Olen kohta 26-vuotias nainen, joka on elämänsä aikana käynyt terapiassa monta vuotta masennuksen, ahdistuneisuus- ja mielialahäiriön takia teini iästä aikuiseksi, jolloin hoitosuhde ja lääkitykset lopetettiin.
Sen jälkeen on ollut myrskyisää, olen muuttanut kolme kertaa eri paikkakunnille 3vuoden sisällä parisuhteiden perässä tai karkuun. Välissä on ollut lyhyempiä suhteita tai irtosuhteita, vain kaksi suhdetta (entinen "osissa" n.3,5v, ja nykyinen mukaanlukien nyt n.2,5v) on kestänyt yli vuoden. Päihteet, holtiton rahankäyttö ja piittamattomuus omasta hyvinvoinnista (vuokra, laskut, terveys, epäilyttäviin tilanteisiin ajautuminen oman turvallisuuden uhalla) on tuttua.
Oireet?
Tunteiden hallinta on vaikeaa. Ja ne vaihtelee minuuteista-päiviin. Päivän aikana voin käydä koko tunneskaalan läpi pelosta vihaan ja rakkauteen ja siitä syyllisyyteen ja häpeään, you name it. Ja se tietysti vie voimia.
Aggressiivinen tunnetila on jollain tavalla normipäivään kuuluva. Yhtäkkinen suuri ärtymys ja väkivaltainen olo puskee päälle ja halu vahingoittaa jotain on pelottava (ja todellinen) uhka. Tällaiseen taipumus on jo lapsesta saakka.
Maanis-depressiivisyyttä, mutta ei pitkinä kausina. Koko olo ja fiilis vaihtelee tunteiden mukana. Jos on hyvä olo, niin olo voi olla niin hyvä ja kaunis ja mahtava, että en ajattele pitkäaikaisia seuraamuksia. Päivän-viikon manian jälkeen hävettää ja syyllistän vain itseäni.
Itseinho, mutta ei suoraa itsetuhoisuutta. Koen, etten ansaitsisi mitään.
Kouluissa/töissä olen voinut käydä, mutta sairaslomapäiviä/jaksoja on jokaisessa paikassa ollut teinistä lähtien, koska isot tunnekokemukset edellisenä päivänä voi vaikka viedä kahden päivän työvoimat.
Ympäristö ja ihmisten tunteet vaikuttaa siihen, miltä minusta tuntuu. En hallitse tunteiden heittelyä ja ympäristöllä ja varsinkin. miesystävän fiiliksillä on vahva vaikutus siihen miten minulla menee.
Epäilen ja ylitulkitsen varsinkin miesystäv(ie)än tekemisiä ja sanomisia ja vaikka järki yrittäisi jotain taustalla sanoa, paniikkikohtaus voi tulla pienestäkin ylitulkinnasta. Ja erilaisen tunnevuoristoradan jälkeen, totean taas että mitähän vittua pää ajatteli, ja tunnen (taas) syyllisyyttä. ´
En ole ja olen sosiaalinen. Tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja tulkitsen muiden tunnetiloja todella (liiankin) hyvin. En vain osaa kontrolloida ajatuksia mitä tulkintoihin tulee jos ne kohdistuu liian lähelle (miesystävä). Introverttinä pidän itseäni, mutta jonain päivinä (kun itsetunto on huipussaan) voisin tavata liudan uusiakin ihmisiä helposti.
Menneisyydessä minulla on insestikokemus, koulukiusaamista vuosikausia, äidin alkoholismi, isän hylkäys, pikkuveljen paha mielenterveyshäiriö ja eksän raiskausyritys.
Vastaan lisäkysymyksiin kun/jos ne on asiallisia, koska en varmasti ole muistanut kaikkea kirjoittaa.
Kaipaan lähinnä kokemuksia miten vaikeaa on saada diagnoosia/hoitoa ja miten epävakaa on vaikuttanut elämään, mikä itsehoito on ollut kaikkein tehokkain, jne. Hoitosuhde on itsellä alkanut ja lähete on psyk.polille mm. epäilynä tämä epävakaa. Ihan omadiagnoosilla tässä ei siis mennä.
Sen jälkeen on ollut myrskyisää, olen muuttanut kolme kertaa eri paikkakunnille 3vuoden sisällä parisuhteiden perässä tai karkuun. Välissä on ollut lyhyempiä suhteita tai irtosuhteita, vain kaksi suhdetta (entinen "osissa" n.3,5v, ja nykyinen mukaanlukien nyt n.2,5v) on kestänyt yli vuoden. Päihteet, holtiton rahankäyttö ja piittamattomuus omasta hyvinvoinnista (vuokra, laskut, terveys, epäilyttäviin tilanteisiin ajautuminen oman turvallisuuden uhalla) on tuttua.
Oireet?
Tunteiden hallinta on vaikeaa. Ja ne vaihtelee minuuteista-päiviin. Päivän aikana voin käydä koko tunneskaalan läpi pelosta vihaan ja rakkauteen ja siitä syyllisyyteen ja häpeään, you name it. Ja se tietysti vie voimia.
Aggressiivinen tunnetila on jollain tavalla normipäivään kuuluva. Yhtäkkinen suuri ärtymys ja väkivaltainen olo puskee päälle ja halu vahingoittaa jotain on pelottava (ja todellinen) uhka. Tällaiseen taipumus on jo lapsesta saakka.
Maanis-depressiivisyyttä, mutta ei pitkinä kausina. Koko olo ja fiilis vaihtelee tunteiden mukana. Jos on hyvä olo, niin olo voi olla niin hyvä ja kaunis ja mahtava, että en ajattele pitkäaikaisia seuraamuksia. Päivän-viikon manian jälkeen hävettää ja syyllistän vain itseäni.
Itseinho, mutta ei suoraa itsetuhoisuutta. Koen, etten ansaitsisi mitään.
Kouluissa/töissä olen voinut käydä, mutta sairaslomapäiviä/jaksoja on jokaisessa paikassa ollut teinistä lähtien, koska isot tunnekokemukset edellisenä päivänä voi vaikka viedä kahden päivän työvoimat.
Ympäristö ja ihmisten tunteet vaikuttaa siihen, miltä minusta tuntuu. En hallitse tunteiden heittelyä ja ympäristöllä ja varsinkin. miesystävän fiiliksillä on vahva vaikutus siihen miten minulla menee.
Epäilen ja ylitulkitsen varsinkin miesystäv(ie)än tekemisiä ja sanomisia ja vaikka järki yrittäisi jotain taustalla sanoa, paniikkikohtaus voi tulla pienestäkin ylitulkinnasta. Ja erilaisen tunnevuoristoradan jälkeen, totean taas että mitähän vittua pää ajatteli, ja tunnen (taas) syyllisyyttä. ´
En ole ja olen sosiaalinen. Tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja tulkitsen muiden tunnetiloja todella (liiankin) hyvin. En vain osaa kontrolloida ajatuksia mitä tulkintoihin tulee jos ne kohdistuu liian lähelle (miesystävä). Introverttinä pidän itseäni, mutta jonain päivinä (kun itsetunto on huipussaan) voisin tavata liudan uusiakin ihmisiä helposti.
Menneisyydessä minulla on insestikokemus, koulukiusaamista vuosikausia, äidin alkoholismi, isän hylkäys, pikkuveljen paha mielenterveyshäiriö ja eksän raiskausyritys.
Vastaan lisäkysymyksiin kun/jos ne on asiallisia, koska en varmasti ole muistanut kaikkea kirjoittaa.
Kaipaan lähinnä kokemuksia miten vaikeaa on saada diagnoosia/hoitoa ja miten epävakaa on vaikuttanut elämään, mikä itsehoito on ollut kaikkein tehokkain, jne. Hoitosuhde on itsellä alkanut ja lähete on psyk.polille mm. epäilynä tämä epävakaa. Ihan omadiagnoosilla tässä ei siis mennä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.