Voiko tästä vielä nousta? Tämmöinen perus tarina maatilan konkurssista ja pariskunnan sairastumisesta siinä ohella. Tilamme meni nurin, syitä on monia mutta sanoisin että alamäki lähti vuonna 2009 kun tilatukea muutettiin edullisemmaksi niille joilla oli runsaasti peltoa. Sen yhden päätöksen takia menetimme mahdollisuuden pitää ulkopuolista työvoimaa tilallamme, ja kaikki kaatuivat meidän kahden kannettavaksi. Olimme juuri tehneet laajennuksen ja parikin robottia oli hankittu navettaa helpottamaan lypsyä, se oli sitä aikaa kun pienet tilat joutuivat lopettamaan ja meidän keskikokoinen tila oli valinnan edessä, joko lopetamme tai laajennamme. Näin siinä annettiin ymmärtää että ainoa suunta jos meinaa jatkaa on laajentaminen.
Mies uupui ja masentui, hänen oireet olivat jo niin huolestuttavia että hän ei pystynyt enää jatkamaan työssään. Kunta antoi lomittajia, mutta kukaan ei pystynyt hoitamaan asioita, ja jopa yksi paskiainen teki eläinlääkärille ilmoituksen vasikoiden huonoista olosuhteista ja ilmoitti sairastuvan vatsatautiin kun olisi pitänyt ajaa lanta pois vasikka karsinasta. Hänen tekemättömän työn vuoksi tuli "tarkastuskierre", ja kaikkihan tietää mitä siinä käy. Tukia leikattiin vuosi vuodelta, ja kun tuloja ei ole niin ei voi lyhentää investointivelkaakaan! Paljon olisi vielä lisättävää tähän, mutta kun ei jaksa enää puida. No konkurssihan siinä sitten tuli, kaikki meni, niin henkilökohtaiset luottotiedot kuin myös koti, autot, koneet, ja työpaikka! Puhumattakaan terveydestä.
Nyt on sitten se todellinen velkahelvetti valloillaan, ja Suomen maassamme konkurssin tehnyt "yrittäjä" on melko paskassa asemassa. Miten sitä tullaan nyt toimeen, ?? jotenkin, kyllä sitä on laitettu käsiä ristiin ylöspäin ja pyydetty milloin mitäkin. Jotenkin aina on selvitty seuraavaan päivään... Avioliitto on todellakin kovilla, ei ole juurikaan mitään ihmisyyttä enää jäljellä. Arki vaatii tavattomia ponnisteluja että jaksaisi jotenkin olla. Voiko tästä enää selvitä mitenkään?? Olemme molemmat jo 50 paremmalla puolella, ja terveys on niin henkisellä kuin fyysisellä puolella ihan loppu. Uskon että näitä tarinoita on paljon ja paljon lisää on tulossa. Suomi ei pidä huolta omistaan, kaiken se pyrkii antamaan pakolaisille, mutta oma kansa saa kärsiä. Kukaan ammattikunta ei tee niin paljon töitä ilmaiseksi kuin maanviljelijät ja pienyrittäjät! Meidänkin työ oli 24/7 365 päivää vuodessa, kaikki Joulut, pyhät ja mitä on jäänyt käteen?? Ei mitään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Entä jos
- vuokraatte pellot
- niittymaaksi osa
- myytte karjan
- kotitarpeiksi kanoja tms.
- muutamia lampaita ja myytte ruoholampaat syksyllä
- lampaan ja vuohen maidolla voisi olla kysyntää pikkujuustoloissa
- koirien ja kissojen ystävät voisi pitää eläinhotellia
- miksei kasvattaa rotukoiria
- mehiläiskurssit voisi olla lisänä ja kokeilla pienesti
Pikku puutarha, kasvimaa ja perunaa kotitarpeiksi, miksei myyntiinkin
Jos terveys pettää, vaihtoehdot kaikilla yrittäjillä on myynnit, ja samalla täytyy miettiä kaikkia vaihtoehtoja. Sellaisia, jotka sopii itselle.
Jos pääsette sairaseläkkeelle, omaehtoinen puuhastelu pitää virkeämpänä. Eläimistä on aina myös iloa.
Sorry, konkurssi jäi huomaamatta. Siltikin, jos vastauksesta tuli jotain ideoita.???
Kreikassa, Espanjassa, Romaniassa, Bulgariassa ym. on pienet elinkustannukset. Espanjassa ja Portugalissa ilmainen terveydenhuolto.
Jos teille jää ulosoton jälkeen yhteensä vähintään 1000 euroa netto, sillä Just ja Just pärjää Espanjassa, kun ei tavoittele vuokra-asuntoa rannalta tai merinäköala. Alicanten seutu, esim Torrevieja, on halvempi, ja siellä on suomalaisia ja suomi-seura, joka osaa neuvoa. Tällä hetkellä pitkän vuokrasopimuksen2h k pystyy tekemään alle 400 e/kk, esim ensin elokuu-toukokuu, ja sitten miettii. Moni tulee kesäksi Suomeen, jos sukulaisia tai paikka, jonne mennä. Sopimuksen voi tehdä pidemmäksikin aikaa, joskin asunto saatetaan myydä.
Espanjassa ja Etelä-Euroopassa yöt voivat olla talvella sen verran viileät, että asunnossa on oltava lämmityslaitteet.
Kiitos vastauksesta, mielessä on käynyt Espanjaan lähtökin.. mutta bottom line, eikö Suomen pitäisi tukea ja pitää huolta omistaan? Kysymys ei ole laiskoista, sosiaalihuollon keinottelijoista vaan oikeasti avun tarpeen tarvitsevista ihmisistä , jotka ovat sairastuneet kovan elämäntyön äärellä. Huolestuttavaa on se että tämä on vasta alkua täällä Suomessa. Maidon hinta laskee syksyllä ja keneltä se on pois?? Tuottajilta jotka ottavat kaiken omasta selkänahastaan, mietin tässä niitä jotka ovat vielä alalla ja mahdollisuudet viedään tulevaisuuteen. Voitteko hyvät ihmiset uskoa että maanviljelijät kohtaavat suunnatonta kateutta, ja sen kateuden nimissä tehdään perättömiä ilmiantoja, koska luullaan että se on helppoa rahaa ja elämää. Näin ei kuitenkaan ole, moni tekee työtään 3 euron tuntipalkalla, menot ovat ihan hirvittävät pyörittää maatilaa, varsinkin eläintilaa. Ja moni ei tajua että tuet ovat sen takia että pystytään tuottamaan "Halpaa" ruokaa Suomessa kuluttajille. Ja nekin maksetaan viiveellä nykyään. Moniko ihminen suostuisi jos työnantaja sanoisi että et tule nyt saamaan palkkaa kun vasta vuoden päästä keväällä, ja sekään ei pidä paikkaansa vaan aikataulut siirtyivät... Eikö tässä jokin asia ole pahasti pielessä? Sitten sanotaan että no ruoan voisi tuoda Keski-Euroopasta, eikö olekin tyhmää ajattelua?? Jokaisen maan pitää olla "omavarainen", mitä sitten kun tulee katkos esim; tuontiketjussa... lakko tai vastaava?? Eipä näytä kiinnostavan edes päättäjiä paljoa... Ehkä tässä lähdetään Espanjaan tai jonnekin, kun toivutaan hieman ja jos avioliitto kestää tämän kaiken lisäksi, toivon ainakin. Heitän kysymyksen ilmaan, Mitä pitäisi tehdä että nuoret maatalousyrittäjät ja yrittäjät ylipäätään jaksaisivat ja onnistuisivat? Se olisi meidän kaikkien Suomalaisten etu! Ensin pitää huolehtia omistaan ja sitten mitä jää, niin voi auttaa muita. Jotenkin nurinkurista tämä Suomen touhu!