Eli niille, joilla on kokemusta pakkien saamisesta.
On mennyt nyt kaksi vuotta pakkien jälkeen. Puolitoista vuotta elin toivon voimalla ja olin pystynyt tekemään tietyt elämänmuutokset. Sitten alkoi masentaa aamuisin ja ahdistaa iltaisin. Pari kertaa meni liian intensiivisesti, pelkäsin tulleeni hulluksi. Jossakin vaiheessa tuntui paremmin, mutta sitten sama ongelma uusiutui ja nyt se on ehkä pitkäaikaistumassa. Välillä (harvoin) koen hetkiä, kun todellisuus "sulaa". Usein myös puhun hänelle päässäni. Ehdin tekemään ainoastaan pakollisia asioita, koska jatkuva hänen ajatteleminen kuluttaa paljon aikaa ja voimia.
Tunnen syyllisyyttä tästä kaikesta. Siitä, etten osaa rakasta oikealla tavalla eli niin, että olisin vaan onnellinen hänen puolesta (toisaalta tiedän, ettei hänkään ole onnellinen). Ihailen kaikkea mitä hänessä on, ja mitä hän tekee on mielestäni täydellistä. Mutta en enää tunne mitään iloa.
Onko se rakkaus vai itsesääli? Tuntuiko samalta?
On mennyt nyt kaksi vuotta pakkien jälkeen. Puolitoista vuotta elin toivon voimalla ja olin pystynyt tekemään tietyt elämänmuutokset. Sitten alkoi masentaa aamuisin ja ahdistaa iltaisin. Pari kertaa meni liian intensiivisesti, pelkäsin tulleeni hulluksi. Jossakin vaiheessa tuntui paremmin, mutta sitten sama ongelma uusiutui ja nyt se on ehkä pitkäaikaistumassa. Välillä (harvoin) koen hetkiä, kun todellisuus "sulaa". Usein myös puhun hänelle päässäni. Ehdin tekemään ainoastaan pakollisia asioita, koska jatkuva hänen ajatteleminen kuluttaa paljon aikaa ja voimia.
Tunnen syyllisyyttä tästä kaikesta. Siitä, etten osaa rakasta oikealla tavalla eli niin, että olisin vaan onnellinen hänen puolesta (toisaalta tiedän, ettei hänkään ole onnellinen). Ihailen kaikkea mitä hänessä on, ja mitä hän tekee on mielestäni täydellistä. Mutta en enää tunne mitään iloa.
Onko se rakkaus vai itsesääli? Tuntuiko samalta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mistä tiedät ettei ole onnellinen? Miksi tyytyä onnettomaan elämään? Taidat itsellesi maalata parempaa kuvaa miksi päätti niin eikö vain? Ei kannata sanonut vaan jotta toipuisit nopeammin. Miksei suhde onnistunut mikä on niin vaikeaa ja este onnellisuudelle? Aivan käsittämätöntä kuinka ihmiset itseään kiusaa ja aiheuttaa masennusta. Ei kannata kantaa syyllisyyttä turhaan jos siihen ei ole aihetta. Pakkeja tulee elämässä kaikki eivät vaan natsaa. Yksipuolinen ihastumisen on rankkaa sen ymmärtää mutta Älä itseäsi kiusaa sillä että olisit jotenkin huono. Uuden ihastuksen kun löydät on tämä unohtunut jo.
Sinulla on seksi-Sepon syndrooma.
Olen nainen :)
Päässä vikaa. Henkisillä radoilla. Niitä teitä ei lanaa kukaan muu kuin sä itse.
phhh on kokemusta joo, vaikuttaa siltä, että et vaan ole vielä prosessoinut tuota juttua, se puolitoista vuotta "toivon voimalla " mitä tarkoitat? että olet toivonut vielä jotain ? se on normaalia, mutta olet vasta prosessin alussa. Katsos kaikki vasta alkaa tosiasioiden hyväksymisestä. Masentumisen ja ahdistuneisuuden tunteet kuuluukin tulla ja ne pitää käsitellä läpi että pääset eteenpäin. Se voi kestää vielä toiset puolitoista vuotta. Ja turha tavoitella mitään "oikeita" tunteita vaan otat ne mitä tulee. Aika harva pystyy jumalalliseen täydelliseen rakkauteen eikä sitä KUKAAN edes odota sinulta. Jos torjut negatiiviset tunteet niin ne jää vaan pinnan alle kytemään. Nykyään on sellainen kumma ajatus että mikään ei saa koskaan tuntua pahalta, mutta kyllä tuollainen vaan tuntuu ja sattuu ja se vaan pitää kestää läpi.
Ja vastaus on "menettämisen tunne". Mitä arvokkaampi menetys, sen pahemmalta tuntuu.