Kimolan kanavaan sopii lähes sama vertaus kuin Manskin kattamiseen ja lämmitykseen. Eli idiootit asialla. Ei mitään uutta arvoa Kouvolalle. Ainoastaan rahan haaskaamista.
Kimolan kanava
Idiootitasialla
573191
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Manskin nykyiset kivet vaihdetaan Kiinasta tuotaviin kiviin. Onkohan Aimo Ahti ja Sirkku Seila kiinalaisine ystävineen jälleen saaneet Kouvolan virkamiehet höynäytettyä? Vai onko kyseessä maankuulu kouvolalainen hyväveli-toiminta, jota johdetaan Kauppalankadun kellarihuoneistosta vapaamuurari-veljien toimesta?
Kivijalkamyymälät Manskin varrella tyhjentyvät ensi tammikuussa, kun joulumyynti on ohi. Kukapa siellä mitään houkuttelevaa keksii myyvänsä.
Mogadishun pojat Osuuspankin kummallakin puolella myyvät mielenkiintoista tavaraa. Käykääpä kurkistamassa. Kat-huume on vähän niin kuin kokaiinia.
Kanavan rakentelu on kaupunginjohtajan mielestä ehdoton juttu. Rahaa ei mene kuin 3 miljoonaa.. Valtio ei halua osallistua vuosittaisen 50 000 € ylläpitoon, mutta onhan kunnilla aina tuon verran joutavaa.
Myöhemmin sitten puhtaasti lainarahalla perustetaan yhtiö joka ostaa kanavan velkoineen omakseen. Näin saadaan kaupungin talous näyttämään yhdeltä vuodelta jotenkin siedettävältä. Kanavayhtiö ajetaan seuraavana vuonna konkurssiin varojen puutteessa. Näinhän se menee
Ylläpito/ hoitokustannukset on kylläkin 100te ! hankkeen kustannusten peittelemiseksi tehdään erilaisia "kikkoja" jotta laskelmissa näyttää hyvälle. Viimeisin kikka on taipaleen yksityistien anominen valtiolta rahaa sillan korottamiseen ! Miljoonan maksavaan siltaan tiehoitokunta sai 765000e ! Lopun maksaa holmöt osakkaat ! (kartassa kanavatie ! )
Neljänä ensimmäisenä vuotena kanavasta on arvioitu kulkevan 600 venekuntaa - siis 4 V aikana. ELI pelkkien HOITOKULUJEN laskeminen tekee 166e/vene ! Jatkossa kulkioita vähemmän joten hinta /vene nousee. Melkoisia ostoksia veneiliät saa tehdä jotta voidaan edes OSA saada hyötynä maksaville kaupungeille
Juu, kartassa ja tiekyltissä kanavatie ! Hoitokuntana taipaleentie, tosi loogista !
Kyllä sellaset on myllingit ettei kustannusarvio (viimeisin) 20 miljoonaa tule riittämään !
Onhan tuossa tietysti saatu 1 miljoona pois laskuista kun tiehoitokunta on asiaan sekaantunut. Aivan turhaan tiehoitokunta lähtenyt maksajaksi tuo n. 300000e ? kun kanavan puuhaajien olisi ollut pakko omilla kustannuksillaan silta korottaa, tuohon suunniteltuun 4m
Kanava on tosi hyvä juttu, työ tervakorvaiset kakkantaputtelijat ette vaan tajua mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan
"Kanava on tosi hyvä juttu, työ tervakorvaiset kakkantaputtelijat ette vaan tajua mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan"
No kerroppa kuinka Kouvola (tai IItti) hyötyy rahallisesti kanavasta?
Kouvolan Innovationin työntekijöillä on todistuksessa uskonto 10 ja matematiikka 4. Mistä saadaan ne noin 10200 venettä jotka ajelehtivat kanaalia pitkin voikkaalle ja viettävät siellä päivän tai pari? Repoveden kansallispuisto todennäköisesti on suurin houkutus, mutta aika harva sitä vuosittain käy katsomassa. Kerran nähty niin se on siinä. Muut kouvolan "houkutukset" loistavat poissaolollaan. Tykkimäki on voikkaalta katsottuna kaukana, puoli päivää bussilla. Tuskin mikään katettu manski houkuttelee satunnaista veneilijää vanhan kouvolan keskustaan.. Veturissa saatetaan käydä hakemassa makkaraa, mutta saahan sitä voikkaan salesta. Saattaa tulla miljoonien matkailumenot tulojen sijaan tuossa kanaalissa.
No onpas taas perinteistä umpimielisten lapatossujen näköalatonta murehdintaa. Teboilin baarien kuihduttua tälläinen pöhöttyneiden pömppömahojen pessimistinen märehdintä tapahtuu nyt täällä suomi24:ssa. Asialla ovat poikkeuksetta surkilot, joiden oma aloite- ja aikaansaantikyky on alle nollan, eli otsikossa nähtävissä olevan negatiivisvoittoinen.
Onneksi maailmassa on myös aikaansaavia ihmisiä.
Hulluutta on monenlaista kuten suuruudenhulluutta. Valto Koski, Jaalan lahja Voikkaalle, lupasi aikoinaan 500 työpaikkaa putkipinnoitustehtaaseen. Yhtään vakituista sellaista ei saatu.
Tämän Inovationin selvityksen Kimolan kanavan käytöstä on tehnyt joku Valto Kosken tasoinen insinööriopiskelija. Siinä selitys.
Valistunut arvaus ensimmäisten kesien käytöstä on se, että 200 - 300 ulkopuolista veneilijää ajaa kanavan kautta veneilykauden aikana.
Otahan selville miksi tuota putkipinnoitetehdasta ei tänne tullut vaikka sopimiset ja kaikki oli valmiina. Kun jotkut haluaa jotain tuotetta joltain niin se todella haluaa, eikä usein ole aikaa alkaa odottelemaan jonkun kaltaisesi mitään asioista ymmärtämättömän vuosien valituskierrettä.
Monesta asiasta ollaan montaa mieltä mutta kaltaisesi kirjoittajat vievät monelta muultakin kirjoitukselta pohjan pois tuolla asiantuntemuksella. Ei nyt kuitenkaan viitsitä alkaa tuota enää availemaan ja ääneen pohtimaan kuka teki mitä ja kuka valitti mistäkin.
Mutta kun et näköjään oikeasti tiedä niin älä tee itsestäsi enää yhtään hölmömpää kun olet. Toki siihen pystyt ja ilmeisesti vielä ilman suuria ponnistuksia.
Etkö ihan oikeasti ole ymmärtänyt?
Osaatko erottaa sivulauseen pilkulla päälauseesta? Virke muodostuu pää- ja sivulauseista. Uurinmäen Matti voisi jeesata.
Kysytkö sinä ihan oikeasti persuilta, ymmärtävätkö he jostakin jotakin?
Kuusankosken kaupungin myöntämille lainoille ei oltu ymmärretty hakea mitään vakuutta. Kun tähän havahduttiin, yritti kansliapäällikkö hakea vakuuksia USA:sta. Turhaan. Huijarit olivat vieneet rahat.
Tällaista osaamista Valto Koski ja Reijo Huttunen edustivat tuossa hankkeessa. Kaupungin alijäämä kasvoi muutamalla miljoonalla ja se jäi lopulta uuden Kouvolan veronmaksajien maksettavaksi.
kyllä.
Kinno+on+loihtinut+useita+hienoja+ideoita+kouvolaan.+Melkoinen+osa+on+haudattu,+mutta+kuinkahan+moni+toteutunut+juttu+on+sitten+toiminut+kuin+kaavailtu.+Tuloista+on+haaveiltu,+mutta+menoiksi+ovat+tainneet+mennä.
Kanavasta+haaveillaan+miljoonan+tuloja,+on+todellisuudessa+pelkkää+liikevaihtoa+mikäli+10000+venettä+käy+ja+kuluttavat+satasen+venettä+kohti.+Kauppiaiden+kate+on+alle+10+%,+joten+puhdasta+tuloa+on+alle+100+000+€.+Siis+vuodessa.+Suurkouvolan+aluella+perheen+viikonlopun+ostokset+helposti+ylittävät+100+€+ja+toistaiseksi+perheitä+on+paljon.+Kanavan+kävijät+siis+piristävät+vuodessa+tuollaisen+viikonlopun+normaalishoppailun+verran.+Hyvä+että+hieman+piristäisivät+lisää.
Vuosittaisia+kuluja+taas+kanavan+ylläpidosta+tulee.+Tuskin+paikalliset+yrittäjät+niihin+osallistuvat.+Kaupunki+siis+tukee+epäsuorasti+näitä+kohtuullista+voittoa+hakevia+kauppaketjuja.+Eihän+tuossakaan+mitään+vikaa+ole.
Mutta+jotain+puuttu+veneilijän+kannalta.+Sulusta+läpi+purjehdittuaan+hakee+paikkaa+rantautua.+Kouvolaa+kohti+mentäessä+matka+tyssää+voikkaalle.+Siellä+lienee+jokin+lokinpaskan+liukastama+laituri+ennen+patoa.+Verlan+maailmanperintö+on+isommalla+veneellä+tavoittamattomissa.+Repoveden+kansallispuiston+voit+unohtaa+veneen+kanssa+liikkuessa.
Ideoitahan+pitää+olla,+mutta+jalat+pitäisi+pysyä+maassa.+Kannattaisiko+luoda+paikka+kaupungin+viralliselle+hyvästelijälle?+Puuvillakäsineellä+kätellen+lausuisi+muutaman+rohkaisevan+sanan+kaupungin+jättäville+asukkaille,+niitähän+ainakin+riittää.....
Haloo tämähän on vasta alkua .Kun päästään kanavaa pitkin merelle,niin sieltähän ne porukat tulee . Alkusoittoa vasta. hyvää kehitystä.
Vuosi 2020 ja tuo väylä metrelle olisi hieno vaan tuskin tulee toteutumaan ihan lähiaikoina.
Kananvan kävijät eivät tuo mitään rahaa Kouvolaan tai Iittiin tai jos ei lasketa niitä jotka pysähtyvät Voikkaan Saunalla kahvilla.
Juuri näin. Kaikki Suomen kanavat tulisi purkaa. Jokainen pysykööt omissa järvissään. Samoin maantiet. Kyllä jaloin tallottujen polkujen on riitettävä. Rahan haaskausta kaikki.
Saimaan kanavaa ei kannata purkaa. Venäläiset tuovat laivoillansa koivutukkia vietävästi sisämaan tehtaille ja samalla laskevat noita pitkiä siimoja järviin. Sadan metrin narussa pullo stolishnajaa metrin välein. Olipahan saalis.
Sulun jälkeisen tunelin korkeys jää 4.8 metriin. Karsii aika monta purjevenettä. Niitä rahamiehiä.
Ihan sama karsiiko rahamiehiä. Ei sulun alapuolella ole mitään mihin rahaa voisi käyttää. Ei yhtään mitään.
Juuri näin. Rahamiehet purjehtivat merillä.
No kyllä moottoriveneelläkin muutama rahamies voi eksyä Iitin golfkentän rantaan. Ja luontoretkeilijät ovat asia erikseen. Ei Kimolan kanava kuitenkaan tuo niin paljon veneilijöitä Pyhäjärvelle, että siitä poikisi uutta yritystoimintaa.
Nyt kun on varmistunut että kanava todella aukeaa veneilijöille niin saadaanko Voikkaalle tai Pilkanmaalle venelaituri. Pilkanmaalta laituri hävitettiin johonkin kukaan ei tiedä minne se meni. Meneekö lokit edelleen ihmisten edelle.
Kun kanava on nyt avattu niin eipä tuolla Kymijoen vesistössä paljoa nähtävää ole. Kerran käyty ja toista kertaa ei ole tarvis kulkea.
Pari laavupaikka joihin pääsee myös autolla => paljon kävijöitä. Rannat on rakennettu tiiviisti. Kausalassa on satama vaan 3 km on kävelymatkaa palveluiden ääreen.
Voikkaalla on mukava kahvila ennen voimalaitosta vaan tuokaan ei ole kovin myöhään syksyllä enää auki.
Toiseksi tuo uusi kanava on hidas kulkea veneellä. Sulutus 30 min liki tunti kanavan rännissä ajaen maks. 9 km/h....
Sitäpaitsi tuossa kanavassa on selvästi vika,vettä suihkuaa niskaan jos olet veneellä lähellä läsipäätyä.
Voikkaalla on komea uusi laituri niin kalliomaalauksien kohdalla kuin Voikkaan Saunan edessä vaan onko veneilijöille mitään muuta palvelua tarjolla koko vesialueella?
Mukana alkuperäinen klassikko, jossa virta vie syvyyksiin:
https://vimeo.com/253407461
kyllä siltä näyttää
No niin, "Kouvolan kaupunki esittää vesikulkuneuvolla liikkumista koskevan aallokon aiheuttamisen kiellon ja 15 km/h nopeusrajoituksen määräämistä Kimolan kanavan väylälle ja väylän ulkopuoliselle vesialueelle välille Kimolanlahden silta – Kimolan kanava sekä Iitin Pyhäjärven veneväylälle ja väylän ulkopuoliselle vesialueelle Hovinsaaren itä- ja länsipuolelta Vuohivuorelle saakka (Voikkaa). Esitetyn kielto- ja rajoitusesityksen perusteena on vesiliikenneturvallisuuden parantaminen, Kimolan kanavan avautumisen myötä kasvavanut vesiliikenne."
Tuo 15 km/h nopeus ei sovi muuta kuin soutuveneelle perämoottorin kanssa. Käytännössä liukuvalla moottoriveneellä ei kukaan lähde ajamaan Kimolan kanavan läpi Voikkaalle saakka kun matka kestää Vuolenkoskelta lähtien tunteja
Nyt alkaa olla yksi kokonainen veneilykausi takana, niin onko mielestänne Kimolan kanava ollut järkevä hanke?
Rahakkaimmat veneilijät liikkuvat purjeveneillä, yhtään sellaista ei ole kanavan läpi Kouvolaan saapunut.
Itse ajelin skootterilla ja rib:llä kanavasta noin 15 kertaa kesän aikana. Ihan ok ajanvietettä. Voikkaan päähän tarvii lisää palveluja. Hotelli Radalla oli myös mukava poiketa syömässä.
Tuollaisille kipoille se kanava onkin juuri passeli, eipä niillä avovesille olekaan asiaa.
Molemmilla olen käynyt Tallinnassa. Keli oli aika tyyni. Myrskyssä ei ole hauska ajaa oikein millään.
Parempi kohde se Tallinna onkin kuin Voikkaa.
Tottakai !
Montakohan sulutusta tänä kesäkautena tuli?
Veneily kaudella 2021 sulutuksia yli 1500. Tieto peräisin 15.9.2021 Jaalalainen. Yhden sulutuksen hinta Kouvolalle 40€.
Paljonkohan on väkeä mennyt läpi?
Jokaisessa sulutuksessa on ainakin yksi vene ja ainakin yksi henkilö. Mutta monesti sulutuksissa on monta venettä, joissa useita henkilöitä.
Jos sulutuksia olisi tuo 1500, niin väkimäärä voi olla vaikka 15000.
Toki tämä väkiluku on vain arvailua.
Jos tuo 15000 pitäisi paikkansa, niin sulutuksen hinnaksi per nuppi tulisi 4 euroa.
Varmaan tuo 4 euroa tulee kaupungille verotuloina takaisin, jos vähäkään veneilijät palveluihin rahaa käyttää.
Toki tuo 15000 oli vain arvailua.
Tuo 15000 voi olla ihan järkeväkin luku, sillä on arvioita että veneitä olisi mennyt 5000. Silloinhan ei tarvittaisi kuin kolme henkeä per vene keskimäärin.
"Joidenkin arvioiden mukaan veneitä on kulkenut kanavasta touko-lokakuun aikana noin 5 000."
https://yle.fi/uutiset/3-12166205
Ensimmäisenä vuonna ennustettiin tuloja 800 000 euroa miten kävi ?
Mitä jäi viivan ala puolelle.
Kauppakeskus Manski ja koko kävelykatu ovat tyhjiä liiketiloista. Myös entinen Anttila on tyhjä. Hyvästi ydinkeskusta.
Jos melkein vuosittain miljoonia maksavat Manskin katukivien vaihto. Paljonkon maksaa niille astutut askeleet.
Mikä ihmeen ydinkeskusta? Valkealassa, Mylsällä, Kuusaalla, Prismassa ja Veturissa oikea elämä, eikä mikään keinotekoisesti miljoonilla yritettyä. Tiedän että joitain harmitta, mutta nyt vaan näin asia on.
Jos se katettaisiin niinkuin oli suuniteltu, nousisiko sitten Manski kukoistukseen?
Mainostettaisiin isoilla ruukkukasveilla ja väkeä kuhisevilla havainnekuvilla.
Manski+ei+nouse+kauppakeskuksena+eikä+kävelykatuna.+Vanhan+Pousin+rakentama+kauppakeskus+Manski+on+90+%+tyhjä.+Saman+suharin+rakentama+Hansakeskus+on+50+%+tyhjä.
Kimolan kanavan liikenteessä kerrottiin olleen sellaisia jotka olivat vain tulleet katsomaan uutuutta.
Moniko tulee uudestaan sen kerran nähtyään jos ei muuta syytä kulkemiseen ole?
Uutuusarvo lopahtaa pian, taitaa olla vain vähenemistä odotettavissa.
Jos Kimolan kanavaa haluataan kehittää niin sulkujen kohdalle pitäisi saada laiturit jotta voisi laillisesti laittaa veneen parkkiin käydä vaikka kanavan luona olevassa kahvissa joka nyt on siis tarkoitettu lähinnä vain autoilijoille.
Paljoa nähtävää ei ole Kymijoen puoleisessa vesistössä, Voikkaa ja Virtakiven sauna, mitäpä muuta?
Jokuenlahti, tuonne kun saisi laiturin niin kävelymatkan päässä on Kausalan Matkakeidas (vai onko jo tuollainen olemassa?)
Entäpä vesistön aluella oleva maatilamatkailu ja pop up myymälät /kahvilat, nämä voisivat houkutella lisää veneilijöitä Kimolan kanavan kautta?
Periaatteessa Jaalan keskustakin olisi saavutettavissa vaan taas se laituri yms palvelut
Haluaisiko joku veneilijä kävellä Iitin keskustaan asti (2 km/sivu?)
Vaikka kanavan kautta tulisi kesällä veneilijöitä niin mihin he rahansa saisivat tuhlattua jos ei lasketa mukaan Voikkaan Saunaa?
Aimo on rohkea visionääri
Kimolan kanava kuuluu sarjaan poliitikot ja rakennusyhtiöt korruptoituneessa kaverikapitalismissa. Suomalaiset oligarkit ja poliittinen eliitti putsaa julkisia varoja häikäilemättömästi. Kuten esim Venäjällä
Uutuudenviehätys Kimolan kanavalla on hälvennyt.
Tänä kesänä veneilijöitä liikkui Iitin ja Kouvolan rajalla sijaitsevalla kanavalla vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kanavalla tehtiin tänä vuonna touko–syyskuun välisenä aikana 1180 sulutusta. Sulutuksia tehdään, kun kanavan sulun läpi kulkee veneliikennettä.
Sulutusmäärä putosi noin kolmanneksella viime kesään verrattuna. Vuonna 2021 sulutuksia tehtiin 1669.
YLE kertoo aiheesta lisää.
Onko ollut tänä kesänä paljon kanavan käyttäjiä?
Onko kellään tietoa?
Kuulemma yli 3 000 000 euroa on tänä kesänä tullut matkailijoilta puhdasta voittoa paikallisille yrittäjille.
Ja kouvola netonnut yli 10 miljoonaa ja nyt voidaankin ylipäälliköiden palkkoja korottaa tuhansilla euroilla ja perustaa kymmeniä uusia aliapupäälliköiden virkoja koska ylipäälliköiden aika menee omien palkankorotusten laskemiseen.
Seuraava uusi virka on Ratamon yöpäivystyksen lakkauttamisen vastustamisylipäällikkö +tälle 4 aliapupäällikköä.
Kuullostaa kyllä ihan kouvolalaiselle toiminnalle
Surkeaa touhua. Kuntalainen jää aina pois.
Onhan se kanavakin yksi väylä poispäin Kouvolasta.