Takaisin kierteessa

Mulla ei valitettavasti oo muuta kuin, että itse olen samassa tilanteessa.. Paino tippunut 13kg kesäkuusta ja en haluisi sen pysähtyvän, mutta kun ei tämä tervettäkään ole :(.

Kikkelis kokkelis
Mitäs läksit nii i

Paraneminen n on aina mahdollista. Hakeuduthan hoitoo ja sitoudut sekä motivoidut siihen 110 prosenttisesti.
Voimia toipumisen tielle. Vaikea sairaus tämä, mutta taistellaan vastaan!

Hei vaan sinullekkin apua kaipaava taalla toinen samallainen! Olen suht hyvin pysynyt valoisalla pinnalla joitain vuosia jo ja nyt tuntuu minullakin, etta alan vajoamaan takaisin pimeyteen...
Masennuskin pilkistaa paataan ja olin juuri sangynpohjassa 3 paivaa ilman minkaanlaista motivaatiota mihinkaan. Vuosien ajan olen ollut suht raittiina oksentelusta, on ollut tietenkin satunnaisia takapakkeja, mutta nyt alkaa lahtea kasista ja tuo pikku masennuspilkahdus sai mut hatkahtamaan. Mutta ma en aijo antaa periksi ma en suostu. Jotenkin ta elaman uudelleen rakentaminen on edennyt niin hyvaa mallia ja olen nahnyt pilkahduksen valoisasta maailmasta, etta ma en ena aijo hukkua sinne paskakuoppaan vellomaan oksennukseeni. Ne pitkat vuodet kun ma sairastin on jattanyt valtavan suuret jaljet ja arvet muhun. Ma jattaydyin taysin yksin. Ma olin olematon mun laheisille ja syrjaytynyt yhteiskunnasta. Mulla ei ollut loppujenlopuksi yhtaan kaverisuhdetta jaljella. Ma olin piilossa elamalta.
Nyt kaikki on alkanut asettua paikoilleen ja uusia suhteita syntyy. Ne on tuntunut tosi hyvilta ja myos tosi pelottavilta ja jotenkin nytten alkaa elama avautua mulle silla tasolla, etta luulenpa vaan etta ne on juuri ne asiat mita eteen tulee mitka on saaneet mut sulkeutumaan. Ihmisuhteet, terveys, ulkonako, koulu ja tyo, tulevaisuus. Niin paljon kasiteltavaa ja sulateltavaa.

Ehka se on se paranemisprosessin osa. Se etta vaikka paasee oksentelusta eroon ja paattaa parantua ja parantuukiin, niin maailma ei olekkaan muutuunut ymparilla, elama heittelee ja meidan reagoinnin siihen on muututtava. Uskon, etta on mahdollista parantua se vaan saattaa vieda vuosia tai loppuelaman, etenkin jos on sairastanut pitkaan. Itse ajattelen, etta vaikka mulla tulisi vuosien saatossa oksenteluja ja sairaus valtaa minut ajoittain niin kunhan ma tiedostan sen ja taistelen paranemiseen pain, niin ma olen terveyteen pain. Jos ma pystyn miettimaan, etta oksennanko, niin en oksenna. Tai jos pystyn miettimaan, etta ahminko, niin en ahmi. Jos se tulee kuin aaltona mun yli ilman etta ma pystyn reagoimaan, niin ma annan itselleni anteeksi. Ta taitaa olla kovempi tyo ihmisena itsensa kanssa kuin mita olenkaan tajunnut. Eipas olekkaan kyse vaan herkuista ja syomisesta. Siina heijastuu mun elama ja mun pelot ja mun toiveet ja mun halut ja mun rakkaus ja kaikki mika on patoutunut.

Itsellani on jooga ja meditaatio ja muut henkiset harjoitukset apuna niin kehon tasapainottamiseen kuin myos mielen.
Toivottavasti sinullakin on jotkut keinot ja varmasti onkin, jos jo niin pitkaan pysyit hyvana! Sina olit niin reipas kun pysyit niin pitkaan raittiina, ala anna periksi jos huono kausi iskee! Ja jos tuntuu ettei yksin pysty jatkamaan, niin hakeudu takaisin hoitoon, nyt kun tunnistat oireet etka halua ena vajota syvalle kuoppaan niin se on vaan ja ainoastaan edistysaskel taydelliseen paranemiseen!!!
Tsemppia tosi paljon ja minakin tsemppaudun taalla!