ÄÄNESTYSPETOS PALJASTUI JO SUOMESSAKIN

ITÄVALLANMALLIIN

Valtamedian epärehellisyys paljastettu – tällä kertaa Iltasanomat väärensi kyselynsä tuloksen
Iltasanomat jäi kiinni ns. housut kintussa. MV-lehti esittää todisteet.

26.06.2016 16:25, 23616 lukukertaa

Osta päivän MV-lehti ja tue jatkuvuutta!

Iltalehti kysyy tänään klo 9.22 julkaisemassaan jutussa lukijoilta, että kannattavatko nämä Suomen eroa Euroopan unionista.

Ilmeisesti kävi niin, että kansa äänesti taas väärin, joten Iltasanomien piti korjata äänestys vastaamaan heidän agendaansa. Totuudesta viis!

Iltasanomat noudatti Suvi Lindenin logiikkaa.
suvi linden fb

Kuvakaappaus Suvi Lindenin Facebook-sivulta.

Noin kuudessa tunnissa ääniä oli kertynyt vähän päälle 20 000 kpl. Uskottava lukema. Tuolloin EU-eroa kannattaneita oli 58 %.
screenshot-www.iltasanomat.fi 2016-06-26 15-24-34

Kuvakaappaus iltasanomat.fi-sivulta klo 15:24. Tällä hetkellä äänestys oli ollut sivulla jo noin 6 tuntia.

Seuraavan 20 minuutin aikana ääniä kertyi saman verran kuin ensimmäisen kuuden tunnin aikana, ja suurin osa uusista äänistä oli kuvassa punaisena näkyviä ei-ääniä.

11

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei.Pressanvaalit

      Mistä me voimme tietää mitä peliä pidettiin jo 1994, tiedätte kyllä missä äänestyksessä.

      • Lupaus-Avunanto

        Ja varsinkin 2011.


    • Mikä äänestys se joku iltapäivälehden verkkosivujen gallup on? Noihin nyt voi kuka hyvänsä vastailla niin monta kertaa kuin mieli tekee. MV:kin horisee huijauksesta ja ollaan kuin jotakin olisi todistettu, vaikka on vain katseltu, miten ääniä on kertynyt ja missä ajassa (näkyikö MV:n lukemissa edes aikaleimaa vai pitäisikö vain uskoa, kun niinkin rehellinen taho kerran väittää?). Vissiin joillekin kovastikin tärkeää, mitä joku heppoinen nettikysely näyttää.

      • TurbanLegends

        Niin, eihän sitä kukaan järkevä kannata EU eroa. Kun ei Englannissakaan, vai miten se nyt oli...


      • TurbanLegends kirjoitti:

        Niin, eihän sitä kukaan järkevä kannata EU eroa. Kun ei Englannissakaan, vai miten se nyt oli...

        Jaa ja tuosta äänestykseksi ylennetystä nettikyselystäkö sinä tämän päättelit?


    • Mediakusettaaajakusettaa

      Manipulointi ja väärennökset ovat arkipäivää medioissa, vai MITÄ YLE?
      MISTÄ JOHTUU RASISMI SUOMESSA? HUONOISTA KOKEMUKSISTA!!! HEHEHEHEH!

    • KOKOOMUSMÄTÄ_ALAS

      KOKOOMUSMÄTÄ väärentää äänestystuloksia Suomessa ja sisarpuolueet maailmalla. Korkeintaan 3-5 % kansasta on niin vajaaälyistä, että äänestää itseltään härskisti rosvoavia Kataisia ja Stubbeja, mutta vaaleissa tulos on yli 20 %. Espanjassa vastaava MÄTÄ sai vaalivoiton, vaikka kansa laitalukien on sitä mieltä, että keskustaoikeiston PP on rosvokerho, jonka ainoa tavoite on varastaa kansalta omiin ja rosvokavereiden taskuihin mahdollisimman paljon. Ihan kuten asiakirjaväärentäjärikollinen Katainen varasti tuosta vain kansalta miljoona euroa kaverinsa Himasen kanssa jaettavaksi.

    • säteitä.tulee.seinistä

      Käy rullaamassa vielä lisää sitä alumiinifoliota pääsi ympärille niin niitä salaliittoja ja petoksia alkaa näkymään vielä enemmän ja ihan joka paikassa.

    • eu-mädätys ja valtapaskamedia ja pakkoveroyle yhdessä jauhavat paskaa - tähän on tultu jotta harvojen intressejä varjellaan, kunhan me muut kannamme taakan.

      • VilleNorsunvittu

        Kaiken mädätyksen takana on euroopan kulttuurimarxistinen liike joka on pukeutunut vasemmiston ja vihreiden petoskaapuun!


      • VilleNorsunvittu kirjoitti:

        Kaiken mädätyksen takana on euroopan kulttuurimarxistinen liike joka on pukeutunut vasemmiston ja vihreiden petoskaapuun!

        jota jokin rahataho ohjailee kulisseissa - ei sinällään historian pitkässä juoksussa mitään uutta, mutta jo 2016 jaa. voisi olla toisinkin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7071
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      117
      4830
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4096
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3414
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      707
      2171
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      248
      1546
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1405
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1388
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1344
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      21
      1089
    Aihe