Olisi kiva tietä, mitä tahoa britit alkavat syyttää omasta taloustilanteesta, pakolaispolitiikasta ja vaikka mistä, kun ovat jättäneet kaiken pahan alun ja juuren - EU:n. On mielestäni aika omituista, että kansakunta, joka on aikoinaan vallannut ympäri maapalloa alueita ja muodostanut tämän mahtavan Brittiläisen kansainyhteisön, ja kun on joutunut sopeutumaan muiden eurooppalaisten kansakuntien kanssa yhteistoimintaan, alkaa jälleen kiukutella kuin teini.
BRITANNIAN ERO EU:STA
Finin
25187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ainakin yksi kaveri on tyytyväinen brexitiin. Se on Vladimir, joka heittelee kärrynpyöriä onnessaan samalla toivoen lopunkin Euroopan hajoamista.
Outoa vaan, että missään ei ole kommentoitu Moskovan kannanottoja.
Hienoa, Britannia sai itsenäisyytensä takaisin. Suomelle myös itsenäisyys.
Britit voivat jatkossakin syyttää EU:ta kaikesta.
Tarina menee näin:
EU-eliitti haluaa kostaa Britannialle. Se tulee tekemään kaikkensa, jotta Britanniasta tulisi varottava esimerkki. Britannian talous tuhotaan. Sabotaasilla, manipulaatiolla, vehkeilyllä.
EU-eliitti. Tuo saatanallinen herraklubi, joka haluaa pelkkää pahaa rehelliselle työtätekevälle ihmiselle. Sen lonkerot ulottuvat kaikkialle. Se vihaa sinua. Se tuhoaa sinut. Ja nauraa. Herrat nauravat sinulle. Sylkevät sinun haudallesi! Sikäli kun edes hautaa saat.
Kaikki valtiot on menestyneet ennenkin ilman ilman eu:ta, miksi ei nyt. ???
Luulen tulee aika joka näyttää kuinka hyvin menee kun on itsevalta, koka määrää??
Britaniassa alkaa nousu. Kaikki elätimamut voi heitää rajalta takasi EU. Voi sanella ehtonsa EU ll ja jää sikajäsenmaksut pois!
Turha elämöidä ennenaikaisesti. Cameron ei ole jättänyt mitään eroanomusta, eikä aiokaan jättää. Hän sanoo antavansa sen seuraajansa tehtäväksi sitten kun sellainen on valittu eli lokakuussa aikaisintaan. Siihen mennessä väärä päätös alkaa kalvaa ja pelottaan kansaa. Napina alkaa ja eroanomuksen jättö siirtyy entisestäänkin hamaan tulevaisuuteen jolloin sitä ruvetaan vatvomaan suuntaan jos toiseenkin. Viiden vuoden päästä ollaan vielä ihan samassa tilanteessa kuin tänäänkin.
Eli monta mutkaa enemmän on vielä brittien erossa - jos sitä koskaan edes tuleekaan tällä touhulla lopullisesti.
Briteissä vaihtuu valta. Eroanomukset jätetty.. Vapaat britit alkaa taas vaurastua!
Noin se alkaa jo heti:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062521792049_ul.shtml
Voiko enää naurettavammaksi mennä!!
Heikkojen idioottien marinaa.
Hävinneet tollot ei usko...
Niukka voitto Brexit puolelle, jos luvut olisivat olleet toisinpäin, se olisi ollut SELVÄ voitto EUssa pysymisen puolelle.
Nyt kadekuolaajat raivoissaan, kun alkaa brittien nousu.
Seuraamme mielenkiinnolla, millainen nousu siellä alkaa.
Varo kateusingraktiasui!
Tampiokuolaajat hei lievä mopedi hei kukaan haluu teitä tänne hei lähtekäå vetään niin kun olis jo stanan hyvin ruskettuneet.
Ero oli voitto briteille, ans kattoo miten sipilä ja kumppanit perustelee kreikan seuraavan apupaketin, katainen ja urpilainen kertoivat , ellei kreikkaa avusteta Suomi tulee kärsimään ennen näkemättömästä työyttömyydestä, se miten kreikkaan syydetyt miljardit vaikuttavat suomen työllisyyteen jäi perustelematta. Onkin mahdollista ,että nämä kreikan avustusrahat jaetaan eu eliitin kesken, eihän kreikan kokoiseen maahan saada tuon kaltaisia euromääriä edes sopimaan ,siellähän olisi joka toinen jo miljonääri, jos eurot menisivät oikeaan osoitteeseen. Tämä eu on läpi mätien rikollisten ohjauksessa, jos ja kun totuus tulee ilmi putoilee päitä, siis ihan fyysisesti, eu-eliitti ohjailee ihmiskauppaa, veronkiertoa ja pyrkii alas ajamaan maita joihin junckerin mafia ei yllä, ym . täysin laillisesti juncker on mafiooso , ja sen tietävät kaikki, heillä on kokoontumisia joissa tehdään selväksi mitä seuraa omertan rikkomisesta. Kansalaisia on aina petetty, ei kuitenkaan tässä mittakaavassa. Neuvostoliittoakin härskimpi tämä eu on ja kokee saman kohtalon.
Unohtakaa se Kreikka... Seuraava valtio käsi ojossa on Italia ja siitä tuleekin kaikkien aikojen murhenäytelmä nimittäin niitä rahoja ei Eu-rupulasta löydy mitä sen pelastamiseen tarvitaan ja siinä tulee saksalaisillekin hiki, koska Suomesta ei ruuvipuristimellakaan saada tiristettyä niin paljon rahnaa. Käypi euro niinsanotusti köykäseksi valuutaksi. Siksi Suomen pitää nyt ensi tilassa hankkiutua eroon tästä pohjaan menevästä Titanicista ennen kuin on liian myöhäistä. Saadaan muuten maksella Luigien bisneskontrahteja maailman sivu ja vähän päällekin.
Aahh, traagedia... Minä rakasta tragedia. Suomi pelasta meidät ja lopuksi minä skoolata Chianti... Suomi rikas, Suomi maksa, si? Capisce? Sinä ymmärtä, muuten paha juttu.
Aloittajalle tiedoksi,Britit kyllä pärjää älä kanna huolta einiitten tarvi meiltätulla kerjäämään.Se oli alku johon monimuukinmaa vielä yhtyy.Suomi tieytysti viimeisenä,kunnes olemme kuiviin lypsettyjä.
Olen aivan samaa mieltä, mutta en luonnehtisi EU:a Titaniciksi vaan ennemmin soutuvenheeksi Jäämerellä. Ilman airoja. Pohjassa kumisaappaan mentävä reikä. Miehistöllä pelastusliivejä vain yhdelle kolmasosalle. Suomi hintelin näistä kaikista pelastusliivejä hamuavista. Miten siinä leikissä mahtaa käydä. Auttakaa nyt näitä meidän päättäjiä, että ne eivät toista kertaa enää löisi päätä Brysselin mäntyyn.
Mutta ei se mitään, koska me saatiin oma mies eli Jyrki K. EU:n ytimiin valvomaan meidän etuja ja ohjaamaan hillot meidän suomalaisten taskuun eli Jykä hei koska alkaa hillot pamahdella taskuun hei. Ei oo vielä näkyny hei ootsä joku feikki hei....
Voi voi. Alkaa suomijuntilla olemaan kiire jos meininki on selvitä ehjin nahoin tulevasta pöllytyksestä. Muuten suosittelen opettelemaan venäjän kielioppia ja kertaamaan kanssa. Terveisin Igor ja kaverit.
Hei jyräys millos me aletaan se tienaaaminen näillä Kreikka-bisneksillä, nyt on jo 2016 kulunu yli puoleenvälin? Meidän piti tienata tällä! Hei kaiffari, milloin se tienaaminen alkaa? Kassavirtaa odotellaan tässä... Hei kaveri tais kusettaa kansaa ihan kuus-nolla. Muistetaanhan tämä kun tyyppi palaa Suomeen ja yrittää takaisin kansanedustajaksi.
Jyrki hei, alahan kertoo milloin se tienaaminen alkaa tai muuten me luullaan et se oli ihan potaskaa koko homma! Ei oo meinaan tulemista näille tantereille jos ne suuret puheet olikin ihan pelkkää fuulaa vaan! Antaa kuulua ny!
Jyrki Kataiselta tulee tämän kesän jälkeen" EU-päällikön" ilmoitus , missä mennään ja kuinka paljon italian mafia tarvii euroja , jotta SUOMEN työllisyys säilyisi tällä tasolla. näillä eväillä on menty ennenkin ja näillä hyviksi havaituilla valheilla jatketaan, hamaan tuhoon asti