Tämäonsuunt

EU-ihanuutta agraarisosialiteillekin. Te olette tottuneet saamaan valtiolta. Miltä tuntuu, kun valtio jakaa tukea myös muille kapitalisteille? Onko se niinkuin olisi itseltä pois vai niinkuin, että on hyvä, että muitakin kapitalisteja autetaan, kun eivät itse tule omillaan toimeen ja ovat kasinopeleissään ottaneet riskejä, joihin eivät itse pysty vastaamaan tai eivät halua vastata, vaan pyytävät yhteiskunnan apua.

Italialaiset pankit horjuvat konkurssien partaalla. Eu joutuu pääomittamaan niitä. Suomi joutuu myös maksamaan niiden "pelivelkoja".

Ei riitä, että maa maksaa jäsenmaksunsa EU:lle. Jäsenetuihin kuuluu myös, että maa osallistuu pelureiden tappioiden rahoittamiseen. Tämä on vastoin EU:n sääntöjä. Mikään ei pidä tässä yhteisössä paikkaansa.

Suomi pääomitti suomalaiset pankit 1990-luvun lamassa veronmaksijien pussista. Nyt samaa tehdään suuremmassa mittakaavassa. Tämäkö on EU:n perimmäisen tarkoitus?
Maksattaa suurella massalla kapitalistien johdannaistappiot ym pelivelat. Jo on kummaa kapitalismia! Mitä suomalaisille kuuluu italialaisten pankkien rahahuolet. Se on loputon suo!

Älkää taas vain väittäkö, että jos emme maksa, niin työttömyys lisääntyy Suomessa, kuten Kreikan yhteydessä. Työttömyys tässä yhteisössä lisääntyy kaikesta huolimatta. Kansaa kusetetaan tuollaisilla puheilla. Jotkut jopa uskovat noihin juttuihin.

Tähän on ratkaisu: yhä todennnäköoisempää on, että Suomi eroaa EU:sta. Se ei onnistu tämän hallituksen aikana, mutta kansa vastoin rahaeliitin tahtoa haluaa eroon moisesta. Eikä riitä, että eduskunta päättää erosta. Se on manipuloitavissa lobbareiden avulla ja isolla rahalla. Ei kannata vedota johonkin asiantuntijuuteen kansanedustajien kohdalla. Sitä on vielä vähemmän kuin kansan keskuudessa. Jokainenhan näkee omin silmin, mitä tapahtuu. Minä en halua maksaa italialaisten pankkien tappioita - eikä kukaan muukaan palkansaaja tai eläkeläinen Suomessa. Kreikan kusetukset riittävät.
655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Löysä Tyttö Jutan tollero hankkii uudet Takkuut. Suomi maksaa.

Äänestä
  • Pikkuisen Asiallisuutta Kielenkäyttöön Kiitos.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Pikkuisen Asiallisuutta Kielenkäyttöön Kiitos.

    kouluttaa. On se vittu ääliö.

    Äänestä

  • Perseerkki_taas kirjoitti:

    kouluttaa. On se vittu ääliö.

    On syytä kouluttaa Moukkia.

    Äänestä

Mille oikeille kapitalisteille täällä muka jaetaan tukea. Ei tainnut Supercelli saada Tuho Eskon raiskaamassa maassa edes starttirahaa.

Äänestä

Eikö italialaiset pankit lainanneet Talvivaaraan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bdvbbvbc kirjoitti:

EU-ihanuutta agraarisosialiteillekin. Te olette tottuneet saamaan valtiolta. Miltä tuntuu, kun valtio jakaa tukea myös muille kapitalisteille? Onko se niinkuin olisi itseltä pois vai niinkuin, että on hyvä, että muitakin kapitalisteja autetaan, kun eivät itse tule omillaan toimeen ja ovat kasinopeleissään ottaneet riskejä, joihin eivät itse pysty vastaamaan tai eivät halua vastata, vaan pyytävät yhteiskunnan apua.

Italialaiset pankit horjuvat konkurssien partaalla. Eu joutuu pääomittamaan niitä. Suomi joutuu myös maksamaan niiden "pelivelkoja".

Ei riitä, että maa maksaa jäsenmaksunsa EU:lle. Jäsenetuihin kuuluu myös, että maa osallistuu pelureiden tappioiden rahoittamiseen. Tämä on vastoin EU:n sääntöjä. Mikään ei pidä tässä yhteisössä paikkaansa.

Suomi pääomitti suomalaiset pankit 1990-luvun lamassa veronmaksijien pussista. Nyt samaa tehdään suuremmassa mittakaavassa. Tämäkö on EU:n perimmäisen tarkoitus?
Maksattaa suurella massalla kapitalistien johdannaistappiot ym pelivelat. Jo on kummaa kapitalismia! Mitä suomalaisille kuuluu italialaisten pankkien rahahuolet. Se on loputon suo!

Älkää taas vain väittäkö, että jos emme maksa, niin työttömyys lisääntyy Suomessa, kuten Kreikan yhteydessä. Työttömyys tässä yhteisössä lisääntyy kaikesta huolimatta. Kansaa kusetetaan tuollaisilla puheilla. Jotkut jopa uskovat noihin juttuihin.

Tähän on ratkaisu: yhä todennnäköoisempää on, että Suomi eroaa EU:sta. Se ei onnistu tämän hallituksen aikana, mutta kansa vastoin rahaeliitin tahtoa haluaa eroon moisesta. Eikä riitä, että eduskunta päättää erosta. Se on manipuloitavissa lobbareiden avulla ja isolla rahalla. Ei kannata vedota johonkin asiantuntijuuteen kansanedustajien kohdalla. Sitä on vielä vähemmän kuin kansan keskuudessa. Jokainenhan näkee omin silmin, mitä tapahtuu. Minä en halua maksaa italialaisten pankkien tappioita - eikä kukaan muukaan palkansaaja tai eläkeläinen Suomessa. Kreikan kusetukset riittävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu