Aliens -Mitä pielessä (Spoilereita)

BogBoomers

Arvosteltavana siis James Cameronin ohjaama jatko-osa Ridley Scottin erinomaiselle elokuvalle "Alien kahdeksas matkustaja". Scottin elokuvalle on tullut juuri hiljattain Everything Wrong With- video jonka voi katsella täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=dJtYDb7YaJ4

Päätin aloittaa kirjoittamaan tätä arvostelua Aliens -paluu (Käytän pelkkää nimeä "Aliens" tästä eteenpäin) -leffasta ennen kuin (ilm seuraavana EWW julkaisee omansa). Saa nähdä ehtiikö tämä kokonaisuudessaan ennen, mutta ehtiipä ainakin aloitella... Tästä eteenpäin spoilereita, joten jos et halua tietää juonesta yksityiskohtia, katsele leffa ensin.

Aliens siis sijoittuu aikaan 57 vuotta Nostromon tuhon jälkeen. Ripley (Sigourney Weaver) löydetään ajelehtimassa avaruudesta ja hänet viedään Maata kiertävälle Gateway avaruusasemalle toipumaan. Hän joutuu yhtiön byrokraattien uhriksi Nostromon tuhon takia ja saa arvonalennuksen työssään.

Sitten kuitenkin tulee uutinen, että LV-426:lta ei enää tavoiteta ihmisiä. Ripley halutaan merijalkaväen mukaan tutkimaan asiaa. Mukaan menee myös yhtiön vähemmän luotettava edustaja Carter Burke (Paul Reiser). Ripleyn pahin pelko on, että siirtolaiset ovat löytäneet avaruusaluksen, jonka lastina on lukuisia alien-ötököiden munia ja että he ovat saastuneet niistä.

Pelastustehtävä pitäisi suorittaa ketkun yhtiömiehen (Burke) ja nyhverön sotilaskomentajan, luutnantti Gormanin sekä androidi Bishopin siivittämänä. Toivoton tapaus?

Tämä jatko-osa muuten on paljon vähemmän kauhuelokuva kuin "Alien" ja enemmän toimintaelokuva. Itse yksittäisistä pointeista:

1. Aitoa diskotunnelmaa –savua ja diskovalorobotti Ripleyn pelastuskapselissa
2. ”Well Calrissian. Is he alive?”
3. Tämäkään pelastustyöntekijä ei pitänyt onnistumista Ripleyn pelastamisessa itsessään riittävänä palkkiona.
4. Miksi nämä pelastustyöntekijät yht’äkkiä päättävät poistaa pääsuojuksensa?
5. Avaruusasema tuo mieleen kapinallisten laivaston Imperiumin Vastaiskun lopusta
6. Sairaanhoitaja soveltaa juttelussaan Ripleylle logiikkaa, että mikä tahansa vaikuttaa hyvältä kun vertailukohta vain on tarpeeksi huono.
7. Kissa on mukava tatsi näissä kahdessa ensimmäisessä Alien-leffassa. Harmi että Jonesyn rooli oli niin rajallinen tässä. Meinaan se olisi voitu hyvin pitää völjyssä myös tässä leffassa. Alien-ötökäthän tunnetusti eivät syö eivätkä edes tapa kissoja vaikka tappavat kaikkea muuta.
8. Carter Burke
9. Paul Reiser ei harrasta stand up komiikkaa tässä leffassa.
10. You know Burke… ilmeinen välinpitämättömyys on ilmeistä.
11. ”Huono olo menee kohta ohi” klisee
12. ”Tai jotain sellaista” klisee
13. ”Tämä on ehkä liian rajua sinun kuultavaksesi” klisee
14. Hetkinen… Ripley siis ajelehti pelastusaluksessa 57 vuotta. Okei siellä oli hyvä nukutus mikä selittää että hän näyttää edelleen kolmikymppiseltä, mutta siis ihan oikeasti… Eikö hän ohjelmoinut pelastusalusta lentämään johonkin tunnettuun järjestelmään, josta hänet olisi voitu poimia talteen. Jopa improvisoiduksi paoksi tämä on aika uskomatonta.
15. Mitenköhän kauan tuo kryo-unikammio olisi vielä mahtanut pitää Ripleyn hengissä jos hän olisi halunnut käydä vielä parin galaksin päässä ajelehtimassa?
16. Ripley saattaisi olla järkyttynyt kuullessaan, että on ajelehtinut tiedottomana melkein kokonaisen ihmisiän? Ya think?
17. Burke sanoo Ripleytä ”kiddoksi” (=muksu). Sori Burke mutta et sinä ole itse niin paljon häntä vanhempi.
18. Ai nyt Jonesy reagoi Ripleyn vatsassa olevaan (uni) alien-ötökkään.
19. Ripley rikkoo lasin. Vandalismia ja roskaamista.
20. No
21. Eikö tuon lääkärin joka ryntää huoneeseen pitäisi pitää takkinsa kiinni?
22. Tarkoittaakohan lääkäri ”hold” komennollaan Ripleyn pitelemistä paikoillaan vai alien-ötökän korjaamista talteen kun se on tullut ulos?
23. Tapa minut klisee
24. Se olikin vain unta –klisee
25. Henkilökunta siis tirkistelee Ripleyn nukkumista
26. Sairaala joka sallii lemmikit?
27. Keinotekoinen Maa-näkymä. Eikö Ripleyn samalla vaivalla olisi voinut kuljettaa suoraan Maahan nauttimaan näkymistä? Vai onko feikkinäkymä muka parempi toipumisen kannalta?
28. Nostromon vakuutusasia ja tuho on siis iso uutinen vielä yli puolen vuosisadan kuluttuakin?
29. Ripleyn tytär siis polttohaudattiin Maassa. Eikö olisi ollut enemmän chick ja haute couture haudata hänet Gateway Stationilla?
30. Hetkinen… Ripley lupasi olla tyttärensä 11-vuotissyntymäpäivillä. Kuitenkin hän oli ajelehtinut avaruudessa 57 vuotta ja tytär kuoli 66-vuotiaana. Mitä hän meinasi tehdä välissä olevat kaksi vuotta, kun Nostromo oli kerran jo paluumatkalla tuolloin 57 vuotta aiemmin?
31. Jos yhtiö kerran tiesi, että LV-426:lla oli jotain kiinnostavia organismeja, niin miksi he oikeastaan odottivat yli puoli vuosisataa ennen kuin lähtivät tutkimaan lähemmin. (Kts Ashin saamat ohjeet ”Alien kahdeksas matkustaja”)
32. Eikö tuo alien-ötökkä muka kuolannut lainkaan pelastusaluksessa ennen kuin Ripley dumppasi sen? Sopiva siisteys on sopivaa.
jatk...

8

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BogBoomers

      33. Mitäköhän van Leuwen ja kumppanit oikein odottivat? Että Ripley antaa alien-ötökän tappaa hänet ja toimittaa itsensä Maahan todisteeksi van Leuwenille ja kumppaneille?
      34. Nainen polttaa pöydän ääressä. Tupakan piilomainontaa.
      35. Onneksi kävi ilmi, että tupakointi myös tyhmentää. Ripleyn kertomat faktat eivät menneet jakeluun pössyttelijälle.
      36. Mahtoiko Kane hieman liioitella ötökkämunien määrää avaruusaluksessa? Vai näyttikö se määrä todella tuhansilta? Tuskin.
      37. Ripleylle riitti varmaankin yhtiön byrokratia rangaistukseksi siitä vakavasta rikoksesta, että hän pelasti itsensä alien-ötökältä.
      38. You know Burke… tuo ”Olisi tuon paremminkin voinut hoitaa” tuskin lohdutti Ripleytä.
      39. LV-426:lla on siis ollut asukkaita noin 20 vuotta eikä kukaan tähän mennessä ole huomannut valtavaa avaruusalusta joka lojuu näkyvillä keskellä tasankoa? Sopiva huomaamattomuus tosiaan on sopiva. Ilmeisesti uudisasukkaat eivät viitsi kartoittaa planeettaa jolla asuvat tms?
      40. Hadleys Hope –siirtokunnassa on siis 60-70 perhettä. Asukasluku näyttää olevan (Pidennetty versio elokuvasta) 158. Siten perheissä on pääosin pelkkä mies ja vaimo. Siten kohtaus jossa lapsilauma koheltaa käytävällä ei liene kovin tyypillinen siirtokunnalle.
      41. Yhtiön nimi Weyland on ilmeinen väännös keskiaikaisesta aseseppä Waylandista.
      42. Ah hienoa… Newtin äiti on jo valmiiksi halpiskopio Ripleystä.
      43. Salamointi tarkoittaa että jotain pahaa tapahtuu –klisee
      44. Avaruusaluksen kylkeen on tietenkin repeytynyt sopivasti ihmisen mentävä aukko.
      45. Aluksessa on edelleen elinkelpoisia alien-ötökän munia. Kuten AWW-alien videolla kysyttiin, on mielenkiintoinen kysymys, että miten nämä munat ovat pysyneet elinkelpoisina (ja kuoriutumattomina) näin pitkään. Ensin ehkä jopa satoja vuosia (Ennen Nostromon tuloa paikalle) ja sitten yli puoli vuosisataa kunnes Newtin vanhemmat menivät sisään. Spekulointi on, että munat oli jäädytetty jollain järjestelmällä ruumassa ja sulatettu heti kun joku tuli alukseen. Mutta jotta ne olisivat pysyneet siellä elinkelpoisena 57 vuotta, ne olisi pitänyt jäädyttää uudelleen ja sitten taas sulattaa uudelleen. Aikamoista vaivannäköä.
      46. Facehugger (FH). Heti sen jälkeen kun Tim sopivasti huomautti että isi jonka naamalla rumilus on, tietää mitä tekee.
      47. Miksi FH oikeastaan kuristaa Newtin isää? Eihän kukaan ole sitä irrottamassa.
      48. Lisää tupakan piilomainontaa…
      49. Luutnantti Gorman. Gormie on malliesimerkki kyvyttömästä johtajasta. Hänen valintansa jo pitäisi sinänsä kertoa Ripleylle, että yhtiöllä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Jos Hadleys Hopessa lähes kaikki ovat saaneet tartunnan alien-ötököistä, niin kenellä tahansa sinne menevällä on vastassa melkein puolitoistasataa näitä tappajaötököitä. Paikan puhdistaminen vaatisi everstin ja prikaatin sotilaita raskaan kaluston kanssa, ei jotain märkäkorvaluutnanttia ja surkean pientä joukkoa sotilaita.
      50. Burken tosiaan tarvitsee näemmä hieroa vasten Ripleyn naamaa tämän nykyistä työtilannetta. Kusipää mikä kusipää.
      51. Burken käyttämä kahvikuppi muuten on omituisin kahvikuppi ikinä. Paitsi että se näyttää olevan korvaton ja kokonaan lasia, se näyttää leveämmältä kuin korkealta. Siten juoma siinä jäähtyy suhteettoman nopeasti. Tosin näppinsä sen käsittelyssä ehtinee polttaa mukavasti.
      52. Ripleyhyn kohdistuva kusetus on aika läpinäkyvää. Yhtiö muka ei usko alien-ötököihin, mutta on halukas palauttamaan Ripleyn maineen ja työn jos tämä menee takaisin LV-426:lle.
      53. Burke siis lukee Ripleyn luottamuksellisia potilastietoja.
      54. Seuraava painajainen olikin Ripleylle sopivasti liikaa jotta hän ei malttanut olla menemättä takaisin.
      55. Ripley ottaa Burken sanan naamakertoimella, vaikka yhtiö on ollut kaikkea muuta kuin luotettava tähän saakka.
      56. ”Wipe them out. All of them.”
      57. Ripley on kusipää Burkea kohtaan (Ironiaa…Kusipää kusipäätä kohtaan.) Keskeyttää lähetyksen yht’äkkiä.
      58. Voisikohan Jonesyn kokeman ilmeisen syrjinnän ja kutsumisen nimillä kuitata rasismina, vaikka se onkin vain kissa?
      59. Alien-leffojen inspiraationa näyttää muuten olleen Josef Conradin klassikkokirja, jonka nimi on kuvaavasti ”Nostromo”. Kirja alkaa kuvauksella Sulaco-nimisestä kylästä, joka muuten on sopivasti nimenä myös tämän Aliensin LV-426:lle lähetetyllä pelastusaluksella.
      60. Merisolttuaiheinen juliste kaapinovessa vähäpukeisesta naisesta.
      61. Tietokoneen listauksen mukaan alien-ötökkäpartioon kuuluu siis 14 ihmistä, mukaan lukien Burke joka ei varmaan ole pyssyä nähnytkään ja Ripley. Vastassa puolitoistasataa alien-ötökkää. Reilut oddsit?
      62. Aiemmassa kohtauksessa tosin näytettiin, että Sulacolla asetelineessä oli paikat ainakin parillekymmenelle kiväärille.
      63. Kersantti Apone rotuvähemmistön edustajana. Merijalkaväen kersantiksi hän näyttää olevan aika mahakas tyyppi.
      64. Hei, John Connorin kasvattimutsi on mukana merijalkaväessä. Lienee jotain puhumista hänellä ja Johnnyllä 6 vuotta myöhemmin Terminator 2:ssa.
      jatk...

    • BogBoomers

      65. John Connorin mutsi muuten on oikealta nimeltään Jenette Goldstein. Kuinka ollakaan, tietokonelistauksessa Sulacolla näytölle tulee nimi ”Vasquez. J.” Ei kovin omaperäistä.
      66. Pöytäkeskustelun epärealistisuus. Apone selittää, että siirtolaistytöt pitää pelastaa neitsyydestään –naisten kuullen. Missä tahansa puolustusvoimissa tuo tulkittaisiin seksistiseksi mitä feministinillittäjiin tulee eikä tuota keskustelua käytäisi ainakaan naisten kuullen.
      67. Hudson pyytää Bishopia tekemään veitsitempun, mutta hänelle ei sovikaan enää kun hän itse on koekaniinina tempussa.
      68. James Cameron muuten näyttää suosivan pitkälti samoja näyttelijöitä leffoissaan. Tässäkin Lance Henriksen, Bill Paxton, Michael Biehn ja Jenette Goldstein, jotka siis kaikki ovat näytelleet kahdessa ensimmäisessä Terminaattorissa.
      70. Luota minuun klisee Bishopilta.
      71. Bishop tekee varmuudestaan huolimatta sopivan lipsahduksen veitsen kanssa, jotta heti käy ilmi että hän on robotti.
      72. Miksi robottien ”veri” muuten on valkoista? Alienin perusteella voisi päätellä että Ridley Scottilla oli jotain seksuaalisia fantasioita joita hän toteutti leffassaan. Piirteitä jotka viittaavat tähän: Alien-ötököiden peniksenmuotoinen pää, FH:n vaginaa muistuttava ulkonäkö ja tämä siemennesteen mieleen tuova ”robottiveri”.
      73. Vääntö poliittisesti korrektista sanasta, joka tarkoittaisi robottia.
      74. Ai Ash oli Hyperdyne systemsin malli myös? Käsikirjoittajat Terminator 2:ssa siis vain suoraan kopioivat yhtiön nimen.
      75. Ripley on robottifobinen kusipää Bishopia kohtaan. Voisikohan häntä syyttää rasismista tuolla perusteella?
      76. Gormeylla on komennossaan tusina sotilaita, eikä hän silti tunne näitä nimeltä. Paitsi nyhverö hän on vielä hölmökin.
      77. Hudsonin kysymys, onko tämä ”stand-up” taistelu, on hieman ironinen kun kerran koomikko Reiser on mukana retkellä.
      78. Ripleyn pitäisi hieman harjoitella tosiasioiden sujuvaa raportointia. Jos hänen selvittelynsä oli samanlaista van Leuwenin ja kumppaneiden seurassa, ei liene ihme että siihen meni yli kolme ja puoli tuntia.
      79. Ripleyn raportti levykkeellä tuskin päätyy kenenkään katsottavaksi ennen laskeutumista.
      80. Sotilaat tietenkin aloittavat istumapaikkojen täyttämisen ovelta käsin perää kohti.
      81. Miksi juuri ei-sotilas Bishop ajaa miehistönkuljetusvaunua? Miksi ei joku soltuista?
      82. Gormien toinen taistelulaskeutuminen… YOU ARE FUCKED!!
      83. Hicksin cool-asenteen korostaminen menee naurettavuuksiin. Hän on vasta herännyt pitkältä avaruusmatkan unijaksolta ja nyt nukkuu tilanteessa, jossa saattaa pian olla kasvokkain tappavien ötököiden kanssa.

    • zxcv2

      Mene hoitoon..

      • BogBoomers

        Hmmm... mitenköhän minulta on jäänyt tälläinen laatukommentti huomaamatta. Olen tosiaan aika tarkkaan vuoden jäänyt jostain paitsi. :D

        Viitsitkö muuten hieman työstää sitä seikkaa MIKSI juuri minun pitäisi mennä hoitoon?


      • BogBoomers

        Huhuu! Mitään uutta kommentoitavaa täällä? Siis muuta kuin minuun henkilönä käyvää. Tiedän että leffan itsensä asiasisällön kommentti vaatii ajattelua, mutta sekin helpottuu aikaa myöten. Mutta viimeksi kun katsoin idea täällä on kommentoida asiaa eikä toisia henkilöinä.


    • Veteranfan

      30 vuotta James Cameronin Aliens elokuvan ensi-illasta ja se näyttää edelleen mini-budjettiiaan isommalta elokuvalta.
      Militaristinen scifi elokuva on nykyajan murheenkryyni koska niitä tehdään liukuhihnalla.
      James Cameronin kunniaksi on todettava militarismin olevan elokuvissaan suurin murheenkryyni joka ei pelasta ketään vaan tuhoaa kaiken elollisen.

      Aliens on luovalla kiireellä tehty tiivis jatko-osa Alien saagalle eikä loppua saagalle ole näkyvissä.

      • BogBoomers

        No omasta mielestäni näyttää siltä, että todellinen tuhoaja leffassa on Weylandin käsitys siitä, miten voittoprosenttia vivutaan ylöspäin. Soltut ovat siinä pelkkiä sideshow-friikkejä.

        Mutta hyvä leffa tehtynä noin tiiviillä aikataululla ja pienellä budjetilla.

        P.S. Jotenkin olin varma, että olin kommentoinut pidemmälle tätä leffaa kuin tuohon laskeutumiseen saakka. Tosin täällä on ainakin ollut sellainen tekoälysovellus vahtimassa poliittista korrektiutta ja se on poistanut joitain muitakin harmittomia viestejä elokuva-arvosteluista.


    • BogBoomers

      Nyt tästä elokuvasta olisi myös Cinemasins-arvostelu. Luulin alun perin että se tulisi nopeasti ulos, mutta se julkaistiinkin vasta lähes vuosi tämän jutun aloituksena olleen arvostelun jälkeen.

      https://www.youtube.com/watch?v=oeAc5DFh7PE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe