oon 11 vuotta, 127cm pitkä ja painan 22kg. Olemme äidin ja isän kanssa ajatelleet sellaista vähän isompaa mutta siroa ponia. Hevosten parissa olen hommannut koko ikäni.Aloin ratsastamaan 7 vuotta sitten. Meillä on pihassa oma talli ollut 27vuotta ja nyt meillä on kolme ravuria joilla ei voi ratsastaa. Ravihommistakin on kokemusta, ohjastanut olen vähän säpäkämpää tammaa hiitillä. Osaan myös hoitaa ja tehdä hevosen oireista ns. Oman diagnoosin. Tunnistan esim. Mätäpaiseen, ähkyn ja kaviokuumeen oireet. Isäni ja äitinikin ovat hevosihmisiä, Olisivat omassa ponissa täysillä mukana.
Oonko valmis poniin
Ponityttö05
3169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos on muitakin hevosihmisiä perheessä, niin etköhän oo :-)
Kuten olen aikaisemmnikin sanonut, ei noin nuori voi yksin omistaa hevosta eikä mitenkään olla valmis omaan hevoseen. 7 vuottakin on vielä tosi vähän kokemusta, varsinkin kun ei niin nuorena voi asioita vielä kovin paljoa sisäistää.
Mutta koska vanhemmat ovat hevosihmisiä, ei ole mitään estettä miksi he eivät voisi sinulle ponia ostaa. Vanhemmathan siitä ponista tietysti vastuun kantaa, vaikka se olisikin "sinun".
Jos perheessä on muita hevosihmisiä jotka pystyvät huolehtimaan hevosesta niin kyllä. Pakko sanoa että olen vielä 11(04) täytän ihan loppuvuodesta 12 mutta miten olet noin pieni? Itsekin kyllä olen pienikokoinen mutta kuitenkin. (Olen siis 145cm/35kg)