Eipä ole hinnastoja alan yrittäjillä näkyvissä ja kysäisenkin etä mitähän tuntiveloituksia peräprutkulääkärit veloitavat kotikäynnistä rannassa? Veisin muuten trailerilla vaan kun ei paatti nouse omalla autolla ja toisaalta kauko-ohjauksien irottelu näyttää kanssa hiukan monimutkaiselta. Vai onko?
Mitähän maksaa peräprutkulääkärin kotikäynti ranna
Mercury_9.9hp
8204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisi varmaan liian yksinkertaista soittaa sille yrittäjälle ja kysyä häneltä itseltään....
Soittamisen älyäminen vaatisi jo vähintään 75 verran älykkyysosamäärää.
"Soittamisen älyäminen vaatisi jo vähintään 75 verran älykkyysosamäärää. "
Pitkä lama ja huono työllisyystilanne oireilee monella tapaa. Olen huomannut että syrjäytyneillä viikonpäivän ja vuorokauden kulumisen hahmottaminen menettää merkitystään. Esimerkiksi jotain pelejä saatetaan pelailla aamuun saakka kun ei ole töihinlähtö haittaamassa. Hiukan samaa on nimimerkki Ingenjöörillä, ihan vastaavalla tapaa hän ei hahmota sitä että lauantai-iltana ei mikään peräprutkupaja päivystä.
Taitaa nikki "Ingenjöör" kuvata varsin osuvasti elämäntilannettasi?
Pointti kyssärillä oli ja on se että alkaako amatöörimonttööri treenaamaan vapaapäivä-sunnuntaina kaasarin pura-putsaa-kokoa palapelia veneen perässä olevan prutkun kanssa vai kysäsee merkkiliikkeestä paikallakäynnin.
Ei täysin poissuljettua: https://www.youtube.com/watch?v=YaRxo3PAMA0
>>Pointti kyssärillä oli ja on se että...
Kannattaa laittaa se pointti siihen kysymykseen heti ensi kerralla.
Tuo pointtisi tekee kysymyksestä järkevän ja ilman pointtia kysymys on järjetön.
Ei me osata lukea sinun ajatuksiasi, joten kerro ne. (Sama koskee montaa muutakin kysymystä täällä , ei yksin tätä).
JA saat parempia vastauksia ja vähemmän kettuilua kun kerrot sen pointin.
Kyllä tuon aloittajan kysymys oli aivan asiallinen. Sitten on vielä se pointti, että me suomalaiset emme lähde helposti kysymään mitään kasvotusten tai edes puhelimella.
Kyllä siihen olisi voinut vastata aivan normaalisti ja jättää ne totutut Suomi24 törkyilyt pois.
Täällähän näkee monesti ketjun aloittajan "anelevan" armoa postauksessaan, että älkää nyt vaan olko ilkeitä minulle.
Kuten tämän sivuston luonteeseen kuuluu, on täällä helppo kysyä ja vielä helpompaa "vastata".
>>Kyllä tuon aloittajan kysymys oli aivan asiallinen.
Enpä minä sitä ole asiattomaksi väittänytkään.
Olisin tietysti voinut itsekin kirjoittaa ensimmäisen vastaukseni selvempään muotoon: "Soita suoraan yrittäjille, niin saat vastaukset saman tien. Ei päällä suomi24 kukaan tiedä hinnoista mitän, etenkin kun ne voivat vaihdella tos ipaljon yrittäjäst toiseen. Ja kun et edes kertonut missä päin Suomea veneesi on."
Nykypäivänä työ rannassa riippuu ihan yrittäjästä. Jos et kuittia vaadi, joku saattaa tehdä 50 tai toinen kuitilla 500.
Vaan itse kun purat ja rikot, niin aina kalliimmaksi tulee.
Pystytkö vetämään omalla autolla traileria? Jos maksat pari kymppiä paikalliselle maajussille niin se vetää traikun vedestä ja siitä voit jatkaa omalla autolla pajalle.
Omaan rantaan korjaaja maksaa maltaita jos tulee kauempaa. Halvemmaksi tulee jopa niin että vuokraat esim pakettiauton ja traikun ja ajat pajalle.