Yöhikoilu ennen kuukautisia

Hei! Oon siis vasta kohta 16v täyttävä. Mulla alkoi muutama kk sitten menkat kunnolla "pienen tauon" jälkeen (oli tosi epäsäännölliset alkuun). Nyt sit ne on tullu suht säännöllisesti nää n. 3 kuukautta, mut oon myös huomannu hikoilevani paljon yöllä, etenkin juuri ennen menkkojen tuloa. On siis myös paljon öitä jolloin en erityisemmin hikoile, mutta n. muutamana yönä per kk hikoilen epätavallisen paljon. Yleensä sitten menkatkin alkavat varsin pian noiden ns. hikoiltujen öiden jälkeen. Mistähän tää tämmönen johtuis? Liittyykö hormonitoimintaan vai voiko olla vakavaakin? Olen käynyt lääkärillä sekä julkisella että yksityisellä vaivan takia, perusverenkuva ja kilpirauhasarvot ok. Kumpikaan lääkäri ei ollut huolestunut, vaan sanoivat että todennäköisesti liittyy hormoneihin. En silti saanut tarkempaa selitystä tälle, siksi se vaivaa edelleen mieltä... saattoi myös olla virhe googlettaa yöhikoilusta, koska esille tuli paljon pelottavia juttuja.

Onko kellään vastaavanlaista yöhikoilua (saatan herätä vaihtamaan kostean paitani keskellä yötä), jonka voisit jotenkin yhdistää menkkoihin?
31808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaihdevuosi-ikäisillä naisilla voi olla hikoilua hormonitoiminnan laantumisesta johtuen.
Koska sinulla on kuukautiset vasta alkanut, niin hormonitoimintasi ei ole vakiintunutta. Estrogeenitasosi ei ehkä vielä ole sillä tasolla, millä se olisi hyvä. Oikeastaan annan neuvoksi monipuolisen ruoan, riittävän unen ja riittävän liikunnan.
Parhaassa tapauksessa 1-2 vuoden kuluttua hikoilut ovat vain muisto.

Äänestä

Yöhikoilua ennen kuukautisia on minulle ilmaantui noin 35-vuotiaasta lähtien. Yhdistän sen matalahkoon yleiseen estrogeenitasoon, joka johtuu iästä. Minulla siis "vanhuudesta" ja sinulla ilmeisesti nuoruudesta. Ennen kuukautisia estrogeeni on aina muutenkin matalimmillaan.

Äänestä

Mulla on ollut koko ikäni kuukautisia edeltävinä päivinä ja kuukautispäivinä vähän voimakkaampaa hikoilua(etenkin yöllä huomaan).Saman kaltaista on ovuloidessa. Menkat mulla ollu 12vuotiaasta, kierrossa ei heittoja juuri ole ollut. Olen tosiaan nyt 29v. Hormoonitoiminta norm.ja gynen mielestä on ihan normaalia, että hikoilee enemmän menkkojen tai ovulaation aikaan. Itse en huolestus..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottaa kirjoitti:

Hei! Oon siis vasta kohta 16v täyttävä. Mulla alkoi muutama kk sitten menkat kunnolla "pienen tauon" jälkeen (oli tosi epäsäännölliset alkuun). Nyt sit ne on tullu suht säännöllisesti nää n. 3 kuukautta, mut oon myös huomannu hikoilevani paljon yöllä, etenkin juuri ennen menkkojen tuloa. On siis myös paljon öitä jolloin en erityisemmin hikoile, mutta n. muutamana yönä per kk hikoilen epätavallisen paljon. Yleensä sitten menkatkin alkavat varsin pian noiden ns. hikoiltujen öiden jälkeen. Mistähän tää tämmönen johtuis? Liittyykö hormonitoimintaan vai voiko olla vakavaakin? Olen käynyt lääkärillä sekä julkisella että yksityisellä vaivan takia, perusverenkuva ja kilpirauhasarvot ok. Kumpikaan lääkäri ei ollut huolestunut, vaan sanoivat että todennäköisesti liittyy hormoneihin. En silti saanut tarkempaa selitystä tälle, siksi se vaivaa edelleen mieltä... saattoi myös olla virhe googlettaa yöhikoilusta, koska esille tuli paljon pelottavia juttuja.

Onko kellään vastaavanlaista yöhikoilua (saatan herätä vaihtamaan kostean paitani keskellä yötä), jonka voisit jotenkin yhdistää menkkoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu