Kerätkää te hörhöt niitä nimiä. Kun sitä kansanäänetystä ei kuitenkaan tule. Se on varma. Tilanne on ihan sama kuin ennen vaaleja täällä hehkuttaneet pölhöpersut jotka vaahtosivat että kun persut ovat hallituksessa niin kaikki muuttuu samantien persujen vaatimaan suuntaan.
Tällöin teille politiikasta jotakin tietävätkin kertoivat että "höpö höpö". Persut eivät tule saamaan yli 100 kansanedustajaa, joten suuria muutoksia ei tule. Ja vaikka persut saisivatkin vaikka 150 kansanedustajaa, niin silloinkin pitää muistaa talouden rautaiset lait. Niitä ei kumota huutamalla.
No, näin kävi. Ja nyt te palstan pölhöpersut täällä huudatte että kuinka Soini on syönyt sanansa. Niin hän on syönytkin, koska lapsellisesti uskoitte hänen puheisiinsa. Soini tiesi koko ajan että suuria muutoksia ei saada aikaiseksi vaikka persut olisivatkin
hallituksessa.
Yksinkertaisesti siksi että talous ei kumarra parlamentarismia. Tätä me yritimme teille kertoa, mutta ei mennyt läpi. Vastapuheenvuoroissa saimme kuulla olevamme homovasurikommarihurreja. Vaan kuinkas sittten kävikään? Lunastiko Soini lupaukset vai pitikö hänen nöyrtyä parlamentarismin ja talouden rautaisten lakien edessä?
Kaikki tämä kertoo teidän persujen olemattomasta poliittisesta kokemuksesta. Te hörhöt luulette että kyseessä on hokkus-pokkus ja kaikki muuttuu. Ei muutu, politiikka ei toimi siten. Politiikka on kompromisseja ja harkintaa, ei diktatuuria.
Tämän on tunnustanut jo persujen puoluesihteeiri Riikka Slunga-Poutsalo. Hän totesi tuskastuneena että kaikki puolueen kannattajat eivät ymmärrä sitä että muutoksia ei saada aikaan kädenkäänteessä. Mutta tämä taisi mennä tämän palstan pölhöpersuilta kokonaan ohitse.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomi on siis mielestäsi päättänyt upota EU;n myötä, tuskinpa suomalainen politikkokaan niin tyhmä on, kun alkaa realismi iskeä.
Höpöttele ja spämmää sinä säälittävä EU-oli noita kopioimiasi paskajuttuja, ja uskottele vientitaivaan avautuneen kuvittelemiesi maahan virtaavien runsaiden investointien muodossa.
Koeta kuitenkin pitää edes pientä realismia unissasi - vaikka myöhäistä tuntuu sekin jo olevan.
BUAHAH HAHAH HAAH AHHAH AHAAAH HAHAH HAHAH HAHA HAAAAH HAH Kuule pelle aikahan tuon taas näyttää. Mutta seisota sinä vaan sen markkasi kanssa ja vedä kuivat sen kunniaksi...
Voi voi sentään.
Persut nyt ovat pelleporukkaa, jopa suurempia kuin sinä.
Ihan vaan pari kysymystä ?
Mites on meillä mennyt EUssa ?
Mites menee EUlla ?
Tämä perpanssien petospuolue eivtule enään ikinä menestymään missään vaaleissa!!!!
Varmaa on!!
Persut haluaa kansanäänestystä EU:sta. Se näyttää olevan suurimmalle osalle kova halu, mutta perustelut on jääneet vähemmälle.
Pitäisi tutkia niitä vaikutuksia asian johdosta, mutta persuilla näkyy olevan tunnetasolla päiväuni onnelasta. Heidän onnellaan riittää kun erotaan EU:sta, mutta vähemmän on käsitystä siitä, mitä sitten ?
Mikä muuttuisi paremmaksi, syy/seuraus suhteet kun on monimutkaisemmat kun tavallinen rivipersu, tai kansalainen kykenee ymmärtämään.
Eli persujen ero perustuisi mutu-pohjalle. Luultavasti siinä näkysi vain, oma makka takaisin ja rajat kiinni, silloin olisi persuilla hyvä olla.......mutta kuinka kauan ?
Olisi kiva kuulla kunnolla perusteltua näkemystä siitä, kuinka ja miksi pärjäisimme paremmin yksin, kuin muitten kanssa. Niitä Tynkkysen teesejä ei voi laskea järkeviksi perusteluiksi.
Jos ensiksi liitymme Natoon, voin sen jälkeen harkita muista lännenyhteisöön kuuluvista liitännäisyyksistä luopumista.
upeeta mahtavaa. ensi vuonna eu äänestys upeeta mahtavaa.