Olen 19v kotona asuva nuori. Kärsin äitiini kohdistuvasta eroahdistuksesta. Aina kun hän on lähdössä jonnekin reissuun ja yöksi pois kotoa, alan ahdistua hirveästi. Itken koko ajan ja olen niin ahdistunut että en pysty tekemään mitään, makaan vain sängyssä ja valvon koko yön. Olo palautuu normaaliksi kun hän tulee kotiin. Tilanteeni ahdistaa minua hirveästi ja koen että jotain on vialla. Muuten olen ihan normaali nuori ja äitini ollessa kotona olen oireeton. Koulunkäynti ei tuota vaikeuksia. Yön yli kestävät poissaolot ovat ongelma. En tämän vuoksi pysty menemään edes kavereilleni yöksi leireistä puhumattakaan. Koen olevani kuin 5v pikkulapsi ja häpeän ongelmaani. En uskalla hakea apua.
Onko kellään todettu kyseistä häiriötä tai onko kellään kokemuksia? Miten tästä voi parantua?
Onko kellään todettu kyseistä häiriötä tai onko kellään kokemuksia? Miten tästä voi parantua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näyttää pahalta, ja aiheuttaa Sulle hirveästi kärsimystä & rajoittaa äitisi elämää. Sinun täytyy ehdottomasti saada apua. Painele terveyskeskukseen ja puhu lääkärille. Niissäkin kunnissa, missä ei ole mielenterveyspalveluista, täytyy jotenkin edes päästä Kelan sponssaaman terapian piiriin.
Asiantuntijan apu on varmaan tarpeen, mutta ei tilanteesi ole vaikeimmasta päästä, mikäli elämäsi sujuu muuten hyvin. En ole ollut koskaan kovin kiintynyt vanhempiini ja sisariini, mutta kyllä koen tavallaan omaa eroahdistustani. On hyvin vaikeaa, kun jokin vaihe: määräaikainen työ, kurssi päättyy ja tietää, ettei niissä merkeissä enää tavata. Jos olen matkoilla ja vietän paikkakunnalla vaikka viikon, niin on koskettavaa lähteä paluumatkalle tietoisena siitä, etten todennäköisesti koskaan enää tule sinne takaisin.
Varmaan jokin jäänne menneisyydestä. Joskus kaipaan aikoja lapsuudesta ja ero ja asian taaksejättäminen muistuttaa ajoista joita ei saa enää takaisin.
Olet vielä nuori ihminen ja koet turvattomuutta erossa äidistäsi. Asia voi olla jo ihan toinen muutaman vuoden päästä. Itsenäistyt ja pärjäät omillasi.
Elättekö äidin kanssa ihan kahdestaan? Ehkä kyse on hyvin kiinteästä äiti-lapsi suhteesta. Se syntyy luonnostaan silloin kun äiti ja lapsi elävät yhdessä kahdestaan.
Tuo on itselle ihan tuttua lapsuudesta ja nuoruudesta. Isäni kuoli kun olin 3 vuotias ja sen jälkeen elin äidin kanssa. Äiti oli elämäni keskipiste. Juuri sinun ikäisenä olin vaarassa jumiutua pieniin ympyröihin koska tunsin suurta turvattomuutta.
Juuri tuo turvattomuudentunne on se juttu joka on ehkä sinunkin ongelmasi. Sitä ei aina ehkä itse edes tunnista.
Ratkaisu on se, että alat ihan tietoisesti laajentaa elämääsi. Katsele ympärillesi, laajenna ympyröitäsi. Tällä tavalla valloitat maailmaa, niinkuin kissanpojat jotka lährevät pesästä tutkimaan ympäröivää maailmaa. Mitä kauemmas etääntyy pesästä ja emosta, sitä varmemmaksi pentu itsensä tuntee.
Itseasiassa, muuta ratkaisua ei ole. Paitsi jäädä paikoillesi, ja sitähän sinä et halua, vai mitä?