Separatistit ovat viime aikoina kunnostautuneet siunauksensa kehumisessa. Heitä on kuulemma siunattu. Kesälähetystä on siunattu. Ja mitä vielä lienee siunattu. Voi kysyä, kenen kannalta on ollut siunausta.
Tämän todistuksen menestyksestä= siunauksesta olisi voinut antaa vaikka Venäjällä alkanut vallankumousliikehdintä 1900-luvun alussa. Kommunismi menestyi hurjan hyvin, he voittivat kaikki poliittiset väännöt, sodat, kahinat ja yhteenotot. Entäpä Aleksanteri suuri? Hänhän kulki voitosta voittoon. Paavin valtakunta menestyi sekin odottamattoman hyvin. Ehkäpä hekin siitä syystä ovat olleet oikeassa? Se on sentään pysynyt voimassa yli tuhat vuotta, kun separatistien hanke ei vielä vuottakaan. Entä vanhoillislestadiolaiset, jotka jyräsivät vuosisadan vaihteessa esikoiset yli sata vuotta sitten? Heitä Jumala tässä mielessä siunasi, esikoisia ei.
Eipä liene montaa sellaista maailman mahtavaa, joka ei olisi kokenut suurta "siunausta" vallan anastamisessa, sodissa ja valtakuntansa laajentamisessa. Siispä jos siunaus olisi joku kestävä mittari, kaikki maailman roistot ja diktaattorit olisivat olleet toimissaan oikeassa ja tehneet hyviä päätöksiä.
Mikä on tämän separatistien siunauskerskauksen todistusarvo? Täysi nolla. Sillä voi pyyhkiä pöytää. Tämä kerskaus on minusta puhdas lihan hedelmä, epäuskon osoitus. Kun usko ei ole riittänyt, kun Jumalan sana ei ole riittänyt, otettiin vahvistusaineita näkyvästä maailmasta ja kokemusmaailmasta. Ja siltä se näyttääkin tämä siirtyminen ulkonaiseen muotokristillisyyteen, konkreettinen saa yhä enemmän merkitystä. Sydämen sisäinen usko ja Jumalan viipyvä apu saa väistyä. Toinen lihan hedelmä on ilkkuminen voitosta. Kirkolliset ovat heidän mielestään saaneet turpaan kerta toisensa jälkeen. Tarvitaanko tämän toteamiseen tai tapahtumiseen uskoa? Tietenkin taho, jolla on valta voi jyrätä. Ei se ole osoitus Jumalan siunauksesta tai siitä, että Jumala olisi separatistien puolella. Se on osoitus siitä, että separatistit käyttävät voimakeinoja ja jyräävät päätökset enemmistön tuella, joukkovoimalla. Separatistien ajatuksissa heijastuu heidän oma kokemusmaailmansa, ei Jumala tai usko. He ovat voitonvarmoja tilanteessa, jossa ei ole mitään todellista ulkonaista vaaraa, uhkaa tai vastusta. He eivät näet ole kokeneet todellisia vainoja ja voivat siksi vuodattaa sydämensä ylimielisyyttä ja kuvitella sitä Jumalan siunaukseksi. Hokema siunauksesta on heidän oman mielensä tuote, toiveitten heijastuma päätöstensä oikeellisuudesta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jokaisen kirjoittamasi kappaleen jälkeen voin kirjoittaa, että AAMEN. Mitään hyvää ruotsalaisilla ei ollut antaa nöyrtymispakkojensa mukana.
He ovat saaneet, ja saavat edelleen, piskuisen laumansa yhä piskuisemmaksi. He ovat painaneet seuraajansa yhä vahvemmin siihen uskoon ja niihin uskon esteiden poistamiseen, mitä he vaativat oikealta uskovalta. Siis seurakuntausko, Lapin miesten määrittelemä usko.
Se kauhea tapa ja toiminta, millä sakramentit on otettu omiin puhtaisiin käsiin, ei voi olla Jumalan lasten työtä. Ei Tiellä kulkeva työnnä toisia kulkijoita sivuun, ei aiheuta kulkutauteja ja suurta hämmennystä.
Murheissani olen heistä, joille ei ole vielä ollut armoa saada omaa sydämenuskoa, joten nyt se suuri joukko menee Lapin miesten antamalla uskolla eteenpäin, mutta mihin?
Päätän tämän sakramenttikeskustelun omalta osaltani tähän. Tartun Hänen käteensä, Hän Pyhän Henkensä kautta ohjaa minua Tiellä, muiden uskovien seurassa.
oijoi senthään nyt jo täälläkin kerkesit olla oppaana kaikille heikoille, olet todellinen lupaus lestaation tulevaisuudelle.
ja oi miten suureellinen loppulause yhyy... varmana puoli taivasta unohtaa nuo toiset kirjoitukset joilla kävit hiukan kuivaamassa korvien taustoja oijoisentään!
nyt ei ollut henki kovinkaan asuvaisena pelkään niin pahoin!
Opettele ensin kirjoittamaan!! Kielitaitosi taitaa olla hieman puutteellinen:)
Ai sinullakin on se henkien erottamisen lahja, jota moni ns. oikeauskoinen kerskuu omistavansa?
Epäilen, että tekstin lukijalle on lukihäiriö. Suomen kieli sujuu minulta oikein hyvin. Joitain muitakin kieliä osaan, mutta vain tyydyttävästi. Mistä ihmeen kielitaidosta sinulla oikeastaan oli ounastelu, että se on minulla puutteellinen?
Näin ne asiat näyttävät makaavan, maolenniinpienoinen. Ja separatistit makaavat niin kuin petaavat.
Suoraan sanottunan minua oksettaa tämä separatistien itsevarma ja pöyhistelevä asenne tilanteessa, jossa mitään muuta ylivoiman edessä ei ole odotettavissakaan. Samalla tietämättään tunnustavat paavin kirkon oikeutuksen. Minusta on yhä ilmeisempää se, etteivät he itsekään hengellisen innostuksen vallassa tiedä mitä puhuvat. On ällöttävää sotkea siihen Jumalaa. Ja sitten he esiintyvät ylivertaisen hengellisinä, vaikka yhä enenevässä määrin heidän "uskonsa" kiinnekohdat liittyvät maalliseen, näkyvään, koettavaan ja kosketettavaan. Niljakkaasti liikkuvat hengellisen ja maallisen merkityksen viidakossa, miten milloinkin ja mikä milloinkin sopii pelin politiikkaan ja parhaiten ajaa heidän asiaansa.
Missä on kerskaus Kristuksesta? Missä sydämen uskosta? Minua hävettää esikoisten puolesta. Entä se Jumalan nimen häpäisy, mitä tällä sekasotkulla saatetaan aikaan?
Yhdistyksen vuosikokouksessa nähtiin ja kuultiin oikein selvästi se ylenkatse ja jopa kuuluvasti naureskelivat joihinkin puheisiin, jotka tulivat näiltä heidän mielestään "eriseuraisilta".
Joten, sydäntä särkee, kun huomaa mihin suuntaan ja minkälaisin keinoin viedään seurakuntaa, joka oli rakas, jossa on ja oli uskonystäviä. Paholainen on tosi paha, omavanhurskaus on vielä pahempi. Mutta rakasta Isää kukaan ei voi minulta ryöstää, siis Hän pitää lastaan kädestä, lujasti, etten sorru ihmisoppeihin.
Mutta ai kun tuntui sydämmessä ihanalta,nämä ketkä korottivat ääntään,pyysivät julkisesti anteeksi kaikilta,heillä on tunto hereillä.
Puhut palturia, olin paikalla, en kuullut enkä nähnyt moista. Ainoastaan yksi vanha ja raihnanen mies, jonka tunnen hyvin, pyysi anteeksi seurakunnalta. Hän ei edes osaa korottaa ääntään, eikä pysty, sillä hänen kuntonsa on niin heikko.
Tuntuu vissiin sinulla syömmessä ihanalta, kun saa puhua palturia, julkisesti. Olet oppinut varmaan tavan heiltä - tiedät kyllä keiltä.
Aikamoista juttua on liikkunut erotetuista lähetysmiehistä ja sakramenttivastaisista paikallissaarnaajista. Eikö kristy(i)llä ole mitään moraalia. Kuolleetkin saarnaajat sekoitetaan soppaan. Ehkä HP:nkin oli viisasta jättää Lahti väliin.
Anteeksi, piti laittaa peukkuja pystyyn, meni alas. Valitettavasti jo nyt Bethelemin miesten matkan seurauksena ja aikana tapahtuu törkeitä asioita, jälkipyykissä otteet varmaan jopa kovenevat. Uskovien keskuudessa! Oikeauskoisten aiheuttamina!