Kun mä olin pieni nii mun isä ei ikinä ollu oikein kuvioissa mut en mä sitä sillon vielä ymmärtänyt. Kun olin 5-6 vuotiassa ja ns "uhma iässä" iskällä oli tapana lyödä. muistan kuinka paljon pelkäsin sitä. Esimerkiksi iskä tuli kerran hakemaan mua eskarista ja kun mentiin autoon hän kysy että onhan kaikki mukana ja mä sanoin että oli mutta muistin vasta kotona että unohdin lapaset sinne. Siitähän iskä ei tykännyt ja veti niin kovasti perseelle ettei voinut pitkäänaikaan istua. Iskä laitto myös sen vyön mun sängyn viereen esille muistutuksena että jos teen jotain tuhmaa saan remmistä. Siitä lähtien pelkäsin isääni henkeni edestä. Mä en ole saanut iskältä hali tai suukkoa varmaan ikinä. enkä mä ole ikinä kuullut hänen suustaan "minä rakastan sinua" saatikka sitten saanut syntymäpäivä lahjaa. Mä muistan kuinka iskä sano äidille ettei se välitä musta. Ei se tiennyt että mä olin oven takana kuuntelemassa. Tää on tosi vaikeeta mulle, koska nyt varsinkin kun oon masentunut ja taistelen viiltelyä vastaan niin tarvitsisin kaksi rakastavaa vanhempaa,mulla on kyllä äiti mutta se tekee pitkää päivää ja sillä on myös kolme muuta lasta joten aikaa mulle jää vähiten. Mä en tiedä miten mä selviän. Tuntuu vaan että mun elämä ei ole enää elämisen arvoinen kun kukaan ei oikein rakasta :(.
Silloin kun isä ei rakasta.
JäinIlmanRakkautta
7529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä taida maan päällä olla kovinkaan paljon niitä, jotka ovat ihmisten tänne saattaneet vain rakkaudesta saada lapsia. Mies ja nainen kokevat vetoa toisiinsa ja seurauksena syntyy jälkikasvua.. Se että ihminen lisääntyy ja harrastaa seksiä, ei ole tae siitä, että hän olisi kykenevä rakastamaan lapsia.
Olen itse tullut tänne juuri näin. Eivät vanhempani olisi minuakaan tahtoneet ja eivät ainakaan vielä siinä vaiheessa. Kyllä minä sen tiesin, ja kyllä sen koki lapsuusvuosina. Sain minäkin muutaman kerran reilusti isän remmistä, jopa niin pahoin että pelkäsin että jos juuri silloin kouluterveydenhoitaja olisi vieraillut koululla ja ollut rokotuspäivä, niin olisi nähnyt remmin tekemät verestymät reisilläni. Ja pahoinpitelyähän tuollainen on. Äitini oli myös kylmätunteinen ja eipä hän pitänyt lapsia sylissä ja paijaillut.
Olen nyt jo isoäiti-iässä ja ei ole omia lapsia. Kaikesta huolimatta olen onnellinen ihminen. Nykyään ehkä liikaakin tuudittaudutaan itsesääliin ja katkeruuteen ja tuomitaan itsemme menneisyyden kahleisiin: ei minusta voi mitään, kun en ole rakkauden hedelmä ja elämäni on ollut niin kurjaa ja arvotonta. On hyvä ottaa ihan järki käteen ja sanoa itselleen, oma elämäni on arvokas ihan itseni vuoksi. Olen rakkauden arvoinen ihminen ja yksilö. Itse tiedän että olen tullut tänne sittenkin Jumalan tarkoittamana ja Hän rakastaa jokaista luotua iankaikkisella rakkaudella. ihmisten rakkaus on kuin tuuli, ihastutaan ja rakastutaan ja jonkin hetken päästä sydämen valloittaa jo aivan eri tahto ja se aikaisempi, niin rakas saattaa kuulua jopa vihamiesten joukkoon. Ja lapsiakin tehdään joskus, kun iskee vauvakuume, mutta eihän se söpö vauva-aika kovin pitkään kestä.
Isäsi on ilmeistesti tyyppi, jolla ei ole aikuisen ihmisen vastuuta ja tervettä tunne-elämää lapsia kohtaan. On tavallaan hän on rehellinen, sillä eihän tunteille voi mitään, mutta rakkaus on kyllä muutakin kuin tunnetta, ihmisellä sen on ennen kaikkea vastuuta ihmisistä jotka on hoteisiinsa saanut ja ottanut. Jospa äitisi on pakko olla pois ja tekee vastuullista töitä. Tarvitseehan perhe on taloudellisia resursseja turvatakseen perheen toimeentulon. Se on vain niin että on mentävä niillä eväillä joita on saatu ja vanhempiaan ei voi kukaan valita ja muuttaa.
Fiksuna nuorena sinä voit korvat elämäsi puutteita kasvamalla itse parempaan aikuisuuteen ja vastuuseen. Monet saavat rakkautta ja hoivalisää isovanhemmiltaan, tädeiltä, enoilta ja sediltä. Ja on ystäviä, ymmärtäviä opettajia ja turvallisia aikuisia harrastuspiireissä.
Ihan oikeasti sinulla on mahdollisuus ihan loistavaan tulevaisuuteen. Aika mahdottomistakin olosuhteista ihminen voi selvitä ja rakentaa hyvä tulevaisuuden ja elämän.
Olen antanut vanhemmilleni anteeksi kasvatusvirheet ja rakkauden puutteen. Uskon että he ovat toimineet niillä eväillä ja voimavaroilla, mitä ovat itse sillä hetkellä omistaneet.
Eri tavoin "isättömiä" on monia. Ja on eri tavoin äidittömiäkin. Onneksi elämä on silti mahdollista, ja lapsuudessa puuttumaan jäänyttä rakkautta voi saada muualta, eri elämän vaiheissa.
Rakkaus on yksi itsekkäimmista tunteista mitä ehkä on. Minä ja minun... Sen vallassa saatetaan tehdä mitä hirveimpiä tekosia ja kärsiä syvimpiä tuskia... Minulle lapsena olisi riittänyt asiallinen kohtelu niin kuin nykyäänkin. Sellainen se vasta harvinaista onkin.
Rakkaus ja "rakkaus"?
Lähes kaikkien hyvien asioiden nimissä tehdään mitä hirveimpiä tekoja.
Minulle ei olisi riittänyt eikä riitä "asiallinen kohtelu"; mielestäni sitä tai näennäistä sellaista on esim. psykiatrinen järjestelmä virkatuoleineen täynnään, ja siksi ihmiset kuolevat henkisesti kuin mitkäkin "asiakkaat". Toki onhan sekin parempi kuin virallinen väkivalta, jota sitäkin on tuolit täynnään...
Omalla kohdallanihan terapeutti "terapoi" vuosikaudet mm. "isänpuutetta", jollaista en itse itsessäni koskaan tunnistanut. En tiedä, mistä tai kenestä tuo kyseinen "puuttuminen" oli peräisin; oma kokemukseni isäsuhteestani oli joka tapauksessa ihan toisenlainen.
Hyvin monimutkainen juttu tuo isäsuhde. Nuorempi veljeni oli kuin 10 lapsi pienestä alkaen.
Jatkosotaan lähtiessään isäni lohkaisi; haluaisin tuon nuorimmaisen mukaani.
Minun habitukseni sattui vaan tulemaan sisarussarjan surjein. Kun isä palasi sodasta, isäsuhteemme ei enää korjaantunut.
Olin aina jotenkin vastahangassa isääni vastaan. Nuoremoi veljeni kääntyi isää vastaan murrosiässä.
Nyt minua askarruttaa, olinko minä tähän jotenkin syypää. Nuorempi veli menehtyi aortan repäemiseen n. 50 vuotiaana asuessaan yksin.
Minua loukkaa yhä kun olin soutamassa verkkoa isälle koulupoikana. Siitä ei tullut mitään. Sanoi, olet aina tuolla v....n turhake kaikessa.
Kun itse olen nyt tullut vanhaksi harmittelen etten osannut arvostaa isäni uhrautumista ison perheensä eteen.
Voisimpa tuolla poutapilven päällä korjata nurjaa asennetta isääni. Toisaalta. Lapsena olisin tarvinnut hänen tukeaan enemmän.