Kateelliset herjaamassa pitäjän

Pertun-Liisa

kiistatonta ykkösmajakkaa. Mikä kumma siinä on kun menetyvän ja tuotteliaan miehen kimppuun ovat laumalla netin häröt hyökkäänneet?

Ostakaa itte urheiluautot, mökit ja kelkat. Hankkikaa mainetta ja meneststä. Viihdyttäkää naisia. Tuottakaa taidekuvia. Jos edes kykenette ensin samaan, niin tulkaa vasta sitten puhumaan henkeviä. Muuten voitte pitää suut supussa.

319

3226

    Vastaukset

    • MahtimiesMeidänAnssi

      Mäntyharju on ainoa pitäjä, jossa palsta TÄYTTYY vain yhtä miestä koskevista viestiketjuista!

      Kukaan muu kuin todellinen KUNINGAS ei moiseen kykene! ONNEKSI tällainen SUURMIES on siunaantunut meille ja meidän pitäjäämme eikä jonnekin muualle!

      Kolminkertainen hurraahuuto Anssille! HURRAA, HURRAA, HURRAA!!!!!

    • Pertunlikka

      Kyllä se on niin, että turha ihmetellä ketkä kaikki Anssia puolutavat täällä palstalla.

      Meitä kyläläisiä ja Anssin videotuotannon faneja on melkoinen määrä.

      Anssin filmejä menee faneille solkenaan ja jos yhtään olet katsonut sitä Anssista kertovaa dokumenttia, niin olet huomannut että hänen esityksiinsäkin on tungosta.

      Anssi on erityisen mukava mies vaikkakin jotkut seinähullut eivät hänestä pidä.

      Joku kyseli että onko se filmien touhu hullua? No näitäkään kyselijöitä ei olisi olemassa jollei kukaan tekisi kuten Anssin filmeissä. Maailman luonnollisin asia. Filmit toimii myös purkautumiskanavana tällä palstalla päivystäville peräkammarin solvaaja-pojille.

    • pertunlikka

      Hm. Ainakaan suomen kielen taito ei ole tällä "ykkösmajakalla" kovin hyvin hallussa:

      "kiistatonta ykkösmajakkaa. Mikä kumma siinä on kun menetyvän ja tuotteliaan miehen kimppuun ovat laumalla netin häröt hyökkäänneet?"

      - "menetyvän" miehen kimppuun ovat häröt "hyökkäänneet".

      Ostakaa itte urheiluautot, mökit ja kelkat. Hankkikaa mainetta ja meneststä. Viihdyttäkää naisia. Tuottakaa taidekuvia. Jos edes kykenette ensin samaan, niin tulkaa vasta sitten puhumaan henkeviä. Muuten voitte pitää suut supussa.

      - hankkikaa "meneststä".

      Yksinäinen peräkamarin poika kuvittelee kaikenlaista. Viihdykkeenä Saarioisten roiskeläppä, keppana ja ehkäpä laittomatkin viihdeaineet.

      Urpo on "tuottelias" lähinnä keskustelupalstoilla. Niille tulee tekstiä ympäri vuorokauden. Eikö se koskaan nuku? Se viittaisi spiidiin.

      • Samaa_rataa

        Pertunlikan anti jää laihaksi. Rivikaupalla marmatusta lillukanvarsista, kolmesta pienestä typosta, jotka eivät olennaisesti haittaa viestin ymmärtämistä. Normaaliälyiselle ei pari kirjainvirhettä aiheuta rivitolkulla aivastuksia.

        Mutta enemmän huolestuttavaa on vailla minkäänlaista faktaa repiä hatusta roiskeläpät ja keppanat. Tai niljakkaat vihjailut viihdeaineista. Olet huono puskista huuteleva luuseri. Mahdatko olla mieleltäsi terve, vaikka jokusen oikeinkirjoitus mokan bongasit? Tarvitsetko apua?


      • sahalahdetiensankari
        Samaa_rataa kirjoitti:

        Pertunlikan anti jää laihaksi. Rivikaupalla marmatusta lillukanvarsista, kolmesta pienestä typosta, jotka eivät olennaisesti haittaa viestin ymmärtämistä. Normaaliälyiselle ei pari kirjainvirhettä aiheuta rivitolkulla aivastuksia.

        Mutta enemmän huolestuttavaa on vailla minkäänlaista faktaa repiä hatusta roiskeläpät ja keppanat. Tai niljakkaat vihjailut viihdeaineista. Olet huono puskista huuteleva luuseri. Mahdatko olla mieleltäsi terve, vaikka jokusen oikeinkirjoitus mokan bongasit? Tarvitsetko apua?

        Surkeaa kotipokea ei mitään viihdettä, erektio alipaineella ja sinisellä salmarilla, vanha kaljupää virnuilee videolla oksettavaa..
        Koita vääntää savoa niin tulee mieleen laulava kalakukko mieleen ulkonäöstä ;-)


      • Helmi-simpukka
        sahalahdetiensankari kirjoitti:

        Surkeaa kotipokea ei mitään viihdettä, erektio alipaineella ja sinisellä salmarilla, vanha kaljupää virnuilee videolla oksettavaa..
        Koita vääntää savoa niin tulee mieleen laulava kalakukko mieleen ulkonäöstä ;-)

        Tulevaisuuden klassikkofilmit veivataan jo tänään. Laadukkaiden kuvien arvostus tulee vain kasvamaan kasvamistaan ajan myötä. Kenties sinulla on arvokkaita keräilykappaleita talltioissasi par'aikaa.


      • HäiriköintiSaaLoppuaNyt
        Helmi-simpukka kirjoitti:

        Tulevaisuuden klassikkofilmit veivataan jo tänään. Laadukkaiden kuvien arvostus tulee vain kasvamaan kasvamistaan ajan myötä. Kenties sinulla on arvokkaita keräilykappaleita talltioissasi par'aikaa.

        Älä pelle unta näe!

        Kotipokea tekisi ihan kuka tahansa sinua paremmin! Ihan kuka tahansa!

        Olet vain tylsämielinen ja kovakalloinen vajakki, Anssi! Et mitään sen parempaa!


      • Milja-Olivia23
        Helmi-simpukka kirjoitti:

        Tulevaisuuden klassikkofilmit veivataan jo tänään. Laadukkaiden kuvien arvostus tulee vain kasvamaan kasvamistaan ajan myötä. Kenties sinulla on arvokkaita keräilykappaleita talltioissasi par'aikaa.

        Kivoja kuvia ja mukava miehekäs Mies. Kyllä sitä jo tänäänkin ilokseen kattelee!!


      • MikäVitunMilja-Olivia23
        Milja-Olivia23 kirjoitti:

        Kivoja kuvia ja mukava miehekäs Mies. Kyllä sitä jo tänäänkin ilokseen kattelee!!

        Homomainen pelle sä olet, Anssi!

        Eikä kukaan älykäs ja itseään arvostava mies tyttöile tuolla tavalla! Olet pelkkää PASKAA! Etkö jo tajua itsekin, vaikka lahjaton häirikkö olet?


    • vatu.passi

      Nyt on hyvä pysähtyä miettimään, mistä loputon katkeruus ja mollaaminen kumpuaa. Mikä ajaa netin hörhöt misterin kimppuun syyttä suotta?

      • SaatananVinkujaSiinä

        ÄLÄ JAUHA PASKAA, ANSSI!

        Kymmeniätuhansia kertoja olet rikkonut palstan sääntöjä ja Suomen lakia paskakirjoittelullasi ja laittomalla itsesi mainostamisella!

        Älä kirjoita mitään, kun et osaa!


      • Milla-Olivia23

        Tää vois olla vaikka torjutuksi tullut nainen. Ehkä se yrittää lievittää omaa pahaa oloaan. Ihan turhaan.


      • VoiSaatanaKunOotTyperys
        Milla-Olivia23 kirjoitti:

        Tää vois olla vaikka torjutuksi tullut nainen. Ehkä se yrittää lievittää omaa pahaa oloaan. Ihan turhaan.

        Tuossa ylempänä olit Anssi Milja-Olivia23, etkä Milla-Olivia23 :DDD
        Etkö sä saatanan vajakki osaa kirjoittaa edes "omaa nimeäsi" oikein? :DD

        KAIKKI täällä näkee, kuinka TYPERÄ ja KUSIPÄINEN ukko sä olet!

        KOKO KYLÄ SINUA HÄPEÄÄ, ANSSI!


      • KumpiTeistäHullumpi

        Sanopas Savonlinnan hullu mies, miten tyhmänä pidät tuota Viskaria, joka unohtaa jopa oman "nimensä" tyttöillessään?


      • Kunkkujussi
        VoiSaatanaKunOotTyperys kirjoitti:

        Tuossa ylempänä olit Anssi Milja-Olivia23, etkä Milla-Olivia23 :DDD
        Etkö sä saatanan vajakki osaa kirjoittaa edes "omaa nimeäsi" oikein? :DD

        KAIKKI täällä näkee, kuinka TYPERÄ ja KUSIPÄINEN ukko sä olet!

        KOKO KYLÄ SINUA HÄPEÄÄ, ANSSI!

        Heh heh🤣😂


    • KuollutAla

      Viskari valitti aikoinaan, että hänet yritetään "ampua alas" pornoalalta. Melko narsistinen ilmaisu sekin.

      Se on kyllä selvä, että noin epärehellisesti toimivaa ja noin härskisti uhreja etsivää ukkoa ei tarvita lainkaan Suomessa! Parempaa pornoa ja paljon rehellisempää ja reilumpaa touhua on ulkomailla.

      Hanki Anssi oikeita töitä!

      • Viva-Las-Mäntyharju

        Hyvin on Suomessa asiat! Kun muut luopuvat alasta niin kylämme Filmimogulin kunto vain kasvaa ja hän polkee 20 vuodenkin päästä hommia kuin tulpatonta mopoa!


      • Reinonpoeka

        Onko joku kiinnostunut noista kommenteistasi?


      • Pertunlikka

        Viestistäsi puuttuu se toinen lähes identtinen jatkoviesti. Kukaan ei voi tuosta ensimmäisestä osasta ymmärtää mitä todella tarkoitat.


      • Milja-Olivia23

        Suomifilmejä suomalaisille on just niinku sen olla pitääkin. Ei mitään ylinäyteltyä feikkikuvausta vaan luonnollinen pätkä aidosta elämästä. Ana on varmaan turvallinen tuottaja.


      • HuoranMaine
        Milja-Olivia23 kirjoitti:

        Suomifilmejä suomalaisille on just niinku sen olla pitääkin. Ei mitään ylinäyteltyä feikkikuvausta vaan luonnollinen pätkä aidosta elämästä. Ana on varmaan turvallinen tuottaja.

        Eikä kukaan saa mitään korvausta! Pelkän maineen menetyksen ikuisiksi ajoiksi!


    • Hulluhenkkakovaikuka

      Ei muuttanu ulkomaille!On nyt menestynyt kotirouva.

    • pertunlikka

      Onneksi andyn kirjoitukset tunnistaa helposti nimimerkistä!Hän kirjottaa vain omalla rekatulla nimimerkillä!Peukut av lle.T:Aito pertunlikka

      • KaikkeaPaskaaVoiVäittää

        Niinhän täällä ihan jokainen kirjoittaa omalla rekisteröidyllä nimimerkillään, eikä Savon typerin ukko Anssi Viskari ole poikkeus...


      • KuvioNähty

        Tuossa ylempänähän todettiin, että olet varastanut tuon pertunlikka-nimimerkin. Se ei ole vaikeaa, sen kun kirjoittaa samalla nimimerkillä.

        Vain hölmö ei näe ääretöntä epärehellisyyttäsi, Anssipaska! Ja kun olet ilmiselvä huijari, niin vain äärettömän naiivi typerys sinuun ottaa yhteyttä ja kuvittelee sinun olevan jotenkin reilu ja rehellinen. Sellaisia sinä etsit, typeryksiä!

        Sellaiset ovat täälläkin häviävän pieni vähemmistö, vaikka Savossa ollaankin. Sinulla täytyy olla päässä pahasti vikaa, kun vieläkin väität kaikkea paskaa. Olet joko helvetin tyhmä tai sitten kiimasi pikkutyttöihin voittaa kunnian menetyksenkin.

        Nuo Kuningas- ym. jutut kertovat yksiselitteisesti, että sinulla on päässä vikaa, eikä ihan vähän!


    • pertunlikka

      Taas tuo vajakkipelle on kirjoittanut minun nimissäni ihan täyttä paskaa.

      On se erittäin noloa, että pitää käyttää toisen nimimerkkiä.

      Viskarilla on niin tuhkat munissa ja vihtaan kustu, ettei mitään rajaa. Säälittävä surkimus. Reppana. Kaikkien nettihäiriköiden äiti. Urpo.

      Eikö äitinsä tosiaan osannut pyytää aborttia?

      • tuhkamunienkingi

        Oot räkäpäitten ampujien KIISTATON kunigas ;-)


    • HelvettiäköTäällä

      Miksi tuo Viskari ei mene K18-puolelle kirjoittamaan pornokirjoituksiaan?

      Vastaus löytyy tulkitsemalla yläpuolella olevia kirjoituksia.

      • LopetaHuutaminenHölmö

        Miksi aina vedät Kuninkaan mukaan kirjoituksiisi? Me muut kyläläiset kerromme totuuden hänestä, hän on ehdottomasti yksi kylämme mukavimmista henkilöistä. JOS, siis JOS, hän tulee tälle palstalle niin hän kyllä kirjoittaa omalla nimellään, kuten olet huomannut.


      • PelkkääPaskaaNettiTäynnä
        LopetaHuutaminenHölmö kirjoitti:

        Miksi aina vedät Kuninkaan mukaan kirjoituksiisi? Me muut kyläläiset kerromme totuuden hänestä, hän on ehdottomasti yksi kylämme mukavimmista henkilöistä. JOS, siis JOS, hän tulee tälle palstalle niin hän kyllä kirjoittaa omalla nimellään, kuten olet huomannut.

        Lopeta jo, Anssi!

        Ei sinua kukaan usko! Olet epärehellisyytesi niin äärettömän monta kertaa todistanut!


      • TouhuasiNähnyt

        Tiedät ihan helvetin hyvin itsekin, että ei ole kysymys mistään "miehen ja naisen välisestä kanssakäymisestä" ja sen vastustamisesta, vaan selvästi rikollisen touhun saamisesta kuriin!

        Oikeasti vähän vituttaa, että kylästä ei löydy sen vertaa miehiä, että tekisivät sinulle henkilökohtaisesti selväksi, että kannattaa lopettaa tuo turha kirjoittelusi ilman mitää oikeaa asiaa!

        Itse kun en ole Etelä-Savosta.


      • häpeäitseäsi

        Oletkin se raakkuja varis.


    • MaksaaSeVieläKaikesta

      "Tiedät ihan helvetin hyvin itsekin, että ei ole kysymys mistään "miehen ja naisen välisestä kanssakäymisestä" ja sen vastustamisesta, vaan selvästi rikollisen touhun saamisesta kuriin!"

      On tuon ukon touhua saatukin kuriin.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13674407/toimitko-verkossa-fiksusti-ja-turvallisesti

      Pian tuon keskustelun jälkeen ukko lopetti törkeän touhunsa julkkisjuoruissa, ihan viranomaisten toimesta!

      Ukolla täytyy olla aina joku kanava mainostaa itseään laittomasti. Täällä se on tämä oman kylänsä palsta.

      • TouhuasiNähnyt

        :DD

        On ihan eri luokan paskaa, mitä kirjoitat vuodesta toiseen, kuin "kissa käveli tien yli" :DD

        Vittu oikeasti pedari, jos muualla asuisit, niin et enää palstojen paskaamiseen kykenisi!

        Se on hyvä vaan, että raivoat. Toivottavasti päästäsi katkeaa verisuoni! On se kumma, miten joiltakin puuttuu täysin moraali, ihan täysin!!


    • EiKukaanTajua

      Aina vaan tuo kehitysvammainen paska yrittää tyrkyttää paskaa kotipornoaan ja huijata tyhmiä teinityttöjä!

      POLIISIKIN tietää äijän ja on estänyt sen toiminnan julkkisjuorut-palstalla!

      Miten vitussa ukko aina vaan voi paskaansa kirjoittaa?

      • OletJulkkispalstallakin

        Tämän palstan lukijat häiriintyvät väkivaltaa, kiroilua ja solvaamista pursuavista kirjoituksistasi. Ukko-sanaa käytetään lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla. Miksi et voisi pysyä vain oman alueesi palstalla?


      • Selvennetään
        OletJulkkispalstallakin kirjoitti:

        Tämän palstan lukijat häiriintyvät väkivaltaa, kiroilua ja solvaamista pursuavista kirjoituksistasi. Ukko-sanaa käytetään lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla. Miksi et voisi pysyä vain oman alueesi palstalla?

        Ukko on ukko, eli vanha äijä!

        Ei sinusta todellakaan mitään poika-sanaakaan voi käyttää, vaikka itse sitä harhautusmielessä viljelet, VIISIKYMPPINEN PEDARI!


    • Losangeles

      MISTER harkitsee muuttoa Hollywoodiin. Köyhiä Mänttiharjulaisia ei ole enää kuvaa kiusata. Isot kuviot odottavat.

    • kuumapakkaus18

      Ihanaa kun ne kamalat herjaavat aloitukset poistuvat saman tien. Kiitos ihanille moderaattoreille.

      • SavonMiäs

        Alotit taas sitten tyttöilemää..Soita 020202 ja kysy kangaskaupan numeroa,soita sinne ja tilaa itsellesi hame teetettyä.Kyllä sä niin neiti olet kaikinpuolin.Mies joka viihtyy homonpunaissa vinyylihousuissa...ei ole muuta kun neiti,kuten itsekkin tiedät.


    • Trokari77

      Kukaan ei ole kateellinen punaisissa homomaisissa housuissa räkälöissä munaansa vatkaavaalle tyypille kade mistään kohtaa

      • HulluakinHullumpiCopy

        Taidat olla vähän kade, Misterin "työkalulle" ! !


    • Kerttu-Liisa45

      Kammottava tämä nuoren tytön haukkuja. Pää pystyyn äläkä välitä haukkujista.

      • MitenNoloVoiUkkoOlla

        TYPERYS sinä Anssi olet!


      • Kerttu-Liisa45

        HULLU sinä olet!


    • MäntyharjunPuolesta

      Toivottavasti se työporukka pääsi tänne meidän pitäjään marjastamaan. Löysiköhän se naislauma ketään eräoppaaksi metsien märille mättäille?

    • Kopelov

      Ilmiantakaa roska, niin minäkin teen tarvittaessa. Marjastajat pääsivät lappeenrannan imaginaaritaivaaseen. Ja tuntuu sinne olevan lisää pyrkijöitä.

    • Kopelov

      Tehkää, kuten minä tein. Ilmiantakaa tämä lappeenrantalainen eitoivottu sikiö.
      Saasta poistuu.

      • ÄläppäsValehtele

        Olet ihan harjulta Trolli


    • Miljunääri88

      Kovat on tulot Mänttiksen miehellä, reilu 7000e vuodessa. Sillä sitä reteesti elellään ja kehuskellaan miljuunilla

    • Oksettavuutta

      Nettipoliisi on TÄYTTÄ P*SKAA!!!

      OLISI TUOKIN VISKARIN RIKOLLINEN TOUHU JO NÄIDEN KAIKKIEN VUOSIEN JÄLKEEN LOPULLISESTI LOPPUNUT, JOS SE MUUTA OLISI!!!

    • Julgubben-

      Hyvä on ykkösmajakan ottaa tänäkin jouluna tuo joulupukin rooli. Kaikki kutsuvat pukin kylään. Etenkin nuoret naiset saavat lahjat pukin lämpimäisten kerä. Tilaa sinäkin yh-äiti pukki.

    • PoliisiOnPop

      Tiedoksi palstan spämmistä on vihdoin tullut tietoa Mikkelin poliisilta. Juttu siirtyy syyttäjälle ja spämmärin tekoset menevät oikeuden ratkottavaksi.Se on varmaan jotta liki 20v jatkunut spämmääjä tulee saamaan lain ankarimman rangaistuksen, Ehdollisella ei pääse ja korvaukset tulevat olemaan 6 numeroinen luku. Tulee spämmääjälle sopiva joululahja, kun saa vielä ennen joulua kutsun oikeuteen.

    • korina-päpi

      No, nytkö tuli kopelowichille lähtö. Ois nyt saanut vielä joulunpyhät räkättää. Kuten laulussa sanotaan, mentävä mun on.
      Onhan siellä velliä ja tatuoituja pärinäpoikia. Ei käy illat pitkäksi. Ja vaihteluahan se on poikarakkaus pelkän veivaamisen sijaan.

      • JuurikinNäin

        Tosi miehet pärjäävät paikassa kuin paikassa. Onhan tu todistettu että menestyy tuhansien silmäparien edessä tehdessään vakka mitä huimia temppuja, siihen sitä vaaditaan rautaisia hermoja sekä lihaksia. Ei vellihousuisista pärinäpojista ole mihinkään. Tuli ja kipnäsuihku lentää, kun kylän majakka valaisee. Mies joka tunnetaan maailmalla esityksistään, ei paljon kateellisten herjasta piittaa. Taitaa taas loska lentää herjaajien housille kun urheiluauto kaasuttaa tiehensä.


      • TuoUROSvaillaVERTAISTAAN

        Palstalla tunnetun häirikön jouduttua oikeudelliseen vastuuseen on vääjäämättä tilanne, että hän joutuu (on jo joutunut) lopettamaan spämmäämisen. Vastaisuudessa kukaan ei enää ammatikseen herjaa paikkakuntalaisia esiintyviä taiteilijoita. Tämä nostaa valtavasti Mäntyharju-palstan tasoa, sillä pääsemme jatkossa keskittymään keskustelemaan pitäjäämme puhuttelevista aiheista.


    • Mapi.koggee

      Voiko magdzdallakin kaasuttaa silleen ruopimalla. Se ois kyllä maggeeta.

      • Jotairajaamilläajaa

        Onko mäntyharjun trollilla mazda?


      • Kunkkujussi
        Jotairajaamilläajaa kirjoitti:

        Onko mäntyharjun trollilla mazda?

        Ilmeisesti tuo harjun ykköstrolli on semmosen hommant ku nui kehua retostaap.


    • turhaamustamaalausta

      Aika sama mitä täällä kirjoittelee, ei näitä sivuja lue kuin muutamat ihmiset.

    • NahkaNiekka

      Kyllä tätä luetaan ja palstan tasokin on noussut, kun häirikkö lopetti jatkuvan trollaamisen ja spämmin. Kylän tunnettujen henkilöiden jatkuva herjaaminen on loppunut. Toivottavasti nuo kylää koskettavat ajankohtaisetaiheet ovatkin juuri vakinaisten keskustelijoiden ruodittavana. Siinä taas kunnon keskustelut viriävät ja törkyjutut jäävät pois.

      • ModerointiS24

        Ylläolevaa viestiäkin on katsottu ja luettu jo 2320 kertaa. Näin on.


      • ketämukakiinnostaa
        ModerointiS24 kirjoitti:

        Ylläolevaa viestiäkin on katsottu ja luettu jo 2320 kertaa. Näin on.

        Pari hassua tyyppiä kirjoittelee täällä toisilleen eri nimimerkeillä.


    • ModerointiS24

      Ai siis oikeesti on katsottu.
      Toivoo nimimerkki "magdzda surisee, tytöt pörisee. "
      Lappeen latu aukeaa.

      • Kunkkujussi

        Kopi jouluksi häkkiin.Hyvää joulua.


      • Aisiisoikeestaisiis

        Ai siis oikeesti ai siis ihan oikeesti, oikeesti, voi vatipäitä täällä, oikeesti


      • Hopeahousupukki

        Joulupukki tänäkin vuonna kartanon kovin. Hallelujaaaa!!!!


      • Kunkkujussi
        Hopeahousupukki kirjoitti:

        Joulupukki tänäkin vuonna kartanon kovin. Hallelujaaaa!!!!

        Kato Kopio heräilly😆


      • Nolojuttuolet

        Kopio kysyy, vastaa ja kommentoi, nolo ukko 😉 😉 😉


    • OfficialFanClub

      Tuleeko pian ulos taas pukin ja pukin muorin koitoksia. Viime jouluna oli tosi hyvät esitykset. Lisää odotetaan, editoinnilla on jo valtava kiire. Fanit ovat nyt todella kiihkoissaan, saisi jo lentää tuotos nähtäväksi.

    • Hiukkakateellinen

      Seiskan mukaan oli kuvannut Etelä-Amerikan kuumimman pornotähden Kesha Ortegan kanssa videoita.

    • Kunkkujussi

      Kopio on niin joulu mielel niin joulu mielel🤣

      • JussilleKeräys

        Joulumieltä kaikille vaan jopa itse Jussillekkin..buaaahaaaaaaaaaaaaaaaaah


      • Mitä-se-haluaa
        JussilleKeräys kirjoitti:

        Joulumieltä kaikille vaan jopa itse Jussillekkin..buaaahaaaaaaaaaaaaaaaaah

        Jussille uus akka ja toyota?


    • tulkaaElokuvabisnekseen

      Pahalta tuntuu kun ei saa vapaasti kertoa mielipidettään otsikon aiheesta!

      "Kateelliset herjaamassa pitäjän kiistatonta ykkösmajakkaa."

      Tuohon haluaisin sanoa lauseen, joka ei riko Aller Median sääntöjä:

      Lukekaan kiistatonta maan tunnetuinta viihde-lehteä, niin tiedätte mitä valtakunnassa ja Etelä-Savossa tapahtuu!

      Älkää hyvät moderaattorit nyt tätä poistako, ettehän vaan?

    • Sivustaseurattu

      Mahtaa herjaajaa harmittaa kun Anssi tekee videoita ja lehdet kirjoittaa niistä kehuvia juttuja näistä herjaajan negatiivisista nettikirjoituksista huolimatta.

      • MenestyjäOnHän

        Törkykirjoittajat sekä muut kateelliset ovatkin kimmastuneita kylän miehen huikeasta ja pitkästä menestyksestä, toki voi palkkioiden summatkin herättää närää.


      • pellemikäpelle

        "Mahtaa herjaajaa harmittaa kun Anssi tekee videoita ja lehdet kirjoittaa niistä kehuvia juttuja näistä herjaajan negatiivisista nettikirjoituksista huolimatta. "
        Vuoden 2017 paras vitsi :-)


      • GojohnnyGooo

        Outoa että mies joka pärjää hyvin saa rapaa niskaansa omalta kylältä. Tietysti miehen menestys kalvaa toisia.


    • Hollywood-ja-Japani

      Kaikista ei ole elokuvatähdiksi, saati sitten tuloja ostaa mahtavia urheiluautoja!

      Meidän kylällä on vain yksi supertähti, joka tunnetaan ympäri maailmaa!

      • japanijahollywoodroskaa

        Ukko ei ole yli 15 vuoden aikana vaihtanut valehtelevaa levyään kertaakaan!!!

        Näkeehän sen kaikki, että tuo on pelkkä loisiva rikollinen, joka ei ole kunnolla tunnettu edes Savossa!


    • KaikkiFanit

      Kopion valheelliset viestit eivät vaikuta mitenkään pitäjän ykkösmajakan kykyyn ja haluun. Saavuksensa hänen ovat suuret.

      • kopiojakopiopelleolet

        Tuohan on täysin selvä todiste siitä, että kirjoitat itse tuota vuodesta toiseen taukoamatta jatkunutta valehtelevaa p***aa ja olet aina itse myös kirjoittanut!


      • oletpelkkäloisivapelle

        Mitähän ne suuret saavutukset sitten muka ovat???

        Ukko kirjoittaa aina pelkkää p***aa ja häipyy sitten aina, ilman että on tarkoitustakaan keskustella mistään. Ei sinulla ole koskaan ollutkaan mitään oikeaa ja todenmukaista asiaa, etkä kykene väitteistäsi edes keskustelemaan!!!


    Ketjusta on poistettu 181 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe