Elämä narsistin jälkeen

Tein siitä ison vitsin. Päästäkseen jumalasta on joskus syyllistyttävä jumalanpilkkaan.

Kääntymällä Jeesuksen puoleen, se hetki muutti kaiken.

Annoin vain ajan kulua, annoin itselleni mahdollisuuden. Narsisti ei mielestäni mitenkään pystynyt pilkkomaan tai kadottamaan itsetuntoani, mutta jotenkin oma itseni painui taka-alalle. Itse tein typerimmät teot, mitä suhteeseen tulee. Luotin idioottiin narsistiin... mikä mielettömyys! Mikä mieletön teko?
Minun on ollut tultava paremmaksi ihmiseksi kuin olin ennen narsistia, oikein huomattavasti paremmaksi. Ja matka huomattavasti paremmaksi on hyvin kesken yhä. Mutta olen jo niin paljon voiton puolella, että voin hengähtää rauhassa.

Mikään ei turvaa minua lopullisesti narsisteilta, ei edes siltä, etten haksahtaisi uudelleen parisuhdetta koittamaan narsistin kanssa. Mutta se on varma, että se sama ei tule elämääni. Tulevaisuuteni narsistilta vaaditaan myös hyvin paljon enemmän kuin menneisyyteni narsistilta, niiden on kuuluttava täysin eri kastiin. Osaan epäillä tulevaisuudessa narsismia toisissa, mutta ainahan on mahdollista, että tekevät sen tulovaiheen jotenkin niin eri tavoin, että jää näkemättä.

Mieleeni juolahti, että mitä jos uusi rakkauteni osoittautuisi muutaman kuukauden päästä narsistiksi, niin totoeaisinko vain, että "ai jaa, tämä on taas tätä..." -ja se siitä...

Minä jouduin narsistin uhriksi nuorena. Narsistin mielestä pukeudut väärin, luet huonoja kirjoja, kuuntelet huonoa musiikkia, teen ruoan väärin ja jos "kehität" itseäsi jossain, niin hän osaa tehdä sen kaiken aina paremmin-tai sitten häneltä löytyy "takataskusta" joku tuttu, joka tekee sen paremmin. Narsistin mielestä sinulta ei tule juurikaan järkeviä ideoita. Narsisti sanelee, mitä saat ja et saa tehdä. Sain itseni eron jälkeen kasattua hyvinkin, kun tajusin, että voin tehdä asioita, joista minä pidän, joissa olen hyvä tai jotka ovat itselle tärkeitä. Ja nimenomaan voin ja saan olla oma itseni. Kannattaa eron jälkeen kysellä itseltään, mitä "voin ja saan" tehdä ja olla ja mitä "pitää" (narsistin tai ympäristön mieliksi)- ja miettiä suhdettaan näihin asioihin ennen ja jälkeen narsistin. Muistan kerrankin, kun narsisti oli saanut ystävältään mielestään hyvän neuvon ja hehkutti asiaa. Kun sanoin, että enkös minä juuri sanonut samasta asiasta jo pari vuotta sitten, niin hän siihen: "Et varmasti sanonut.", ja asenteella, että tällaisen nuijan aivoituksista ei varmasti sellaista synny.

Todellisuudessa, kyllähän elämä on narsistin jälkeen kuin elämää viimeisellä rannalla. Jatkanko vai jätänkö kaiken. Kaikki asiat ovat olleet jo suhteen alussa, niitä ei ole vain nähnyt. Vaikka olen elänyt siinä raastavassa suhteessa narsistimiehen kanssa, joutunut petetyksi, jätetyksi ja väliin kokenut omaa harhaani siitä, että hän jopa arvostaisi ja rakastaisi minua, tiedän kuitenkin, ettei hän ymmärrä mitä hän tekee. Hän kokee uhkaa, hylkäämistä, epäluuloa ja moitetta herkästi ja on täysin sokea toisen tarpeille. Hän yrittää selvitä hengissä oman vajavaisuutensa kanssa, ei hän tee sitä pahuuttaan. Me ns. normaalit koemme empatiaa toista ihmistä kohtaan, ei meillä ole tarvetta käyttää toista ihmistä omaan selviämiseemme, me tiedämme milloin rikoimme toisen ihmisen, ei narsistinen ihminen sitä tiedä.
Omasta kokemuksesta tiedän, että vaikka hän kuinka loukkasi minua mitä epäinhimillisimmillä keinoilla, koskaan hän ei pyytänyt anteeksi, eikä koskaan myöntänyt tehneensä väärin. Aina hän palasi takaisin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Niin, normaali ihminen ei käsitä, normaali ihminen sekoaa, niin minäkin, en ymmärtänyt lainkaan. Nyt yritän selviytyä, joka hetki olen onnellinen, että selviän seuraavaan hetkeen.

Uudestaan voi haksahtaa., mutta henkisen narsistin jälkeen tuollainen fyysinen on aika kevyttä kamaa ja narsismi todella näkyy! Exä oli niiiin kiltti ja rauhallinen mies, osasi antaa sopivasti siimaa pitäen löysästi hirressä vuosikausia ja siitä pois pujottautuminen myös vei puolet elämästäni. Sai minut tasapainottoman ihmisen ottamaan syyt kaikesta niskoilleni ja tuntemaan itseni aina tosi huonoksi ..eihän sua kukaan muu kestäis esim. Nyksää koitan vähä pistää tässä just ruotuun ennen kun on tosiaan se entinen. Pienessä kekkulissa latelen suoria sanoja ja sätin mutta pidän varani etten juo liikaa ja ala kankkusessa olemaan säälittävä ja katuvainen.

Itsetunnon kasaaminen on vielä kesken, ero tuli muutama kuukausi sitten. Suhteen lopussa olin ihan poikki, masentunut ja kuiviin imetty. Kaikki kulminoitui edelliseen vuoteen, kun minulla oli aika paljon ongelmia terveyteni kanssa. Kun hän ei huomioinut minua ollenkaan, ei halauksia, empatiaa, tsemppausta, ei mitään. Silloin aloin ajattelemaan suhdettamme ja olihan se järkytys huomata.

Minä tein kaikki kotityöt ja osittain hänenkin kotihommat. Hän vaati tekemään kaikkea ja olemaan apuna, kiitosta ei tullut. Jos minä kysyin apuja, niitä en yleensä saanut, vain pirullisia vastauksia "vaihda sinä sitten autoon öljyt" -tyyliin. Loppuvaihessa en edes viitsinyt suuttua hänelle, koska tuloksena olin minä kuitenkin aina se syyllinen ja itse asia jäi selvittämättä. Hän leuhki suurilla vuosiansioillaan, muttei hänellä koskaan rahaa ollut. Mitä isompi tili, sitä vähemmän siitä perheelle herui. Jos hän joskus teki ruokaa, sitä piti kehua ja kehua, jopa viikkoja jälkeenpäin, miten hän tekikään NIIN hyvää ruokaa. Minua hän ei kunnioittanut ollenkaan vaimona, äitinä, en ollu mitään.

Hän mollasi ulkonäköäni; kaula, korvat, jalat, varpaat, jalkoväli saivat osansa. Hän lupaili kaikkea, mutta ei pitänyt lupauksiaan, eniten se suututti, kun lapsille lupaili ja he sitten minulle siitä sanomaan. Yritin hänen kanssaan keskustella suhteestamme useita kertoja, mutta hän joko ei halunnut keskustella ollenkaan, suuttui tai alkoi kettuilemaan minulle. Pyysin että mentäisiin pariterapiaan, ei käy. Sanoin että jos näin jatkuu, niin erohan tästä tulee. Mutta ei mitään reagointia, että mikään olisi muuttunut.

Kun sitten eräänä päivänä sanoa paukautin haluavani erota, niin siitähän varsinainen näytelmä alkoi! HÄN muuttuu!! Ihan eri ihmiseksi, katso nyt, tässä on ihan eri ihminen. Matalalla, hiljaisella äänellä puhua pulputti asioita, miten meidän pitää toimia nyt lasten parhaaksi, että voidaan tarjota heille hyvä koti ja tulevaisuus jne.. Noita ihme vakuutteluja kesti monta viikkoa, kunnes oli pakko vaan viheltää peli poikki. En jaksanut enää yhtään. Näin jo hänen lävitseen.

Nyt muistelen kaikkea ja yritän selvittää tunkkaista päätäni, millaisen ihmisen kanssa olin naimisissa 22vuotta! Miten minulta vei noin kauan aikaa tajuta? Olen läheisteni kanssa käynyt elämääni läpi, sillä tavalla olen kyllä parhaiten päässyt asiassa eteenpäin. Olen myös lukenut paljon juttuja narsismista. Nyt on tullut pari sellaista juttua esille, että hän on ehkä pettänytkin minua. Siitänkin hän aina puhui, että semmosta ei sitten hyväksy. No, kukaan mies ei voi tulla ikinä hänelle sanomaan, että paneskelin muuten vaimosi kanssa, sillä minä olin uskollinen. Olisipa jännä kysyä häneltä, pettikö koskaan. Erokin on ollut melkoista pyöritystä häneltä, kaikki jo sovitut asiat pitää aina pyörittää jotenkin ihmeelisesti niin, että pakka on ihan sekaisin. Siitä tuntuu tykkäävän. Lisäksi sossun tädeille puhuu täyttä paskaa tuloistaan ja menoistaan, esittää huolehtivaa isää aina kun hänelle sopii.

Nainen rikkoi identiteettini. Palaset alkoi kasaantua kun sain siihen apua. Erosta nyt nelisen vuotta ja vointi parempi.

Niin, en voi olla vastaamatta tuohon narsistin pettämiseen, ei narsku koskaan petä :-), on vain niin monenlaista rakkautta hänellä. Mutta, jos puoliso keskustelee toisen kanssa, se tarkoittaa suhdetta ja pettämistä, ei voi olla ystävyyttä ilman narskun pettämistä. Jutteleminen tarkoittaa, että seuraavana mennään sänkyyn, se on narskun ajattelutapa, mutta hän voi mennä sänkyyn ja se on vain erilaista rakkautta.

miehellä kurjat oltavat. Lihava mies?

Tämä on todella hassua, mutta minua ei harmita enää yhtään, että elämässäni ennen olleet ihmiset eivät minulle vastaa, lyövät luurin korvaan tms.
Olen kiitollinen siitä.

Erosin narsistivaimostani 2004. Vasta eron jälkeen mieleni synkkä ja kitkerä savuverho alkoi haihtua. Silloin vasta kunnolla tajusin, kuinka kylmä ja laskelmoiva narsisti voi olla. Hän piti minua jatkuvasti varpaillani, ohjasi jopa käytöstäni, mielipiteitäni ja piti itseään perheen päänä, halliten kaikkea. Siis ihan kaikkea. En saanut edes vaatteita itselleni ostaa, vaikka kävin töissä. Ja arvatkaa mikä haloo, vihan ja syytösten sirkus siitä syntyi, kun jouduin työttömäksi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja se kateus, itsetunnon ajoittainen romahtaminen... ok-talo piti saada keinolla millä hyvänsä, koska hänen kavereillaankin on. Ei auttanut sanoa, että meillä ei ole varaa eikä ole syytä pistää taloutta ahtaalle. Kun sitten elettiin ahtaassa taloudellisessa tilanteessa ja avioliiton loppuaikoja, hän lohkaisi jotain käsittämätöntä... "voi hitto kun kaikki mun kavereiden miehet on insinöörejä ja muita hyväpalkkasia, ja sä oot vaan tollanen mainosmies". Itse sai sairaanhoitajan palkkaa. En voinut hänelle edes joululahjaa ostaa. Eräänä jouluna hän jäi kokonaan ilman lahjaa ja naamasta näki, miten hän häpesi. Seuraavan jouluna kuittasin tilanteen. Ostin hänelle lahjaksi leivänpaahtimen :) Ja joulu oli tietenkin taas pilalla.

Eron hän oli suunnitellut tarkasti. Hän alkoi lyömään mua entistä pahemmnin lyttyyn jo hyvissä ajoin, jotta eron tullessa en kykenisi hahmottamaan asioita kunnolla. Ja näin kävi. Hän onnistui huijata multa ok-talon sekä remonttien tuoman lisäarvon, varasti muutaman tuhatta euroa rahojani, joista kylmästi valehteli asianajajalle, että rahat olivat hänen, vaikka tilillä näkyi yleensä heti palkkapäivieni jälkeen rahasiirtoja tilille, jonka hän oli salannut minulta. Hän laskelmoidusti rakensi minusta valheiden verkkoa mm. poliisille, lastemme opettajille, sosiaalivirkailijoille, sukulaisille yms.. Hän teki minusta "psyykkisesti arvaamattoman, tasapainottoman ja väkivaltaisen". Tähän vaikutti myös kasvojen rypistymisesta ja punehtumisesta päätellen häpeällinen hetki sosiaalitoimistossa, jossa hän vaati yksinhuoltajuutta, mikä tyrmättiin kunnon oikealla suoralla.

Exäni väkivaltaisuus jäi tietenkin salaisuudeksi. Pahimmillaan eri riitojen aikana sain mm. viinipullosta takaraivoon, veitsestä rintaan, useita kertoja potkuja nivusiin. Viimeinen niitti oli riita, jonka päätteeksi hän yllättäen tempaisi minua nyrkillä leukaan. Tähdet loisti ja havahduin "hereille" istumassa vessanpöntöllä. Poika tuli kysymään, että "miksi äiti löi sua?" Riidat meni yleensäkin ihan väärille teille. Kun hän tunnisti tilanteen, että on ns. jäämässä toiseksi, hän ryhtyi kaikin keinoin ja taidoin ärsyttämään minua, jotta tekisin jotain, minkä verukkeella hänen tekonsa olisi sivuseikka. Hän räki naamalleni, käytti minusta erittäin laskelmoidusti halveksivia nimityksiä. Ja jos pidin pääni kylmänä, niin siitä seurasi monen päivän viha ja yrityksiä saada mut menettämään malttini. Kun joskus otin häntä ns. kraivelista kiinni ja huusin päin naamaa että lopettaisi sen sairaan touhun, tai rikoin naulakon, tai murskasin kaukosäätimen pelkällä yhdenkouran puristuksella tms. hän oli nautinnosta orgastisen sekaisin. Niistä virheteoistani hän rakensi lyömäaseen, jolla hän mätki aina ja joka kerta kun tilaisuus.

Väkivaltainen ja kylmä hän oli myös poikaamme kohtaan, minkä vuoksi poika on vihannut äitiään pitkään.

Mutta kukapa epäilisi uhriutuvaa ja krokotiilinkyyneliä vaivattomasti vuodattavaa "hentoa" (178 cm/65-70 kg) sairaanhoitajaäitiä? Se pahuus, mikä ex-vaimossani on, on jotain käsittämätöntä. Eroa edeltävänä ajan eräästä mustasukkaisuustapahtumasta (juttelin serkkujeni kanssa, joita en ollut nähnyt n. 30:neen vuoteen) hän kehitteli lavastetun pahoinpitelyn, koska hänen tekonsa (lähti humalassa ajamaan vanhemmiltani tyttäremme nukkuessa takapenkillä) oli sen verran vakava. Valheiden kohteeksi joutui lapsemme, sukulaiset, kaverit, poliisi, opettajat, sosiaalivirkailijat yms. Ja vielä haastoi mut oikeuteen siitä! Pahoinpitelyyn löytyi myös todistaja. Hänen läheinen, siis ERITTÄIN läheinen (u kno what I mean ;) ystävätteränsä. Kun sain haasteen ilmoitin exälle vain, että toivottavasti on tietoinen, mitä tästä feikkaamisesta seuraa hänelle ja hänen "todistajalleen". Kun olin oikeustalolla odotustilassa odottamassa käsittelyvuoroa, kanslisti tuli luokseni ja sanoi, että "ex-vaimosi on perunut asian työkiireiden vuoksi". Purskahdin nauruun, mutta samalla myös petyin, sillä olisin toivonut hänelle ja "todistajalleen" katkeraa tappiota ja vakavia seurauksia. Ja mikä parasta, hänen profiilinsa löytyi treffipalstoilta, joissa hän haki "johtajatason miestä" XD Ei jumalauta!!!

Eron jälkeen sain elämäni vähitellen takaisin, huomasin, että osaan sittenkin asioita, vaikka exäni sanoi minua "isoksi lapseksi, joka ei mitään osaa", ja tapasin aidon naisen, joka saa sydämeni sulamaan ja jalat makarooniksi. Edelleen.