Taannoinen puheenjohtajavaali oli sinänsä surkuhupaisaa katseltavaa. Orpo tuli viime hetkellä iskemään poliittisen tikarinsa itsensä ministeriksi järjestäneen Stubbin selkään. Epäkiitollista sanoisin minä, Orpo varmaan kutsuisi tuota "poliittiseksi kiitollisuudeksi".
Orvon ja Stubbin samanaikaisessa ehdokkuudessa oli ainoastaan se hyvä puoli, että molemmat eivät voineet tulla puheenjohtajaksi vaan toisen oli pakko pudota. Tällä hetkellä näyttää hyvältä että putoaja oli Stubb. Olen iloinen että hänet on vihdoin saatu syrjään. Stubesta tuli puheenjohtaja emeritus. E tulee sanasta "entinen" ja "meritus" tarkoittaa, että sen hän on ansainnutkin.
Kisan ainoa todellinen kyky, Elina Lepomäki, ei valtaosalle kelvannut. Mutta hei, mehän ollaan "Kykypuolue". Sitä paitsi mehän tienataan tällä.
Sanoin, että "tällä hetkellä" Stubbin putoaminen näyttää hyvältä, koska Orpo oikeastaan on iso kysymysmerkki. Hän ei oleellisesti vaikuta paljoakaan paremmalta kuin Valeksanteri oli, mutta aika näyttää. Irrationaalisuus on riivannut Kokoomuksen viimeisimpiä pj-vaaleja eikä tämä ollut poikkeus. Saa nähdä mitä seuraavista tulee.
Ai niin Stube. Tervemenoa eläkkeelle. Siirry tekemään sitä mitä tyypillinen byrokraatti parhaiten tekee: Istumaan toimistoon tekemättä mitään. Olet varmaan paljon harmittomampi tälle maalle sillä tavoin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Orpo on pettymys hänkin.
Orpon meriitit sisäministerinä jäänevät tasolle huono. Ministeri Orpo esim. tajusi matukysymyksessä liian myöhään, että hei, maahantunkeutujathan pitää rekisteröidä!
Niinpä Suomessa on tällä hetkellä tuhansia Irakin armeijan luusereita sekä Isisin terroristeja.
Ja hei, kaikki nämä viime syksynä maahan tunkeutuneet saivat tulla ilman tullin tarkastuksia, joten aseissa riittää.
Orpo on puheenjohtajaksi tultuaan paljastanut olevansa NATSI. Hän teki natsitervehdyksi ihan reippaasti koko kansan silmien edessä. - Eikä siitä minkäänlaisia sanktioita. Ei tietenkään, onhan kokoomuksen syvästi ihannoima EU-natsien järjestö.
Orpon kuvaaminen tasolle "huono" sisäministerinä on varmaankin imartelua. Häntä varten ei liene olemassa niin huonoa sanaa että se kuvaisi häntä.
Maahan tulijat pitäisi ehdottomasti rekisteröidä. Tällä hetkellä on tehty jo ainakin pari isoa aselöytöä ulkomailla, mikä viittaa siihen, että ISIS tuo aseita Eurooppaan. Täällä erilaiset demari-Tuomiojat yms rääkyvät tiukempaa asekontrollia tavallisille kansalaisille, vaikka terroristeilla olisi edes jonkinlainen kynnys aloittaa terroritekoja siviilejä vastaan jos nämä ovat aseistautuneita. Asekontrolli palvelee ennen kaikkea terroristeja itseään sekä nykyisen kaltaisia sortohallintoja.
"Orpo on puheenjohtajaksi tultuaan paljastanut olevansa NATSI. Hän teki natsitervehdyksi ihan reippaasti koko kansan silmien edessä."
Kokoomus pääsee yleensä aika vähällä kaikesta tuollaisesta (Mielenkiintoinen tapaus sinänsä). Esimerkiksi 2011 Pauli Kiuru (Kok) ehdotti Aamulehdessä Tampereelle "Diktaattoripuistoa". Sinne pykättäisiin patsaita jostain Stalinista (Demareiden vetämässä Tampereella on jo massamurhaaja Leninille omistettu, vastikään opetusministeriön budjetilla -Opetusministerinä olevan Lapsosen tieten varmasti- uusittu museo) yms.
Persujen (aiemmin) Hirvisaaren vieraaksi tullut eduskuntavieras teki natsitervehdyksen eduskunta-aitiosta. Tämä johti Hirvisaarelle tapahtuneeseen anteeksipyyntövaatimukseen yms. Siitä huolimatta, että itse anteeksipyyntöä vaatinut puhemies Heinäluoma edustaa myös sosialismia, joka on vastuussa miljoonien kuolemasta viimeisen vuosisadan aikana.
Kuvitelkaapa mikä haloo syntyisi jos esim Olli Immonen tekisi natsitervehdyksiä* jossain julkisesti.
*Termi "natsitervehdys" on sinänsä väärin nimetty. Tuo tervehdystyyli käsivartta kohottamalla on peräisin antiikin Roomasta. Sitä paitsi useissa dokumenteissa natsien näkee tervehtivän myös koukistamalla kättä kyynärtaipeesta ja nostavan kämmenen eteenpäin. Siten jos tarkkoja ollaan niin useammatkin vähän muodollisemmat tervehdykset menisivät "natsiperusteella" pannaan.
Voi jesus kun tuo stuppidon pelle JAKSAA täällä keskustella itsensä kanssa...........Suksi nyt jo helvetin klovni vit*uun täältä(kin) itkemästä.......sinusta ei ole muuksi kuin duutsonien tikkatauluksi etkö vieläkään sitä käsitä.