Elektroniikkaliittimiä

tietoepäinen

Osaisiko kukaan neuvoa, mistä saisi, jos mistään, sellaisia liittimiä, joilla voisi rakentaa Raymarinen tuulimittarin kaapelin "pikaliitännän"? Paketin mukanahan tulee rasia ja sokeripala, mutta sitä on kyllästyttävää ruuvailla joka kevät ja syksy, kun ne piuhatkin ovat melko ohuita. Olisi näppärämpää, jos saisi korvattua sen jollain sellaisella, että vain nykäisee irti (ei se tietysti haittaa, jos jokin lukkorengas liitinparissa olisi) ja keväällä painaa yhteen.
Mieluiten ruuvikiinnityksellä johdot itse liittimeen, juottamishommat ei oikein innosta, vaikka kolvi löytyykin.

12

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppo_ratkaisu

      Punaiset Abiko-liittimet olleet käytössä vuodesta 2008. Yhtä on jouduttu pari vuotta sitten korjaamaan, muuten toiminut ongelmitta. Porrastin johtojen pituutta noin kahdella sentillä, ja mekaanisena tukena olen käyttänyt spiraalimaisesti leikattua letkua.
      Siistit ruuvattavat liittimet ovat väistämättä melko suurikokoisia, eikä sellaista saisi helposti joutsenkaulasta läpi.

    • ÄläNoinTarkasti

      Montako johtoa ja kuinka paksuja?
      Liittimiähän on pilvin pimein myös vesitiiviitä.

    • Joakim1
      • JKL4

        Raymarinen johtohässäkässä taitaa olla 5 johtoa, joten tuo ei riitä.


      • liitäntä

      • Tuo näytti mielenkiintoiselta, itse olen pohtinut samaa asiaa. Jos kuvat ymmärsin oikein, niin siellä liittimen sisällä on pienet abikoliittimet, joilla johdot napoihin kiinnittyvät?


      • liitäntä

        Itse asiassa sisällä ei ollut mitään liittimiä. Juotin johtojen päät siisteiksi ja ruuvailin kiinni liittimiin. Rakensin näillä tuulimittarin ja tutkan liitännät nyt keväällä. Ainakin vielä toimii.


      • Joakim1

      • rinnak_kain
        Joakim1 kirjoitti:

        Tuota linkkaamaani liitintä saa eri napaisina. YE:ssä ei ainakaan nettikaupassa ollut kuin 2, 3 ja 4-napaisia, mutta Partcossa on myös 5: http://www.partco.biz/verkkokauppa/product_info.php?cPath=23_1091_2104&products_id=15013&osCsid=ipo8g9dehgvo407uchhuvjunl7

        Tuosta näkeee myös mitä sisällä on. Kuvasta puuttuu vielä tiivistystutit. YE:stä kaikki osat ostetaan erikseen.

        Ja jos ei viisikään napaa riitä, niin laittaa kaksi liitintä vierekkäin, ei sen sen mutkallisempaa ole....


      • liitäntä kirjoitti:

        Tuskailin saman kanssa. Motenetissa oli netin mukaan jotain. Päädyin näihin https://www.svb24.com/en/binder-connectors-and-housings.html

        Kiitokset tämän vinkin antajalle. Innostuin tilaamaan tuollaisen liittimen, 7-napaisena versiona (5-napaista ei ollut tarjolla). Se tuli eilen perille ja on vielä parempi kuin odotin eli siinä on ruuvikiinnitys johtimille (SVB:n kuvista sai käsityksen, että olisi ollut pikkuabikoilla).

        Ja kiitos myös ketjun aloittajalle, että sattui ottamaan esiin minuakin kiinnostaneen asian :) Tässä on hieno esimerkki palstan hyötykäytöstä.


      • Onkocc

        Näyttää micro-c liittimeltä. Sama kuin nmea2k.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      431
      13417
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2634
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2602
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      156
      2594
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2087
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2048
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1967
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1535
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      63
      1500
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1470
    Aihe