HINNAT
Muistatko miten halpaa kaikki oli 10 vuotta sitten ?
MUTTA TODELLISUUDESSA HINNAT NOUSSEET - Kananmunat 101%, peruna 96%, sähkö 88%...
Talouselämä 15.3.2013
Kymmenen vuotta sitten euro oli vasta uusi valuutta ja talous oli reippaassa monen vuoden nousuputken alkupäässä.
Moni asia oli silloin myös paljon nykyistä halvempaa. Talouselämä kokosi Tilastokeskuksen tietokannoista tietoja eri kulutustuotteiden hinnoista helmikuussa 2003 ja helmikuussa 2013.
Kuten alla olevasta taulukosta ilmenee, monet tutut tuotteet ovat tuona aikana kallistuneet rajusti.
Jonkin verran inflaatiota voi toki odottaakin - kymmenessä vuodessa inflaatio on ollut tasan 19 prosenttia. Silti monet tuotteet ovat kallistuneet paljon sitä enemmän.
Nyt voi silti olla hyvä aika muistella hetki aikoja, jolloin esimerkiksi lottorivi maksoi 60 senttiä, jauhelihan kilohinta oli 6,72 euroa ja esimerkiksi kananmunat olivat puolet halvempia kuin nyt...
http://www.talouselama.fi/uutiset/muistatko-miten-halpaa-kaikki-oli-10-vuotta-sitten-kananmunat-101-peruna-96-sahko-88-3436350
KAUPPAKETJUJEN HINTALALENNUKSET TÄYTTÄ PUPPUA
2
177
Vastaukset
- Tässä_oikeita_hintoja
Löytyyhän noita tietysti. Mutta esimerkiksi liha ei ole nimellisestikään juuri sen kalliimpaa kuin vuonna 1994 ennen unioniin liittymistä. Voi on halvempaakin. Ja palkat sentään ovat nousseet tuosta ajasta paljon, minunkin palkkani nelinkertaiseksi.
Sen sijaan vuoden 2003 hinnoista halventuneita tuotteita on pitkä rivi. Sikanautaa saa reilusti alle vitosen kilolta ja nautaakin 6-7 euron välille. Sipulia ostin eilen 89 sentin ja meetvurstia alle 6 euron kilohintaan. Maito maksaa 65 senttiä litra, raejuustopurkki 66 senttiä, kuohukermapurkki 72 senttiä ja emmentalkilo 6,60. Makaronipussi maksaa vain 15 senttiä eli puolet vuoden 2003 hinnasta. Sokeria saa kilon alle 70 sentillä ja banaaneja 89 sentillä. Munat alle 2 euroa. Näitä kaikkia tuotteita olen ostanut kertomillani hinnoilla juhannuksen jälkeen 2016.
Syyt halventumiseen ovat selvät. Eurovaluutta on paljon vahvempi ja vakaampi kuin mikkihiirimarkka. Maataloustuki on siirretty hinnoista suoraksi avustukseksi. Kauppakilpailu on lisääntynyt erityisesti Lidlin tultua mukaan. Ja osuutensa on Venäjän pakotteillakin, joiden takia maitotuotteista on ylitarjontaa. - Kiitosputinskille
Ohoh, mutta kyllä oli vielä halvempaa 50 vuotta sitten...
Eihän kauppaketjut ole luvanneet, että laskisivat hintoja jonkin vuoden tasoon.
Hinnathan nousi tosi paljon, kun venäjän vienti veti ja nyt laskenut kun ei enää vedä, mistä maaseuduilla ollaan karheina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075