Missä ja millaista on ollut se talouskasvu ja

työllisyys joka on EU;n ansiota ollut.

Kaikki EU-maat ovat kuitenkin velkaantuneet ja velkaisempia kuin koskaan aikasemmin, työttömyys ja pakolaistulva räjähtämässä käsiin, että semmoista kultaista ja hienoa on ollut elo EU;ssa, miksi siitä voikaan kukaan haluta eroon ;D
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä kutsutaan kultaisten lasien takaa asioiden tulkitsemiseksi. Sellaisia ei ole tapahtunut, eikä tapahdu, mutta se on sitä EU;n toivotaan toivotaan tarinointia.

Kuitenkin viitataan jatkuvasti, että EU-kielteiset harrastavat harhaanjohtavaa tiedottamista ja asioiden värittelyä omalle kannalleen positiivisessa muodossa.

Aika uskomatonta skeidaa EU-myönteisiltä, ja olisi kai kohtuullista tarjota jonkinlaisia todellisia tuloksia asioista, eikä vain heittoina kommenteissa haastatteluissa heitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CatPack kirjoitti:

työllisyys joka on EU;n ansiota ollut.

Kaikki EU-maat ovat kuitenkin velkaantuneet ja velkaisempia kuin koskaan aikasemmin, työttömyys ja pakolaistulva räjähtämässä käsiin, että semmoista kultaista ja hienoa on ollut elo EU;ssa, miksi siitä voikaan kukaan haluta eroon ;D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu