Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vahingossa tapahtunutta

Olin Lapin reissulla mieheni kanssa, mukanamme oli myös muutamia hänen vieraitaan. Kuten yleensäkin, miehet tietenkin harrastivat alkoholia kuka enempi kuka vähempi ja eräänä iltana itsekin innostuin sopivaan hiprakkaan.
Menimme nukkumaan puolen yön jälkeen, rakastelin mieheni kanssa, mutta hän sammahti kesken aktin.. Nukahdin minäkin, mutta jossain vaiheessa alkoi ajatuksiini tukeutua mielihyvän tunne, luulin näkeväni unta. Havahduin ja tajusin vähitellen että yksi vieraistamme oli tullut makuuhuoneeseemme ja nuoli pimppaani hyvällä halulla.. Oma mies nukkui autuaan tietämättömänä, enkä uskaltanut siinä tilanteessa tehdä mitään. Mies jatkoi ja pakostakin se homma alkoi kiihottaa enemmän ja enemmän.. Annoin äijän hoidella jutun loppuun saakka ja se oli kaikessa irvokkuudessaan jotenkin älyttömän kiihottavaa, varsinkin kun kyseinen mies oli minua 20v vanhempi, eikä mitenkään erikoisen puoleensvetävä, mut hyvä nuolemaan, sen myönnän. Jälkeen päin kuulin mieheltäni, että hän oli salaa minulta luvannut lainata tavaraani, mikäli joku miehistä siihen sopivan tilaisuuden saa ja saa minutkin houkuteltua mukaan..
Olimme joskus jutelleet vaimon lainaamisesta, mutta en ollut ottanut sitä vakavasti.. Tämä vieras mies oli kertonut siipalleni onnistuneesta kielitouhustaan ja pakko se oli sitten myöntää vaikka sen tunnustaminen siinä vaiheessa pelottikin.

En tiedä onnistuisko se suunnitellusti, enkä ole kovin innokas kokeilemaan. Tämä (toistaiseksi) ainoa kerta tapahtui hieman oudolla tavalla, eikä asian mahdollisuudesta kerrottu minulle etukäteen. Olen vain toivonut etten enää koskaan törmää kyseiseen mieheen, en ole edes kysynyt hänestä mieheltäni mitään.
612936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sen näki tekstistä.
Mikä ajaa miehen tällaiseen?

Äänestä
  • Tältä palstalta löytyy Suomen eniten sekoilevat tyypit. Kaikenlaiset paska"leikit", tämän avauksen tapaisten haaveiden palstallepanot, perseseksit, eläinsekstaaminen yms. Tätä kaikkea löytyy tämän palstan aktiivijäsenten joukosta.

    "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..."

    Äänestä

  • Mitä sillä on väliä, kuka sen kirjoitti, jos se toimii. Sitäpaitsi maailmassa tapahtuu kyllä paljon raflaavampaakin, ihan sepittämättä. Jos nyt joku kännipäissä nuolee toisen kännisen pillun, onko tuo nyt aivan mahdotonta? Oma vaimoni nukkuu niin sikeästi, aivan ilman viinaakin, että joskus aamulla sanoo että oli nähnyt unta että joku nai häntä yöllä, vaan kun oli spermat pillussa, niin kai se sitten olikin muuta kuin unta. Se että joku muu kuin minä, olisi nussinut häntä, jäisi täysin salaisuudeksi, jos haluaisin.
    Nyt luulen että sohaisin ampiaispesään, siis kaikki tiukkapipot jotka aiotte kirjoittaa jotain raiskauksesta, niin antakaa vaan olla, nimittäin tämä järjestely sopii hänelle. Pääseehän hän turhaa aikaavievästä ja muutenkin vastenmielisestä toimituksesta aika vähällä. Vähän sama juttu kuin itselläni, kun matkustan Ruotsinlaivalla, mieluiten nukun koko tylsän matkan, mutta aamulla ollaan perillä.
    Eiköhän monella naisella ole sama tilanne, että jos ukko olisi jotenkin hoitanut kiimansa pois, kummiskaan käymättä vieraissa :) Taasen alituinen runkkaaminen ei tyydytä miehiä, ja siitä tulee kaunaa naista kohtaan. Ja muutenkin olen sitä mieltä että on aivan sama, nukkuuko vaimo reilusti naidessa, vai onko hereillä, yhtä aktiivinen :( Ei kaikki naiset, mutta kun on oltu naimisissa yli 25 vuotta, niin aika monet ???

    Puollustaakaa nyt kanssaveljet minua, ettei feministit teilaa ajatusta :)))

    Äänestä

  • Järki päässä kirjoitti:

    Tältä palstalta löytyy Suomen eniten sekoilevat tyypit. Kaikenlaiset paska"leikit", tämän avauksen tapaisten haaveiden palstallepanot, perseseksit, eläinsekstaaminen yms. Tätä kaikkea löytyy tämän palstan aktiivijäsenten joukosta.

    "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..."

    Ja sinäkään et osaa pysyä pois täältä, kiinostais suakin jos olisit rehellinen itsellesi. Jos ei kiinosta niin pysy sitte poissa!

    Äänestä

Kopioitko Kallesta vai Jallusta?

Äänestä

Hei Anni

en noita vastauksia viitsinyt ryhtä lukemaan, mutta kerronpa oman tarinani

minule sattui vaimon kanssa hieman samantapainen yllätys reilu vuosi sitten Teneriffalla. Oltiin saatu lapset suvun hoitoon ja päästy vaimon kanssa kaksistaan syyslomalle.

Perillä tavattiin sympaattisia saksalaisia, sellaisia kohteliaita, pikkuisen flirttaavia niin kuin itävaltalaiset on, toinen pari oli jostain Alppien rinteiltä Wienin läheltä, hieman tai hiemaa enemmänkin meitä vanhempia, ehkä viisikymppisiä, mutta seurallisia. Vaimo sai harjoittaa lyhyttä saksaansa sitten kouluaikojen, vaikka toinen pariskunta puhuikin aivan kamalaa aksenttia.

Pari päivää kun oli nähty siellä täällä, rannallakin, niin yhtenä iltana he kutsuivat meidät jatkoille toisen parin huoneeseen. Siellä minulta vähän kulmakarvat kohosivat, kun itävaltalaisrouvat kävi heti heittämässä yöpukusilleen. Toisella rouvalla ei ollut oikein edes sitäkään. Että paljon ei jäänyt arvailujen varaan.

Omalla vaimolla oli punaiset läikät poskilla, mutta herrat oli kohteliaita.

Siinä vaiheessa kävi ilmi, että he olivat parinvaihtajia. Tai ei vaihtajia. Sitä he korostivat. He olivat kuulemma ihan peruskestäviä demareita ja tykkäsivät vaan harrastaa lämmintä erotiikkaa yhdessä, toistensa nähden ja joskus vähän yhdessäkin.

He kysyivät haluttaisiko meitä liittyä seuraan, että ihan omilla ehdoillamme olisimme, ja ihan ensimmäiseksi vaikka riisuuduttaisiin kaikki ilkosilleen.

Vaimo oli jo tulipunainen. Hän oli näiden rouvien kanssa ystävystynyt, oli puhuttu lapset ja lasten koulunkäynnit. Rouvat houkutteli, että ihan viattomasti vaan oltaisiin, niin kuin paratiisissa, syntymäasussa. Toisella rouvista oli ajeltu pimppa, toisella karvainen. Ne niitä vaivihkaa vilautteli, ja herrat odotti putoaako omena?

Ei pudonnut.

Liian korkea oli vaimolle kynnys.

Minä olisin jäänyt katsomaan, mihin se olisi johtanut, vaikka mukaan en olisi mennytkään. Mutta ehkä jotain olisin voinut oppia tämmöisestäkin seurustelusta.

Harmitti se vissiin vähän vaimoakin jälkeenpäin semmoisen ainutkertaisen ja niin nätisti tarjotun tilanteen menettäminen.

Kerran sen jälkeen ollaan vaimon kanssa oltu kahdestaan etelässä, mutta ei olla tällaisiin porukoihin enää törmätty.

Harmi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


anni kirjoitti:

Olin Lapin reissulla mieheni kanssa, mukanamme oli myös muutamia hänen vieraitaan. Kuten yleensäkin, miehet tietenkin harrastivat alkoholia kuka enempi kuka vähempi ja eräänä iltana itsekin innostuin sopivaan hiprakkaan.
Menimme nukkumaan puolen yön jälkeen, rakastelin mieheni kanssa, mutta hän sammahti kesken aktin.. Nukahdin minäkin, mutta jossain vaiheessa alkoi ajatuksiini tukeutua mielihyvän tunne, luulin näkeväni unta. Havahduin ja tajusin vähitellen että yksi vieraistamme oli tullut makuuhuoneeseemme ja nuoli pimppaani hyvällä halulla.. Oma mies nukkui autuaan tietämättömänä, enkä uskaltanut siinä tilanteessa tehdä mitään. Mies jatkoi ja pakostakin se homma alkoi kiihottaa enemmän ja enemmän.. Annoin äijän hoidella jutun loppuun saakka ja se oli kaikessa irvokkuudessaan jotenkin älyttömän kiihottavaa, varsinkin kun kyseinen mies oli minua 20v vanhempi, eikä mitenkään erikoisen puoleensvetävä, mut hyvä nuolemaan, sen myönnän. Jälkeen päin kuulin mieheltäni, että hän oli salaa minulta luvannut lainata tavaraani, mikäli joku miehistä siihen sopivan tilaisuuden saa ja saa minutkin houkuteltua mukaan..
Olimme joskus jutelleet vaimon lainaamisesta, mutta en ollut ottanut sitä vakavasti.. Tämä vieras mies oli kertonut siipalleni onnistuneesta kielitouhustaan ja pakko se oli sitten myöntää vaikka sen tunnustaminen siinä vaiheessa pelottikin.

En tiedä onnistuisko se suunnitellusti, enkä ole kovin innokas kokeilemaan. Tämä (toistaiseksi) ainoa kerta tapahtui hieman oudolla tavalla, eikä asian mahdollisuudesta kerrottu minulle etukäteen. Olen vain toivonut etten enää koskaan törmää kyseiseen mieheen, en ole edes kysynyt hänestä mieheltäni mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu