Rankkaa pornoa

zumbawalas

”Nude meikki”, sanottiin ohjeessa. ”Kuin juuri herännyt, tukka auki”. Jenni kampasi vaaleaa tukkaansa suoraksi ja tarkasteli kasvojaan peilistä kriittisesti. Meikki oli hyvin pohjustettu, iho näytti virheettömältä. Vain aavistus kulmakynää ja tummanruskeaa ripsiväriä. Huulilla sipaisu beigeä huulikiiltoa. Tämän meikin Jenni kyllä osasi tehdä täydellisesti. Lopputulokseen tyytyväisenä tyttö pyöräytti hiuksensa vielä löysälle poninhännälle, veti takin päällensä ja nappasi käsilaukun kainaloonsa.

Jenni nousi ratikasta päätepysäkillä ja lähti kävelemään määrätietoisin askelin kohti kirjeessä saamaansa osoitetta. Saappaiden korkeat korot kopisivat äänekkäästi vasten kadun mukulakiveystä. Oven takana Jenni veti hiuksistaan pois niitä pidelleen donitsin ja pörrötti tukan auki. Vielä nopea vilkaisu käsipeiliin. Kasvot olivat sievät, kauniit jopa ja erittäin kuvaukselliset.

Jenni oli aina halunnut malliksi. Jo pikkutyttönä hän saattoi jäädä tuntikausiksi katsomaan telkkarista Fashion TV:tä. Äiti luuli hänen ihastelevan vaatteita, kun tosi asiassa Jenni tarkkaili lavalla astelevien mallien jokaista liikettä ja maneeria. Niitä hän sitten toisteli harjoitellessaan cat-walkia huoneessaan pehmoeläinten ollessa yleisönä. Oli kohtalon ivaa, että Jenni oli jäänyt niin lyhyeksi. Vain 171 cm. Jennin isosisko Jaana oli sentään 178 cm pitkä kaunotar. Koko perheen ylpeys opiskeli lääketieteellisessä eikä olisi voinut vähempää välittää mallintöistä. Kun taas kuopusta ei opiskelu jaksanut innostaa. Jenni ei tuntenut lainkaan kiinnostusta omia lukio-opintojaan kohtaan. Vain ajatus ammattimallina toimimisesta sai hänet syttymään. Mutta vaikka Jenni oli saanut useita kutsuja koekuvauksiin kansionsa perusteella, niin aina joku pidempi tyttö oli napannut keikan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jenni oli todella palkattu työhön, josta saisi ihan oikean palkkionkin.

”Onneksi on kaunis ilma. Ei tarvitse pelätä, että sade pilaisi huolellisesti tehdyn meikin”, tyttö ajatteli mielessään. Jenni veti syvään henkeä, painoi ovikelloa ja odotteli jännittyneenä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua kuului, kun summeri pärähti ja sähkölukko napsahti auki.

Studio oli kellarissa. Muutamat pienet ikkunat oli pimennetty tummalla kankaalla ja kaikkia seiniä kiersi runsaasti erilaisia hyllyjä ja rekkejä täynnä vaatteita ja rekvisiittaa. Huone oli aika suuri, ehkä suunnilleen 80 neliömetriä. Peräseinällä oli vihreä taustakangas ja sen edessä pitkä pitopöytä, jolle oli katettu rekvisiitaksi ruhtinaalliselta näyttävä ateria. Jenni astui muutaman askelman betoniportaita alas ja jäi siihen seisomaan. Studion sivulla oli ovi auki toiseen huoneeseen. ”Toimisto”, ajatteli Jenni nähdessään aukosta sekasortoisen kirjoituspöydän ja pätkän mappihyllyä. Hetken päästä toimistosta astui ulos farkkuihin ja mustaan t-paitaan pukeutunut suunnilleen 38-vuotias mies.

”Jenni? Moi. Mä ole Ari”, esitteli mies itsensä hyväntuulisesti. ”Sä oot varmaan lukenut ne ohjeet, jotka lähetin? Harri tuo kohta sopparin sulle allekirjoitettavaksi ja sitten voidaankin aloittaa.”

Samassa kellarin ovi Jennin takana aukesi ja sisään astui pitkä tummatukkainen mies. Hän vilkaisi Jenniä nopeasti, murahti ja puhui sitten tämän ohitse suoraan toiselle miehelle.

”Onks tää nyt se?” Vastausta odottamatta mies avasi oven takanaan uudelleen ja huusi sen raosta: ”Max! Tuu nyt vittu sisään sieltä!” Nyt Jenni huomasi pitkän paksun ketjun miehen kädessä. Samassa ovenraosta puikahtikin sisään valtavan iso tanskandogi. Harri napsautti ketjun mustan koiran kaulapantaan kiinni ja talutti koiran studion nurkkaan. Siellä ketjun toinen pää kytkettiin seinässä olevaan metallikahvaan kiinni. Koira näytti ison miehen rinnallakin todella suurelta. Jenni arvioi, että sen säkä oli ainakin metrin korkeudessa ja painoa varmasti saman verran kuin isännällään. Tästä huolimatta dogi asettui tottelevaisesti maahan ja laski päänsä etutassujen väliin.

Ari huomasi, kuinka Jenni säpsähti koiraa ja sanoi naurahtaen: ”Se on ihan kiltti. Ja tosi hyvin koulutettu. Tää Harri tässä ei siedä mitään ryppyilyä edes koiraltaan”. Se oli helppo uskoa. Kun Ari vaikutti mukavalta ja helposti lähestyttävältä, niin Harrin uhkaava ja vihamielinen olemus oli tälle täysi vastakohta.

Harri mittaili katseellaan Jenniä päästä varpaisiin.

”Onpa lyhyt tyttö. Ei näytä ammattilaiselta. Mutta kaipa sä Ari saat tuostakin jonkun kuvan otettua.”

Mies nappasi kainalostaan nipun papereita ja taskustaan kynän ja tyrkkäsi ne Jennille.

”Tää on ihan standardi sopimus. Kai sä oot ees joskus nähnyt? Siinä on selostettu kuvauksen kulku pääkohdittain. Pistä nimmari vikalle sivulle.”

Jenni alkoi kädet täristen lukemaan papereita, joita näytti olevan ainakin viisi sivua ...

Lue koko pitkä tarina täältä:
http://seksinovellit.rockikkeli.com/alistaminen/rankkaa-pornoa/

7

4786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hamurabi

      Hitto miten kiihottavaa luettavaa

    • lisäätälläsiää

      AIka hyvä tarina

    • myöskädellä

      Tälle kelpas vedellä

    • Tosi laadukas ja nautinnollinen kertomus. Olisi hienoa lukea jatkoa.

      • hjalmariii

        Sama


    • lukemattapaska

      Aika paska

    • idanboxatmeiliboxi.fi

      oi luoja kukiimanen tarina lisää näitä please

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2757
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      859
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      830
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      292
      827
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe