiaa, että TE edes yrittäisitte etsiä vastauksia kysymyksiini.

    Tämä lienee väärä foorumi noiden karttojen etsimiseen. Sinuna kääntyisin pääesikunnan puoleen tai jonkun museon joka noita asioita pitää esillä.

    Olet tuota samaa jankuttanut vuosia mutta ei ole valjennut jotta noita karttoja ei ole siinä mielessä mitä tarkoitat vaan jonain suunnitelmina tai harjoituskarttoina mahdollisen tilanteen vuoksi jota ei koskaan tullut sellaisenaan. Puolustus kuitenkin vaatii monien eri vaihtoehtojen harkintaa joten olet nähnyt yhden variaation joita veikkaan olevan enemmänkin kin oikeaan kaappiin löydät tiesi.

    Sinulle sanon vanhan viisauden josta toivottavasti osaat ottaa oppia: Äly älä jätä! Se kun toisinaan näyttää sinullakin olevan hakusassa!

    Äänestä

SISSIMESTARIT105
4.9.2016 23:46
Miksi Te Toveri S.partakus väitätte vain ja ainoastaan, joten TE siis etsitte vain vastauksia kysymyksiin Mitä ja Miten, joten nyt on pakko kysyä sitä, että mihin Te olette unohtaneet vastauksen etsimisen MIKSI-kysymykseen?

Niin ja nyt kysyn vielä sitä asiaa, että miten ihmeessä Materialistinen Filosofia LD sopii yhteen MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia rs:n kanssa, koska Te Marxismi-Leninismi rs:n kannattajat tuette myös SUHTEELLISUUSTEORIA ja ALKUPAUKKUOPPI rs:ää ja samalla myös FE:n inhoamaa Professori Zöllnerin Neliulotteinen Geometria rs:ää.

Te varmaankin olette selvillä ainakin FE:n kirjan LUONNON DIALEKTIIKKA rs:n pohjalta siitä asiasta, että Luonnon Dialektiikka eli LD:n lausepuun peruslause on muotoa A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus, Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria sekä XYZ-avaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS. Niin ja nyt AINE-MATERIA(MASSA) on vain ja ainoastaan Luonnontieteellinen suure, joten Talous- ja Yhteiskuntaelämän tarkastelu pohjautuu Materialistinen Historiakäsitys LD rs:ään.

Nyt LD:n kategoriat eli laatumuuttujat ovat seuraavat: Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
Niin ja nyt LD:n liikelaki on muotoa Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki eli KITKALAKI, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.

Pääomakirjan Arvolakimalli ja Materialistinen Historiakäsitys LD Talouselämäkuvioissa on seuraavan kaltainen kehitelmä pähkinän kuoressa.
Makroteoria: rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppapääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'.

Mikroteoria1: Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä Lisäarvo. Pysyvä Pääoma on yhtä kuin Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet. Vaihteleva Pääoma on yhtä kuin Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma.

Mikroteoria2: Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo, Kiinteä pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Liikkuva Pääoma on Työvoimakustannukset sekä Raaka- ja Apuaineet. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma.

Kasaantuminen on Yrityskohtainen asia Elinkeinoelämän kuvioissa ja Keskittyminen on Yhteiskuntapohjainen asia siis tarkoittaa sitä, kun MAASEUTU tyhjenee ja kaupungit kasvavat, joten kehittyy suurkaupunkeja.

KÄYTTÖARVO on se HYÖTY, jonka kuluttaja uskoo saavansa ostamastaan Tavarasta tai Palvelusta ja että VAIHTOARVO on sekä Rahayksikkö- että Työtuntimääräinen. Niin ja nyt rahasta käytetään myös nimeä YLEINEN TAVARA, joten perinteellisten rahayksikköjen tilalla voi vaihdon väline ja Arvon mitta rs:nä olla myös erilaiset tavarat, malmiot ja vastaavat.
PCIS KAPO IMF PS ARA HS
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Äänestä
  • Aloittaja

    XYZ-avaruus ei selvitä kommunismin ja s.p:n arvoitusta. Siinä kun ei ole matematiikan tai geometrian kaltaisen opin faktapohjaa vaan se perustuu haaveille joita ei kukaan ole pystynyt toteuttamaan suuressa joukossa ihmisten kesken.

    Kommunismia on täydessä mitassaan esimerkiksi muurahaispesissä ja mehiläisillä joskin muitakin luontokappaleita joilla on kommunismin kaltaisia rakenteita löytyy. Ihmisille se ei sovi koska meillä on henkilökohtaisia tavoitteita joita kommunismi ei voi hyväksyä. Me emme ole koskaan tyytyneet suurella joukolla tasan Masan kanssa järjestelmään eikä siihen pystynyt venäläinen musikkakaan saatikka kiinalainen riisin viljelijä.

    Porvarillinen maailma jossa kansalainen saa kehittää itseään ja taloudellista toimeliaisuuttaan on paljon paremmin meille sopiva ympäristö. Se kannattaa mestarinkin oppia!

    Äänestä

Nyt XYZ-avaruus tarkoittaa samaa asiaa kuin Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli Geometria ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus sekä AINE-MATERIA(MASSA). Niin ja nyt XYZ-avaruus tarkoittaa myös sitä asiaa, että XYZ-avaruus rs:n avulla me voimme kehitellä sellaiset Teoriat, Mallit ja Kaavat, jotka kestävät romahtamatta sekä Logiikkatestin että Realismitestin. Jos meillä on käytössämme sellainen Tieteellinen ja Filosofinen Teoriaryväs, joka on realistinen ja looginen, niin saamme tällöin olla varmoja ainakin siitä asiasta, että me voimme saada sellaiset tutkimustulokset Yhteiskunta- ja Luontoasioista, joiden SELITYSASTE on yli 50 prosenttia, vaikka yleensä nykymenolla tutkittuna selitysaste voi nousta korkeintaan 30-40 prosentti rs:ään ainakin Yhteiskuntatiedekuvioissa. Mitä nyt Te Arvoisat Toverit ja Porvarit ehkä haluatte vastata erään Katunarrin ja Kulkurin uteluihin, niin MITÄ todella?

Äänestä
  • Aloittaja

    Et siis vieläkään päässyt asiaan vaan jatkoit tuolla XYZ höpinällä joka ei kuulu jokapäiväiseen keskusteluun.

    Äänestä

MITÄ TARKOITTA MARXILAINEN REVISIONISMI LD JA MITÄ TARKOITTAA MATERIALISTINEN HISTORIAKÄSITYS LD SEKÄ PÄÄOMAKIRJAN ARVOLAKIMALLI LD?

Marxilainen Revisionismi LD:ssä on sellainen asia, että se pohjautuu Luonnon Dialektiikka eli DIALECTICA NATURALIS eli LD ja Yhteiskuntakuvioissa Materialistinen Historiakäsitys LD:ssä sekä Pääomakirjan ARVOLAKIMALLI LD:SSÄ.


Nyt LD:n lausepuun peruslause on A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus.

LD:n kategoriat eli laatumuuttujat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.

LD:n liikelaki on Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.


Niin ja nyt Makroteoria on Rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppa- eli Havittelupääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'.

Mikroteoria on Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä Lisäarvo ja nyt Pysyvä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet sekä nyt Vaihteleva Pääoma on Työvoimakustannukset, Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo ja nyt Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Liikkuva Pääoma on Raaka- ja Apuaineet. Niin ja nyt Lisäarvo1 on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma ja nyt Lisäarvo2 on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma.

Käyttöarvo on siis se hyöty, jonka kuluttaja uskoo saavansa ostamastaan tavarasta ja palvelusta sekä Vaihtoarvo Rahayksikkö- ja Työtuntimääräisenä. Kasaantuminen Yritysmaailmassa ja Keskittyminen Yhteiskuntamaailmassa.


PS Voin nyt sanoa sen asian, että Marxilainen Revisionismi LD:ssä on varmasti täysin eri asia kuin MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia. Nyt Marxismi-Leninismin lausepuun peruslause on sama asia kuin Objektiivinen IDEALISMI rl:n siis HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus.


Niin ja nyt sitten Marxilainen Revisionismi LD rs:n lausepuun peruslause on sama kuin Luonnon Dialektiikka LD rs:n siis A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja Tilavuus.
LD:n kategoriat eli Laatumuuttujat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
LD:n liikelaki on muotoa Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.


Nyt KORKKIRUUVITEORIA on Metsästys- ja Kalastuskausi, Orjanomistusjärjestelmä, Feodalismi, Kapitalismi, Sosialismi ja Kommunismi1 jatkumona siten, että Kommunismi1:n jälkeen tulee Orjanomistusjärjestelmä2, Feodalismi2, Kapitalismi2, Sosialismi2 ja Kommunismi2 jatkuen siten, että Kommunismi2:n jälkeen tulee Orjanomistusjärjestelmä 3, Feodalismi3, Kapitalismi3, Sosialismi3 ja Kommunismi3 sekä jne.


Nyt näin lopuksi kysyn sitä, että jos Kommunismi1 jo kuvaa työväenluokan täydellistä etua ja hyvinvointia, niin Hyvä Kysymys on nyt se, että miten meidän pitää ymmärtää ja tajuta esimerkiksi Orjanomistusjärjestelmä1,2,3,4 jne. Mitä nyt Vallankumousiskurit haluavat ehkä vastata erään Kulkurin ja Katunarrin uteluihin? Onko todella tilanne se, että Kommunismi1 jne on vain ja ainoastaan Äärimmäisen pieni hetken kukkanen, kun taas Orjanomistusjärjestelmä jossain muodossa jatkuu ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen?


Niin ja nyt sitten ensin on ns. Valkoinen Orjanomistusjärjestelmä ja sitten, kun on suoritettu ns. Sosialistinen tai Kommunistinen Vallankumous, niin tämän jälkeen tuleva Kommunistinen PARATIISI on Äärimmäisen Lyhyt Hetki, kun taas Kommunistinen Orjanomistusjärjestelmä jatkuu ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Nyt sitten on olemassa sellainen HYVÄ KYSYMYS, että onko todella VALLANKUMOUSASIA rs:ssä yhtään mitään järkeä Työväestön edun kannalta arvioiden, jos todella Työväenluokan PARATIISI on vain ja ainoastaan todella Äärimmäisen lyhyt Hetken Kukkanen. Mitä Työläissankarit ja Iskutaistelijat haluavat ehkä vastata erään Kulkurin ja Katunarrin Uteluihin?
PCIS KAPO ARA PS IMF HS

Äänestä
  • Aloittaja

    Revisionismi tarkoittanee uudistusta, nuo marxilaiset mallit ja kirjat samaa kuin Anderssenin sadut!

    Siirry tähän päivään, ota rento ote tähänkin kirjoitteluun. Jätä nuo koukeroiset ilmaisusi koska kukaan niitä ei viitsi lukea kokonaisuudessaan.

    Se paratiisi josta NL:n yhteydessä aikoinaan puhuttiin ole pelkkää mielikuvitusta ja haavetta, se ei koskaan päässyt puheita pidemmälle.

    Äänestä

PS1 Onko nyt se asia paha ja kamala, jos yrittää jotenkin harrastaa Marxilainen Filosofia ja Sosiologia, Marxilainen Arkeologia ja Politologia sekä Marxilainen Filosofia ja SEMOLOGIA rs:ää Arvoisat Toverit ja Porvarit? Onko Teidän Toveri Extyökkäri mielestänne kaikki TIEDE ja FILOSOFIA ympyräistä sekoilua vai mitä todella? Ovatko kaikki Filosofit Teidän Iskurit ja Aateritarit mielestänne täysin mielipuolia sekopäitä? Minkälainen TIEDE ja FILOSOFIA sitten on Teidän Toverit ja Porvarit mielestänne todella pätevää ja tietoasiaa eteenpäin vievää?
PS2 Haluan vielä korostaa sitä asiaa, että tuen ja kannatan todella voimallisesti sitä asiaa, että Marxilainen REVISIONISMI LD kestää romahtamatta Logiikka- ja Realismitestin. Niin ja miten on todella se asia, että kestääkö Teidän Arvoisat Toverit ja Porvarit mielestänne Teidän oma TIEDE- ja FILOSOFIA-KUVIO Logiikka- ja Realismitestit? Mikä Teidän Filosofia- ja Tiede-asianne todella on? Onko kyseessä Filosofinen IDEALISMI ja siten Lausepuun Peruslause rs:n osalta HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus vai MIKÄ todella?

Äänestä
  • Aloittaja

    ON!

    Äänestä

"Ihmisille se ei sovi koska meillä on henkilökohtaisia tavoitteita joita kommunismi ei voi hyväksyä. "

Kommunismi on nimenomaan oppi ihmisten vapaata itsensä kehittämistä ilman rahan sitä kahlitsematta. Kommunismi on rahan ja kapitalistien orjuudesta vapaiden kansalaisten yhteisjärjestö, jossa ihmiset voivat vapaasti kehittää kykyjään. Kommunismi ei nimittele suoritusportaan kansalaisia tolloiksi ja kapitalisteja hyvätahtoisksi diktaattoreiksi ja jotka säälistä antaisivat ropoja kurjille. Kaikki tuollainen natsistinen oppi kuoleutuu omistuksen eriarvoisuuden mukana.
Ranskan porvarillisen vallankumouksen teesit "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo " astuvat kommunismissa täyteen kukkaansa. Luonnollisesti kaikkien taantumuksellisten oppien perusjuuri uskonnolliset ideologiat ovat silloin kuolleet ihmisten mielistä.

Krimillä todella suoritettiin kansanäänestys sen jälkeen kun Ukrainan Maidanilla nostettu hallitus ryhtyi laatimaan lakeja vähemmistökansallisuuksien oikeuksia vastaan. Tätä nykyä Ukraina on poliittisesti ohjannut itsensä USA:n vasalliksi kieltäytymällä Minsk 2.0 rauhansopimuksen toimeenpanosta. Sopimuksen sisällön laati Ukrainan Kommunistinen Puolue. Muut osapuolet hyväksyivät sen paitsi Poroshenkon hallitus ja USA. Poroshenkon hallitus vastasi ohjelmaan julistamalla Ukrainan kommunistien toiminnan laittomaksi.
Ukrainan kommunistit eivät luovuta. He toimivat vapuden ja ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta maanalaisena järjestönä. USA:n strategia vahingoittaa Venäjää Ukrainan avulla on jo nyt epäonnistunut. Vahingoittamisstrategia ylipäänsä on järjetön. Vappa tavaranvaihto ja kauppa tuottaa enemmän tuloksia kummallekin osapuolelle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi kommunismi sitten rajoitti NL ja Kiinan sekä P-Korean ynnä muiden komukokeilujen kuten mm. Kuuban yhteydessä vapaata itsensä kehittämistä, tiedon tilaamista globaalisti, matkustamista ja sumista siellä minkä kukin katsoo itselleen sopivimmaksi, miksi ne eivät sallineen vapaata demokratiaa ja ihmisoikeuksia yleensäkin siinä laajuudessa johon me olemme tottuneet?


    Kommunisti nimittelee niitä jotka hänellekin leivän toimittavat riistäjiksi ynnä muilla saman aihepiirin nimityksillä. Nytkin on muotia sanoa kansalaisia natsiksi vaikka heillä ei natsien kanssa olisi mitään tekemistä mutta koska he eivät kannata kommunistisia ajatuksia.

    Ei se tainnut pitkänpäälle ihan mennä kohdalleen Ranskassakaan tuo ”Veljeys, Vapaus ja Tasa-arvo”:kaan mutta kommunismissa se on vielä kauempana kun se saa vallan. Silloinhan te sitä toitotatte kun olette vähemmistönä ja ilman vaikutusmahdollisuuksia koska silloin tekin jossain määrin saatte mielipiteenne näkyviin joskaan vaikutusta sillä tuskin missään yhteydessä on.

    Missä kommunistisessa yhteiskunnassa on ollut oikea tasa-arvo? NL:ssakin oli jopa eri kaupat johdolle, eri sairaalat, eri loma ja kuntokeskukset jne. Mitä tasa-arvoa se sellainen oli?

    Krimin äänestys tuskin oli kovinkaan vapaan demokratian tapojen mukainen jossa eri puolet saavat yhtäläisen oikeuden vaalimainontaan ja jossa kaikki vaihtoehdot ovat esillä äänestyksessä ja jossa vain alkuperäiset saavat äänestää. Vaali taisi noudattaa Venäjän tapoja jossa se tehdään siten, että tulos on varma.

    Onhan Venäjälläkin lakeja jotka haittaavat vähemmistöjen toimintaa mutta ulkomailla he haluavat omien vähemmistöjen olevan paikallisen enemmistön yläpuolella. Sellainen on kommunistien ja jälkikommunismin tyyli toimia, se ei kunnioita ketään muuta vaan haluaa olla kukkona tunkiolla oli se sitten enemmistönä tai vähemmistönä.

    Koska Ukraina on vapaa ja Venäjästä riippumaton taas pitkästä aikaa ei ole oikein jotta Moskova alkaa etukäteen sanella mitä saa ja mitä pitää tehdä. Olisi pitänyt odottaa ja katsoa mihin asiat johtavat sekä sitten YK:n kautta alkaa siihen vaikuttamaan jos on todella valittamista.

    Nykyvenäläisellä systeemillähän kaikilla pitää olla oikeus liittyä siihen yhteisöön jonka he katsovat itselleen sopivaksi. Siten esim. suomalaisugrilaiset voivat vapaasti liittää alueensa vaikka Suomeen kunhan vain järjestävät vaalin jossa kysytään haluatteko!

    Miksi kukaan haluaisi vahingoittaa Venäjää, sehän alkaa olla konkurssikypsä varsin lyhyellä tähtäimellä. Hommahan sujuisi parhaiten kun Venäjä alkaisi todellisen arvonsa kohotuksen talouden kainoin ilman sotilaallista uhoa. Kukaan ei ole sinne hyökkäämässä ja NATO on vain puolustusjärjestö joka muodostuu vapaista demokratioista vastoin kuin Venäjä joka on hyvin diktaattorinen yhteiskunta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Extyökkäri kirjoitti:

Lueskelin tässä kohudesantti Bäckmanin blockspot blogia jossa hän moitti länttä siitä, ettei se hyväksy krimiläisten demokraattisia oikeuksia itse päättää siitä mihin haluaa kuulua.

Kun sen perusteella miettii koko Venäjää jossa on lukuisia alistettuja kansoja joita varsinaiset venäläiset ovat alistaneet ja riistäneet sekä murhanneet vuosisatoja niin koskahan siellä aloitetaan vapauden vaalit? Nythän voitaisiin järjestää vaikkapa 2 vuoden aika jolloin järjestäytymisillä ei olisi mitään rajoituksia ja nuo alistetut kansat voisivat yhdessä jokainen miettiä sitä kansainvälistä asemaa johon he haluaisivat kuulua ja tuon 2v jälkeen pidettäisiin kansanäänestykset YK:n valvonnassa siitä miten Venäjä jaetaan noiden kansojen kesken.

Nythän on osoittautunut Venäjän rajoittavan esim. suomalaisugrilaisten kansojen kokouksen osallistujia ja siten sen sortavan noiden kansojen oikeuksia niin kulttuuriinsa kuin perinteisiin alueihinsa. Olisiko todella kuten Bäckman esittää kaikilla kansoilla oikeus irrottautua niitä alistavasta vallasta ja alkaa elämään juuri siinä yhteisössä jossa he itse haluaisivat olla?

Tämä aihe kuuluneet ainakin osin palstan aiheeseen kommunismi sillä ainakin osin nuo alistukset ovat kommunismin aikaansaamia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu