Kokemuksia onko ketään saanut autoon vakuutuksia ilman luottotietoja?
Autovakuutus ilman luottotietoja
26
15873
Vastaukset
- jkjgy
Liikennevakuutus on pakollinen, joten sen saa kun maksaa vuoden vakuutusmaksut etukäteen.
- 75prosbonus
vakuutusyhtiöt tarkastaa aina luottotiedot.
- Hmmmmmmmmm
Mieheni tuossa pari vuotta sitten sai vaikka oli ulosotossakin vielä. Mutta soitin vakuutusyhtiöön jos mahdollista, olen itse kyllä kyseisestä paikasta saanut lapsille vakuutukset vaikka luottotiedot menneet itselläni tässä vaiheessa.
- Tietoa_on
Luottotiedoton saa autoonsa liikennevakuutuksen. Lain mukaan se on tarjottava sitä pyytävälle vakuutusyhtiöstä. Mitään muita lisävakuutuksia tai vapaaehtoisia vakuutuksia ei välttämättä saa. Vuosimaksu maksetaan yhdessä erässä etukäteen ennen vakuutuksen voimaantuloa.
- Ruoste_rahaksi
Syy on yksinkertainen. Vapaaehtoisella vakuutuksella asiakas voi muuttaa autonsa rahaksi ajamalla kolarin tai varkauden avulla. Siinä on siis mahdollisuus siirtää yhtiöltä rahaa luottotiedottomalle asiakkaalle ja luottotiedotonhan on jo aikaisemmin osoittanut olevansa epäilyttävä sopimuskumppani.
Liikennevakuutus korvaa _toisille_ aiheutettuja vahinkoja, eikä siitä kilahda asiakkaan itsensä tilille mitään. Lisäksi korvataan omia henkilövahinkoja, mutta niitä harva on sentään valmis ottamaan pelkän korvauksen takia. Saattaa käydä turhankin kipeästi. - 457457457
Ruoste_rahaksi kirjoitti:
Syy on yksinkertainen. Vapaaehtoisella vakuutuksella asiakas voi muuttaa autonsa rahaksi ajamalla kolarin tai varkauden avulla. Siinä on siis mahdollisuus siirtää yhtiöltä rahaa luottotiedottomalle asiakkaalle ja luottotiedotonhan on jo aikaisemmin osoittanut olevansa epäilyttävä sopimuskumppani.
Liikennevakuutus korvaa _toisille_ aiheutettuja vahinkoja, eikä siitä kilahda asiakkaan itsensä tilille mitään. Lisäksi korvataan omia henkilövahinkoja, mutta niitä harva on sentään valmis ottamaan pelkän korvauksen takia. Saattaa käydä turhankin kipeästi.Mitä selität "_toisille_" :) ..Tottakai korvaa kaikki vahingot jos syyllinen on joku toinen taho, autosta saa rahat jos menee lunastukseen jne.4
ps. mm. popvakuutuksesta saa pakollisen liikennevakuutuksen kun maksaa vuoden etukäteen, jos on mahdollisia bonuksia niin bonuksen verran maksetaan sitten heti takaisin kun vuoden summa on ensin maksettu kokonaisuudessaan, laskevat bonusksen siis vasta sopparin syntymisen jälkeen. - Ruoste_rahaksi
Näinpä juuri, mutta omia vahinkojasi ei korvaa sinun oma liikennevakuutuksesi. Jos joku toinen on syyllinen, korvaus tietysti tulee _hänen_ vakuutuksestaan.
- Anonyymi
Mikä yhtiö oli kyseessä
- Anonyymi
Ruoste_rahaksi kirjoitti:
Näinpä juuri, mutta omia vahinkojasi ei korvaa sinun oma liikennevakuutuksesi. Jos joku toinen on syyllinen, korvaus tietysti tulee _hänen_ vakuutuksestaan.
Mutta kaikki onnettomuudet eivät ole onnettomuuksia.
Vakuutusyhtiöt ovat kitsaita myöntämään kaskovakuutusta luottotiedottomalle, koska on yleisesti tiedossa, että rahapulassa kaskoa käytetään melko usein oman auton muuttamiseen rahaksi. Kasko kun maksaa lunnaiksi menevästä autosta paremmin kuin autojobbarit.
- onnistuuKyllä
Olen saanut, piti maksaa vuosi etukäteen.
- 4946795679
Tuo kyllä onnistunee useimmilla yhtiöillä. Minua kiinnostaa tietää pitääkö se sitten seuraavana vuonna myös maksaa yhdessä erässä vai voiko vaihtaa esim. 4 erään? Jos ei bonareita niin joku 800e on aika iso summa kerralla maksettavaksi
- 1110
No mitä merkitystä sillä on monessa erässä sen maksaa? Onhan sulla vuosi aikaa pistää rahaa jemmaan seuraavaa vakuutuslaskua varten. Ei se lasku yllätyksenä tule.
- 4946795679
1110 kirjoitti:
No mitä merkitystä sillä on monessa erässä sen maksaa? Onhan sulla vuosi aikaa pistää rahaa jemmaan seuraavaa vakuutuslaskua varten. Ei se lasku yllätyksenä tule.
Toki on aikaa säästää, mutta tässä ei ollut nyt kyse säästämisestä vaan että voiko sen maksaa erissä, jos et tiedä niin älä viisastele muilla päivänselvillä asioilla.
- Mitäpä_jos_kysyisit
Sopii kysyä vakuutusyhtiöltä. Ehkä tuo voisi olla jopa valintaperuste yhtiöiden välillä, jos eroja löytyy.
- Anonyymi
1110 kirjoitti:
No mitä merkitystä sillä on monessa erässä sen maksaa? Onhan sulla vuosi aikaa pistää rahaa jemmaan seuraavaa vakuutuslaskua varten. Ei se lasku yllätyksenä tule.
Ois mullaki ollu tietyst vuosi aikaa pistää jemmaan. Harmi vaan et en tienny vielä sillon, et sukulainen myy auton mulle pilkkahintaan 😄 nyt täytyy kuitenki sit kieltäytyy yhdestä työpaikasta mihin mut valittiin, ku en pääse kulkemaan.. ilman autoo, ei pääse töihin, ilman töitä, ei saa palkkaa. Ilman palkkaa, ei saa vakuutuksia. Ilman vakuutuksia, ei saa ajaa. oon yrittäny täst ympyräst jotenki karata, mut ei tunnu onnistuvan. Pyörällä tossa pakkasessa ja myrskyissä tietyst kaikki autoilijat ajais töihin mielellää fillarilla sen 28km(tätä on kuultu, mut mikseivät aja tai sit kuitenka suostu😂).. ja takas. Mut itel ei motivaatio riitä. 11km työmatkaa menee vielä.. ja olikin, mut oli onneks kesätyö 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos auto on työssäkäynnin takia välttämätön, ja ongelmana on:
1) luottotiedottomuus
ja
2) se, ettei ole etukäteen varaa maksaa vuoden liikennevakuutusta täysimääräisenä (siis ennen bonusalennuksia)
ratkaisu voisi olla:
panttilaina (Helsingin Pantti Oy esim. myöntää näitä).
panttilainan myöntämiseen ei vaikuta luottotiedot.
Toki sinulla täytyy olla jotain panttaamiskelpoista.
Esimerkiksi:
osakkeet, kulta (kuten korut, sormukset jne).
Onpa joku onnistunut saamaan panttilainaa panttaamalla esim. elektroniikkaa, soittimia tai aseita.
Noista tulee toki säilytyskuluja ja jos et maksa lainaa, niin panttifirma myy panttaamasi esineen ja ottaa myyntituotosta saatavansa (mukaanlukien myyntikulut), loppuosan (jos sitä on) voit pyytää maksamaan sinulle.
- Anonyymi
Vlitettvstis ryhmän pop vakuutuksessa saat mutta kerralla maksat koko summa.j lian kallis vaikka 1400 euro se on. . surullinen huijataan luottomattomalle.
- Anonyymi
Kyllä saa maksan vakuutusmaksut neljässä erässä, eikä ole luottotietoja
- Anonyymi
Mistä löysit sellasen vakuutus yhtiön..oon löytänyt pop mutta 568e vuodessa heti maksuun
- Anonyymi
Mistä vakuutusyhtiöstä?
- Anonyymi
Mistä saa
- Anonyymi
Mistä nykysin luottotiedottomalle vakuutukset?
- Anonyymi
lakisääteiset, kaikista vakuutusyhtiöistä, edelleen.
eikä vapaaehtoisia kannata muutenkaan ottaa, niillä vakuutusyhtiö tekee tuloksensa. varovainen henkilö tekee itse hyvän tuloksen kun ei käytä rahaa vapaaehtoisiin vakuutuksiin lainkaan tai ainakin hyväksyy jonkun tasoisen riskin myös itselleen omien töppäilyden varalle.
- Anonyymi
Puolisoni on menettänyt luottotiedot ennen kuin tavattiin. Hän osti myöhemmin halvan pikkuauton, että pääsee kulkemaan töissä. Hän sai IF:stä vakuutuksen (liikenne) ja sai maksaa 4 erässä. Ei tarvinnut maksaa vuoden vakuutusmaksua kerralla. 12 erään ei ollut mahdollista saada, mutta 4 erää helpottaa maksamista.
En tiedä vaikuttiko asiaan se, että on töissä ja samalla työnantajalla ollut noin 5 vuotta. Muista vakuutusyhtiöistä en osaa sanoa- Anonyymi
Pyytäisit häntä menemään pyörällä. Laihtuisi ja seksikin kiinnostaisi taas 5v jälkeen.
Maksat ensimmäisen vuoden kerralla ja siinä se.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227