HS-GALLUP HALLITUKSELLE MIELEEN..

ARVOSTUSTA

Leikkausten ja sääs­tö­pää­tösten tiedettiin vaikuttavan kanna­tus­lu­kuihin, mutta yhtä lailla on tiedetty, että niitä on ollut pakko tehdä. Kanna­tus­lu­vuista välittämättä.
Nyt näyttäisi siltä, että kansalaisilta alkaa tulla yhä enemmän ymmärrystä hallituksen tekemisille. Tutki­mu­sa­jan­koh­taan osui kilpai­lu­ky­ky­so­pi­muksen syntyminen. Se oli Sipilän ja hallituksen suurhanke, joka kovan uurastuksen jälkeen saatiin onnellisesti maaliin. Sekin on voinut vaikuttaa myönteiseen suuntaan.

21

291

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perästäkuuluu

      Miksiköhän puolugalluppeja ei ole nyt tehty, taitaa kannatukset olla miinuksella kaikilla eduskuntapuolueilla.

      Hallitus saa kiitosta niiltä joille se hyödyt järjesti, työväestö ei kyllä kiitä.

    • Opositiolleturpiin

      Opposition numeroista on syytä panna merkille kaksi seikkaa. Ensiksi: vihreät ovat onnistuneet paremmin kuin suurin oppo­si­ti­o­puolue SDP. Ja toiseksi: yleisin arvio oppo­si­ti­o­puo­lu­eille oli ”ei hyvä eikä huono”.
      Kovin korkealle eivät kansalaiset opposition toimintaa noteeraa .

    • Nytlähteejakovaa

      Sipilän arvostus on kasvanut. Hän on myös selvästi suositumpi kuin Timo Soini ja Alexander Stubb. Silti myös Soinin ja Stubbin arviot olivat hiukan parantuneet...

      • Osto gallupit onkin siksi niin kivoja, niiden tulokset saadaan tilaajalle mieleisiksi.


      • MustaPetteri kirjoitti:

        Osto gallupit onkin siksi niin kivoja, niiden tulokset saadaan tilaajalle mieleisiksi.

        Hulluhan sellainen lehti olisi, joka maksaa mieleisistään galluptuloksista. Halvemmalla tai ilmaiseksi pääsee, kun vain väittää, että on muka tehty gallup tietystä aiheesta, vaikka tulokset ovat lehden toimituksen keksimiä.


      • HSon
        MustaPetteri kirjoitti:

        Osto gallupit onkin siksi niin kivoja, niiden tulokset saadaan tilaajalle mieleisiksi.

        kommari lehti.


      • Å112

        Stubb on kansanedustajana nostanut kannatustaan jonkin verran. Soinin kannatus nousee, kun kaikki puolueen tekemät 23 parannuskohtaa saadaan äänestäjien tietoon.
        Moni ei tiedä kuin yleveron poiston ja takuueläkkeen nousun kahdesti, esim ökyveneiden verotus ei ole monenkaan äänestäjän tiedossa.


    • Juurinäinon

      Juha Sipilän hallituksen toimet Suomen talouden kuntoon­pa­nossa alkavat näkyä myönteisenä käänteenä hallituksen kanna­tus­lu­vuissa?..

    • Mörköuhkaa

      Ei ole täysin poissuljettua, että perus­suo­ma­laiset lähtevät hallituksesta, mikäli kannatus ei nouse. Tällöin keskustalla on käsissään halli­tusk­riisi ja vähintään halli­tus­neu­vot­telut...

    • Eiuhkaa

      Vasurien kannatus on aika lailla maksimissa, koska Suomessa ei ole ideologisesti niin vasemmalla olevia äänestäjiä kuin kymmenkunta prosenttia äänestäjistä, Grönlund katsoo. Uudesta puheen­joh­ta­jasta Li Anderssonista tosin tuskin ainakaan on haittaa puolueelle. Nuori, nopea ja sanavalmis, hän toteaa.

    • Kannatus

      piti hyvin vaaleissa..

    • Faktaapukkaa

      Kunnallisvaalit sen kertoi: Hallitus ei nauti kansalaisten luottamuta.

      • Älähännyt

        Keskustalle eniten valtuutettuja !


    • hiipparit

      Siirtymävaiheen kuntavaalien tuloksella ei maata johdeta. Sote tulee ja suurinosa päätöksistä siirtyy itsehallintoalueille. Opposition voiman ilmaus jäi vihreiden tuhnupieruksi. Vihreille tuli ongelma heittopussiäänestäjistä. Vihreät hajoaa puheenjohtaja vaalissa, koska vihreät myivät sielunsa. Vihreistä on tullossa SDP:n sisarpuolue ja sitä odottaa radikaalisiiven irtaantuminen omaksi rymäksi.

    • Pohdituttaa

      On mielenkiintoista, kummalta haetaan korvauksia näitä SoTe töppien aiheuttamista, tulevista kuolemista. Niitä aiheutetaan sairaille ja sairastuville Sipilän hallituksen taitamattomalla tja hosuvalla toiminnalla. Haetaanko siis korvaukset vammautumisista ja kuolemista, keskustalta, Sipilältä henkilökohtaisesti, vai osallistuvatko kaikki, myös ne jotka vastustavat tuota SoTe katastrofia kustannusten, siis laskujen ja virhekorvausten maksuun.

      • Sotesta

        Olet ymmärtänyt koko Soten väärin, Sotella on nimenomaan tarkoitus turvata kansalaisille terveyspalvelut tulevaisuudessakin, vai onko jotain perusteita ettei näin olisi ?


    • KiitostaHallitukselle

      Nyt näyttäisi siltä, että kansalaisilta alkaa tulla yhä enemmän ymmärrystä hallituksen tekemisille. Tutki­mu­sa­jan­koh­taan osui kilpai­lu­ky­ky­so­pi­muksen syntyminen. Se oli Sipilän ja hallituksen suurhanke..

      • Suomenkansalla

        on järki päässä, ainakin suuremmalla osalla.


      • Järjelliset.ihmiset
        Suomenkansalla kirjoitti:

        on järki päässä, ainakin suuremmalla osalla.

        Siisi Sipilää ei jatkoon.


    • Suominousuun

      Se oli Sipilän ja hallituksen suurhanke, joka kovan uurastuksen jälkeen saatiin onnellisesti maaliin. Sekin on voinut vaikuttaa myönteiseen suuntaan....

    • Perustuslakiasiantuntija

      Tuo aloituksen gallup on miltei 2 vuotta vanha. Hallituspuolueiden kannatus on alamaissa, etenkin keskustan ja siniset tippuvat varmasti vuoden päästä eduskunnasta. Varma tappio odottaa ja seuraavan hallituksen tehtävä on korjata vahingot ja tutkia nykyhallituksen tekemisten laillisuus.

      Näistä soteen, aktiivimalliin ja kikyyn liittyvissä asioissa nykypäättäjät saattavat olla jopa leivättömän pöydän ääressä kun asioiden laillisuus tutkitaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1802
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      95
      603
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe