Merkel sen paljasti, mikä on EU ja sen tavoite:
"Ison-Britannian lähtö Euroopan unionista on Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mielestä huolestuttava. Ilmeisesti niin huolestuttava, että rouva unohti pitää kielen keskellä suuta. Ja niipä se tuli ulos. Totuus EU:sta pähkinänkuoressa:
Kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla ollaan hyvin huolissaan siitä, ettei Euroopan unioni ole enää hallinnoitavissa sen jälkeen, kun Iso-Britannia on äänestänyt tiensä ulos EU:sta, Merkel sanoi tänään maanantaina kristillisdemokraattisen puolueen puhelinkonferenssissa. Merkel sanoi, että on välttämätöntä estää muita maita seuraamasta Britannian esimerkkiä lähteä ulos EU:sta.
Kaikkihan me tämän jo tiesimme
Nyt sen on siis myöntänyt julkisesti myös yksi EU:n näkyvimpiä ja vaikutusvaltaisimpia kannattajia.
Aika unohtaa lastenkamarisadut, joita meille on syötetty. Ei ole kysymys valtioiden yhteisestä projektista, ei yhteistyöelimestä, eikä varsinkaan rauhanliitosta.
Raadolinen totuus: kysymys on finassimaailman ja suurteollisuuden edunvalvonnasta, kansakuntien itsemääräämisikeuden ylikävelemisestä ja varallisuuden ryöstöstä, teollisuuden ja finanssimaailman eliitin hyväksi. On ja on ollut alusta asti. Ja siihen huijatut jäsenvaltiot ollaan valmiita siinä pysyttämään, vaikka pakolla, jos ei muu auta."
Lähde: iltalehti.fi

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hajoaako EU tähän suunnitelmaan.
http://static.presspublica.pl/red/rp/pdf/DokumentUE.pdf
Eu:sta ylivoimasesti eniten on hyötynyt Saksa joten tottakai Merkel haluaa tuollaista