Yläkertaan muutti tuossa jokunen kk sitten ns. kantapääkävelijä ja hermot alkaa olemaan suht riekaleina kun useana yönä olen herännyt korvatulpista huolimatta kun tämä (ilmeisesti nuori hoikka neitonen) tamppaa klo 1:30 sänkyyn niinkuin 200-kiloinen norsu. Laitoin lähes heti hienovaraisen lapun tämän postilaatikkoon, jossa pyysin vähän keventämään askelta yöaikaan. No eipä ollut vaikutusta. Nyt mietin, että olisikohan ihan naurettavaa jo jos laitan toisen lapun, jos eka nyt sattui menemään jotenkin ohi. Olen kyllä neidon yleisestä käytöksestä ollut päättelevinäni, ettei paljoa kiinnosta muut ihmiset kun rapussakin kolistelee öisin ryyppyretkiltään tullessa niinku ei mitään, joten tuskin auttaa toinenkaan lappu.
Oven taakse tietysti kuka tahansa normaali ihminen jo tässä vaiheessa menisi, ellei peräti olisi mennyt heti alkujaankin naurettavien lappujen sijasta, mutta kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta ja pelkään että nolaan itseni täysin. Jos olen vähänkin kiihdyksissä niin tuppaa tulemaan kaikenlaista änkyttelyä ja takeltelua ja teen todennäköisesti itsestäni ihan naurunalaisen siinä yrittäessäni esittää jotain "pelottavaa ja vaikuttavaa". Otin yhteyttä asiassa myös vuokra-asuntoasioita hoitavaan sihteeriin, joka tarjoutui ottamaan asukkaaseen yhteyttä, mutta ajattelin että tuo nyt olisi vielä raukkamaisempaa kuin ne laput.
Olen jo hakemassa uutta asuntoa (eikä mitään prkl kerrostaloa), mutta aika köyhät tuntuu olevan asuntomarkkinat tällä alueella. Tuntuu että olen kaikin puolin ihan ansassa tämän asian kanssa. Huoh.
Naurettava ongelma
4
172
Vastaukset
- yritävieleläannaperiksi
Onpa sinulla pulma.
Kysy siltä vuokraisännältä että miten meni.
Kysy että voisko edes laittaa kokolattiamaton tai äänieristyksen. Sinä maksat vuokraa ja kyllä sinulla pitää olla oma rauha.
Entä jos kävisit sosiaalihuoltajan tai jonkun muun luona kysymässä. Voit pyytää jotakuta muuta menemään juttelemaan.
Onko sinulla sukulaisia tai tuttavia, jotka menisivät?
Ota kopio kirjeestäsi ja näytä se tai lue/kerro mitä olet kirjoittanut.
Ei tuo oo ollenkaan naurettavaa! - kukuyk
Jännä, ettei useimmat ihmiset valita tuollaisesta. Ei ole omalla kohdallakaan tarvinnut, vaikka olen aina asunut kerrostalossa.
- MinunVerovaroillani
Mähän kävelen vaikka puujaloilla, jos mua huvittaa. Minä olen veronmaksaja.
- hölmövastaus
No olihan kannanotto tuokin!
Ensinnäkään et kävele, toisekseen kyllä sun tarttee ottaa huomioon muittenkin mukavuus ja oikeudet veronmaksajana.
Elä oo noin itsekäs!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855392Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423581Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611926Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2891753- 471606
- 941412
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81312