Tiesi jo 1990-luvun puolivälissä Hyvinvointivaltion nykymuodossaan tulleen Tiensä Päähän! Lisäksi hän nosti Yksilönvastuun Esille. Hyvinvointivaltio pystyy Elättämään Tietyn Määrän Sairaita, Vammaisia ja Hyvin Heikkolahjaisia. Terveitä ja Työkykyisiä Ihmisiä sen Tehtävä ei ole Elättää. Sen Tehtävä on olla näille Ihmisille TilapäinenTurvaverkkovaltio.
Risto E.J. Penttilä
7
148
Vastaukset
- glx
Saatan olla väärässäkin mutta minun mielestäni sinun mielipiteesi useimmista asioista ovat samat, kuin takavuosina olleella Nuorsuomalaisella puolueella. Risto E.J Penttilä oli Nuorsuomalaisten kansanedustaja, samoin kuin Jukka Tarkka.
- Näin.se.menee
Risto E.J Penttilä on äärioikeitoa kokoomuksessa, apunaan mm Suvi-Anne Siimes.
Entinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
NYT SAA NAURAA ! - f22
Jos nyt yksilönvastuuta haluat korostaa, niin eihän täällä muita tarvittaisikaan kuin risto e.j. penttilä, joka tarjoaa ja maksaa. On suorastaan tolloa väittää, etteikö hyvinvointi kuuluisi kaikille. Valitettavasti huuhaaporvarit kuvittelevat, että hyvinvointi kuuluu yksinomaan heille.
Hyvinvointi kuuluu kaikille tottakai. Hyvinvoinnin takaava Turvaverkkovaltio ja Velaksi Myyvä Karkkikauppamainen Hyvinvointivaltio ovat kaksi eri asiaa.
- Hallaahon.äänestäjä7
PENTTILÄN LÄÄKE ON KUITENKIN VÄÄRÄ
LISÄÄ EUROOPANUNIOA JA LISÄÄ FEDERALISMIA
eu on tulonsiirtounioni jossa pohjoinen maksaa etelän LÖYSÄN JULKISEN SEKTORIN JA ONNETTOMAN TALOUDENPIDON KUTEN RANSKAN JA ITALIAN
JA ENTISET EU:N KOLONIALISTIVALTIOT LÄHETTÄVÄT KÖYHÄT SAIRAAT JA OPPIMATTOMAT MATUT SUOMEEN ELÄMÄÄN ETUOIKEUKSIN SOSSUSSA KOKO IKÄNSÄ
ei kukaan oppinut aloitteellinen kehitysmaalainen TULE SUOMEEN OPISKELEMAAN PAKKORUOTSIA JA MAKSAMAAN HALOSLAISEN SOSIAALIPOLITIIKAN VEROJA VAAN MENEE USA:HAN ANSAITSEMAAN TUOTTEILLAAN IDEOILLAAN OPINNOILLAAN JA JOS EI PÄÄSE NIIN ENINTÄÄN ENGLANTIIN TAI RANSKAAN, EDES ITALIA EI KIINOSTA MATUA KUN SILLÄ EI OLE SOSIAALITURVAA EIKÄ ENTISIÄ SIIRTOMAITA JUURIKAAN
EUROALUE ON TOIVOTON KERHO VANHOJA UKKOJA JAUHAMASSA PROPAGANDAA TYYLIIN JUNCKER
Tilanne pahenee koska Brexitin jälkeen hörhöt pääsevät lisäämään vielä enemmän Eurooppaa KAAMEINTA OLISI YHTEINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ YHTEINEN TYÖTTÖMYYSVAKUUTUS JA LOPULTA YHTEINEN BUDJETTI
PENTTILÄ ON TÄSSÄ KERHOSSA HÄMMENTÄMÄSSÄ SUOMALAISIA
VASTAISKU
SUOMALAINEN, VAIKKA HELSINKI OLISIKIN JO MENETETTY MATUILLE, ÄLÄ LANNISTU, 9000 lukukertaa http://mvlehti.net/2016/07/08/paivan-video-helsinki-on-jo-menetetty/
Mahdollisuuksia on, HYÖDYNNÄ TILANNE
JA KÄYTÄ PAKKORUOTSIA
HARVINAINEN TILAISUUS
YLE FEM NYT PERJANTAINA 8.7. KELLO 11 - 12 (myös SVT World samaan aikaan)
JIMMIE ÅKESSON, RUOTSIDEMOKRAATTIEN PUHEENJOHTAJA, ESIINTYY JA KERTOO RESEPTIN MENESTYKSELLE, kilpailee Ruotsin suurimman puolueen asemasta. Eli resepti Perussuomalaistenkin menestykselle olisi olemassa ottamalla mallia
Reseptin kirjoittaa ja esittää RUOTSIDEMOKRAATIT nyt kello 11
NÄHTÄVISSÄ MYÖS YOUTUBE
https://www.youtube.com/watch?v=eI1rabw0UkM
KIINNOSTUS ON VARMAA, JIMMIE ÅKESSON ESITTÄÄ KÄYTÄNNÖLLISIÄ KEINOJA RUOTSIN OTTAMISEKSI HALTUUN TAKAISIN RUOTSALAISELLE KULTTUURILLE, ERITYISESTI 53 ALUEELLA, JOTKA OVAT PAHAN RIKOLLISUUDEN TUHOAMIA http://www.svd.se/akesson-trygghet-och-tillit-ska-sattas-framst/om/almedalen-2016
Todellinen konflikti nykyajan Ruotsissa on rakentavan ja tuhoavan kulttuurin välillä. Ruotsidemokraatit tekevät kaikkensa niitä rinnakkaisyhteiskuntia vastaan, jotka sikiävät antiruotsalaisessa ilmapiirissä ja joissa kukkii laiton oikeudenkäyttö ... Viime viikkoina olemme lukeneet tuskallisia uutisia siitä, kuinka nuoret tytöt joutuvat järjestelmällisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi konserteissa ja festivaaleilla. Turvallisuus, tasa-arvo ja perustavaa laatua oleva yhteisöllisyys on Ruotsissa saanut vakavan iskun ... MUTTA ON TOIVOA. JA SE RIIPPUU MEISTÄ KANSALAISET ... Todellinen ristiriita on rakentavan ja tuhoisan välillä. ON NIITÄ, JOTKA OVAT VALMIITA HOITAMAAN TEHTÄVÄNSÄ JA NIITÄ JOTKA VAIN JA AINOASTAAN VAATIVAT ETUOIKEUKSIAAN. Ristiriita on niiden välillä, jotka kunnioittavat niitä ruotsalaisia, jotka ovat asuneet ja eläneet täällä ennen meitä ja ovat siksi valmiita sopeutumaan Ruotsin kulttuuriin ja historiaan ja niiden välillä, jotka eivät ole valmiita sopeutumaan
Lyhyesti, tämän päivän konflikti on niiden välillä, jotka rakentavat autoja - ja niiden välillä, jotka polttavat autoja
(Jimmie Åkesson esittelee puhettaan Almedalenissa) http://www.svd.se/akesson-trygghet-och-tillit-ska-sattas-framst/om/almedalen-2016
TURVALLISUUS RUOTSALAISILLE ON KAIKKI KAIKESSA
http://www.svd.se/akesson-trygghet-och-tillit-ska-sattas-framst/om/almedalen-2016
Det är dags att ta kontrollen över de 53 "förlorade områden" som är särskilt utsatta för allvarlig brottslighet. Det skriver SD-ledaren Jimmie Åkesson inför sitt tal i Almedalen. I dag väntas SD presentera ett program där hårda tag och svensk kultur står i fokus. - 187
Penttilä on jotenkin pimeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604
