Sitten mua vituttaa sekin

Eikö se ole pääasia, että itse tietää..

No, olet sinä tosiiii höhlä, etkä opi mistään, miksi?

Mulla on kuule ihan sama tilanne ja valtaosa palstan idioottimaisimmista kirjoituksista ja uteluista voisi (ja voisi) olla minun tekeleitä, vaikka itse tiedän etten tarvitse täällä tuollaista sontaa jauhaa.
Mielenkiinnosta käyn enää katsomassa, että vieläkö tulee liian hyviä sattumia tapahtuneista jutuista ja palsta ei petä!
Sen kun itselleen tiedostaa, ettei ne ole omia ajatuksia ja kirjoituksia vaikka voisikin tilanteet osua. On myös helppo ymmärtää toisin päin, että se ei ole se oma "vastapuoli" siellä keskustelemassa vaan joku saman tilanteen omaava.
Lyhennettynä: Ihan vitun sama mitä täällä lukee ja jos joku sen perusteella jotain luulee ja tekee arviota toisesta, niin on pahasti päässä vikaa itsellään.

Oletko varma ettet kuvitellut sittenkin?

Voi hyvä ap, voi kun ymmärrän sinua erittäin hyvin, mutta älä välitä muista, vaikka välillä voi olla vaikea välittämättä, kun koko muu "klaani" pitää sinua ihan hulluna. Voi nuorempana kärsin tästä paljonkin, nykyään enää harvakseltaan.
Minkäs teet, kun "näet ja kuulet" ehkä tarkemmin kuin muut, niin äkkiä "sinua pistetään hulluksi ja vainoharhaisten kastiin".

Joskus entisessä elämässäni muistan jonkun kerran, kun selvästi jokin vaisto sanoi jotain ja "erehdyin" sanomaan oman ajatukseni ja "vastapuolen mahdollisen logiikan", niin minua pidettiin tytön hupakkona, joka ei ollut oikein kärryillä "tässä asiassa". Oli niin paljon tietäväisempiä "erikoisjoukkoja", jotka tiesivät paljon paremmin... Vain harva silloin uskoi minua, ainoastaan ne, jotka tunsivat minua todella hyvin (olimme myös vapaa aikana tekemisissä). No aika näytti sitten, kuka oli se "hullu ja tietämätön tytön hupakko". Se on joskus tällaista. Elämä opettaa. Enkä todellakaan halua nostaa itseäni tai ketään muutakaan ylitse muiden. Fakta nyt vaan on se, että joillakin on joitakin erikoistaitoja, jota toisilta taas puuttuu ja päin vastoin.

Tulee myös mieleeni erään amerikkalaisen psykiatrin ja teologin kirjoittama kirja "rakkauden psykologia", jossa hän kirjoittaa, että "on aivan marginaali ryhmä, jotka oivaltaa elämässä valita sitä "kapeaa jopa ahdasta polkua" elämän polukseen, joka kuitenkin on se kaikista palkitsevin polku ihmisen elämässä. Ja, jos oikein muistan, hän jopa käytti prosenttilukua, joka oli jota kuinkin vain pari prosenttia koko maailmanväestöstä ymmärtää mistä elämästä on kysymys jo elämän varhaisessa vaiheessa. Aika karu luku, mutta uskon, että aika hyvänsuuntainen ja totuudenmukainen luku. Olihan hän myös tutkija omalla alallaan, joten varmasti oli näkemystä paljon enemmän kuin monella muulla.

Mitä sitten. Anna luulla.