Yhdistelmämatka Koh Lanta-Ao nang

Varasin tänään pitkäaikaisen unelmani Krabille 2viikkoa, niin että ensin olemme viikon Koh Lantalla ja toisen viikon Ao nangissa. Onko mahdollisesti täällä muita vastaavaa matkaa tekemässä tai onko joku ollut? Menikö kaikki hotellin vaihdot putkeen ja oliko vaivan väärti? Hiukan kalliimpi tuo on kuin yhdessä hotellissa olis koko loman.
13527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Me varattun matka mutta vain koh lantalle. Ikinä ei olla ennen thaimaassa oltu ja haluttiin rauhallinen kohde :) krabille ajateltiin tehdä päiväretki lantalta kuten myös phiphi saarille. En malta odottaa reissua

Äänestä

Hei, samanlaiseen ratkaisuun päädyimme mekin. Koska paluulento ja kotiin lähtö on Koh Lantalta ihan hullumaiseen aikaan, aamuyöllä neljän pintaan. Vaihto kohteesta toiseen tapahtuu luontevasti. Matkanjärjestäjä hoitaa kaiken... tai ainakin näin on kerran vastaavassa tilanteessa tapahtunut ja nytkin niin on luvattu.

Äänestä

Sitä minäkin mietin, että aikataulutus pitäis osua aikas hyvin, kun kone laskeutuu Krabin kentälle joskus 6 maissa? Siitä menee ehkä matkatavroitten saannin jälkeen 3-4tuntia Koh Lantalle? Hotellihuoneen saattaisi saada korkeintaan klo12? Joten ihan sama missä tuon hotellihuoneen odotusajan reissaa?Takaisin lähtö on kans hullunaikaisin, joten jo Ao Nangissa ollessa on voittanut ainakin 2-3 yöuniaikaa, eli tarvii herätä huomattavasti myöhemmin kuin jos lähtis Koh Lantalta kentälle?

Äänestä

Hotelli vuorokausi alkaa klo 12:00. Huoneita ei anneta aikaisemmin jos hotelli on täynnä niinkuin matkanjärjestäjien käyttämät hotellit usein ovat
Ao Nang on hieno kohde. Kauniita rantoja Koh lanta hyvä kohde. Vaihtakaa uikkari alle ja hotellin altaalle odottamaan huoneen vapautumista, sen voi saapuvat vieraat tehdä. Siivous vie oman aikansa .

Äänestä

Tehtiin tollanen reissu pari vuotta sitten :) hotellin vaihto meni hyvin, ei tarvinnut odotella lauttoja ja muutenkin kaikki sujui oikein mallikkaasti :) Lantalla olimme ekana, ja siellä jouduimme huonetta odottelemaan muutaman tunnin..mutta kävimme syömässä ja istuimme allasbaarissa..suosittelen ottamaan arskarasvan vähintään sillai helposti saataville :D Tykkäsimme enemmän ao nangista, ja sinne varattu uus reissu ens talvelle :) Lanta oli vähän liian alkeellinen mesta meidän makuun, sähköt meni viikon aikana MONTA kertaa ja yhen kerran oli koko päivän pois. Hyviä ravintoloita kyllä oli kivasti! Mutta oli kyllä hyvä valinta..näki molemmat paikat ja nyut tiedetään ainaki kumpi paikka enemmän meijän mieleen.

Äänestä
  • Kiitos rasvavinkistä.Pitää ajatuksella pakata tavarat, että saa nopsasti uikkarit ja muut tarvikkeet. Näin mekin ajateltiin, että mukava nähdä molemmat kohteet ja jos ei toinen paikka miellytäkkään, niin ei mene ihan koko kaks viikkoa pilalle. Vähän onkin ajatusta ensimmäisestä viikosta, että se olis sellainen lepoloma sannassa pyöriskellen, eli ei suuria odotuksia.

    Äänestä

  • Me oltu kaksi kertaa yhdistelmälomalla. Eka koh mook/ao nang viikko kummassakin ensin koh mook. Toinen kerta koh mook viikko ja koh lanta 2 viikkoa. Kaikki sujui hyvin vaikka toisella kerralla kone myöhässä 12 tuntia. Tykättiin koh lantasta vaikka lauttojen odottelu kesti kauan. Koh mook rauhallinen sai rauhoittua tuon eka viikon.

    Äänestä

Kaikki toimii kyllä ok, nythän Lantan toinen lauttamatka jää pois, koska silta käytössä jonkin aikaa jo.

Molemmat kohteet on jees, omaan makuun Lanta parempi... Kaikki hotellit liki rantaa. Nangissa pääsee taas pitkähäntiä käyttämään paremmille rannoille päästäkseen.

Nastaa lomaa !

Äänestä

Hei! Varasitteko matkat finnmatkoilta? Kuuluvatko lentokenttäkuljetukset ja lauttamatkat hintaan? en oikein mistään löydä vastausta.

Äänestä
  • Minä varasin tjäreborgilta ja siinä on rasti ruutuun jos haluaa kuljetukset lentokentältä.Pidin sitä ihan kohtuuhintaisena, etten viitsi edes yrittää jotain omaa kikkailua. Yhdistelmämatkalla se hotellin vaihto kuuluu jo siihen yhdistelmähintaan. Katselelin kyllä ennen varausta myöskin finnmatkojen, mutta pidin niitä sekavana ja kalliina. Ei niin hyvä paketti.

    Äänestä

  • Mutta saajo yhdistelmän varattua tjärelläkin netistä omatoimisesti vai pitääkö olla yhteydessä myyjään? Finmatkoilla saa rauhassa katsella ja netissä valita, tjärellä ainakaan meksikoon ei saa. Itse haluaisin omatoimisesti valita ja rauhassa miettiä. Toki hinta ja kohteet ratkaisevat. Saako kysyä mitkä hotellit valitsit?

    Äänestä

  • Nimenomaan itse pläräsin netissä tjärensivuilla. Siellä on sellainen valikko kuin yhdistelmämatkat ja ensin valitsee sieltä, että minnekkä haluaa ja sen jälkeen voi vaihtoehdoista valita itselleen sopivat hotellit. Me ei otettu mitään kallista hotellia, kun ei siellä juuri olla kuin nukkumassa, eli lantalta otettiin Lanta Villa Resort, koska se tuntui olevan sopivan lähellä rantaa ja Ao Nangista Timber house. Oliko hyvä vai oliko huono? Sen voin sitten kertoa helmikuussa kun palaamme. Periaatteessa olen aina ollut sitä mieltä reissussa, että oli hotelli minkätähden hyvänsä, niin meikäläisestä se on kiinni onko kivaloma vai ei.

    Äänestä

Helmikuussa menossa myös Koh Lanta/Ao Nang. Tjäreborin kautta. Ensin otettiin matka Apollolta, mutta jostain syystä yhdistelmämatkaan tuli lisähintaa. Tjäreborgilla ei lisähintaa tullut. Ainoa miinus oli, että kaikkia hotellivaihtoehtoja ei voi ottaa. Kuljetukset kuuluvat hintaan. Lentopaikatkin on jo varattu finskiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksikärpästä kirjoitti:

Varasin tänään pitkäaikaisen unelmani Krabille 2viikkoa, niin että ensin olemme viikon Koh Lantalla ja toisen viikon Ao nangissa. Onko mahdollisesti täällä muita vastaavaa matkaa tekemässä tai onko joku ollut? Menikö kaikki hotellin vaihdot putkeen ja oliko vaivan väärti? Hiukan kalliimpi tuo on kuin yhdessä hotellissa olis koko loman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu