Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pakko suusexiä

Kuuluisikohan tämä tuonne fetishit palstalle, mutta kyse on kyllä suuseksistä. Jokin aika sitten "leikittiin" bondage leikkejä ja mieheni sitoi minut keittiön pöydälle mahalleni jalat levälleen ja kädet selän taakse. Tietysti oletin että hän ottaa minut takaapäin, mutta hän laittoikin rengas suukapulan minulle ja työnsi kalunsa suuhuni ts. Pakotti minut suihinottoon. Kun hän laukesi suuhuni, sain minäkin valtavan orgasmin ja jäin samalla tähän koukkuun. Nyt ei enää tee mitään muuta mieli kuin pakotettua suihinottoa eri asennoissa ja eri tavoin. Aiemmin en ole edes erityisemmin pitänyt suihin otoista.Haluan tätä jo melkein haitaksi saakka ja odotan töissä jo iltasessiota. Pelottaa vaan että kauankohan mieheni tätä jaksaa. Kerran jo ehdotti kolmatta pyörää mukaan että saisin tarpeekseni. Viikonloppuna hän laittoi minulle käsi- ja jalkaraudat ja ne ketjulla yhteen, renkaan suuhun ja piti minua 6h rahin päällä. Kävi laukeamassa 4 kertaa suuhuni, mutta edelleen illalla teki mieli lisää. Auttaisikohan joku joukko "pano" suuhuni (todella kiihottava ajatus)? Onko teille jäänyt joku himo päälle ja menikö se koskaan ohi? Näin ei kuitenkaan voi loputtomasti jatkua, en enää meinaa saada orgasmia "normaali" seksistä :(
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse olwn mies, mutta tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta kokeilulta, haluaisin itsekin kokeilla tuota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fetishi_iski kirjoitti:

Kuuluisikohan tämä tuonne fetishit palstalle, mutta kyse on kyllä suuseksistä. Jokin aika sitten "leikittiin" bondage leikkejä ja mieheni sitoi minut keittiön pöydälle mahalleni jalat levälleen ja kädet selän taakse. Tietysti oletin että hän ottaa minut takaapäin, mutta hän laittoikin rengas suukapulan minulle ja työnsi kalunsa suuhuni ts. Pakotti minut suihinottoon. Kun hän laukesi suuhuni, sain minäkin valtavan orgasmin ja jäin samalla tähän koukkuun. Nyt ei enää tee mitään muuta mieli kuin pakotettua suihinottoa eri asennoissa ja eri tavoin. Aiemmin en ole edes erityisemmin pitänyt suihin otoista.Haluan tätä jo melkein haitaksi saakka ja odotan töissä jo iltasessiota. Pelottaa vaan että kauankohan mieheni tätä jaksaa. Kerran jo ehdotti kolmatta pyörää mukaan että saisin tarpeekseni. Viikonloppuna hän laittoi minulle käsi- ja jalkaraudat ja ne ketjulla yhteen, renkaan suuhun ja piti minua 6h rahin päällä. Kävi laukeamassa 4 kertaa suuhuni, mutta edelleen illalla teki mieli lisää. Auttaisikohan joku joukko "pano" suuhuni (todella kiihottava ajatus)? Onko teille jäänyt joku himo päälle ja menikö se koskaan ohi? Näin ei kuitenkaan voi loputtomasti jatkua, en enää meinaa saada orgasmia "normaali" seksistä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu