Tiesitkö että jos haluat saada alennusta huorilta Helsingissä, sinun kannattaa sanoa että työskentelet vaikka rikostutkijana Pasilan poliisissa. Alennusta tulee melkoisesti, omalla kohdalla pillua irtosi vain 80 eurolla kun "valepoliisina" kävi panemassa. Aika huima alennus, kun ottaa huomioon yleisen taksan mikä on suurimmalla osalla 150e. Kuulema ovi käy tiuhaan, poliisit tiedostavat erikoisedut. Pidä mielessä jos käytät maksullisia naisia. Tämä asia kiinnostaa varmasti myös iltapäivälehtiä, mitäs luulette?
Paljon mielenkiintoisia asioita tulee esille "kollegoista", kun kyselee huoralta asioita pilke silmäkulmassa. Eihän se toki toisaalta ole enää tänä päivänä mikään salaisuus, mikä on tämän maan rikollisin ammattiryhmä. Kysyin huoralta että onko uran aikana kertaakaan osunut kohdalle jotain sellaista asiakasta jota hän olisi joutunut pelkäämään. Kyllä oli, vain kerran todella monen vuoden varrelta. Se oli asiakkaan kotona joka oli humalassa. Henkilö oli käyttäytynyt uhkailevasti ja nöyryyttänyt sanallisesti tätä maksullista naista, samalla kun oli istunut sängyllä käsiase kädessä ja ladannut/purkanut sitä edestakaisin. Nainen oli poistunut asunnosta ilman mitään vahinkoa, mutta oli omien sanojen mukaan pelännyt todella paljon. Eteisessä roikkui naulakossa poliisin virkavaatteet, ja henkilö oli myös kertonut työskentelevänsä poliisina. Lieneekö ollut virka-ase vai ei, sitä ei tarina paljastanut.
Jatketaan tarinoita taas toisella kertaa.
Ps. Tätä viestiä yritettiin estää lähettämästä, poliisin toimesta, joka on muutenkin aiheuttanut toiminnallaan minulle sekä lähipiirille häiriöitä viime vuosina. Se on minulle ihan sama haluaako joku seurata verkkoliikennettä ym. nykypäivän poliisin taktisia asioita, kunhan sen tekee huomaamatta ja ilman vahinkoa laitteille. Siihen eivät nämä kykene. Ja sitten kun ilkivaltaisesti häiriköidään jopa television katselua, siinä syyllistyy rikokseen, oli sitten poliisi, paavi tai Vladimir Putin. Eikä siihen riitä mikään sellainen syy että seurattava on kirjoittanut poliisista ilkeitä tosiasioita foorumeille, se kun on tässä maassa täysin laillista, jota kutsutaan sananvapaudeksi. Toki se on kiusallista poliisille, ja ymmärtää senkin että halutaan "kiusata" takaisin. Siinä kyllä ovat onnistuneet, jopa niin taitavasti että on ollut hetkiä jolloin itsemurha tai katoamistemppu on ollut ainoat vaihtoehdot.
Tekisi mieli kertoa koko tarina alusta loppuun, ehkä sen joskus vielä kerronkin. Sen jälkeen tulisi pitkiä päiviä oikeusasiamiehille.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ok... Ja oletatko jonkun olevan tarpeeksi tyhmä ottamaan sinut tosissaan?
Tuskin kukaan tyhmä tarvitse olla, että avaa silmänsä todellisuudelle. Miksi ei poliisit kävisi huorissa? He ovat olleet iät ja ajat suurin asiakasryhmä jos mitataan ammatin mukaan. On siitä ennenkin huorat paljastanut blogeissaan, kun valkoinen siviili-paku on seissyt ulkopuolella ja poliisit on heittänyt läpsystä vaihdon.
Risperdal...tarviit Risperdalia ja terapiaa.
Huvittavaa seurata, kun poliisissa työskentelevät käyvät päivittäin täällä puolustelemassa omiaan. Tuskinpa kovinkaan moni muu kun poliisit näitä lukeekaan. Kai nämä kuuluvat niihin jotka itsekin ovat huorien vakioasiakkaita. Eihän tuo Aarnion Jartsakaan vissiin ole käynyt työajalla missään näissä hommissa, eihän?
Niin, miksi ei huora antaisi alennusta jos saa kuulla että on poliisi? Ja miksi ei poliisit kävisi huorissa? Lääkärit käy, opettajat käy, kansanedustajat käy, mikä tekee poliisista erikoisemman miehen? Ja tuollaisia poliiseja löytyy monia, jotka kännipäissään istuu kotona räpläämässä aseita. Rankka työ pistää välillä pään sekaisin.
Kansanedustajat todellakin käy, ovat jopa petoja sängyssä.
Loistavaa että löytyy tällaisia huoria jotka pitävät blogia:
http://www.metropoli.net/blogit/ilotytto/ilotytto-paljastaa-tama-poliitikko-oli-peto-sangyssa/
jos ne kuitenkin tekee myös ihan oikeita töitkin
- kaikkihan sen toki tietää ett suomes kuin muissakaan kehitysmaissa
- nainen ja tytöt yleensä aina luokitellaan ala.arvoisiks - ei ihmiskunniaa missään asiass tavallisesti.
"Ok... Ja oletatko jonkun olevan tarpeeksi tyhmä ottamaan sinut tosissaan?"
http://www.metropoli.net/blogit/ilotytto/ilotytto-paljastaa-poliisit-tulivat-valkoisella-pakettiautolla-panemaan/
http://www.metropoli.net/blogit/ilotytto/ilotytto-paljastaa-poliisit-ovat-kotioloissa-aika-hirvioita/
http://www.metropoli.net/blogit/ilotytto/ilotytto-paljastaa-poliisit-tulivat-valkoisella-pakettiautolla-panemaan/
Mitä ihmettä, käytetäänkö meidän verorahoja siihen että poliisit käyvät työaikana panemassa?
Hupsista keikkaa, ei ollutkaan asiat tässä maassa sittenkään siltä miltä näyttää.
Moni kakku päältä kaunis.
Niinpä, se tuli itsellekin mieleen aikaisemminkin tietyistä jutuista.
Eräskin poliisi tykkäs antaa kuvan itsestään että on komisario. Muijaa riitti ja usein nojaili mikonkadulla olevan ravintolan tiskiin. Kova oli värittämään tarinoita naisille. Seksistä riippuvainen äijä,ja useamman kerran oli ollu aviossa. Poliisissa toimii paljon uskomattomia tyyppejä. Ei vaan kykene muuhun hommaan. Katon miten hommat menee ja vielä läväytän ilmoille mielenkiintoisen jutun.Tositarinan.
Tästäkin ketjusta löytää varsin monta minun kirjoittamaa viestiä, aloitus mukaanlukien jonka tarina muuten on täysin totta edelleen.