Osaisiko joku antaa järkevän selityksen?

Elikkäs. Minulla on hyvin läheinen ystävä, itseäni nuorempi. Noin 1,5 vuotta sitten vietimme iltaa kahdestaan ja nautimme alkoholia ihan kohtuullisesti. Keskustelimme hyvin henkeviä, enkä edes tarkalleen muista mikä siihen johti, mutta suutelimme varsin himokkaasti. Niin himokkaasti, että hän teki kaulalleni useamman fritsun. Kiihkon laannuttua istuimme pitkään hiljaa ja jonkin ajan kuluttua hän lausahti odottamatta:" Voisin raiskata sut". Lausahdus tuli niin yllättäen, etten osannut vastata mitään. Asiasta ei ole puhuttu sen koommin. Olen miettinyt asiaa kovasti ja se on häirinnyt mieltäni. Voiko tuollaisen lauseen sanoa jonkinlaisesta vihasta minua kohtaan (raiskaushan on negatiivinen asia), pettymyksestä itseensä (mitähän tuli tehtyä) vai kiinnostuksesta jollain tasolla minua kohtaan?
Olemme edelleen erittäin hyviä ystäviä. Mitään närää ei tuosta seurannut puolin eikä toisin. Nykyäänkin (vain huppelissa) hän haluaa pussailla minua suoraan suulle, sanoo rakastavansa minua, mutta selvänä olemme vain kuin ketkä tahansa ystävykset.
Enkö ymmärrä hänen viestiään vai mistä tässä on oikein kysymys? Läheisyyden kaipuusta vai muusta?
Mielellään asiallisia vastauksia kiitos :)
12467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No yleensä käytetään tuollaista sanontaa kun on kovat himot kellistää toinen sänkyyn. Hieman tökerö ilmaisu, mutta ei sillä viitata mitenkään oikeaan raiskaukseen.

On susta ilmeisen kiinnostunut tai ainakin himotat häntä kovasti!

Äänestä

Mullekin on sanottu noin ja sen lauseen sivistyneempi käännös kuuluu jotakuinkin näin: "Haluan sua niin, että järki lähtee ja pelkään, etten pysty enää kohta kontrolloimaan itseäni."
Vaikuttaa vahvasti siltä, että hän on kiinnostunut susta, mutta rohkeus selvinpäin ei riitä. Mitä itse haluat?

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Helpotti jotenkin, jos ei viittais esim. vihan tunteisiin. Mitäkö itse haluan.mm....jaa a, sen kun itsekin tietäisin. Hieman on sekavat ja yllättyneet tunteet. En oikein osaa vastata hänen tunteisiinsa ja menen lukkoon. Joltain osin kuitenkin tekisi mieli, mutta uskallus puuttuu. Vaikea on kuitenkin uskoa hänen olevan minusta kiinnostunut, kosk hänellä on myös miesystävä, josta "hehkuttelee" kovasti minulle päivittäin ja selvin päin. Olen aika ymmälläni.

    Äänestä

Mä olen käyttänyt tota sanontaa hupimielessä. Tarkoittaa, että olen niin rakastunut ja himokas henkilöä kohtaan, että voisin vaikka raiskata. Ei todellakaan vihalla. Toinen osapuoli tietää tarkalleen mitä tarkoitan. Pitää tuntea ihminen hyvin ennenkuin voi leikitellä sanoilla jotka voi tarkoittaa ulkopuolisen korviin joltain ihan muulta.

Äänestä

Juu yhdyn edellisiin tuon raiskauskommentin puolesta. :) Itse joskus toivoisin että joku sanois mulle noin... muttamutta, asiaan:

Ehkä sinun kannattaisi jutella tästä asiasta myös tämän tytön kanssa ja kysyä että miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy vaikka hänellä on mies. On myös mahdollista että tuo hehkutus on sitä, että hän yrittää tehdä sinusta mustasukkaista (vielä kun hokee kännissä rakastavansa sinua...). Ehkä hän on polyamorinen... En voi tietää, ainakaan ennen kuin kysyy. :) Tsemppiä!

Äänestä
  • En oikein ymmärrä miksi hän haluaisi saada minut mustasukkaiseksi. Miksi? Hän tietää, että pidän hänestä kovasti. Olen ehkä liian sinisilmäinen tuon mustasukkaisuuden suhteen, en vain näe siihen mitään syytä. Kertokaahan miksi haluatte saada jonkun mustasukkaiseksi, mikä on silloin tavoitteenne?

    Äänestä

Hmmmm.....kuulostaapas hankalalta. Rakastan häntä myös kovasti, mutta kuten aiemmin sanoin, olen häntä melkoisesti vanhempi ja jo senkään vuoksi en oikein tiedä mitä hän minusta oikeasti ajattelee. Itse en ole koskaan ollut naisen kanssa ja siksi uskallus puuttuu ja ehkäpä hän vaistoaa sen.
No...ehkäpä asia jää tälle tasolle,

Äänestä

taitaa tyttö tykätä swuuresti sinusta. lesboilkaa ihan vapaasti, se ei ole laissa kiellettyä, anna hyvät orkut

Äänestä

hei rakkaus ei katso ikää, rakasta täysillä.

Äänestä
  • Hei ihan oikeesti....aattelin ihan ensin, että toi raiskausjuttu ei voi tarkoittaa kuin negatiivista, eli että hän ei pidä minusta, vaan olen vaan joku sen hetkinen korvike. Mutta jos näette sen noin (himona) niin asia saakin ihan eri merkityksen. Harmi vaan, että olen käsittänyt ihan väärin. Mitenkähän nyt oikein menettelisin? Hänen mielestään olen varmaankin antanut pakit ja tosiasiassa en ole edes ymmärtänyt koko juttua :(

    Äänestä

Mitäpä, ap, jos ottaisit ihan selvinpäin ja selkärankaisena puheeksi teidän ystävyytenne rajojen tai rajattomuuden täsmentämisen. Kerro ihan suoraan, että sua on jäänyt vaivaamaan tietyt asiat ja haluat omalta osaltasi selventää tunteitasi. Älä esitä mitään vaateita hänen suuntaan vaan kerro ainoastaan, mitä itse ajattelet ja tunnet. Eikö se olisi reilua sekä sua että tätä toista kohtaan?!
Sun ei tarvi tosiaankaan olla mitenkään päällekäyvä, vaikka päättäväinen olisitkin. Heruttele mielikuvalla, miten kypsä ja vastuuntuntoinen ihminen asian hoitaisi :) Rakastavalla otteella otat tilanteen haltuun ja pääset epätietoisuudesta.
Miesjutut voi olla ihan sun testaamista. Jos hän havaitsee mustasukkaisuutta puoleltasi, niin se voi kertoa hänelle jotain. Ehkä hän yrittää kovasti tehdä tulkintaa sun mielenkiinnostasi häntä kohtaan, tai peittelee epävarmuuttaan, kun ei ole saanut sulta selkeää vastausta.
Puhukaa hyvät ihmiset toisillenne! Kaikki muutkin!

Äänestä
  • Kiitos hyvistä neuvoista :) Tarvinnee ottaa puheeksi, kun sopiva aika koittaa.
    En vaan yhä vieläkään ymmärrä, miksi haluaisi mut mustasukkaiseksi. Hän ei itsekään ole mustasukkainen esim. minusta, ainakaan tietääkseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


XXXÖÖÖYYY kirjoitti:

Elikkäs. Minulla on hyvin läheinen ystävä, itseäni nuorempi. Noin 1,5 vuotta sitten vietimme iltaa kahdestaan ja nautimme alkoholia ihan kohtuullisesti. Keskustelimme hyvin henkeviä, enkä edes tarkalleen muista mikä siihen johti, mutta suutelimme varsin himokkaasti. Niin himokkaasti, että hän teki kaulalleni useamman fritsun. Kiihkon laannuttua istuimme pitkään hiljaa ja jonkin ajan kuluttua hän lausahti odottamatta:" Voisin raiskata sut". Lausahdus tuli niin yllättäen, etten osannut vastata mitään. Asiasta ei ole puhuttu sen koommin. Olen miettinyt asiaa kovasti ja se on häirinnyt mieltäni. Voiko tuollaisen lauseen sanoa jonkinlaisesta vihasta minua kohtaan (raiskaushan on negatiivinen asia), pettymyksestä itseensä (mitähän tuli tehtyä) vai kiinnostuksesta jollain tasolla minua kohtaan?
Olemme edelleen erittäin hyviä ystäviä. Mitään närää ei tuosta seurannut puolin eikä toisin. Nykyäänkin (vain huppelissa) hän haluaa pussailla minua suoraan suulle, sanoo rakastavansa minua, mutta selvänä olemme vain kuin ketkä tahansa ystävykset.
Enkö ymmärrä hänen viestiään vai mistä tässä on oikein kysymys? Läheisyyden kaipuusta vai muusta?
Mielellään asiallisia vastauksia kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu