Tässä on nyt vuoden verran makoiltu ja hyvin pyyhkii. 44 vuotta työelämässä tuli oltua ja nyt eletään herroiksi. Suosikkiuuninpankoni on keinustuoli, jossa istuskelen ja lueskelen lehtiä.
Kiikkustuolista näkee mukavasti television ja lintulaudan. Eteenpäin keinahtaessa voi käden ojentaa rommitotiin ja ottaa lämmikettä.
En minä suinkaan koko aikaa keinuttele, aina välillä täytyy pistäytyä huvittelemassa täällä netissä.
Niin että terveisiä vaan sinne työpaikoille, koittakaahan pinnistellä, että saadaan taas ensikuun eläkkeet maksuun.
Kiikkustuolista näkee mukavasti television ja lintulaudan. Eteenpäin keinahtaessa voi käden ojentaa rommitotiin ja ottaa lämmikettä.
En minä suinkaan koko aikaa keinuttele, aina välillä täytyy pistäytyä huvittelemassa täällä netissä.
Niin että terveisiä vaan sinne työpaikoille, koittakaahan pinnistellä, että saadaan taas ensikuun eläkkeet maksuun.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tasan ei käy onnen lahjat. Ennen löytyi kunnon työpaikka nopsaan, nyt tuntuu olevan kiven alla. Sitä on näin nelikymppisenä jo sen verran vanha, että taitaa olla parempi hommata keinustuoli ja keskittyä lintujen ruokintaan. Johan sitä tulikin 22 vuotta töitä tehtyä, eli puolet vähemmän kuin Emeritus. Eläke taitaa kyllä jäädä vähän pieneksi ja ammattia vastaavaa työtä ei löydy.
Kouluja käyneenä ja kielitaitoisena voisi siivoojan paikka löytyä, mutta siihen on käytävä laitossiivojan työllisyyskurssit ensin. Yritän nyt hakeutua sinne seuraavaksi, etten ihan luuseriksi heittäydy.
Hyvää jatkoa Emeritukselle. :o)
...sitä ei käy kieltäminen, mutta ajatkin ovat muuttuneet. Silloin kuin tulin työelämään oli ihmisten keskivertoelintaso suurinpiirtein sama kuin tämän päivän työttömällä, jollei jopa pienempikin. Silloinen työttömyysturva oli olematon, mutta ei ollut paljoa työttömiäkään. Nyt on paljon työttömiä, mutta onneksi edes jonkinlainen työttömyysturva.
Olen pahoillani puolestasi, enkä halunnut jutullani loukata teitä työttömiä.
Eikä minun eläkkeenikään niin kaksinen ole, ennakonpidätysprosentti on 28. Minun onneni oli, että ymmärsin aikoinani erota ammattiyhdistyksestä ja säästyneillä jäsenmaksuilla ostelin pikkuhiljaa pörssiosakkeita. Nyt on jonkinnäköinen osakesalkku lisäeläkkeenä, jonka turvin voin matkailla ja harrastaa.
Toivon sinulle parempia päiviä.
On työelämä ollut yhtä helvettiä. Löysät pois ja loput ovat painaneet töitä mielenterveytensä kustannuksella. Nyt tiputetaan ne loputkin ja vaihdetaan nuorempiin.
Meillä ei ole käyttöä, kaikki mehut on irti otettu, mitä on saatu.
Perheet hajoavat kun työelämä vie voimat. Tahti on liian kova tässä ajassa.
Todellinen pahoinvointiyhteiskunta monella tasolla. Tiputuspeli on perheellisten kannalta liian kovaa.
Kuitenkin moni on parhaassa työiässä, mutta imetty kuiviin.
Minä ymmärsin jo 70-luvulla erota kirkosta. Kirkon jäsenmaksu (=kirkollisvero) on paljon suurempi kuin esim. ammattiyhdistyksen jäsenmaksu ja sillä verolla ei saa yhtään mitään.
Minä pysyin koko työssäoloaikani ammattiyhdistyksen jäsenenä ja sain siitä paljon etua.
Kirkollisverosta säästyneet isot rahat sen sijaan sijoitin tuottavasti ja näistä sijoituksista saan mukavat lisärahat nyt eläkkeellä ollessani.
...olen läheltä seurannut! Nyt alkaa tuntua, että synnyin aivan viime tingassa, minua nuoremmat ovat todella vaikeuksissa.
...pääasia on, että olet onnellinen, olethan?
Katkeruus on kamala tauti.
En oikein keksi mitä hyötyä on maksaa koko ikänsä ay-maksuja, jos ei ole joutunut työttömäksikään. Vasta silloin, kun joutuu työttömäksi alkaa saada hyötyä maksamistaan jäsenmaksuista, mutta silloinkin vain lähinnä työttömyyskassasta. Ja senkin edun saa ilman ay-jäsenmaksuja.
Ammattiyhdistys ajaa palkansaajan etua. Se mm. neuvottelee palkankorotuksista sekä muista työehdoista.
Ammattiyhdistyksestä saa juridista neuvontaa ja apua tarvittaessa.
Yms. yms. yms.
...joka tietenkin oli eronnut kirkosta. Hän sairastui syöpään parhaassa iässä. Tuli uskoon, erosi ammattiyhdistyksestä, liittyi kirkkoon ja kuoli lujassa uskossaan siihen, että pääsisi taivaaseen.
Hänen logiikkansa mukaan ay-uskossa olleet joutuvat helvettiin.