Kuuskymppisenä loppui vaimon vitunanto ja samoihin aikoihin alkoi stondis näyttämään hiipumisen merkkejä. Netistä katselin pornoakin, ei vaan ottanut oikein enää eteen kunnolla, kunnes osuin pornosivuille jossa miehet imi keskenään komeita kalujaan, no,johan alkoi tapahtumaan omassakin aisassa. Sain katsellessa valtavan seisokin ja homma kiihotti aivan valtavasti, niin paljon että päätin itse tutustua tuohon miesten maailmaan, en ole katunut ja seisokki jatkuu näin vuoden jälkeenkin kovana, miesten kesken runkkaillessa ja imiessä kyrpää, miehistä voimaa, väittäisin näin.
Vastaukset 7
- ukkomies58
Hiton miehekästä hommailla miesten kesken.
Sama täälläkin vaikka ikää ei ole noin paljon. Boocamissa tuli vedeltyä vanhemman miehen kanssa ja molemmilta ruiskahti kunnon satsi. Harmi ettei löydy luotettavaa live-kaveria
- loppukirikö
Loppui vaimon vitunanto?
Olen itse suhtautunut siten, että pari kertaa viikossa 68v vaimoani kohtaan osoittamani mielenkiinto on silkkaa huomaavaisuutta josta vaimoni saa olla kiitollinen ja kyllä hän sen huomioikin. - karhumies
Käyn säännöllisesti imettämässä mulkkuani miesten paikoilla miehillä. En tunne juurikaan vetoa miehiin, mutta hiton hyvin imevät kyrpää ja loppuun asti. Rouvani ei enään ole imenyt kaluani vuosiin ja vittuakin saa tosi harvoin, joten olen ratkaissut asiani tältä osin näin.
- puupäähomo
Osta meloni ja nussi sitä..
- babushka
Nyt tuli totuus! Meidän feminismin ja jenkkihapatuksen lopputuloksena koulutetut mätisäkkimme ovat vain varjo pukeutuvasta ja nussivasta idän ihmeestä.
- Anonyymi
olet mies minun makuuni olen mies otan kullisi hoitoon saat nautinnon takaisin olemme iloisia nautinnosta ota yhteyttä nautitaan
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511031- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et36619- 39557
- 39532
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht318491- 74458
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19441