Lue tämä, mikäli et jaksa enää elämää ja elää! Huomaan, että täällä on niin suuri määrä viestejä, etten välttämättä ehdi vastaamaan riittävän moneen. Yritän kirjoittaa yleispätevän viestin omien kokemusteni perusteella, josta toivottavasti on muillekin apua. Tässä ei tietenkään tule olemaan kaikki elämässä tarvittavat asiat, mutta kenties jotkin näistä auttavat Sinua.
Olen ollut kovin masentunut, joka oli jo itsessään suuri haaste, mutta sen ohella minua vaivasi pakko-oireinen ajattelu, joka johti ahdistuskohtauksiin. Ahdistuskohtauksilla en viittaa mihinkään pieniin perhostuntemuksiin vatsan pohjassa, vaan täysiin paniikkikohtauksiin, joista ei tuntunut olevan mitään pakokeinoa. Tämä eri vaivojen valintatalo pilasi elämäni (siis sen aikaisen, olen päässyt jo tolpilleni). Menetin lihasta, sillä lopetin urheilun ja menetin ruokahaluni. Ryhtini huononi ollessani koneella; yritin turruttaa mieleni katsomalla netistä (huonolla ryhdillä joskus jopa 13 tuntia putkeen) mitä lie soopaa, sillä en kyennyt kohtaamaan todellisuutta. Ryhdin huononeminen johtikin pitkäkestoisiin kiputiloihin vartalossa. Jäin henkisesti koukkuun paniikkilääkkeisiin, joista vaivuin lähes välittömästi ottamisen jälkeen jopa 14 tunnin unille (ei kirjoitusvirhettä. tiedän, että 13h koneella 14h nukkumassa on enemmän kuin 24h) . Nämä luontaisesti haittasivat kaikkia arkiaskareita. Paljon muutakin varmasti oli, mutten muista kaikkea.
Koin, etten pääse näistä asioista millään yli. Koin, että ongelmani oli laadultaan sellainen, etten koskaan tule olemaan onnellinen, enkä tule koskaan löytämään rauhaa. Ajattelin, että mitä järkeä on edes yrittää, sillä maailmahan on paska paikka ja vaikka jotenkin onnistuisin unohtamaan kaiken tämän ja olemaan onnellinen, niin joskus muistasin sen paskuuden ja romahtaisin uudestaan.
Etsiessäni apua, löysin aina neuvoja, kuten "lähimmäistesi tuki ja rakkaus on tärkeää". Ajattelin, että eihän nämä toimi. Kuinka joku kaveri tai äiti voisi muuttaa maailman ja saada minuun varmuuden, että ei asiat lopulta ole niin huonosti ja että ei tarvitsisi pelätä. Nyt tajuan, että ihmiset ovat tärkeitä, joskaan heihin ei tule takertua liikaa/epäterveesti. Mutta kerron muutamat pointit, joiden koen olevan tärkeitä tai hyödyllisiä:
1. Masennus vääristää. Tämä vaikuttaa kliseiseltä, mutta se on totta. Et huomaa masentuneena todellisuutta, vaikka masentuneena toki tuntuukin siltä, että on nimenomaan nähnyt todellisuuden, sen jota ei onnellisena nähnyt. Masennuksen aiheuttama alakulo, pelko ja suru saa hyvän näyttämään a) epätodennäköiseltä b) kestämättömältä c) heikolta d) sellaiselta, ettei se oikeastaan olekaan hyvää tai ainakaan vaivan arvoista.
Älä ymmärrä väärin, maailmassa on inhottavia ja pahoja asioita yllin kyllin. Se, mitä yritän sanoa sinulle, on se, että masennus paisuttaa ja voimistaa pahat asiat ja pienentää ja heikentää hyvät asiat. Masentuneena on hyvä ankkuroida mielensä siihen faktaan, että pahuuden lisäksi on myös hyvyyttä. Heikolla hetkellä on hyvä tietoisesti muistuttaa ja muistaa, että masennus vääristää ja sumentaa näkökenttää!
2. Älä masennu siitä, että olet masentunut. Älä sure sitä, että olet surullinen. Älä ahdistu siitä, että olet ahdistunut. Älä pelkää sitä, että pelkäät. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Moni yrittää liiallisissa määrin saada kaikki huolet ja sen ilmentymät katoamaan välittömästi. Koen itse, että mitä enemmän niistä stressaa, sitä suuremmiksi ne muuttuvat. Vähän sama asia kuin se, että yrittää voimakkaasti olla ajattelematta pinkkiä elefanttia. Mitä kovemmin yrität, sitä varmemmin ajattelet sitä :D Toki masennuksesta, surusta, ahdistuksesta ja pelosta on hyvä päästä yli, ja se vaatii (ajoittain kovaakin) ponnistelua, mutta yliyrittäminen tuhoaa flown kokonaan. Ajattele nyrkkeilijää, joka yrittää heti ensimmäisestä erästä lähtien joka lyönnillä tyrmätä tasaväkisen vastustajansa. Hän ei todennäköisesti osu lainkaan ja kuluttaa kaikki energiansa.
••Pähkinänkuoressa: Tee töitä parantumisesi eteen, mutta anna asioiden ns. tapahtua omalla painollaan ja virrata omalla ajallaan.
JATKUU... JATKUU... JATKUU... JATKUU...
Olen ollut kovin masentunut, joka oli jo itsessään suuri haaste, mutta sen ohella minua vaivasi pakko-oireinen ajattelu, joka johti ahdistuskohtauksiin. Ahdistuskohtauksilla en viittaa mihinkään pieniin perhostuntemuksiin vatsan pohjassa, vaan täysiin paniikkikohtauksiin, joista ei tuntunut olevan mitään pakokeinoa. Tämä eri vaivojen valintatalo pilasi elämäni (siis sen aikaisen, olen päässyt jo tolpilleni). Menetin lihasta, sillä lopetin urheilun ja menetin ruokahaluni. Ryhtini huononi ollessani koneella; yritin turruttaa mieleni katsomalla netistä (huonolla ryhdillä joskus jopa 13 tuntia putkeen) mitä lie soopaa, sillä en kyennyt kohtaamaan todellisuutta. Ryhdin huononeminen johtikin pitkäkestoisiin kiputiloihin vartalossa. Jäin henkisesti koukkuun paniikkilääkkeisiin, joista vaivuin lähes välittömästi ottamisen jälkeen jopa 14 tunnin unille (ei kirjoitusvirhettä. tiedän, että 13h koneella 14h nukkumassa on enemmän kuin 24h) . Nämä luontaisesti haittasivat kaikkia arkiaskareita. Paljon muutakin varmasti oli, mutten muista kaikkea.
Koin, etten pääse näistä asioista millään yli. Koin, että ongelmani oli laadultaan sellainen, etten koskaan tule olemaan onnellinen, enkä tule koskaan löytämään rauhaa. Ajattelin, että mitä järkeä on edes yrittää, sillä maailmahan on paska paikka ja vaikka jotenkin onnistuisin unohtamaan kaiken tämän ja olemaan onnellinen, niin joskus muistasin sen paskuuden ja romahtaisin uudestaan.
Etsiessäni apua, löysin aina neuvoja, kuten "lähimmäistesi tuki ja rakkaus on tärkeää". Ajattelin, että eihän nämä toimi. Kuinka joku kaveri tai äiti voisi muuttaa maailman ja saada minuun varmuuden, että ei asiat lopulta ole niin huonosti ja että ei tarvitsisi pelätä. Nyt tajuan, että ihmiset ovat tärkeitä, joskaan heihin ei tule takertua liikaa/epäterveesti. Mutta kerron muutamat pointit, joiden koen olevan tärkeitä tai hyödyllisiä:
1. Masennus vääristää. Tämä vaikuttaa kliseiseltä, mutta se on totta. Et huomaa masentuneena todellisuutta, vaikka masentuneena toki tuntuukin siltä, että on nimenomaan nähnyt todellisuuden, sen jota ei onnellisena nähnyt. Masennuksen aiheuttama alakulo, pelko ja suru saa hyvän näyttämään a) epätodennäköiseltä b) kestämättömältä c) heikolta d) sellaiselta, ettei se oikeastaan olekaan hyvää tai ainakaan vaivan arvoista.
Älä ymmärrä väärin, maailmassa on inhottavia ja pahoja asioita yllin kyllin. Se, mitä yritän sanoa sinulle, on se, että masennus paisuttaa ja voimistaa pahat asiat ja pienentää ja heikentää hyvät asiat. Masentuneena on hyvä ankkuroida mielensä siihen faktaan, että pahuuden lisäksi on myös hyvyyttä. Heikolla hetkellä on hyvä tietoisesti muistuttaa ja muistaa, että masennus vääristää ja sumentaa näkökenttää!
2. Älä masennu siitä, että olet masentunut. Älä sure sitä, että olet surullinen. Älä ahdistu siitä, että olet ahdistunut. Älä pelkää sitä, että pelkäät. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Moni yrittää liiallisissa määrin saada kaikki huolet ja sen ilmentymät katoamaan välittömästi. Koen itse, että mitä enemmän niistä stressaa, sitä suuremmiksi ne muuttuvat. Vähän sama asia kuin se, että yrittää voimakkaasti olla ajattelematta pinkkiä elefanttia. Mitä kovemmin yrität, sitä varmemmin ajattelet sitä :D Toki masennuksesta, surusta, ahdistuksesta ja pelosta on hyvä päästä yli, ja se vaatii (ajoittain kovaakin) ponnistelua, mutta yliyrittäminen tuhoaa flown kokonaan. Ajattele nyrkkeilijää, joka yrittää heti ensimmäisestä erästä lähtien joka lyönnillä tyrmätä tasaväkisen vastustajansa. Hän ei todennäköisesti osu lainkaan ja kuluttaa kaikki energiansa.
••Pähkinänkuoressa: Tee töitä parantumisesi eteen, mutta anna asioiden ns. tapahtua omalla painollaan ja virrata omalla ajallaan.
JATKUU... JATKUU... JATKUU... JATKUU...
Vastaukset 5
Vanhimmat
JATKUU... JATKUU... JATKUU... JATKUU...
3. Noudata velvollisuuksiasi, mutta ole itsellesi armollinen. Vaikka tahtoisitkin jäädä aina sohvalle makaamaan, tai peiton alle itkemään, tai tietokoneelle turruttamaan aivojasi, tai rakkaasi kainaloon lohduttautumaan, kannattaa sinun olla tehokas ja toimelias ihminen. Se on hyväksi aivoillesi ja mielellesi. Jos olet aina vain mukavuusalueellasi, saatat addiktoitua siihen (jolloin mahdollisesti tarvitset aina vain "isompia annoksia") ja sekin alkaa menettää arvoaan. Siitä tulee pakko, eikä se ole enää se sama aarre. Kun et syö säännöllisesti, liiku säännöllisesti, tee ja koe, masennut vain lisää, kuin häkkiin vuosiksi vangittu eläin. Kun häkin ovi avataan, ei tuo ennen niin iloinen eläin jaksa enää juosta vapauteen, vaan turtuneilla aivoillaan ajattelee kaiken olevan turhaa (kyvyttömänä muistamaan, kuinka mahtavia kaikki kokemukset OIKEASTI ovat) ja heikkenevän terveytensä kanssa odottaa kuolemaa.
Mutta vaikka sanoinkin, että kannattaa olla aktiivinen monipuolisesti, niin täytyy myös ymmärtää, että esimerkiksi suuriin juhliin lähteminen jo valmiiksi ahdistuneena ja masentuneena saattaa olla vaikeaa.
••Pähkinänkuoressa: Tee ja koe asioita, pidä hyvä päivärytmi ja -järjestys, ja elä terveellisesti, mutta älä ole liian ankara ja vaativa itsellesi.
4. Takapakkia tulee ajoittain. Kun takapakkia tulee, älä suivaannu siitä suuresti! Miksi lisäisit pahaa oloasi? Mutta älä myöskään ole "okei" sen kanssa. Kun sanon "älä ole "okei" sen kanssa" en missään nimessä tarkoita sitä, että sinun tulisi pitää takapakkia maailmanloppuna! Yritän vain sanoa, että edistyminen on haastavaa jos ei edes yritä välttää takapakkia, vaan on ihan tyytyväinen siihen :)
••Pähkinänkuoressa: Takapakkia tulee joskus; suhtaudu siihen oikein.
5. Suhtaudu tunteisiisi oikein. Tunteethan ovat toki tärkeitä, en sitä kiellä. Hiukan ykköskohtaa sivuavasti: masentuneena tunteet ovat tavallaan vääristyneitä. "Sinä" (masentunut versiosi) et nauti siitä, mistä Sinä nautit. Yritä siis ajatella JÄRKEVÄSTI. Pohdi, mikä on hyödyllistä ja hyvää; mistä Sinä nauttisit, mikäli et olisi masentunut. Sanotaan, että rakastat lenkkeilyä. Masentuneena lähdet lenkille ja saatatkin olla ihan alakuloinen. Huomaat tunteesi ja ajattelet, ettet pidä tästäkään enää ja kenties jopa lopetat lenkkeilyn. Mutta kehottaisin, ettet anna liikaa (toki huomioi ne) arvoa masennustilassa luomillesi näkemyksille ja kokemuksille asioista. Yritä arvioida kuinka kivaa tämä asia olisi aidolle Sinulle ja pyri toimimaan ainakin osittain sen mukaan.
••Pähkinänkuoressa: Masentuneena tunteesi ovat jossain määrin vääristyneitä ja ne eivät välttämättä anna tarkkaa kuvaa siitä, mistä sinä oikeasti nautit ja hyödyt.
Hienoa! Hyvin kirjoitettu!
Kiitos.
Hyvin kirjoitettu ja hyviä pointteja, mutta neuvomalla tuskin saat vakavasti masentuneen mielialan nousemaan, vaikka ajatuksesi on kaunis..Kirjoittamasi on pitkälti tarinaasi omasta selviytymisestäsi, miten olet asiat ajatellut. Kuulostaa, että olet löytänyt hyviä selviytymiskeinoja, joista varmaan kannattaa ottaa mallia. Jokaisen ongelmat on niin yksilöllisiä luonteeltaan, vaikka jtn universaalia masennuksessa onkin.
masennus itsellä lähti itsellä niin syvästä arvottomuuden tunteesta, mitä yksinäisyys ja kiusaus aikaansai, häpeästä, kriittisyydestä itseä kohtaan ja toivottomuudesta että vaikka kuinka olisin takonut itselle järjen ääntä päähän, ei tämä kielteinen ajatuskehä lähtenyt, joka hallitsi jokaikistä ihmiskohtaamista ja sai minut tuntemaan itseni surkeaksi ja maalasi kaiken mustaksi. siinä oli aina selkeä syy:häpeä.Päässä soi kokoajan sama levy " olet arvoton ", mikä esti kaiken toimintani ja lamaannutti. Siihen pisteeseen asti että seisoin sillalla ja mietin hyppääväni, jonne olin kåvellyt lukiossa hyppytunnilla. Yhtäkkiä havahduin ja järkyttyneenä koko hommasta menin takaisin kouluun.
Minullekin tuli tutuksi kotona hömppää / pakenen asioita-vaihde. Tarvitsin sen. Se oli mistä nautin. Ja ruoasta. Lihoin mikä ei helpottanut tilaa. Häpeä vaan kasvoi.
Sitten hain apua, pääsin suosta. En avun takia, vaan koska halusin parantua ja lopettaa elämisen pakenemisessa, koska tympäännyin tilaani. Tuskaa , ahdistusta ja itsensä haastamista se vaati.tein häiritseville asioille jtn, laihdutin 20kg. Ahdistus ihmisten parissa olosta muuttui iloksi muista, ja hiljalleen itsen hyväksymiseen. Olin niin hukannut sosiaaliset kykyni, että luulin, että puhun suunnilleen jotain toista kieltä mitä muut ei ymmärrä, ja ylitulkitsin muiden eleitä. Jotka kaikki kertoi ettei ihmiset pidä minusta mielessäni.
Vuosien varrella kun löysin ihmisten parissa olemiseen itsevarmuuden,mikä vaati tuhannesti, ja luulin löytäneeni onnen, selättäneeni kaiken paskan, saaneeni kaiken, mitä halusin, mikä tavoitteeni oli, minkä eteen ponnistelin(liikaa) löysinkin itseni tilanteesta jossa olin ajanut itseni seinään, elämäni suurimpaan kriisiin ..Burn outiin, mikä on ajanut minut elämäni pahimpaan ongelmaan ja sairasteluun. Olin valinnut tuhoisan selviytymiskeinon. Suorittamisella itsetunnon nostatuksen, ja kiltteyden että minut hyväksytään, en osannut sanoa ei, mikä ajoi minua uupumukseen. Koko ajan luulin parantuneeni, vaan olin kokoajan vaativampi itselle, menin, näin, koin mutten osannut sanoa, missä raja jaksamisessa menee. Liikuinkin,ja söin muka terveellisesti, mutta lepo unohtui. Lopussa lenkit jäi välistä, en enää jaksanut. Välillä mietin, onko meillä edes mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloomme järkeilemällä. Teemme ratkaisuja, muttemme ymmärrä aina niiden seurauksia. Nyt olen lähtöpisteessä, vetäytynyt yksin. Täynnä itsevihaa.Uupunut. Itsetuhoinen. Kunpa saisin edes sen hömpän katselusta nautintoa. Olen hengissä päivän kerrallaan.
Hyvä viesti. Olet oikeassa siitä, että kullakin on se oma kokemus ja polku, jota kukaan ei voi täysin ymmärtää. Kaksi pointtia:
1) Voimme varmaankin olla samaa mieltä siitä, että vaikka kukin kokee masennuksen polun eri tavalla, on kaikille hyödyllistä ottaa tietoiseksi asenteeksi toivo. Ei tietenkään sellaista amerikkalaista feikkihymyä. Eikä myöskään sellaista pakkomielteistä "pakko olla iloinen, pakko muistaa, että kaikki menee vielä parhain päin" –ajattelua. Mutta ainakin yrittää hiukan muistaa, että kaiken toivon heittäminen kaivoon on turhaa. Mieti aurinkoa toivon symbolina; et ainoastaan näe aurinkoa, vaan sen avulla näet. Välillä toivo on toki vaikea nähdä, mutta on hyödyllistä tehdä pieni uskonhyppy ja tukeutua siihen ajatukseen, että toivoa on, vaikka olosi saattaisikin tuntua epävarmalta. En ole aivan varma, mutta veikkaan tämän olevan pragmaattista tietoteoriaa. Eli uskoa siihen, että parhaat uskomukset ovat tosia ja auttavat myös löytämään totuuden. Toivo on tällainen, sillä toivo ja epätoivo ovat molemmat mahdollisia ja tietyllä tapaa masentuneen valittavissa (vaikka masentuneena se toivo tuntuu niin kaukaiselta ja epätoivo niin luontaiselta), mutta epätoivon avulla ei näe mitään, toivon avulla näkee.
2) Olen samaa mieltä sanomastasi: "[M]utta neuvomalla tuskin saat vakavasti masentuneen mielialan nousemaan"
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tunneryöpyssäkin on tärkeää muistaa järki. Etenkin aluksi ne tunteet ovat niin voimakkaita, että tuntuu siltä, kuin järkevä toivoon nojaaminen ei auttaisi lainkaan, mutta järki ja tiettyihin periaatteisiin nojaaminen tekee ns. näkymätöntä työtä. Vähitellen se antaa raameja sille parantumiselle :)
Mutta joo, kukin kokee masennuksen omalla tavallaan.