Hajanainen ja sekava sohiminen ei vakuuta ketään eikä tuota tulosta.
Olisikin parempi jättää politikointi niille jotka sen osaavat, hallitsevat ja siinä menestyvät. Persut, Demarit, RKP, Kokoomus, Keskusta, Vihreät, Vasemmisto jne, onhan näitä joka suuntaan ja tulostakin niiltä syntyy. Eiköhän anneta näille neuvot, toivomukset ja äänet kuten yli 99,9 % äänestäjistä muutenkin antaa.
Ehkä IPU:n paikka olisi jonkin muun parissa vaikkapa urheilussa tai jossain kansallisessa tai miksi nyt kansainvälisessäkin pelissä tai visailussa. Viinanjuonti tai tikanheitto tai pontikankeitto olisivat sopivia, myös eukonkantoa ajattelin, mutta sitten muistin IPU:laisten perustan olevan itsepäisyydessä johon kumppani ei sovi ja siksi lajin pitääkin olla ehdottomasti yksilölaji. Politiikkahan ei ole sitä koskaan.
IPU:n olisi hyvä keskittyä yhteen asiaan
43
441
Vastaukset
- lauantai.ipuli
Kiitosh näin teherähän <3
- ipu.deani
Oliskos piereskely se ipulaisten uus jutska? Käpsehtiminen on kans yx mikä menee rutiinilla.
- ole-vaiti
Eikös eduskuntapuolueet ole jo tehneet sen mitä ehdotat IPUlle? Urheilukin on pilattu kaikin tavoin dopingilla ja rahalla. Kiitos ei. IPU on sen verran fiksu puolue ettei ole erehtynyt myymään maata itään tai länteen. Urheilussakin on sama piirre. Urheilijat saavat itse näyttää lahjansa ,mikään kepuliporukka ei paranna asiaa . Huolestuttavalta näyttää kun seuraa sekä politiikkaa että urheilua. Menestystä ei tule ja syy siihen on aina sama. Lahjattomuuys jota rahalla ei voi muuttaa lahjakkuudeksi. Ja politiikassa raha ei tuo viisautta vaan tuhoaa ihmisten talouden korruption takia.
- luuserien.itsepetos
Ipu ei myy mitään eikä tarjoa mitään ipu = 0 ja sen ovat äänestäjät onneksi aina tajunneet.
- Suuri-humala
Parempi nolla kuin miljardit miinukset. Sulla on Kepun sävel jossa etumerkillä ei ole merkitystä. Kunhan sekoillaan vahvasti etunojassa. Vaikuttaa siltä että kaikki politiikan teko perustuu joko humalaan tai tyhmyyteen. Rehellisyys ei tuo kannatusta,ei ainakaan vielä. Sitten vuosien päästä tapellaan taas verissäpäin ja unohdetaan lahjakkaasti mitä tämä puolue sanoi.
- pesa.pallo.mail
Intikkapuolueen palstalla on hiljaista, ovat kaikki vielä ryyppäämässä, ehkä syyskuulla tulee muutama raivonkatkuinen krapulapäivä jolloin palstalta saa lukea kunka jenkki sortaa ja ryöstää ja ryssä hyysäis niin mukavasti.
Sitä odotellessa tuutulaulua komuille:
https://www.youtube.com/watch?v=nLMHfrQQHiA - pahin.painajainen
Ihan tulee IPU:n muistoissa kultaiset itsenäisyyden ja Kekkosen ajan vaput elävästi mieleen kun pistää tämän vielä silmukaksi pyörimään..
https://www.youtube.com/watch?v=6sNt2wCXtns - epäonnistunut-hemmo
Nyt suuri johtaja eli sinivihreä kieltää suomalaisilta jo tikanheitonkin kesämökillä. Koko EU-porukan ajatus perustuu toisten asioihin puuttumiseen. Siksi Britania erosi ja jatkoa seuraa. Kun ne ovatkin noin naiveja että luulevat läskipäinä olevansa muita viisaampia ja pystyvänsä' johonkin.
Tiedoksi vain että EU on pyörittänyt velaksi taloutta vuosikymmenet ja pistänyt kansan maksamaan velat käsittämättömän valtavilla elvytyksillä vuodesta toiseen kansan rahoilla jotka EU on ottanut suoraan kansan pankkitileiltä . EU maksattaa tuet kansojen verokassasta ja ihmisten tileiltä. Kerää veroja kuten alvin .Tuhlaa rahat huvituksiin ja päättömän kalliisiin hankkeisiin jotta saa kannatusta yrityksiltä ja niiden omistamilta medioilta. EUn ei tarvitse edes ylläpitää sotavoimia turvaamassa kansan jokapäiväistä elämää. Päinvastoin se maksaa terrorismin tulon Eurooppaan ja seuraukset näkyy.
Nuo vanhat korruptiopuolueet tekevät todella paljon ja kaikki pahaa. Puhua ei enää saa . On palattu kekkosdiktatuurin aikaan ja johtaja on samannäköinen. Kaikista pahinta on kekkoskehut jotka viiltää sydäntä kuin veitsi. Emme kaipaa tällaista epäisänmaallisuutta joka perustuu muilta varastamiseen. - sut-up-stupidot
IPU:n keskittymiskyvyn puutetta ja vieroitusoireista kärsivien ainoa oikea tapa ja keskittymisharjoitus on vaikeneminen.
- tarkka.poika
Kuuntelemiseen.. Shuhisheeko se ämphäri vielhä shhhhhhhhh
kumarrun.... PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT! - varsinkin.mikko
Ehkäpä IPU:n keskittymistä varten on olemassa hyvä keino. Pitää sekalainen kymmenpäinen hörhökaartinsa ruodussa ja hiljaa ;)
- aromit.talteen
Toivottavasi ei mene liian vaikeaksi, koska ehdotuksessani on oikeastaan kaksi eri vaihetta. Joka tapauksessa ehdotan, että IPUloiset voisivat alkaa keräilemään sinkkiämpäreitä ja keskittyä kiljun laadun jalostamiseen.
- ipulien.painajainen
nopea alasajo olisi se yksi ja ainoa oikea asia.
- persulandia
Ei ipua mitään alas kannata ajaa. Aatteellinen yhtenäisyys vaan on saatava aikaan ennenku pystytään kasaamaan puolue taas kokoon.
Ipussa on persuj, paitsi niitä jotka on persuista tullu ja joilla on edelleen ne vanhat sieltä tullet ajatukset niin myös niitä jotka edelleen toimii persuissa jäsenenäkin. Sellainen on kestämätöntä eikä sitä kuulu sietää.
Samoin niin Suomen sisu on persujen järjestö ja mahdollisimman kaukana ipun aatteen ytimestä ja sydämmestä. Ei kuulu ipulaisten hääriä niin arvelluttavassa puljussa.
Oletteko tietoisia että esim ipun hallituksessa oleva Akseli Erkkilä on Kittilässä persujen valtuustoryhmässä ja toimii Suomen Sisun Lapin piirin puheenjohtajana.
Sitte teillä on myös julkipersu muija siellä.Pitäis päättää jos on persu tai ipulainen. Molempia ei voi millään olla, kun aatteet on niin erillaiset. Ei oikeestaan mitään mikä yhdistäis. Poistakaa ihmeessä ipusta noi persupellet niin saatte enemmän uskottavuutta.
Ei silti. Näyttää Ipussa pari sellaistakin tyyppiä olevan, jotka persutaustoistaan huolimatta on kehittynyt oikeaksi ipulaiseksi. Esim. "Maakunnan Masa" Juankoskelta.- aamu.iltaa.yä
ÖÖÖöö
Hieman tarkennusta jäin kaipaamaan tähän:
"Pitäis päättää jos on persu tai ipulainen. Molempia ei voi millään olla, kun aatteet on niin erillaiset. "
Mikä on ipun aate, siis selkeä aate?
Ainoa mikä tulee kirjoituksista selkeästi esiin, on kaiken länsimaisen vastustaminen ja väittäminen sen olevan sotaisaa ja orjuuttavaa. Idästä taas tulee kohtalotovereita joita panetellaan ja sorretaan syystä ja media on itää ja ipua vastaan.
Sitten on iso joukko kuin ripuloivan ulosteen nimitys "varpusparvi" jotka huutelee sitä sun tätä, nämä eivät olisi koskaan kelvanneet halveksimiisi persuihInkaan, mutta ipulle kelpaa kunhan maksaa jäsenmaksun. Asia muuttuu äkin sitten, kun alkaa vaikkapa vaalien alla julkisesti mokailla. Silloin joku alajärven tappi sanoutuu kyseisen sanomisista ja tekemisistä julkisesti irti. Antamatta kuitenkaan vastauksessaan sen selvempää ipun varsinaista linjaa esille. Se kun häätäisikin osan piskuisesta tukikunnasta.
IPU:lla ei ole mitään selkeää linjaa tai aatetta jota se ajaisi tai ajaa, Itsenäisyys puolueen nimessä on lähinnä vitsi, ja toiminta tuolle tavoitteelle päinvastaista, ja siitä on turha syyttää puolueeseen muutamaa perusuista tullutta, kyllä vika on ihan puolueen heikossa rakenteessa ja siinä, että se on tyhjän päälle rakennettu risukasa.
- ugh.olen.puhunut
IPU.LLA ON SELKEÄT AATTEET!
Puolueeton ja rajaton lännen vastustaminen!
Venäjän puolustaminen ja valehteleminen sen tekemisistä ja kaiken sotilastoiminnan ja miehitysten sekä siviiliuhrienkin kiistäminen.
Tässä on aatetta kylliksi ja se riittäköön ja sitä kutsuttakoon itsenäisyydeksi.- näillä.eväillä
OOOooW!
- siihen.on.nykyisin
IPU voisi keskittyä vaikkapa rauhalliseen elämän ehtooseen. Istua kiikkustuolissa ja katsella ilta-auringon laskua, niin ne muutkin teidän ikäiset tekee.
- markkina.heikit
Satujen rustaaminen on ipulle entuudestaan tuttua, paljon faktaksi väitettyä historiavääristelyä ja pelottelukirjallisuutta on EU:n julkaisu tukien nostamiseksi suollettu iputehtaalta ulos. Valitettavasti kansaan ei vain uppoa paskanjauhanta totuudeksi väitettynä, siis miksipä eivät ryhtyisi siihen ihan virallisesti ja kirjoittaisi satukirjan jossa on mörkelöitä ja korkeloita. Mitään dokumentti tai faktapohjaista ei IPU:laisilla resursseilla kannata edes yrittää.
- ostan.sen.het
Kannatan
IPU:n
ILTASATU
VARTTUNEEMMILLE
LAPSILLE - helpottaa.luulotautiin
Tai IPU:n iltaörinä peilin edessä itselleen.
Antaisi paremmat unetkin. - ryssänäisyys.ohjelma
IPUhan keskittyy miltei vain, yhteen asiaan. Pesosen palvontaan ja hömelöiden harhanjohtamiseen.
- uudet.puhurit
Alas ajo ja tilaa uusille vilpittömille hankkeille!
IPUexit JA SUOMI ENSIN! - niiku.sankkohommis
Olisikos pystyssä pysyminen mitään?
- pervod.elostlijat
Tai pitämään julkisilla paikoilla housut jaloissaan.
- edistystä.tapahtunut
Kirjakerho on jo
- uudet.tuuletukset
Ei tarvitse keskittyä mihinkään IPU:n loru on loppu!
- kaik.on.mänt
Kun nyt maksaisivat kunnialla velkansa ja lopettaisivat touhun ennen rökälekonkurssia ja julkista häpeää.
- kovin_surullista
IPU:n harras liki satapäinen kannattajakunta on hajaantunut sittemmin Väyrysen Kansalaispuolueeseen, Soinin irtioton myötä osin Perussuomalaisiin ja osin Sinisiin ja radikaalein rasistisen mutta niin ryssähtävän kiihkon ommavimmat SKE liikkeeseen jossa vanha kannattajakortti torikeräily kukoistaa erilaisilla pinsseillä terästettynä kuin IPU:ssa aktiivisempina aikoina ainakin, samalla kun saa kunnon adrenaliinihyökyn kroppansa rähistessään ja kohdentaessaan julmia ja tuomitesevia katseita ohikulkijoihin ja pakottaessaan raajarikkoja mummoja kirjoittamaan nimensä paperiin, joka ei velvoita mihinkään, mutta lahjoittaa on syytä vapaaehtoisesti kuukausittain ja korttikeräystä täytyy jatkaa ja siihen osallistua.
Vain muutama tittelillä IPU:un arvonimityksin naitettu narsisti pitää IPU:n illuusiokuplaa ja korttitaloa itsepintaisesti pystyssä. - loppuis_jo
trio narsistus antakaa aidoille tilaa
- triopersoonat
Olisi kiva tietää, ketkä kuuluvat tuohon trio narsistus-porukkaan puoluehallituksesta.
- jotain_shokkihoit
Voiskos nää IPU:n viimoiset pehmopäät jo taluttaa katkaisuhoitoon tai muuten vain suljetulle osastolle, ei niitä niin montaa ole, että se liikaa yhtiskunnalle maksaisi, pikemminkin asia kääntyisi tulopuolellen aikapa nopsaan.
- haju_haitta
Olisikohan se tuo henkilökohtainen hygienia se IPU:loisten juttu johon kannattaisi panostaa ja keskittyä..
- paras_jokaiselle
Siis IPU:lithan tunaroi AINA
Siksi ei kannata suositella edes keskittymistä. Lafka vaan nurin. - pissa_pannu
Missä lie se tervattu ovi, joka olisi viimeisen hyvä vetää perässään kiinni? Onko siitä tehty saunapuita..
- taatusti_kannatettu
Kunniakkaasti ja ilman kiertoliikkeitä, nimivenkoilua ja kommervenkkeja tehty puolueen lakkauttaaminen on se mihin rauniossa kannattaa nyt ehdottomasti keskittyä. Sen luulisi olevan jotenkin toteutettavissakin, on siihen hankkeeseen niin suuri kansan tuloki, ettei mihinkään muuhun IPU hankkeeseen koskaan ole ollut.
- Sapphire-
Ipuhan on juuri täydellinen puolue, koska on niin monipuolinen ja sillä on inhimillinen ja tasapainoinen linja kaikkeen. Sikäli se sopii hyvin politiikkaan ja kaikkiin aikoihin ja tilanteisiin. Perusjärkevä ja humaani ja moraalinen puolue.
- miks_sas
Ja PJ:n kuvia riittää ja ne on kauniita ja ihania ja somia ja suloisia
- niinpä_niin
Ei näillä ole voimia edes...
- puree_ruokkivaa
IPU loppuu siihen paikkaan kun ipuilu katsotaan ansiotoiminnaksi ja toimijalta lopetetaan kaikki eläkkeet.
- Anonyymi
Edelleen vaikkakin iän myötä se keskittymiskyky herpaantuu entistä herkemmin, olisi hyvä nyt oikein pinnnistää ja lyödä muistolause nuijalla pöytään.
- Anonyymi
"Mikä on ipun aate, siis selkeä aate"?
Se on balansismi. Käsitteen on lanseerannut IPUn edesmennyt puheenjohtaja Antti Pesonen ja se on hyvin kuvailtu hänen esseessään Tasapainon manifesti.
Se voi olla sillä tavalla hankala noille, jotka solvaavat IPUa kaikenlaisilla "ryssäkkä", "komukka" ym. jutuillaan, että se ei sovellu tuohon vaaleissa käytettävään nelikenttäanalyysiin. Siinä jää niin monia IPUn kannalta keskeisiä kysymyksiä analysoinnin ulkopuolelle.
IPU on isänmaallinen puolue, se on vain sitä toisella tavalla kuin perinteiset mittarit pystyvät näyttämään ja ipu kannattaa kansallisvaltioita ja niiden itsenäisyyttä. Ei vain Suomen, vaan muidenkin.
IPU kannattaa geopoliittiset tosiasiat tunnustavaa puoleettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikkaa. On höpönlöpöä, että IPU haluaisi jotenkin ajaa maamme Venäjän syliin. Puolueettomuus ja liittoutumattomuus tarkoittavat nimenomaan sitä, että edelleen pysyttelemme suurvaltojen erimielisyyksien ulkopuolella. Niinpä emme myöskään asettaudu esim. tukemaan Venäjää tai USA:a tai Putinia tai Trumpia. Se, että joku ipun ehdokas joskus on toiminut tuota periaatetta vastaan , ei määritä IPUn linjaa.
Isänmaallisuus ja kansainvälinen yhteistyö eivät sulje pois toinen toisiaan. Päinvastoin. Sehän on aina ollut IPUn lähtökohta.
IPU on tilanteessa, jossa se tavallaan on vasta aloittelemassa toimintaansa ikään kuin uutena puolueena. Puolue on nyt aatteellisesti yhtenäinen ja se aate vastaa Antti Pesosen toivetta ja hänen jättämäänsä henkistä perintöä. Antti itsehän tavallaan uskaltautui tekemään ne välttämättömät ratkaisunsa vasta parin viimeisen vuotensa aikana. Sen jälkeen kun hän oli ensimmäisestä sairaudestaan toipunut, hän teki kaikkensa saadakseen IPUn oikeasti työskentelemään ohjelmiensa mukaisesti ja samalla niille aatteellisille linjoille, joita hän ja osa IPUn järjestöväestä edusti. Kuka tahansa IPUn sisältä olisi tuon halutessaan pystynyt estämään tekemällä esim. omat ehdotuksensa puoluehallituksen jäseniksi ja hankkimalla äänestäjiä esitystensä tueksi. Miksi mahdollisuus jätettiin käyttämättä kahdessa perättäisessä (ensin ylimääräisessä, sitten sääntömääräisessä) puoluekokouksessa, on ainakin minulle mysteeri. Niinkuin sekin, miksi jotkut vuodesta toiseen antoivat vihaamiensa ihmisten jatkaa tehtävissään.
Nyt ennen näkemätön yhtenäisyys edellyttää samaa kuin uuden puolueen perustaminen. Se edellyttää myös, että ainakin osan täällä parjatuista henkilöistä pitäisi jaksaa jatkaa kaikesta huilimatta.
Vielä on sanottava sen verran, että "ryssäkät" siirtyivät Paavon siipien suojiin. - Anonyymi
Nyt oikein tarmolla koko revohka ja kunnolla keskittyen, kyllä se lopettamispäätös saadaan sieltä kakisteltua paperille saakka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768