Eu ero. Aivan varmasti monessa muussakin maassa järjestetään kansanäänestys eu erosta. On järjetöntä antaa Brysselin byrokraattien määrätä Suomen lähes kaikista sisäisistä asioista. Nuo Brysselin pahimmat loiset tienaavst meitäkin käskyttämällä miljoonia vuodessa. Noita käskyttäjiä on miljoonia ja eiköhän Suomi plika ja tyttökin maksa heille palkan joista he eivät juuri maksa veroja. Sipilä oli nyt aamulla telkkarissa jotenkin sairaan näköinen ja oloinen, silti hän puhui mm. pankkiunionin loppuunviennistä (eli eu:lle yhteinen pankki vvm ja mekin maksaisimme sitten eläkkeet meitä köyhemmille maille Kreikkaan ym niin kauan kuin pystyisimme). Hyi ! Britannia vapautuu kahleista. Suomi joutuu maksamaan edelleen tukipaketeita joista tämän kolmannen paketin edellinen hallitus jo puhui/sopi valmiiksi Kreikalle. - Suurin osa suomalaisista ei halua en Neuvostoliiton kaltaista eurostoliittoa! Saksa ja Ranska saivat Kreikasta pois sinne sijoittamansa yht yli sata miljardia, meidän " viisaat " panivat meidät tyhmät miljoonat pieni-ja keskituloiset kansalaiset maksamaan leikkauksin nämä. Vielä syntymättömätkin näitä tukipaketeita joutuu maksamaan. Eu on rikkonut omia lakeja eli ei olisi saanut rahoittaa tlisia jäsenmaita. Ei yhteisvastuita. Jokaisen isänmaallisen suomalaisen velvollisuus olisi äänestää niitä puolueita henkiläitä jotka suhtautuvat mahdollisimman kriittisesti nykyisen Eu:n vieläkin suurempaan tiivistämiseen. Missä ongelma siellä eu. Uskon että suurin osa perussuomalaisista on hyvillään kun nykyisenkaltainen eu alkoi hajota, Soinikin vaikka hön ei sitä suoraan sano kun on hallituksessa eu intoilijoiden kanssa (näiden intoilijoiden on helppo toimia kun koko oppositio tukee niitä mitä tulee eu politiikkaan). Suomi pelastui kovalla työllä ja yrittämisellä. Kun teemme hyviä tuotteita, ne menevät kaupaksi kuulumme eu:hun tai emme (aasiassa ja pian Afrilassakin on isot markkinat ). Venäjäänkään meitä ei liitetä mutta sovussa elämme.
Eka askel kohti Suomen itsenäisyyttä tämä Brittien
SuomiNytVahvaksi
18157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kerropas nyt, miten piskuinen Suomi yksin pystyy kilpailemaan Kiinan kanssa kumisaappaiden ja sellumassan valmistuksessa ja myynnissä? Vai mitä ajattelit niiden hyvien tuotteiden olevan, jotka sitten menevät kaupaksi Aasian ja Afrikan markkinoilla? Sellaisiahan tässä on jo kaivattu viime vuodet.
Pikkuinen Suomi on ennenkin pärjännyt,ihmiset valittaa ja valittaa kun eivät voi eu olkapäästä hakea turvaa, Suomi toiset maat on pärjänneet yksin tulee perjäämään nytkin kun eu on historiaa toivottavasti pian.
Mm. koska eun ulkopuolella meidän ei tarvitsisi maksaa miljoonapalkkoja niille"loisille" joita on tuhansia siellä Brysselissä määräilemässä meitä
Siis yityksetkö maksavat palkat "Brysselin loisille"? Että sitten kun niitä ei enää tarvitse maksaa, niin silloin Suomessakin ryhdytään taas tekemään kummisaappaita ja T-paitoja? Elikkä ns bulkkituotanto palaisi takasin Suomeen Oletko siis aivan tosissasi? Kuinka monen suomalaisen vientiyrityksen johtajan olet kuullut puhuvan moisen asian puolesta noilla perusteluilla? `
Englantilainen ystäväni kirjoitti juuri että Eu eron puuhamies on aivan ihmeissään, hän ei tiedä miten jatkaa. Mies oli luvannut, että niillä rahoilla jotka palautuu Briteille rakennetaan monta sairaalaa ja sairaalajonot poistuvat. Hän oli luvannut ummet ja lammet ja oli luvannut pitää niistä kiinni jos ero tulee. Nyt alkaa lupausten lunastaminen eikä hän ole ollenkaan kartalla miten se tehdään. Että sellainen paratiisi odottelee eron myötä. Lupauksiaan hän ei voi pitää, ne olivat aivan katteettomia.
Kuulostaa jotekin tutulta. Muistaakseni joku puolue, oliko se nyt Suomessa, lupaili juuriu samoja asioita ennen vaaleja. Vaan kuinka sitten kävikään...
Kun sdp Paavo Lipponen vei Suomen röyhkeästi euroon sallimatta neuvoa-antavaa kansanäönestystä, hän sanoi toisinajattelijoille" te maalaatte mörön seinälle ja tulette vielä itse pyyhkimään sen pois". Meille suomalaisille valehdeltiin että sitten kun olemme eu:ssa ja eurossa: ruoka on sitten halpaa ja viina ilmaista ym. Ps. Meillä on hirvittävät velat ja vastuut Kreikasta. Eu jäsenmaksut ovat suuremmat kuin mitä EU:sta saamme. Emmekä ole enää itsenäinen kansa. Itsenäisyys pitää nyt palauttaa. Olemme pissassa.
Regularly these nonsuccesses advance in at least three to five stages
- kokoomus
- hysteresis
- stubb-optimal solution
- mental collapse
- economic crash
More to be read:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001207184.html
It's right that David has gone, not a bad man just on the wrong side of the argument NIGEL FARAGE
Kiva että Taavetti lähtee, ei se huono ole, onpahan vain väärällä vierellä
Ihana kun Suomessa on yksi eu euro ja turistimaahanmuuttokriittinen eduskuntapuolue.
Sehän yksi riittää kun kasvaa vähän isommaksi
Soini taisi tietää jo vuosia sitten että Euroopan unioni hajoaa
Miksi Soini nyt sitten itkee Englannin päätöksen vuoksi? Miksi mies on tullut ministerinä ihan toisiin ajatuksiin?
Minä tiesin sen jo paljon ennen Soinia.
Kun EU perustettiin, sanoin, että se hajoaa alle 30 vuodessa. Näin tulee käymään.
EU on rappiolla, sitä ns. johtaa vanhat, juopot elostelijaukot ja pöpi Angela.
Katsokaas, Euroopassa on hajonnut meidän elinikänämme jo kaksi eurooppaliittoa, siis eurooppalaisten valtioiden välisiä liittoja.
Nämä liitot olivat Jugoslavia ja Neuvostoliitto.
Jäljelle jäi itsenäisiä valtioita.
EU tulee hajoamaan alle 10 vuodessa lopullisesti.
Ei Soini itke. Soini lienee sisimmässään hyvillään kun riklllinen mafia eu natisee liitoksissaan. Kylä eu voisi toimia mutta vain niin että kansallisvaltiot savat itsenäisyyden ja omat rahat takaisin.
Samaa mieltä monet
Ranskan Hollannin Saksan ja taisi olla muitakin maita joiden isänmaalliset puolueet valmistautuvat eu ero kansanäänestykseen. Aivan turhaan on tehty eu:ta, aivan turhaan tehtiin euro, aivan turhaan Suonenkin eu euro intoilijat tekevät vieläkin työtä eu:n ja euron puolesta. Aivan turhaan on monet kreikkalaisetkin tehneet itsarin kun eu byrokraatit ovat ottaneet heidät kuristusotteeseen ja ei ole jaksettu/voitu enää elää. Tämä järjettömyys tulee purkautumaan mutta ikävä kun se tulee kalliiksi henkisesti ja aineellisesti.
Hollanti ja Tanskakin lähdössä
Kaikki muut paitsi perussuomalaiset muka vieläkin kehuvat nykyistä eu:ta bövaikka oikeasti se on vankila. Brysselin byrokraatit simputtavat kansallisvaltioita