Fixit ja muut exitit EU:sta

"Brittilehti nosti esiin Fixit-mahdollisuuden

Brexit-äänestyksen tulos nostaa pelkoja EU-maiden eroäänestysten ”tsunamista”, kertoo brittilehti The Guardian.

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi EU-jäsenyydestä keräsi 17 000 kannattajaa alle viikossa Suomessa, lehti kertoo.

Lehti nostaa esiin kansanedustaja Sampo Terhon (ps.) maanantaisen lausunnon, jonka mukaan seuraavissa vaaleissa on syytä keskustella EU:sta eroamisen mahdollisuudesta.

The Guardian mainitsi myös mahdollisuudet Huxitista, Swexitistä. Denxitistä, Polxitista, Dexitistä, Auxitista, Italexitista, Frexitistä ja Nexitistä."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/197900-brittilehti-nosti-esiin-fixit-mahdollisuuden

Hyvältä näyttää jo pienemmälläkin exit-määrällä.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Dexit eli Saksan ero tuntuu vähän oudolta. Merkel Saksoineen on EU:n kova ydin, joka ei ero EU:sta. Saksa jää yksikseen lopulta EU:hun.

Äänestä
  • Suomi on niitä ykkösmaita, joiden kansa haluaa eroon EU:sta. Saatta olla nro 1.

    Suomessa ei ole EU:n aika tuonut mitään hyvää. Sitä, että pääsisi ilman passia kulkemaan rajojen läpi, en pidä minään siitä hinnasta, mikä on maksettu tästä paskasta. Valuuttoja osaa vaihtaa jokainen - ei ole ollut ongelma koskaan.
    Nämä ovat ne kaksi asiaa, minkä tavallinen taatelintallaaja huomaa.

    Todella syviä vaikutuksia on liuta, joita en tässä kommentissa käy luettelemaan.
    Ne tulevat kuitenkin esiin, kun Suomen eroa lähdetään tekemään.

    Äänestä

  • Jospa Suomi, Viro ja Pohjoismaat jäävät kavereiksi. Kreikan ja muun etelän kannattaa jäädä niin pitkäksi aikaa kuin nyhdettävää löytyy.

    Äänestä

SAKSA EI OLE VIIMEINEN JOKA JÄÄ EUHUN VAAN EU MUODOSTUU LOPULTA ROMANIASTA, BULGARIASTA, MUSTALAISVALTIOSTA, MUUKALAISVALTIOSTA AFRIKKALAISILLE JNE.

VAIN MAKSAJAT PUUTTUVAT SILLOIN

Cameron ja Farage kertovat, Brexit on EU:N VIKA, MIKSI ETTE ANTANEET ENGLANNIN KONTROLLOIDA HILLITSEMÄTÖNTÄ MATUTUSTA

http://www.express.co.uk/news/politics/684297/david-cameron-nigel-farage-eu-parliament-brexit-your-fault-migrant-fears Cameron and Farage tell EU: Brexit vote is ALL your fault after ignoring migrant fears

DAVID Cameron last night told European leaders that their stubborn refusal to heed British anger at mass migration has driven the country out of the EU.

NYT OLISI HYVÄ HETKI POISTAA PAKKORUOTSI, tilalle saksa ja/tai ranska (opiskelu-tiedekielet), kun englannin kieli häviää virallisista EU-kielistä, mutta irlanti ja malta EU-kielinä jatkavat

IRTI EU:STA https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

ENGLANTILAISET OVAT INNOSTUNEITA SEBASTIAN TYNKKYSEN IRTI EU:STA KANSALAISALOITTEESTA, TYNKKYSTÄ HAASTATELLAAN

http://www.telegraph.co.uk/news/2016/06/28/brexit-contagion-uk-vote-raises-fears-of-a-tsunami-of-eu-members/ The party’s leader Timo Soini — now Finland’s Foreign Minister — has recently ruled out leaving the euro, but

Mr Tynkkynen, the youth leader, said he expected the Finns to harness resentment of Brussels in its 2019 election campaign. “If my party leaders say that if we go into government after the next election, there will be an EU referendum, then I think the party will rise again and get a really great victory, just as the Conservatives did in the UK.”

On tosiasia, että finanssikriisin jälkeen Suomen metsäteollisuusvienti romahti mutta taas Ruotsin nousi, koska se pystyi delvalvoimaan kruununsa, DANSKE BANKIN MUKAAN METSÄTEOLLISUUS JA OMA VALUUTTA ELI HEIKKO KRUUNU PELASTI RUOTSIN FINANSSIKRIISILTÄ http://www.svt.se/nyheter/inrikes/skogen-starkast-i-finanskrisen-1 Enligt våra uträkningar så var det faktiskt så att skogsindustrin till stor del räddade Sverige ur krisen. Vi har skogsindustrin att tacka för mycket under den perioden, tillsammans med en svag svensk krona, säger Johan Freij, affärsområdeschef på Danske Bank

Onnittelen Sebastian Tynkkystä erinomaisesta kampanjasta irti EU:sta, joka on ajoitettu aivan nappiin https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

http://mvlehti.net/2016/06/28/viikossa-20-000-kannattajaa-kansanaanestys-eu-jasenyydesta-keraa-rajusti-allekirjoituksia/

http://mvlehti.net/2016/06/27/kansalaisaloite-eu-erosta-saa-talla-kertaa-edeta-ilman-jarrutusta/

VIRNUILUT OVAT LOPPUNEET JA HYMYT HYYTYNEET
Perusongelma on siinä, että unionin syvenemisen ja laajentumisen välistä ristiriitaa ei ole koskaan ratkaistu
Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys

http://kansalaispuolue.fi/

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219061-virnuilut-ovat-loppuneet-ja-hymyt-hyytyneet
Virnuilut ovat loppuneet ja hymyt hyytyneet 25.6.2016 10:32 Paavo Väyrynen Kiteytin viime maanantain Kultaranta-keskusteluissa (http://areena.yle.fi/1-3456902 ) Euroopan unionin ajankohtaisten ongelmien syyt siihen, että federalistinen ideologia on joutunut umpikujaan. Keskustelun alkupuolella jotkut osanottajat virnuilivat puheenvuoroilleni, loppupuolella eivät. Brexitin voitettua kansanäänestyksen hymytkin ovat hyytyneet

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219007-uusi-alku-euroopalle-ja-suomelle

KokoKansanPaavo: Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219007-uusi-alku-euroopalle-ja-suomelle Suomen osalta kiireellisin tehtävä on erota euroalueesta. On varmaa, että federalistit käyttävät brittien EU-eroa perusteena viedä syventyvää yhdentymistä eteenpäin ja nimenomaan euroalueella. Ruotsista on kuulunut arvioita, että paine senkin liittymiseksi euroalueeseen kasvaa. Tästä hirttosilmukasta meidän on vapauduttava.

Britannian ratkaisu osoittaa, ettei yhdentyminen ole yhdensuuntainen ja peruuttamaton prosessi. Tehtyjä virheitä voidaan korjata. Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Olemme kärsineet ja kärsimme jäsenyydestä enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Olisi järjetöntä maksaa hitaan talouskasvun, työttömyyden ja menoleikkausten muodossa kovaa hintaa siitä, että saisimme olla mukana euroalueessa, joka on kehittymässä nykyistä yhteisvastuullisemmaksi velkaunioniksi ja ylikansalliseksi

Äänestä

Kansan suuri enemmistö kannattaa EU::ssa pysymistä. Ainoastaan Suomen tuhoa haikailevat persut haluavat Pietarin trollien kanssa eroa EU:sta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


exitejä kirjoitti:

"Brittilehti nosti esiin Fixit-mahdollisuuden

Brexit-äänestyksen tulos nostaa pelkoja EU-maiden eroäänestysten ”tsunamista”, kertoo brittilehti The Guardian.

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi EU-jäsenyydestä keräsi 17 000 kannattajaa alle viikossa Suomessa, lehti kertoo.

Lehti nostaa esiin kansanedustaja Sampo Terhon (ps.) maanantaisen lausunnon, jonka mukaan seuraavissa vaaleissa on syytä keskustella EU:sta eroamisen mahdollisuudesta.

The Guardian mainitsi myös mahdollisuudet Huxitista, Swexitistä. Denxitistä, Polxitista, Dexitistä, Auxitista, Italexitista, Frexitistä ja Nexitistä."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/197900-brittilehti-nosti-esiin-fixit-mahdollisuuden

Hyvältä näyttää jo pienemmälläkin exit-määrällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu