Tuli testailtua ja vertailtua todella monia Golf-luokan farmareita. Pääkriteereinä ajettavavuus, tilatm hinta ja luotettavuus. Loppumetreille pääsi Astra, Octavia, Golf ja yllättäen aivan lopuksi Seat Leon.
Astra oli pitkään suosikki, sillä auto tyylikäs ja tilava ja varustuskin kohtuullisilla lisäkustannuksilla kattava. Lisäksi Astra on aivan uusi malli. Loppuviimen pudotin ehkä juuri siksi Astran pois. Uudessa mallissa saattaa aina ilmetä lastentauteja ja Opelin kohdalla ei oikein kahden vuoden takuu ole siten riittävä. Jäljelle jäivät siis enää VW-ryhmä. Octavia on näistä tilavin, mutta samalla ehkä tylsimmän näköinen. Myös sen yleisyys on jo kääntynyt haluttavuutta vastaan. Golf taas on ylihinnoiteltu.
Onneksi kävin ihan piruuttaan kokeileen Sean Leon ST 1,0 tsi Style Ecomotive mallin. Ihastuin autoon heti. Litran turbo kulkee hienosti ja myös alavääntö yllätti positiivisesti. Ajo-ominaisuudet ovat jopa paremmat kuin Golfissa ja ulkonäkö hakkaa konsernisisaret kirkkaasti ainakin minun mielestä.Lisäksi kun autossa sattuu nyt olemaan erittäin halpa kampanja hinta ja vielä 5 vuoden takuu heinäkuun loppuun mennessä tehtävissä tilauksissa. Auton hinnaksi tuli metallivärillä ja talvirenkaat aluvanteilla ja Pack Stylellä(paketti, jossa parkkitutkat eteen ja taakse ja 2-puoleinen automaatti-ilmastointi kääntyvät peilit) ainoastaan 22000 euroa suoran kaupan alennuksella. Suoran kaupan alennus ei tosin ole paljoa noin tarjoushinnoitellussa autossa, mutta kuitenkin jotain. Vastaaava Golf vastaavin varustein olisi maksanut aika tasan 7000 euroa enemmän. Ei ollut enää vaikea tehdä valintaa.
Ainoa huono puoli asiassa on se, että autoja ei ole maassa vaan tilaukset menee lokakuun toimituksiin, mutta ehdottomasti ja lämpimästi autoa suosittelen nyt kenelle tahansa tilavaa järkiauto hakevalle, sillä autoon saa heinäkuun loppuun mennessä tilaamalla 5 vuoden takuun. Se on loistava etu kun autoa esim. 3 vuoden päästä vaihtaa/myy, niin autossa on vielä 2 vuotta takuuta jäljellä. Auton arvo on silloin ainakin tonnin enemmän kuin takuuttoman vastaavan auton.
Sean Leon ST 1,0 tsi Style Ecomotive järkiauto
53
7968
Vastaukset
- ostakee
Voi hellanduudelis sentäs!
- hastaluego
hyvin loogista, olen myös aina ihmetellyt Skodan arvostusta.
Seat on ihan ok auto. - Eurxit
Nyt jos koskaan kannattaa järkihintainen uusi auto ostaa ihan oikeesti. Kohta kun Suomi eroaa eurosta, niin sen jälkeen pomsahtaa tuontitavararoiden hinta. Uusi autokin maksaa sen jälkeen vähintään 50 prosenttia enemmän. Voi sanoa, että nyt jos koskaan uuden auton osto on sijoitus. Eikä varmaan aloittajan kehuma Leon ole lainkaan hullumpi valinta, jos niitä noinkin halvalla nyt saa.
- tiamoo
Catepillarin apu moottorilla varustettu, francon fiiatti!
- hastaluego
fiat on italialainen , bönde!
- elifiiu
Ooksää hoopo juntti ite? Siitin on espanjan Ferrari!
- hastaluego
taitaa Tampereen mies ollut Sirolan opiston maantiede kursseilta vege?
- Ehkäleonmiespian
Näyttää tääkin asiallinen aloitus lähtevän lapasesta. Suhteellisen turha palsta tämä, jos asiallista keskustelua hakee.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Leon on todella asiallinen auto ja nyt todella edulliseen hintaan tuolla litran turbolla. Itsekin yllätyin todella positiivisesti auton suorituskyvystä. Ajo-ominaisuudet olikin jo tiedossa ja ovat taattua VW-tasoa. Vielä jos kulutuslukemat ovat todellisuudessa edes litran sisällä ilmoitetuista, niin on myös erittäin taloudellinen. Ulkonäkö on tosin makuasia, mutta itsekin pitäisin kolmikosta Leonia parhaana ja vähiten kuluneena, koska ei ole niin yleinen. Uskon myös, että vaikka prosentuaalinen arvonpudotus saattaa olla suurempi kuin Oculla ja Golfilla, niin silti euromääräinen pudotus on vähemmän, sillä lähtöhinta on niin monta tonnia vähemmän. Toisaalta saattaa olla, että 5 vuoden takuun alaisilla autoilla arvo saattaa pudota prosentuaalisestikin vähemmän kuin sisarmalleilla. VW-ryhmän viimevuotiset ongelmat kun ovat yleisesti tiedossa, niin kaksi vuotta vanha takuuton Golf ei välttämättä ole enää montaa tonnia arvokkaampi kuin kaksi vuotta vanha Leon, jossa on vielä kolme vuotta takuuta jäljellä. Tämä tietysti edellyttäen, että autolla ei ole ajettu vielä normaali km-määrää enempää, sillä takuulla näyttää olevan km-raja 100000km. - Mikki10
Joo, itse ajattelin ensin alkaen 1,0 TSI Atecaa vaihtoehtona ST 1,0 TSI Leonille, mutta Atecan enakkohinnoittelu tiputti ajatuksen pois kokonaan-jos Citymaasturi, niin sitten noilla hinnoilla Mitsu tai Nissan.
Ko. Leon ST on todella hyvin hinnoiteltu, ja uskon, että sitä myytäneen Seatien ennätysmäärä, jos vain saadaan toimitettua .ko. autoa. Nyt, jos koskaan on ollut ajatuksena ostaa uusi Seat, niin tuo tarjous on aika lailla lyömätön, varsinkin pitkän takuun (5 vuotta) kanssa.
Jäin vain miettimään niitä poloisia, jotka menivät ostamaan 1,4 125 koneisen vastaavan auton-ylihinta on useita tuhansia euroja, josta mietinkin, että miten meinaavat myydä noita 27000-29000e "vastaavia"autoja.- Mikki10
Näin kävi, eli ostin lopulta ecomotive leonin, juurikin hinta-laatu suhteen perusteella. Ledit ja stylepackit mukaan.
- rfrvfrvbrr
Et taatusti ole saanut 22.000 eurolla uutta Seat Leonia varusteineen, muine kuluineen.
- Mnkk
Helposti, lähtöhinta 19890e 600e tk ja 2500e varusteita ja 1100e alennus. Mitä ihmeellistä tuossa on.
- kummaakauppaa
Mnkk kirjoitti:
Helposti, lähtöhinta 19890e 600e tk ja 2500e varusteita ja 1100e alennus. Mitä ihmeellistä tuossa on.
Seat Leonin ST,n halvimman Reference mallin lähtöhinta on 20.171. JA heidän listallaan ei ole mitään, 1.0 konetta Leonissa?
- kyänäinon
Ennenkuin tuon vanhan mallin myynti loppui, tuon 1.0 TSi:n listahinta farkkuna oli 19899e , monta tonnia halvempi kuin tuo 1.TSi reference, tehdas varmaan halusi sillä puskea sekä tuota moottoria että "vanhan" korimallin autoja maailmalle.
- Seatinmies
Joo epäreilulta tuntuu tuo uuden ecomallin hinnoittelu kyllä niitä kohtaan, jotka ovat hiljan ostaneet 1,4 koneisen tai edes 1,2 . Ja voi olla, että myös Golfin myyntiin tule melkoinen lovi ja kun kyseessä sama maahantuoja, niin saattaapi käydä niin, että laskevat pian Golfinkin 1,0 koneisen hintaa reilusti. Toisaalta varmaan löytyy edelleen niitä, joille kelpaa vain VW eikä Seat tule merkkinä edes harkintaan. Moni vannoutunut VW uskovainen ostaa varmaan ennemmin uuden Astrankin kuin Leonin :)
Itse en ole minkään merkin uskovainen, sillä olen omistanut autoja Mersusta Daihatsuun ja lähes kaikkea siltä väliltä. Toyotia, Skodia, Fordeja ja Relluja on ollut kaikkia vähintään neljä kertaa, useampi Opel, Pösö, Citikka ja Nissankin on tullut omistettua, pari Volvoakin tulee heti mieleen ja itse asiassa Saabikin oli inttiaikana muinoin. VW Golf on myös ollut pari kertaa, mutta nyt tilattu Leon on ensimmäinen Seat. Täytyy sanoa, että ilman tuota supertajousta en olisi edes ajatellut koeajavani ja edes harkita Seatia seuraavaksi autokseni. Mutta onneksi koeajoin ja rohkaisen muitakin. Loistava auto kaikin puolin ja hintakin nyt todella sopiva ja 5 v. takuu takaa vielä mielenrauhankin :)- Näinonniin
Joo, useita eri merkkejä on ollut meilläkin mm. Toyotaa,Fordia,Volkkaria,Bmwtä, Volvoa,Peugeotia,jne. Nykyisessä Seatissa hinta-laatu yksi markkinoiden parhaista,kun on tarkkana ja poimii tarjoukset. Fordin 90v tarjous on kohtuullinen, kun pitää huolen,jottei karkaa 1500hyvitys vaihtoauton hintaan...
- Seatinmies
Focus on hyvä vaihtoehto varmasti myös. Itselläni ollut pari kertaa uutena. Itse asiassa ensimmäinen uutena ostamani auto oli Focus vm. 1999. Oli todella edistyksellisen moderni auto silloin. Omasta listastani muuten unohtui Audi. Sellasenkin olen joskus hetken aikaa omistanut. Melkein kaikkiruokanen sitä on tullut oltua. BMW on ehkä ainoa yleismerkki mitä olen välttänyt enkä ole koskaan ollut edes kovin lähellä ostaa. Kalliit huollot ja vakuutusmaksut ehkä suurin syy siihen. Se ei todellakaan ole mikään järkivalinta automerkkien joukossa vaikka useimmissa tapauksissa autona todella hyvä. Jossain oli hiljan tutkimus, että BMW:n pelkät huollot maksavat yli 10000 euroa 10 vuoden aikana enemmän kuin Toyotassa ja vakuutuksetkin ovat tuolla ajalla useamman tonnin enemmän ja arvonlasku varmasti keskimäärin myös keskimäärin reilusti yli kymppitonnin enemmän. Eli karkeesti laskien Bemarin pito maksaa luokkaa 3000 euroa/vuosi enemmän kuin vastaavan(kokoisen) Toyotan. Premiumilla on hintansa, mutta nostaahan se itsetuntoa niillä, joilla se luonnostaan on vähän huono :)
- FRIBIZAST2015
BMW on hyvä auto, mutta Suomessa pahasti ylihintainen. 10000 euron huoltohintaeroon Toyotaan nähden en usko, koska Toyota on todellakin kallis huoltaa 15tkm huoltovälein, jos amerikkalaiset tekee tutkimuksen, niin lähin totuus löytynee Amerikasta tässä asiassa, Suomessa toisin, vaikka Toyota on todellakin halvempi huoltaa kuin BMW.
Uusimallisella 2013 TOLEDO 1,4 T DSG -autolla huollot maksoivat 170 e/59000km/2,5vuotta=luovutus, ja 30 000 km sisältyi tähän km- määrään. Huolto tehtiin maahantuojan ohjeitten mukaan ja takuu säilyi näin , kun vaadin cruisen vivun takuukorjausta. Mitsulla (toinen automme) huollot ovat Suomessa kalliita= n.4000e/100000, jos riittääkään, eli kannattaa huomioida, kun,jos ko, Asx autoa hankitte.
Hauska juttu oli tuo 1999 Focuksen hankkiminen, meillä sama juttu , jolloin kyseessä 1. sarjan Trend 1,8i stw. Kyllä päät kääntyivät vuoden 1999 juhannuksena, kun ajoi kokoille, oli nimittäin niin poikkeuksellista muotoilua tuolloin tuo auto, jota sai odottaa todella pitkään kaupantekohetkestä luovutukseen. Tämän em. auton huoltohinnoista en ollut tietoinen, kun oli tuohon aikaan ensimmäisiä yksityis -leasing autoja. Huollossa tai korjattavana tuo Focus oli usein.Mitsulla oli samanlainen leasing Carismasta, josta Ford kehitti sitten itselleen samantapaisen.
- Leonitilaukseen
Kiitos aloittajalle vinkistä. Kävin sen innoittamana auton koeajamassa ja auto on todella hyvä. Tänään päätin, että auton laitan tilaukseen heti ensi viikolla, vaikka toimitus meneekin lokakuulle. Auto on paitsi hyvä ja pitkällä takuulla 31.7. asti, niin myös käsittämättömän halpa. Kun aina sanotaan, että Suomessa on niin kauhean kalliit autot autoveron vuoksi, niin tämä litran Leoni tekee kyllä poikkeuksen. Katsoin, että kuinka paljon täysin samanlainen Leon ST maksaa Saksassa. Yllätys oli melkoinen, sillä se maksaa Saksassa 2411,70 euroa enemmän kuin Suomessa!!! Ja tämä on täysin totta. Tehdaskompensaatio Suomeen täytyy olla melkoinen, sillä Suomen hinnassa on kuitenkin autoveroakin lähes 3000 euroa. Nyt, jos koskaan kannattaa ostaa Leoni. Tuskin tuo tarjoushinta säilyy kovin pitkään meille, sillä menekin kasvaessa tehdashinnat varmasti nousee Suomessakin.
- Seanpennitön
Mikä ei kuulu joukkoon; Sean Connery, Sean Penn vai Sean Leon :)))))?
- 2plus5
Connery ja Penn on olemassa, mutta Sean Leonia ei joten Sean Leon ei kuulu joukkoon.
Arvasinko oikein ? :-D
- Nikkess
Käyty koeajamassa auto mukavan kevyt ja liikui hyvi 1.0 moottorilla. Tiloiltaan loistava. Ohjaamo tuntui vanhalta ja halpuus näkyi ja hyvitys vaihdokista useamman tonnin muita liikkeitä huonomp johon omalta osalta kauppa kaatui.
- Seatinmies
Samaa mieltä, että auto on sisältä hieman vanhahtavan oloinen, jos vertaa vaikka uuteen Astraan. Toisaalta eipä Octavia eikä Golf ole yhtään sen modernimpeja ja mielestäni Leonin ohjaamo on persoonallisempi muotoilultaan. Ja selkeydessään kaikki VW-konsernilaiset hakkaa Astran mennen tullen. Yksi valtti myös mikä Leonilla on vielä Astraan, niin se ei ole enää ihan uusi malli, joten lastentaudit loistaa poissaolollaan. Meillä valinta olisi saattanut ennen Leonin koeajoa olla kuitenkin juuri Astra, mutta koska siinä ei ole kuin kahden vuoden takuu, niin ei sitä uskaltanut valita. Toki siihenkin rahalla olisi saanut viiden vuoden takuun, mutta se maksoi yli 1000 euroa, joten hinta olisi pomsahtanut turhan paljon Leonia kalliimmaksi. Toki Golfia halvempi se olisi edelleen ollut.
Hieman ihmettelin, että hyvityshinnat olivat edellisellä kirjoittajalla useita tuhansia kilpailijoita huonommat. Toki pelivara on hieman pienempi, koska lähtöhinta on niin paljon alempi, mutta itselläni suoralla kaupalla alennusprosentti ei ollut kuin pari prosenttia huonompi kuin kalliimmilla kilpailijoilla. Sen vaikutus hyvityshintaerossa on luokkaa 800-900 euroa verottomalta hinnaltaan n. 5000 euroa kalliimmassa autossa. Eli ei pitäisi kyllä olla useita tuhansia eroja hyvityshinnoissa. Kannattaa kysyä hyvitystarjousta myös kauempaakin kuin lähimmästä Seat liikkeestä. Silloin tällöinhän kauppiaat koittaa kepillä jäätä eli kokeilla tehdä parempi katteista kauppaa, jos epäilee ostajan olevan liiankin innokas auton vaihtoon:) Ja toki myyjä on voinut tehdä arviointivirheenkin vaihtoautoasi arvioidessa. Ihmisiä ne on myyjätkin ;)
Juu ja halpuus Seat Leonissa kyllä juuri nyt näkyy todella hyvin. Ainakin tässä 1,0 ecomotive mallin hintalapussa :) - Leonitilattu
Kiitos aloittajalle rohkaisusta koeajaa Leoni. Auto todella yllätti ajettavuudella, tiloilla ja myös melutaso oli positiivinen yllätys. Laitettiin talousmalli myös tilaukseen ja tulee arviolta lokakuussa. Viiden vuoden takuu kun on enää tämän viikon tarjolla, niin ei viitsinyt jäädä miettimään ja tuskin tuo tarjoushintakaan kauaa on voimassa. Tarkistin itsekin Seatin Saksan sivuilta Leon ecomotiven hintaa ja se tosiaan maksaa siellä yli 2000 euroa enemmän. Ei ihme, että varastossa olevat ovat täällä menneet kuin kuumille kiville.
- Se_erilainen_VAG
Ehkäpä lisäsuosituksia sitten kun on puoli vuotta käyttöä takana? Auton ulkonäkö kun ei kerro kaikkea, ajaakin pitää jonkun aikaa ennen kuin autosta alkaa pitämään tai vastaavasti pettyy.
Aiemmin Seatin heikkous oli melutaso, Espanjassa ei ole nastojen karhentamaa meluisaa asfalttia, ja mutkateille suunnittelut ajo-ominaisuudet ja meluisuus kulkevat mieluusti yhdessä. Hyvä jos meluntorjunta on nyt optimoitu suomalaisiin olosuhteisiin.
Onnea myyntiin, olisi kiva nähdä muitakin kuin Octavioita liikenteessä!- Napakkanopeajahiljainen
Melun asettuminen meillä onnistui rengasvalinnalla. Talvirenkaina Bridgestonen kitkat,jotka ovat hijaisemmat kuin kesärenkaat. Auto siis Ibiza fr st act1,4 .
- Seatintäpykälään
Taidan kans laittaa tilaukseen vielä tällä viikolla kun tuo 5 vuotta/100000km takuutarjous on vielä voimassa. Muuten en Volkkarikonsernin tuotetta uskaltaisi ostaakaan. Saas nähdä, että jatkuuko takuukampanja vielä kuitenkin elokuussakin. Alunperinhän sen piti päättyä jo kesäkuun loppuun. Ei kuitenkaan uskalla ottaa riskiä vaan pitää tilata varmuuden vuoksi tällä viikolla. Todella järkiauto on tuolla takuulla ja hinnalla.
- hyväostos
Meikä laitto kans tilaukseen. On sen verta ylivoimainen paketti tuohon hintaan ja tosiaan ihan oikeesti halvempi kuin Saksassa. Eikä ollut ihan nettohintakaan kun sai sentään muutaman prosentin alennusta suoralla kaupalla.
- SeatLeon
Laitettiin kans tilaukseen. Menee loka-marraskuulle. Harmillista ettei tuota litrasta tarjousmalliakaan saa nopeasti. Eivät ole ilmeisesti itsekään uskonut sen menekkiin, vaikka hinta on todella kohdallaan. Varmaan järkevin auto tuossa hintaluokassa hinta-laatusuhteeltaan tällä hetkellä. Sain tingattua vielä hiukan alennustakin, vaikka onkin tarjoushinta. Saman alennusprosentin sain kuin olis saanut Golfiin. Golf samalla koneella ja varusteilla olisi ollut lähes 7 tonnia kalliimpi. Aika hullua maksaa VW lisää kun Leon on vielä paremman näköinenkin.
- dvfvvfb
Seatin sivuilta, Seat Leonin ST,n halvimman Reference mallin lähtöhinta on 20.171. JA heidän listallaan ei ole mitään, 1.0 konetta Leonissa?
Ja mistä sait tuon lähtöhinnan 19.890 ?- seat_
Katsoppa sitä listaa hieman alaspäin, niin löytyy halvempikin hintaan 19 898,30. Luettelo ei ole hintajärjestyksessä. Kyseessä on 1.0 ecomotive style.
- fgfghghgn
Niimpä onkin, liian hätäsesti tuli selattua, sori. Nytpä alko itteäki kiinnostaa tuo huokea hinta hyvänkokoselle farkulle. kerkeääkö tuolla koneella moottoritiellä?
- Mitsubishi
No, aina on nopeampia autoja, muttaa ei noilla ominaisuuksilla. Kukaa lataa säännöllisesti 200 lasissa motarillakaan, ei kukaan, vaikka esimerkiksi ecomotiven suorituskyky riittää tuohon.
- sietti
Onhan tuo Leon St voittanut testejä, mm.Auris ja Ceed ainakin jäi kakkoseks.
Nättikin tuo on, pistääpä Ceedin rinnalle, ero kuin yö ja päivä, Ceed on kuin nakkisämpylä. - Huomentavaan
kyllähän tuo 1.0TSI kulki eteenpäin hyvin kaupunkiolosuhteissa. Maantiellä sitten rupesi moottorin pienuus tuntumaan eikä ohitukset tuntuneet turvallisilta. Ohi toki pääsee mutta ylämäkeen kiihdyttämistä en suosittele kuin yhdenhengen kuormalla.
Kokeilin myös 1.4TSI 125 ja se tuntui vääntävän niin että kiihtyvyyden jopa tunsi hieman ja käyntiääni oli paljon parempi! 1.0TSI 3sylinterisenä voimakkaasti kiihdyttäessä kuulosti jotenkin vajaalta ja korvia/hermoja riipivältä.
1.4TSI vääntää Todella paljon paremmin. Mutta huipputehon alueella 1.4TSI ei tuntunut yhtään sen tehokkaammalta kuin 1.0TSI.
Ostaisin tämän ehkä vaimolleni 1.0TSI moottorilla. Hän ajaa vain kaupungissa ja siellä tämä pienen maitopurkin kokoinen moottori on riittävä.. Hän olisi 2.0TSI:lläkin tien tukkona muutenkin.
Älkää edes käykö kokeilemassa tehokkaampia jos meinaatte ostaa autonne tuolla 1.0TSI:llä. Tulee vain huono mieli
1.0TSI
PLUSSAT
edullinen ja edulliset käyttökustannukset
tuntuu kuin 1.4l vanhan kunnonajan vapari moottorilla ajaisi! kuka olisi uskonut litraisesta!
95E10 sopii.
MIINUKSET
- Tarvitsee lisälämmittimen. Liiallinen taloudellisuus kostautuu.
- Voiman puute moottoritiellä. (Neljänhengen kuormalla varaa Paljon ohityksiin)
-Käyntiääni korkeilla kierroksilla. Hermot meinaa mennä 100km/h nopeudessa. Moottori huutaa enemmän kuin renkaat!
- 1.0 ... hei camaan!.. olisitko kuitenkin ansainnut enemmän ! ei työkaverit sitten naura seläntakana ;)! minä ainakin osoittelen sormella kehän ruuhkissa autostani kun bongaan pikkulohkoisen!
Noniin... jos sitä nyt heräisi ja haistaisi ruusut..
Terveisin uuden 1.0TSI "pikkulohko" Polon uusi ja Onnellinen omistaja.. !!!! pitää ebystä hankkia nyt joku 3.0V6 tarra takapaksiin ;)!- Untuwatakki
Joopa joo. Koeajaa auton elokuussa ja pystyy päättelemään että tarvitsee lisälämmittimen.
- Kadett1980
Kirjoittamasi perusteella et osaaa autoilla ajaa lainkaan, eikä se ole auton syy. Aikanaan minulle riitti 1.2 s Kadetti, kun muut olivat tientukkona.
- normikäyttöönok
Kadett1980 kirjoitti:
Kirjoittamasi perusteella et osaaa autoilla ajaa lainkaan, eikä se ole auton syy. Aikanaan minulle riitti 1.2 s Kadetti, kun muut olivat tientukkona.
Mieltymyksiä ja vertailukohtia on tietysti monenlaisia, mutta samaa mieltä siitä että jos 0-100 km/h 9,6s ja 202 km/h huipuilla olevalla autolla Suomen olosuhteissa kokee olevansa tientukkona niin silloin vika on kyllä täysin kuskissa eikä autossa.
Vertailun vuoksi jos vielä vertaa myydyimpiin automalleihin niin esim. Qashqain kaikki mallit 1.6-bensaturboa lukuunottamatta ovat tuota 1.0 Leonia hitaampia. Samoin kaikki Aurikset ovat hitaampia kuin tuo pikkukoneinen Leon.
- Ecomotivestyleledpackit
Opel jäi pois hankintalistalta juurikin kehnon takuun vuoksi. Ecomotive 5 vuoden takuulla ja 0%korolla oli helppo valinta.
- Leonitulossa
Millasia kulutuslukemia muilla on ollut? Meille tulossa oma ensiviikolla. Koeajolla motari/kaupunkiajossa meni 5,6l/100km. Ei paha.
- Ecomotive2016
Talviajossa ka.kulutus 4.1litraa/100km. Sääolosuhteet -7 pakkasta,luminen tie,ka nopeus 79 km/h. Autossa on myös nastarenkaat,ei kitkat. Joku mainitsi lisälämmittimen tarpeesta,mikä on paskapuhetta,kun kapinissa on lämpöä 25,säällä kuin säällä, jos niin haluaa. Laita villasukat,koska aina on niitä, joilla on kylmä Etelän lomallakin.
- 7xSeat
Vasta 57km lasissa, ei osaa sanoa, miten kulutus asettuu, mutta yllättävän paljon tuntuu olevan potkua tässä yksilössä. Perstuntumalla tehoa on enemmän kuin 115hv/200Nm. Toisessa autossamme on mitatusti 159hv/268Nm, jossa on kyllä enemmän tehoa, mutta ero tuntuu marginaaliselta. Katsotaanpa, mitä ajatuksia kevät tuo autosta tullessaan. hirmu kattava varustus tässä Ecomotivessa ainakin on.
- Pienelmenee
Pitkän ajan keskikulutus ollut päävoittoisesti taajama-ajossa 5,9 l/100km tankilta mitattuna. Ajo on sisältänyt suhteellisen paljon myös kylmäkäynnistyksiä ilman moottorilämmitystä ja paljon muutaman kilometrin kauppareissuja. Ajotietokone näyttää 0,2-0,3 l/100km pienempiä lukemia. Menee kyllä pienillä kulutuslukemilla kokoisekseen. Vastaavassa ajossa oleva toinen automme Seat Mii, jossa samankokoinen kone ilman turboa, vie aika tarkaan saman verran tai jopa hieman enemmän. Yhden kerran olen Leonilla ajanut tankillisen pelkkää matka-ajoa ja silloin kulutus oli 4,5 l/100km tankilta mitattuna ja 4,3 l ajotietokoneen mukaan.
- Leonitulossa
Hyvältä kuulostaa. Vielä viikko ajellaan -09 tsi/dsg golfilla. Tällä keskikulutus pyörii 7,5-8 litran tuntumassa motari/kaupunkipyörityksessä. Kovemmilla pakkasilla kylmästarttien kanssa lähenee 10L/100km kulutusta, aikas ikäviä lukemia vielä kun toi lämpiääkin niin hitaasti.
- Paasipe
No niin - tulossa Leon St 1,0 DSG. Panin tänään nimet paperiin ja sattumalta auto löyty Suomesta. Pari viikkoa menee luovutukseen.
Koeajoin Octaviaa ja Leonia eri moottorivaihtoehdoilla.
Skoda liikkeen välirahatarjous oli 14.600 ja Seat liikkeen 7.900. Samat varusteet ja moottorit jne. Skodalla 2 vuoden takuu ja Seatilla 5 vuoden ja nyt saa reilulla parlla sadalla takuun nostettua 150.000 km.
Octavian ja Leonin ajossa en huomannut mitään eroa. Ajoin eri liikkeiden autoja kolmen päivän ajan usealla eri moottrivaihtoehdoilla.
Seatin tarjous juuri 1,0 TSI moottorilla oli sen verran agressiivinen, et ei jääny vaihtoehtoja.
Lisäksi kun on ajanut viimeiset 7 vuotta kahdella eri Suberbilla ni tää Leon hiukan pienempänä istu paremmin käteen.
Jos ajaisin maantiellä ni en tidä mitä tekisin, mut oma ajo on taajama-ajoa ja vuoden keskinopeus 26 kmh.
Litranen vie kyllä ihan hyvin ja uskon, et käyttömaksut, vakuutukset ja etenkin takuuasiat tekevät ostoksestani järkevän.- 7xSeat
Hyvän auton olet valinnut. Uskon, että jatkossakin harkitset vakaasti Seatia,kun teet autovalintoja.
Olen ajanut nyt reilun viikon verran Seat Leon 1.0 TSI Style Ecomotivella vm. -17. Ekalla tankilla on ajettu hieman reilut 1000 km ja yhä 1/4 jäljellä. Tankin koko on 50 litraa. Ajotietokone kertoo kulutukseksi 4,1 l/100 km. Se tuntuu luotettavalta, kun ottaa huomioon ajetun matkan ja tankin viisarin. Auton virallinen yhdistetty EU-kulutus on 4,4 l/100 km. Auton on käsittämättömän pihi ja luvattu kulutus on helppo alittaa. Leonissa saa vastinetta rahoille.
- talous_kunnossa
Näissä konsernin autoissa mittarin väittämä tankin viimeinen neljännes ei ole lähellekään neljännestankin vetoinen. Kokemusta on kahdesta Jettasta, kahdesta Golf Variantista, kolmesta Polosta ja yhdestä Passatista. Sama havainto kaikista. Tosin yhdestä vm. 1984 Jettasta täytyy todeta, että mittarin näyttäessä jo nollaa, jatkoin ajamista lähes sata kilometriä ennenkuin auto pysähtyi.
Hieno on suorituksesi silti ja todistaa oikeissa käsissä moottorin erinomaisesta taloudellisuudesta. Nyt on 10 tkm takana ja keskikulutus 4,1 l/100 km.
https://www.spritmonitor.de/en/detail/824720.html
- eioikeininnosta
Sorry poijaat., mutta en ikinä kyllä ostaisi seattia, sen verran perseestä oli volkkarin golf vikojen kanssa ja seatissa varmaan sama tekniikkaa kuin volsuissa?
Mut ko. yhtymän auto jos täytyy olla niin ehkä sitten, toki pitää varmaan kehnosti hintansa vikavaageniin nähden - Solemn81
Itsellä alla joulukuussa 2016 tarjouksesta ostettu Leon 1.0 TSI Ecomotive Style-packilla.
Nyt on 15000km ajettu, bensankulutus päivittäisessä työmatka-ajossa mittarin mukaan 4.8/100km ja todellinen kulutus tankkauksista laskettuna 5.0/100km. Yhtään vikaa ei ole ilmennyt, eikä mitään pahaa sanottavaa autosta. Loistava hintalaatusuhde. Perstuntumalta arvioisin että tehtään ilmoittama kiihtyvyys 9,6 sekuntia nollasta sataan pitänee paikkansa, ei todellakaan jää teillä toisten jalkoihin.- ehkäseuraavajokumuu
Hyvä että Seattisi on toiminut moitteetta.
Sama ritsa mullakin , ei kyllä ihan viattomasti ole alku lähtenyt.
Vuoti heti uutenä vettä sisään pesukoneessa, nykiminen matalilla kierroksilla on ärsyttänyt, edestä kuuluu töyssyissä välillä kumma "lonksahdus", maalipinta ei ihan virheetön=takaluukussa selvä kupru,lieneekö maalausvaiheessa epäpuhtautta jäänyt alle.
Ehkä nämä asiat tulee kuntoon, ihan vakuuttava ei ole alkutaival ollut(2016 ajettu 20tkm), mutta varmaan tämä on tietenkin ominaista "halpa" autossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511248Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä14892- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 39832